Rakas pikku sukulaiseni lähti koulutielle tänä syksynä. Hänen luokalleen tuli tyttö, joka oli ollut samassa eskarissa sukulaistyttöni kanssa.
Koulussa tämä entinen eskarikaveri ei ota sukulaistani leikkeihinsä mukaan, mutta koulun jälkeen vapaa-ajalla sukulaiseni seura kyllä kelpaa. Esim. koulumatkallakin sukulaiseni kulki tämän ex-eskarin ja toisen lapsen kanssa kotiin päin. Yhtäkkiä ex-eskari sanoi kuuluvasti toiselle:"Ei odoteta X:ää" ja sitten he lähtivät juosten karkuun. Myöhemmin ex-eskari tuli kuitenkin kysymään voisiko sukulaiseni olla hänen kanssaan.
Mikä tätä tyttöä vaivaa? Ihmettelen tytön käytöstä, koska tämän toinen vanhempi on opettaja.(ei kuitenkaan opeta samassa koulussa.) Luulisi nyt opettajan lapsella olevan käytöstapoja.
Koulussa tämä entinen eskarikaveri ei ota sukulaistani leikkeihinsä mukaan, mutta koulun jälkeen vapaa-ajalla sukulaiseni seura kyllä kelpaa. Esim. koulumatkallakin sukulaiseni kulki tämän ex-eskarin ja toisen lapsen kanssa kotiin päin. Yhtäkkiä ex-eskari sanoi kuuluvasti toiselle:"Ei odoteta X:ää" ja sitten he lähtivät juosten karkuun. Myöhemmin ex-eskari tuli kuitenkin kysymään voisiko sukulaiseni olla hänen kanssaan.
Mikä tätä tyttöä vaivaa? Ihmettelen tytön käytöstä, koska tämän toinen vanhempi on opettaja.(ei kuitenkaan opeta samassa koulussa.) Luulisi nyt opettajan lapsella olevan käytöstapoja.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Valitettavasti aika normaalia on. Varsinkin tytöillä tällaista tapahtuu. Pitäähän siihen yrittää hieman puuttua ja ohjailla, mutta ei se välttämättä onnistu. Mutta useasti asiat menevätkin omaa rataansa. Tänään ollaan ton kaa ja huomenna ollaankin mun kaa. Etkö muista omasta lapsuudestasi mitään vastaavaa ? Ikäävähän on jos tilanne menee todelliseksi syrjimiseksi ja leimautumiseksi. Siksi siihen pitäisikin puuttua rakentavassa mielessä. Uskon myös, että paljon pystytään kotoa vaikuttamaan. Omia lapsiani olen pyytänyt asettumaan toisten asemaan, miltä itse tuntuisi jos jne. Sekä jos heitä on syrjitty, olen siltikin koettanut saada ymmärtämään, entä jos sillä toisella on huono päivä tai jotain harmillista sattunut jne.
Pahaltahan se tuntuu, kun omalla lapsella on paha mieli. Ole silloin omana lapsesi tukena.
Ihan tavallista tyttöjen käytöstä. Oletko itse nainen vai mies. Jos olet nainen, sinun kyllä pitäisi tunnistaa käytös aika tavalliseksi tuonikäisten tyttöjen käytökseksi. Se on inhottavaa, mutta hyvin tavallista. Tytöt eivät leiki porukoissa kuten pojat vaan kaksistaan ja kolmas pyörä on aina kolmas pyörä...tänään kolmas pyörä on tuo ja huomenna toinen. Kaksistaan sitten supatellaan ja kikatellaan ja ehkä mollataan sitä kolmatta. Silti kaikki ovat kavereita keskenään. Tämän kanssa ollaan tänään koulussa ja tuon kanssa koulun jälkeen. Tuossa tilanteessa minkä kuvasit, tyttö kaveeraa jonkun uuden ystävän kanssa koulussa. Sukulaistyttösi on hänen kaverinsa, mutta kun koulussa on se uusikin kaveri, niin sukulaistyttösi on se kolmas pyörä. Tuo ei ole kovin paljon käytöstavoista kiinni. Ne eivät päde lasten suhdemaailmassa kovin hyvin. Siinä on vain sen kolmanneksi pyöräksi jääneen tytön oltava luonnoltaan voimakas että kestäisi hyljeksinnän. Jos alistuu liikaa ja on liian heikko voi joutua kiusatuksi. Hänen pitää vaan löytää se sydänystävä jonka kanssa supatella ja kikatella. Muuta keinoa ei oikein ole.
eli tyttöjen kohdalla se jatkuu koko kouluajan,tavalla tai toisella.
Ja kun nykyisin koulukiusaus on tapetilla ja koulut on kaikenmaailman kiva-kouluja yms niin vanhempana meinaa joskus palaa päreet.
Kaikki tukeni on koulukiusauksen estämiseksi,en tarkoita sitä,mutta kun kaikki ennen vanhaan normaaliin kasvuun ja lasten väliseen kanssakäymiseen kuuluvat asiat ja kränät otetaan koulukiusauksena niin ei jaksa aina ymmärtää.
Milloin joku istuu välitunnin yksin(omasta tahdostaan) niin toisille pidetään puhuttelu että pitää huolia kaikki leikkiin,milloin joku on sanonut kovalla äänellä jollekin sinä tykkäät pekasta,se on toisen nolaamista ja kiusausta,milloin on suputeltu selän takana ja milloin tehty tai jätetty tekemättä,minusta äitinä koulunkäynti ei kohta ole kivaa:):)
Käytkö sinä siis äitinä koulua, kun se sinusta ei ole kohta enää kivaa? Minusta taas syrjiminen ei ole kivaa. Oletko sinä äitinä tietoinen mitä siellä koulussa OIKEASTI tapahtuu? Miksi joku istuu välitunnin yksin omasta tahdostaan? Siksikö, että parempi olla yksin kuin toisten syrjimänä? Tiedätkö miltä se jatkuva selän takana supattelu lapsesta tuntuu? En yhtään väheksy KiVa-hanketta ja muita yrityksiä, joilla pyritään siihen että kaikilla lapsilla olisi edes suunnilleen samat mahdollisuudet viihtyä koulussa, jos siellä nyt ei niin kivaa olisikaan, niin saisi edes olla rauhassa.
aihe kun oikein tökitään ja kaivellaan. Eihän se sinustakaan ole hyväksyttävää että joku oikeasti haluaa olla välillä itsekseen ja vaikka keskittyy välitunnilla asfalttitaiteeseen, lukee tai vaikka vain -ottaa aurinkoa.
On se hyvä että ettei kenenkään tarvitse opetella käsittelemään tunteitaan kun sitä varten on muut ihmiset jotka tekee kaiken puolesta. Reagoi toisen tuntemaan ärsykkeeseen ja ryntää ratkomaan ongelmia isolla porukalla, taitaa vaan olla useimmiten niin että siinä heitetään lapset pesuveden mukana kun aikuiset oikein pääsevät vauhtiin.
Ja ei, en ole edellinen kirjoittaja.
se oli olevinaan eräänlainen kevennys,tuo loppu....huumoria vähän tähän arkeen...(niin nyt voit sitten väittää että suhtaudun huumorilla vakavaan asiaan:)
Minähän nimenomaan kirjoitin(tai ainakin piti kirjoittaa:) että en missään tapauksessa väheksy koulukiusaamista ja siihen puuttumista,tarkoitin että mielestäni joskus ja monasti tehdään vähän kärpäsestä härkästä,kuitenkin.
Tiedän että joskus lapsi haluaa istua OMASTA TAHDOSTAAN ilman että siihen liittyy mitään dramatiikkaa yksin välitunnilla,omani esim. pääsäryn yllättäessä tms.
Ja mainitsinko jotain jatkuvasta supattelusta tms?Silloinhan se ON kiusaamista tietenkin jos se on samaa lasta kohtaan jatkuvaa,mutta kirjoitinkin näistä mitä ainakin minun lapsieni ja heidän kavereittensa taholla on,sellaista satunnaista ja milloin ketäkin kohttaan kohdistuvaa "pilailua",älä ota tuota sanaa tosissasi,en nyt keksi muuta.Voi,voi tätä juuri tarkoitin että ei ole kivaa puuttua asioihin mitkä eivät sitä vaadi kun joku AIKUINEN ei ymmärrä mitä asioiden taustalla on,tai joskus kun siellä ei ole mitään kummempaa.
Itse koin lapsena samanlaista kohtelua jotakuinkin samanlaisessa asetelmassa ja voin kertoa ihan suoraan, että tuo on SYRJIMISTÄ, joka taas on KIUSAAMISTA ja se voi pahentua aikaa myöten. Suosittelen lämpimästi, että tuollainen käytös pyritään kitkemään heti alkuunsa.
Kerronpa tässä esimerkkinä oman tarinani, jossa on lähtöasetelma lähestulkoon sama: Meitä oli kaksi tyttöä, olimme naapureita ja kavereita esikoulussa. Koulun alku kuitenkin muutti kaiken, kun toisen tytön oikea luonne pääsi esiin:
Meillä asui naapurissa eräs tyttö, jonka kanssa olimme esikoulussa kavereita. Peruskoulun alettua tuli mukaan muutkin kaverit ja yllättäen minä en enää kelvannut hänen seuraansa koulussa, vapaa-ajalla kylläkin. Sain ensimmäisen luokan alussa paljon kavereita, mutta toinen tyttö haali heidät vähitellen ympärilleen luullakseni haukkumalla minua. Vaikka ensimmäisen luokan alusta oli vasta kuukausi tai kaksi, mutta olin jo yksin. Se mursi pientä mieltä. Onneksi jossain vaiheessa ystävystyin toisen syrjityn tytön kanssa ja tämän huomatessaan entinen "kaverini" yritti haalia hänetkin omiin leikkeihinsä. Luojalle kiitos, ettei hän mennyt ja jättänyt minua yksin.
Pian syrjiminen siirtyi koulusta myös vapaa-ajalle. Esimerkiksi talvella (ensimmäisellä luokalla) leikimme ulkona piilosta minä, esikouluajan kaverini ja hänen uusi kaverinsa. Sovimme, ettei kukaan mene sisälle piiloon, mutta kuinkas ollakkaan, kun minä jäin etsijäksi, nämä kaksi muuta päättivät salaa mennä sisälle leikkimään ja jättää minut yksin hortoilemaan pakkaseen. Tämä oli vähän sellainen "ei odoteta X:ää"-tilanne. Tämän jälkeen kävi vähitellen selväksi, että minä kelpasin kaveriksi vain silloin, kun ei muita ollut tarjolla - enkä pian enää sittenkään.
Pari vuotta eristämisen ja mustamaalaamisen alkamisen jälkeen, ainoa ystäväni tuli kertomaan minulle eräs välitunti, että esikouluaikainen kaverini oli perustanut välitunneiksi kerhon ja pyytänyt häntäkin mukaan. Siinä oli kuulemma koko luokkamme, mutta minua ei saa kutsua tai kertoa, missä kerho on. Muistan, miten ystäväni ei halunnut loukata minua kertomalla kerhon nimeä, mutta onneksi hän kuitenkin kertoi sen. Kerhon nimi oli "Inhoamme (minun nimeni)". Se oli jotain niin konkreettista, että meinasin murtua. Koko ajan olin kärsinyt ja tiennyt, mitä selkäni takana tapahtuu, mutta tuo todellakin meinasi olla liikaa.
Kerhon perustaminen oli ensimmäinen kerta, kun kiusaamiseni tuli näkyviin aivan selvästi. Aiemmin kaikki oli hoidettu siististi piilossa opettajien silmien alta. Olin urheasti kestänyt kiusaamista aivan yksin jo sen pari vuotta, koska koulu ei puuttunut asiaan. He eivät nähneet (tai pikemminkin halunneet nähdä) syrjimistäni tai kuulleet minusta sanottuja ilkeitä asioita. No, ei koulu kerhoonkaan kunnolla puuttunut, vaikka se jo näkyi kiistattomasti. Kerho kiellettiin ja pidettiin pienet puhuttelut, jonka jälkeen kiusaainen siirtyi jälleen näkymättömiin. Sama tyttö jatkoi kiusaamistani ja muitten käännyttämistä minua vastaan aina seitsemännen luokan loppuun asti, kunnes minulle tarjoutui mahdollisuus vaihtaa koulua - ja sen tein. Jouduin itse katkaisemaan tuon loppumattoman kiusaamiskierteen, koska sen oli annettu alkujaan levitä niin suureksi ongelmaksi, ettei sitä voinut enää kunnolla pysäyttää.
Mitä tästä opimme? Jos tuollaiseen käytökseen ei puututa heti, se voi pahentua moninkertaisesti. Lapset ovat raadollisia, se tulee muistaa. Toivon todellakin, ettei sukulaisellesi käy samoin kuin minulle, mutten todellakaan jaksa uskoa, että lapset lopettavat syrjimisen kuin taikaiskusta. Ehei. Lapset ehkä tietävät toimivansa väärin, mutta mikä olisi parempaa viihdykettä kuin toisen kärsimys?
Ne, jotka sanovat, ettei tällaiseen tarvitse puuttua, ovat mielestäni sokeita. Järki käteen ja silmät auki, arvon ihmiset.
Tuo on todella tavallista pikkutytöillä ensimmäisinä kouluvuosina. Se jatkuu takuulla, jos aikuiset eivät siihen puutu alusta pitäen kunnolla.
Ota tytön kaveri puhutteluun ja kerro, että tuntuu todella ikävältä tuollainen. Isommassa porukassa on aina mukavampaa. Kokemus on osoittanut, että jotkut tytöt/naiset eivät koskaan opi tulemaan toimeen isommassa tyttöryhmässä.
Parempi kokemus on kuitenkin osoittanut, että iso osa tytöistä on joutunut saman käytöksen kohteiksi tai aiheuttanut sitä itse pienenä, mutta kun opettajat tai vanhemmat ovat selvästi kertoneet, että tuollainen käytös ei kuulu asiaan, se on loppunut ja tytöistä on kasvanut toisensa hyväksyviä kaveriporukoita.
Lapset eivät tiedä kaikkea ennen kuin heille kerrotaan. Asiaa auttaa, jos vanhemmat osaavat tehdä yhteistyötä tässä.
antamaan vanhemmillesi anteeksi että eivät sinua auttaneet?
minä en.
Ehkä se lapses on läski/ruma ja sen kaveri ei kehtaa näyttää muille että on sen kaa
Tunnetusti opettajien lapset ovat hyvin tarkkoja kaverisuhteistaan ja siksi he pääsevätkin elämässään pitkälle. Yleenskin opettajien lapsista tulee ylemmän sosiaaliluokan ihmisiä kuten lääkäreitä ja insinöörejä, lakimiehiä jne. Sairaanhoitajien lapsista moni päätyy hoitoalalle, mutta myös opettajaksi. Näin se sosiaalihissi toimii. Kuitenkin jo nuorena on tarkkaan harkittava kenen kanssa kaveeraa. Näin itse olen opettanut mm. tyttärelleni, joka on hyvin menestyvä hammaslääkäri. Kannattaa opiskella opettajaksi jo ihan lasten takia. Alempien sosiaaliluokkien lasten tulevaisuus on ennalta tuomittu epäonnistumaan. Esoteerisen astrologian mukaan lapsi valitsee vanhempansa, syntymäpaikkansa ja myös -ajankohtansa. Uskon vahvasti tuohon kohtalonomaiseen olettamukseen, mutta ne onkin vain raamit. Itse määräät sisällön tai sitten et.
provo sulla - mistä tuollaista keksitkin :-)??
Kirjoita toki lisää niin saamme naureskella :-D
"Taru (ei tujunen)on joskus totuutta ihmeellisempää! Minulla on hienostunut ja sivistynyt vävy, joka on hammaslääkärityttäreni lapsen isä. Tämä mussukka isukki on lamasta huolimatta Nokian terävimpään kärkeen kuuluvia suunnittelioita. Korostan että lamasta huolimatta. Sielläkin rintamalla on jotai todella suurta odotettavissa. Uutta puhelinta lykkää yhtenään ja tytär on innoissaan. Mies on tehnyt hänestä äidin ja äiti on synnyttänyt tyttäremme. Minäkin ole onellisesti naimisissa, mitä todistaa yksinomaan se, että en ole kertaakaan käynyt vieraissa. Enkä ole myöskää havainnut, että vaimoni olisi käynyt. Sekin on hyvä puoli meissä opettajissa, että onnellisuutta riittää hehtaarikaupalla. No me tuossa vaimon kanssa ostettiin jo toinen asunto (myös kesämökki on ja hieno musta auto, ihan ministeritasoa). On tunturiasunto ja sitten syntymäkaupungissa on nyt se toinen, ihan vaan vaihtelun vuoksi. Tämäkin johtuu siitä, että olemme opettajapariskunta emmekä käy vieraissa. No emme ole erityisen uskonnollisia, mutta uskovaisia kuitenkin. Tämä kaikki on mahdollista vain, koska olemme opettajia.
P.S. Vaimo tutkii tuossa nyt jouluista Punaisenmeren risteilymatkaa, joka jo viime taalvena varasimme. Rahaa on, olemmehan opettajia.