Huhtisten M-market

Uutelias

Milloin Huhtisten M-market rakennetaan loppuun? Uusi osahan on jokseenkin siistin näköinen, mutta vanha puoli on siinä kunnossa, että luulisi jo julkisivulautakunnankin puuttuvan asiaan. Missä ei käyttökiellossa olevassa rakennuksessa on ikkunat rakennusmuovia ja portaiden alapää tukittu naulaamalla vanerilevyjä eteen ja yläkerran ravintolan terassikin on jäänyt sellaiseen vaiheeseen, että suorastaan ihme että viranomaiset edes sallivat sen käytön. Ei luulisi olevan mikään ylivoimainen homma suorittaa rakennustöitä loppuun, kun ajattelee, että rakennuksessa on kaupan lisäksi kaksi hyvin maksavaa vuokralaista.

No tulipas päiviteltyä, varsinainen asianihan oli se, että nuorisotilojen paloturvallisuudessa on sanottavaa. Muksut kyllä pääsevät kaupan parkkipaikan puolen hätäpoistumisrappuja alas, mutta siihen se matka katkeaakin, sillä vastassa on metalliverkko-ovi, jonka eteen on nostettu jotain käsittämätöntä romua. Paloviranomaisten pitäisi huolehtia, että hätäpoistumistiet ovat käyttökelpoisia eikä niiden eteen ole kasattu minkäänlaista tavaraa.

17

1332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koskaan

      Ei siitä valmista näytä tulevan, hirveän näköinen rakennus. Loppuikohan rahat kesken...

    • tosi hämmästynyt

      Ihmettelin suuresti kun M-kaupan kassa sanoi ettei pankkikorttini kelpaa heille että joko käyn automaatilta nostamassa rahaa (Kaupan kyljessa on kyllä ottomaatti mutta paikka haisee niin pirusti kuselle ettei siinä viitsi käydä) tai maksan luotolla??? kun kysyin että miksi ei pankkikortti kelpaa oli vastaus että "meillä ei ole tuota sirukortin lukupäätettä". Kortti oli kyllä aikaisemminkin käynyt samaan kauppaan useastikkin mutta... Mitä järkeä mennä muuttamaan kassajärjestelmää semmoiseksi ettei pankkikortti kelpaa???

      • vielä...

        Puhut ihan totta, kusi haisee ja ruutu on välillä epämääräisen "kalvon" peitossa. Se automaattisyvennyshän on rakennettu ihan kuin vessaksi baarista tulijoille...

      • Soon mä
        vielä... kirjoitti:

        Puhut ihan totta, kusi haisee ja ruutu on välillä epämääräisen "kalvon" peitossa. Se automaattisyvennyshän on rakennettu ihan kuin vessaksi baarista tulijoille...

        Sehän toiminta loppui jo heinäkuussa.

    • gjhdskjlghskjdtghskldj

      Luin Iltalehdestä tänään, että "Ruokakaupat saavat vastedeskin merkitä viimeistä myyntipäivää lähestyvien tuotteiden alennukset pelkillä alennustarroilla". Miten on viimeisen käyttöpäivän tai parasta ennen-päiväyksen ohittaneet tuotteet? Saako niitä myydä??? Vaikka olisi aletarrat päällä en jaksa uskoa, että nuo päivämäärät ohittaneita tuotteita saisi myydäkään. M-marketissa näitä kuitenkin sujuvasti myydään...

      • minä ja taas ihan itte

        Vit.n tollo, haluan ostaa noita aletuotteita. pidä pääs kiinni äläkä nipota siellä. Hyvä kauppa!!!

      • osta sinä, minä en
        minä ja taas ihan itte kirjoitti:

        Vit.n tollo, haluan ostaa noita aletuotteita. pidä pääs kiinni äläkä nipota siellä. Hyvä kauppa!!!

        V...tun idiootti, niin haluaisin mäkin, mutta niin, että ovat vielä syömäkelpoisia! Taidanpa ite ilmoittaa terveystarkastajalle... Paskaa myyvät!

      • Naapur
        osta sinä, minä en kirjoitti:

        V...tun idiootti, niin haluaisin mäkin, mutta niin, että ovat vielä syömäkelpoisia! Taidanpa ite ilmoittaa terveystarkastajalle... Paskaa myyvät!

        Tuli sit ostettua sipsipussia jolla parasta ennen pvm on ylihuomenna. en oo varmaan ikinä nähnytkään sipsipussia missä parasta ennen päivämäärää olisi vuoden sisällä, MISSÄÄN. En edes tienny että näissä perkele oli sellaista, mutta tämä pussi kun oli niin oksettavan makuista sipsia täynnä niin tarkistin, ja voi jumalauta.. Ihmetyttää kyllä mistä ne näitä vanhoja tuotteita repäsee.

    • käynyt

      Kävin viime viikolla ko. kaupassa ensimmäistä kertaa. Minusta teillä siellä lähellä asuvilla on yllättävän tasokas kauppa. Paljon parempi kuin nämä ääskaupat. Ulkoapäin ei olisi arvannut, että tilassa on noinkin laadukas kauppa. Vai pitäisikö siellä olla suppean valikoiman makkara ja kaljannouto paikka, että oltaisii tyytyväisiä.

      Hienoa, että on kahden suuren ketjun lisäksi jotain yritystä muuhunkin. Lidl:n tulo teki hyvää, vaikka se onkin vähän eri tyyliä kuin tämä kauppa. Kaikenlainen kilpailu tekee hyvää, ettei vain kaksi isoa jyllää ja pidä hintoja siellä missä lystää. Enkä tällä tarkoita, etteikö muillakin asioilla kuin hinnoilla voisi kilpailla.

      • Zeddy

        Pelle... "käynyt" mitäs vittua se sulle sit kuuluu ellet markon palkkalistalla ole.. Se on kyl huijareista pahin.

        Tänään oli huima tarjous että sixpac kaljaa neljällä eurolla, vielä kassalla yllytettiin ostamaan.. No ostin sitten pari kpl, ja huomasin kotona että oli parasta ennen mennyt 20.10.2009.. vittu mitä kusetusta, KAKS kertaa viikon sisällä on myyty vanhaa paskaa samasta kaupasta.

        (olin siis se joka viimeks ruinas vanhsta sipsipussista)

      • entinen asiakas
        Zeddy kirjoitti:

        Älkää siis ostako sieltä jäätelöä tai ainakin tarkistakaa onko uudestaan pakastettu.

        Monta muutakin asiaa voisi nostaa pöydälle, mutta jääkön sanomatta.

      • ^^

        "parasta ennen" merkitytt tuotteethan saa myydä vaikk päivämäärä mennyt umpeen.

        "Tuotetta voidaan pitää myynnissä tai käyttää vielä tämän parasta ennen - ajankohdan jälkeenkin edellyttäen, ettei sen laatu ole oleellisesti heikentynyt."

        http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/valvonta_ja_yritt__j__t/pakkausmerkinn__t/vahimmaissailyvyysaika_ja_viimeinen_kaytt...

        On se kumma, että kun joku on eri mieltä (nyt esim. minä), niin heti tulee nimitetyksi joskikin pelleksi. V-sanat voisit jättää ihan omaan käyttöösi, kiitos.

        Miksi minulla ei olisi mielipiteenvapautta? Miksi ainoastaan kanssasi samaa mieltä olevat saavat sanoa mielipiteensä?

        Mielestäni kirjoitin muutenkin asiaa siitä, että on hyvä olla muutakin kuin kaksi isoa ketjua. Jos satun sanomaan, että minusta tuo kauppa oli oikein hyvän tuntuinen, ei se tee minusta kenenkään palkkalistoilla olevaa. En edes asu Porvoossa, vaan Helsingissä.

        Tässä ketjussa on muuten asiallisesti kerrottu, mikä ero on näillä päivämääräkäsitteillä. Kannattaa tutustua faktoihin, ennenkuin syyttää kusettajaksi kauppiasta.

        Mikään pakko sinun ei tuolla ole käydä, jos se tuottaa jatkuvasti pahaa mieltä. Äänestä jaloillasi, jos siltä tuntuu.

      • ^^
        käynyt kirjoitti:

        yhdyn edelliseen

      • tavisasiakas
        entinen asiakas kirjoitti:

        Älkää siis ostako sieltä jäätelöä tai ainakin tarkistakaa onko uudestaan pakastettu.

        Monta muutakin asiaa voisi nostaa pöydälle, mutta jääkön sanomatta.

        Mistä tiedät uudelleenpakastuksesta ko myymälässä? Oletko ollut paikalla?

        Jäätelö on voinut sulaa missä vaan osaa kylmäketjua. Kävitkö paikalla reklamoimassa? Jos jossain on vikaa, se kannattaa kertoa aina suoraan kauppaan tai mihin vaan. Sitten voivat skarpata tai ottaa toimittajaan yhteyttä. Minusta on vasta valituksen paikka, jos palautteesta ei kiitetä eikä siihen reagoida mitenkään.

        Itse olen valittanut netissä, jos reklamoidesassani en ole saanut mitään vastausta. Se taitaa olla se yleisin vika suomalaisissa firmoissa. Mutta aina kun olen kauppaan jotain palauttanut tai valittanut, olen saanut uuden tuotteen tilalle tai rahat takaisin. Tämä on onnistunut jopa ilman kuittiakin.

      • Sivusta seuraaja
        tavisasiakas kirjoitti:

        Pakko oli kommentoida tähän.

        Kyllähän jokainen huomaa milloin jäätelö on uudestaan pakastettu esim. maku jo sen sanoo ja jäätelössä on hilejäätä jota ei normaalissa pakastetussa jäätelössä ole. Tuttavani kertoi että M-marketissa on kuulemma pakaste -allas tai kaappi ollut rikki jo aika kauan ja siten voi olla että jäätelötkin on uudestaan pakastettu.

      • hgjkhuurnvirnny
        ^^ kirjoitti:

        "parasta ennen" merkitytt tuotteethan saa myydä vaikk päivämäärä mennyt umpeen.

        "Tuotetta voidaan pitää myynnissä tai käyttää vielä tämän parasta ennen - ajankohdan jälkeenkin edellyttäen, ettei sen laatu ole oleellisesti heikentynyt."

        http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/valvonta_ja_yritt__j__t/pakkausmerkinn__t/vahimmaissailyvyysaika_ja_viimeinen_kaytt...

        Jaa, ostaisitko itse esim. vauvan maitoa jossa parasta ennen päiväys on mennyt 2 viikkoa sitten? Tai kanaa jossa viimeinen käyttöpäivä on ollut viikko sitten? Tai keksejä joissa parasta ennen päiväys on ollut vuosi sitten? Ihan noin esimerkkejä m-marketin tuotteiden päiväyksistä... Itse en ostaisi. Ja olen äänestänyt jaloillani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      236
      1825
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1591
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      45
      1202
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      932
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      741
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      38
      727
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      702
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe