Olin lapsena erittäin hyvä oppimaan, ainoa mikä oppimisessa oli vialla oli se, että käsialani oli huonoa (on vielä tänäkin päivänä, nyt olen 20 vuotta) ja olin muutenkin hivenen huolimaton..
Mutta kuten yleensä käy niin yläasteella alkoi hieman muut asiat kiinnostaa ja numerot vähän tippuivat, eivät nyt mitenkään todella huonoksi mutta kuitenkin niin että muutoksen huomasi.Minua ei huvittanut kuunnella tunneilla, mutta tiedän että jos olisin jaksanut paneutua niin olisin pärjännyt kyllä hyvin. Eniten vaikeuksia oli matematiikassa.
Olen aina ollut melko lapsellinen luonteeltani.. Kehitys on kyllä ollut aivan normaalia tms, mutta nykyään luonteeni on alkanut vaivata minua.
Ylä-aste iässä nauroin paljon, minulla oli hieman ehkä typeriä juttuja, kiljuin, ja esim jonkun sanoessa jonkun ihan vaikka vaan vitsin minusta niin en tavallaan suuttunut, mutta läimin ihmisiä, saatoin purra ja raapia tms..
"väkivalta" jäi kyllä pois ylä-asteen myötä, mutta silti minusta tuntuu että olen vieläkin erittäin lapsellinen, ja se on tavallaan outoa, koska olenhan kuitenkin jo aikuinen ihminen.. Olen mielestäni huomattavasti JOITAKIN ikäisiäni henkisesti vanhempi (en siis nyt mollaa ketään, yritän vaan vähän havainnollistaa) olen sitoutumiskykyinen, minulla on ollut onnellinen parisuhde jo 3 vuotta. Olen asunut jo vuosia itsenäisesti, hoidan omat asiani enkä tarvitse apua muilta. Nyt viikonloppuisen baarireissun jäljiltä aloin miettiä että mikä minua oikein vaivaa? jatkuvaan nauramiseeni, leikittelyyn ja tyhmiin juttuihini taidettiin kyllästyä.. Muutan ääntäni hassuksi, lempihuumoriini kuuluvat VIELÄKIN pieru ja kakka jutut joita yleensä on ehkä ala-aste ikäisillä, Jälkeen päin ajattelen aina että miksi ihmeessä minä teen niin? omasta mielestänikin juttuni ovat lapsellisia ja typeriä, ja haluan todella tulla kypsemmäksi, mutta miten??
Aloin epäillä voiko ongelmat johtua esim. ADHDstä?
Mutta kuten yleensä käy niin yläasteella alkoi hieman muut asiat kiinnostaa ja numerot vähän tippuivat, eivät nyt mitenkään todella huonoksi mutta kuitenkin niin että muutoksen huomasi.Minua ei huvittanut kuunnella tunneilla, mutta tiedän että jos olisin jaksanut paneutua niin olisin pärjännyt kyllä hyvin. Eniten vaikeuksia oli matematiikassa.
Olen aina ollut melko lapsellinen luonteeltani.. Kehitys on kyllä ollut aivan normaalia tms, mutta nykyään luonteeni on alkanut vaivata minua.
Ylä-aste iässä nauroin paljon, minulla oli hieman ehkä typeriä juttuja, kiljuin, ja esim jonkun sanoessa jonkun ihan vaikka vaan vitsin minusta niin en tavallaan suuttunut, mutta läimin ihmisiä, saatoin purra ja raapia tms..
"väkivalta" jäi kyllä pois ylä-asteen myötä, mutta silti minusta tuntuu että olen vieläkin erittäin lapsellinen, ja se on tavallaan outoa, koska olenhan kuitenkin jo aikuinen ihminen.. Olen mielestäni huomattavasti JOITAKIN ikäisiäni henkisesti vanhempi (en siis nyt mollaa ketään, yritän vaan vähän havainnollistaa) olen sitoutumiskykyinen, minulla on ollut onnellinen parisuhde jo 3 vuotta. Olen asunut jo vuosia itsenäisesti, hoidan omat asiani enkä tarvitse apua muilta. Nyt viikonloppuisen baarireissun jäljiltä aloin miettiä että mikä minua oikein vaivaa? jatkuvaan nauramiseeni, leikittelyyn ja tyhmiin juttuihini taidettiin kyllästyä.. Muutan ääntäni hassuksi, lempihuumoriini kuuluvat VIELÄKIN pieru ja kakka jutut joita yleensä on ehkä ala-aste ikäisillä, Jälkeen päin ajattelen aina että miksi ihmeessä minä teen niin? omasta mielestänikin juttuni ovat lapsellisia ja typeriä, ja haluan todella tulla kypsemmäksi, mutta miten??
Aloin epäillä voiko ongelmat johtua esim. ADHDstä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaikki ongelmasi johtuvat AD/HD:sta. Suosittelen neuroleptejä.
ei siihen neuroleptejä määrätä. Syö itse leptisi.
Etköhän ole vain lapsen mielinen, jossa ei ole mitään pahaa. Jos se jotain toista häiritsee, niin hän on ahdasmielinen. Kuka sanoo että millainen missäkin iässä pitää olla. Jokainen on kuitenkin yksilö ja näin ollen erilainen.
Jos sinulla olisi adhd, olisit todennäköisesti kärsinyt koko elämäsi ylivilkkaudesta, keskittymisvaikeuksista ja hetken mielijohteisesta käytöksestä.
ADHD- diagnoosi muuttaa varmasti luonnetta. Sadessasi ADHD- diagnoosin, sinusta tulee vastuuntunnoton "oireisiinsa" rakastunut ja niiden kautta elämäänsä elävä ikuinen lapsi. Adhd muuttaa myös elämääsi - kaikkien lähelläsi elävien iloksi - ihanan vapautuneeksi, kun ei tarvitse olla itse syyllinen omiin tekoihinsa ja käyttäytymiseensä. Kaikki vastuu menee ADHD:n piikkiin.
Kuule, sinun oma käyttäytymisesi ei ole sinusta irrallaan oleva asia. On aika vitun järkyttävää tyhmyyttä kertoa itse valitsemastasi käyttäytymisestä kuin se olisi jokin vain tapahtunut asia, jolle sinä itse et ole voinut yhtään mitään. Itse puret ja raavit ja sit ihmettelet kun sä purit ja raavit. Ainoa mikä sinua vaivaa, on jumalaton tyhmyys ja vastuunvälttelytahto.
neurologia osastolle laittamaan viestinsä.
täällä on näköjään vaan hulluja.
The Truth about ADHD from their mouth!
http://www.youtube.com/watch?v=MKZXH7MOwjI
Tuossa informaatiopätkässä esiintynyt ja tuon pätkän tehnyt herra on Fred Baughman, toiminut sekä aikuisten että lasten neurologina 35 vuotta omalla praktiikallaan.
Eli ADHD on tyyppiesimerkki siitä, miten ensin keksitään "sairaus", sitten keksitään sen oireet jotka ovat mahdollisimman omituiset ja vaikeaselkoiset, eli ennenkaikkea MONITULKINTAISET. (huom. tuon pätkän 5min eteenpäin dr. Vonneguttin kommentti xD) Lopuksi ne todisteet jostain "poikkeamista aivoissa" etsitään vaikka kivenkolosta väkisin, kun niitä tolleen noin inhottavasti jotkut väkisin vaativat. PALJON mukavampaahan olisi jos kukaan ei peräänkuuluttaisi mitään tollaisia todisteita sairauden perusteiksi. Paljon kivempaa kaikille adhd- uskovaisille olisi varmasti sekin, jos kaikki vain uskoisivat että ADHD on oikea sairaus.
Ei muuta ku pilleriä naamaan.
Siis yksi ja sama asia, sopivalla luonteella sinulle voidaan lätkäistä diagnoosi, mutta sepä ei mitään muuta.
Saat luonnevikaisen leiman ja voit toki piiloutua diagnoosin taakse, siis kannattaako hakea diagnoosia.
Ehkä pojissa ADHD lisää niitä piirteitä joita tytöt erehtyvät pitämään alfaurosmaisia, mutta kun olet tyttö niin sinulle diagnoosi merkitsee pelkästään että olet normi naista oikukkaampi ja normi oikuttelijakin on useimmille elämänkumppania suunnitteliville liikaa.
Sen sijaan yhden yön hommissa tuollainen impulsiivinen ja lapsellinen tyttö kunnostautuu usein niin että poijatkin sen tietävät.
muuten elämästään niin ei sitten ole mitään väliä mikä joku diagnoosi on. ei varmaan kannata yrittää muuttaa itseään koska se johtaa vaan pahempaan diagnoosiin.