Juuan kunnanvaltuusto on valinnut uudeksi kunnanjohtajaksi filosofian kandidaatti Pekka Pietiäisen Pyhäjärveltä.
Valtuusto oli päätöksessään yksimielinen.
Pietiäinen toimii parhaillaan Pyhäjärven kaupunginjohtajana.
Aiemmin maanantaina valtuusto haastatteli loppumetreille valinnassa selvinneet kaksi ehdokasta. Toisena haastattelussa oli kajaanilainen Tuomo Karjalainen.
Uuden kunnanjohtajan toivotaan pääsevän aloittamaan työ mahdollisimman nopeasti. Juuan kunnanjohtajuutta on hoidettu sijaisjärjestelyillä viime vuoden syyskuusta saakka.
Asiasta lisää tiistain Karjalaisessa.
Valtuusto oli päätöksessään yksimielinen.
Pietiäinen toimii parhaillaan Pyhäjärven kaupunginjohtajana.
Aiemmin maanantaina valtuusto haastatteli loppumetreille valinnassa selvinneet kaksi ehdokasta. Toisena haastattelussa oli kajaanilainen Tuomo Karjalainen.
Uuden kunnanjohtajan toivotaan pääsevän aloittamaan työ mahdollisimman nopeasti. Juuan kunnanjohtajuutta on hoidettu sijaisjärjestelyillä viime vuoden syyskuusta saakka.
Asiasta lisää tiistain Karjalaisessa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei muuta kun näkemiin, Good bye, Auf wiedersehen. Kaupunkia johtamaan joku jo istuvista virkamiehistä, hallintojohtaja olisi hyvä. Onpahan ainakin pyhäjärvinen.
ei uppoavaa laivaa voi pelastaa mikään,rotat on jyrsiny korjaamattomia reikiä paattiin....
Olin sitä mieltä jo heti alkuunsa, kun katsoin hakuilmoitusta. Sehän oli tehty aivan kuin Pekka Pietiäistä varten.
Kukahan keksi nimimerkin? Ihmeellistä.
kanssa Karjalaiseen jotta tulee tutuksi juukalaisille ennen kuin on aloittanutkaan.
Ei muuta kuin toivotetaan onnea, menestystä ja pikkasen pitempää työputkea Juukassa kuin mitä oli täällä. Pyhäjärvi tarvitsee pysyvää johtajaa ja sellaista jolla on näkemystä viedä paikkakuntaa eteenpäin positiivisessä mielessä.
Kaunista luontoakin on vaikka hyödyntäisi enemmänkin.
On korkea aika pysähtyä. Miettiä. Selvitettävä perusteellisesti , kuntalaisten tahtohan oli ettei kuntaliitosta tehdä.ON paraslain mukainen suppeampi malli meillekin parempi.Tämän vuodenpuolella vielä irti sotesta Haapajärvisten ja kumppaneiden kanssa .Uudet neuvottelut pystyyn Oulaisten suuntaan nythän se jo käy ruttiinilla.Kirjasto ja kesäyliopisto palautettava takas Pyhäjärvelle samoin rakennustarkastus ja ympäristöasiat.Me ansaitsemme ne itse,ja jos haluamme kasvua on se välttämätöntä.NYT Hallituksen puheenjohtaja otappa ohjat käsiisi me kuntalaiset tuemme SINUA.Kaupunginjohtaja on nyt löydyttävä ja oikea sellainen.Talous ,Kuntalaki ,Elinkeinoelämä ja henkilöstöasiat hallitseva sekä kehittämiseen sitoutettava.edellinen hän oli sitoutettu tekemään kuntayhtymä Selänne.Joten nyt tilataan Pyhäjärvelle elinkeinoelämän kehittäjä.Edistystähän meillä on aina haettu ,mennään sotessa pari pykälää nopeammin niin säästetään ja paljon.Muutenkinhan me lääkäriasiat hoidetaan Ouluun ja Oulaisiin. Töihin vaan ja selkä suorana.Hallintojohtajaa on vilautettu mutta ei taida OLLA ELINKEINOPUOLI HALLINNASSA
Lopultakin, älysi itse lähteä ettei lähetetty.
Kun ykkösvirkamiehen hommana on junnata ulkoistamisen kimpussa, niin hänpä ulkoisti itse itsensä.
Hyvä niin, eihän kuntajohtamisesta tuu mittään, kun kompassisuunta onkoko ajan ollut pois pyhäjärveltä ja pyhäjärvisiltä. ja kuiteskin kokomoinen "kuntalaismiehistö" tähtää oman pyhäjärvi-laivan varustamiseen.
elikkä ei ole johtjan lähtö pyhäjärvelle tappio, eikä ole vissiin juukan voitto. tasapeli, tai ratkaisematon.
Eipä tällä ollut mitään mielenkiintoa kehittää paikkakuntaamme. Oli vain välietappina tämä kaupunki, jossa odotti vain sopivan viran aukeemista...
voinu kehittääkin,jos ei olis pimmeen kaljan myyjä ollu jatkuvasti vastaan,ei saanu edes mahdollisuutta kehittää,Pekka olis ymmärtäny että teollisuutta tänne tartteis eikä pelkkiä kyläkauppoja,euroja tarviis tulla muualtakin eikä pelkästään kaivoksesta,mutta tämmösenä aikana on aika vaikee houkututella yrityksiä varsinkin kun hallituksessa istuu oikein vastarannankiiski..
myymään? Melko kovia väitteitä jos niistä puhutaan joilla on luvat kunnossa.
Ja kuis ihmeessä semmosen myyjällä on niin kova valta että voi tyssätä jopa kj:n esitykset?
Ihme ja kumma vai onko se joku Sherwoodin mettästä alakanu kunnallispolitiikkaan mukaan!
Ittelle ei maistu kalija!
lama perhana ei se oo minun syy ei oo..nyyyh....
sitä ennenkään kaljaa saanu myyvä keskellä yötä,ei semmosia lupia oo olemassakaan...
kolmeksi vuodeksi,vaikka akaasta..saatais rattaa taas pyöriin..
On kyllä vanhanaikaista puhua enää kunnanjohtajista.. Työmiestä siinä tarvitaan! Pyhäjärveen sitoutunutta, hyvää neuvottelijaa ja avoimmuutta ulkomaailmaa mutta myös myös kuntalaisia kohtaan.
Byrokratia kyllä hoituu nykyiselläkin porukalla. Ei sinne enää paperin pyörittelijöita tarvita. Työmies joka kehittää, innostaa ja haistelee ideoita. Ja odottaa niita toisiltakin. Tässä tarvitaan hikistä asennetta meiltä kaikilta. Johto voi siinä näyttää esimerkkiä.
tosiaan tarvita mitään Kaupunginjohtajaa,liitoksen jälkeen tulee olemaan vain yksi johtaja ja se ei tietenkään ole Pyhäjärvellä..jääpähän nekin kulut vähemmälle.
juoksupoika riittää ja niiden taulukkopalkka ei liene kummoinen.hyvä suunta.
muuallekin. Pitäsiköhän valita niin huono johtaja ettei kelpaisi muualle, ei tarttisi joka vuosi valita uutta? Kaupunginjohtajan paikka on nykyään aika tuulinen. Toiset lähtee ite ja toisia lähätettään. Aiempi, Pyhäjärven määräaikanen kunnan(kaupungin) johtajakin potkaistiin Haukiselta puttaalta... Mitenkä olis pormestari?
Eipä tuosta hyvyydestä tiedä!
no ootellaan "parempaa" miestä.Kova mies ku otasta koittaa..