Perheeseemme odotetaan vauvaa alkutalvesta syntyväksi. Minulla on ennestään 13 v tytär, joka ei tahdo hyväksyä asiaa millään. Miehellä ei ennestään lapsia. Tyttären isä ei ole elämässämme mukana.
Tytär on siis ainoa lapsi ja ollut kanssani kaksin 8v ennen uuden mieheni löytymistä. Tyttärelle raskaudesta puhuttiin heti kun me vanhemmat tiesimme tulevasta. Pari kertaa tyttö on itkenyt, kuinka me halutaan lähettää hänet pois ja vaihtaa parempi tilalle. Olen puhunut tytön kanssa, että hän on edelleen rakas ja vaikka vauva tuleekin viemään oman osansa huomiosta, tyttäreni ei tule jäämään paitsioon.
Tyttö ei halua keskustella vauvasta lainkaan. Kun ostoksilla pysähdyn joskus hypistelemään vauvanvaatteita, tyttö katoaa liikkeeseen, että saan soitella perään ja kiukuttelee loppupäivän. Olen sanonut hänelle, kuinka kiva olisi vaikka yhdessä tarvikkeita katsella ja kysyin häneltä nimeenkin kantaa, mutta hän ei halua puhua asiasta.
Olen yrittänyt huomioida tyttöä nyt yläasteen alkaessakin erityisen paljon ja myös siksi, ettei hän koe itseään ulkopuoliseksi, kun mieheni kanssa tietenkin puhumme tulevasta vauvasta ja järjestelemme asioita. En ole halunnut tyttöä väkisin painostaa keskustelemaan vauvasta tai tarvikkeista, mutta emme ole salanneetkaan esim. isompia hankintoja.
Olen etukäteen vähän varoitellut, että vauvan synnyttyä en pysty alkuun tytärtäni kuljettamaan yhtä usein esim. kouluun (mieheni voi viedä harrastuksiin) tai että en pääse shoppailemaan niin helposti kuin ennen. Eli vauva tulee rajoittamaan yhteisiä menojamme ainakin aluksi.
Toisaalta olisi kiva jakaa isosiskon kanssa kokemuksia tulevasta vauvasta jo nyt (esim. liikkeet mahan läpi) ja puhua muutenkin sopivalla tasolla "naisten" juttuja tai hänen asemastaan isosiskona.
Miten asiasta olisi hyvä keskustella vai olisiko parempi antaa tyttären olla rauhassa ja kypsyä asiaan itsekseen? mietin, olisiko "isosiskopakkaus" vauvan syntyessä kiva ylläri tytölle (esim. isosisko-paita, korvatulpat, leffalippu yms. kivaa)?
Tytär on siis ainoa lapsi ja ollut kanssani kaksin 8v ennen uuden mieheni löytymistä. Tyttärelle raskaudesta puhuttiin heti kun me vanhemmat tiesimme tulevasta. Pari kertaa tyttö on itkenyt, kuinka me halutaan lähettää hänet pois ja vaihtaa parempi tilalle. Olen puhunut tytön kanssa, että hän on edelleen rakas ja vaikka vauva tuleekin viemään oman osansa huomiosta, tyttäreni ei tule jäämään paitsioon.
Tyttö ei halua keskustella vauvasta lainkaan. Kun ostoksilla pysähdyn joskus hypistelemään vauvanvaatteita, tyttö katoaa liikkeeseen, että saan soitella perään ja kiukuttelee loppupäivän. Olen sanonut hänelle, kuinka kiva olisi vaikka yhdessä tarvikkeita katsella ja kysyin häneltä nimeenkin kantaa, mutta hän ei halua puhua asiasta.
Olen yrittänyt huomioida tyttöä nyt yläasteen alkaessakin erityisen paljon ja myös siksi, ettei hän koe itseään ulkopuoliseksi, kun mieheni kanssa tietenkin puhumme tulevasta vauvasta ja järjestelemme asioita. En ole halunnut tyttöä väkisin painostaa keskustelemaan vauvasta tai tarvikkeista, mutta emme ole salanneetkaan esim. isompia hankintoja.
Olen etukäteen vähän varoitellut, että vauvan synnyttyä en pysty alkuun tytärtäni kuljettamaan yhtä usein esim. kouluun (mieheni voi viedä harrastuksiin) tai että en pääse shoppailemaan niin helposti kuin ennen. Eli vauva tulee rajoittamaan yhteisiä menojamme ainakin aluksi.
Toisaalta olisi kiva jakaa isosiskon kanssa kokemuksia tulevasta vauvasta jo nyt (esim. liikkeet mahan läpi) ja puhua muutenkin sopivalla tasolla "naisten" juttuja tai hänen asemastaan isosiskona.
Miten asiasta olisi hyvä keskustella vai olisiko parempi antaa tyttären olla rauhassa ja kypsyä asiaan itsekseen? mietin, olisiko "isosiskopakkaus" vauvan syntyessä kiva ylläri tytölle (esim. isosisko-paita, korvatulpat, leffalippu yms. kivaa)?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luin viestisi ja muistin elävästi, kuinka kamalana asiana pidin 12-vuotiaana äitini raskautta hänen odottaessaan kuopustaan. Meillä tosin oli iso perhe, jotenkin kai häpesin sitäkin. Nuorempia sisaruksia oli mielestäni jo riittävästi. :D Vihoittelin ja kiukuttelin, tuskin itsekään aina tiesin syytä.
Kun vauva syntyi, en olisi millään lähtenyt katsomaankaan, mutta isä pakotti. Äidin vuoksi, tietenkin. Ei siitä traumoja jäänyt. :) Kun vauva sitten oli kotona, totuin nopeasti ja suorastaan ihastuin häneen. Olin ahkera hoitamaan ihan vauvana, taaperona ja leikki-ikäisenä häntä ja hän on nykyisin, aikuisenakin minulle rakas. En olisi äidin raskaana ollessa ikinä uskonut tuota, tuskin kukaan muukaan uskoi. :D
Kun muistelen omaa kokemustani, niin mikään ei olisi äidin odottaessa auttanut. En halunnut kuulla vauvasta enkä edes ajatella sitä. Minun piti kypsytellä asiaa pitkään, mutta vauvoilla on luontainen kyky hurmata. Uskon sen lopulta toimivan teilläkin. ;)
Tuo "isosiskopakkaus" kuulostaa muuten kivalta idealta!
teinille hyvin abstrakti asia, ja ikävät puolet korostuvat, koska ne ovat niitä mistä puhutaan. Samalla teini-ikäinen haluaisi mielellään jo osallistua perhelaivan ohjaamiseen, ja häntä ottaa päähän, että näinkin tärkeään asiaan ei mitenkään voi osallistua päätökseen. Anna tytön kypsytellä ajatusta rauhassa. Samalla mieti, miten voit jakaa huomiota isommalle myös vauva-aikana: jos teillä olisi vaikka isojen tyttöjen iltapala aina perjantaisin tms., jolloin vauva on isän vastuulla, eikä osallistu lainkaan. Auttaa myös teinin mustasukkaisuuden tunteissa, että äiti antaa teinille omaa erityisaikaa. Toi isosiskopakkaus kuulostaa myös hauskalta: siihen voisi ehkä lisätä ajatusvihon, johon teini voi kirjoittaa ajatuksiaan viikolla ja joka voidaan sitten purkaa isojen tyttöjen miitissä.