Määrääkö Koraani naisille hunnun? Yksiselitteisesti EI. "Huntupakko" on peräisin sumereilta, Ur-Nammun laista.
Koraani toteaa: "Peittäkää hiuksenne ja kaulanne, että teidät tunnistettaisiin siveiksi naisiksi."
Täfsir: Jae on annettu Medinan (Jahtribin) lyhyen sisällissodan aikana. Koska raiskaaminen oli jo tuolloin Lähi-idässä sodankäynnin "tehostaja", piti Muhammadin seuraajien, joiden joukko oli jo kasvanut niin suureksi, että kaikki eivät tunteneet toisiaan, pystyä tuon konfliktin aikana ulkoisista merkeistä, vaatteista, päätellä, kenet saa raiskata, ketä ei. Huivin käyttö on siis sodan ajan naisten asuste. Mitään uskonnolista merkitystä sillä ei ole.
Burkha taas on vasta noin sata vuotta vanha "ikivanha perinne"; jonka aloitti Afghanistanin toiseksi viimeinen kuningas sairaaloisen mustasukkaisuuden vallassa.
Koraani toteaa: "Peittäkää hiuksenne ja kaulanne, että teidät tunnistettaisiin siveiksi naisiksi."
Täfsir: Jae on annettu Medinan (Jahtribin) lyhyen sisällissodan aikana. Koska raiskaaminen oli jo tuolloin Lähi-idässä sodankäynnin "tehostaja", piti Muhammadin seuraajien, joiden joukko oli jo kasvanut niin suureksi, että kaikki eivät tunteneet toisiaan, pystyä tuon konfliktin aikana ulkoisista merkeistä, vaatteista, päätellä, kenet saa raiskata, ketä ei. Huivin käyttö on siis sodan ajan naisten asuste. Mitään uskonnolista merkitystä sillä ei ole.
Burkha taas on vasta noin sata vuotta vanha "ikivanha perinne"; jonka aloitti Afghanistanin toiseksi viimeinen kuningas sairaaloisen mustasukkaisuuden vallassa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
kaksi musliminaista lapsineen. Vaatteita liehui päälaesta varpaisiin saakka ja silmien kohdalla oli hyvin kapea rako. Tuli vain mieleen, onko sellainen pukeutuminen aiheellista meidän oloissa. Tuollainen vaatetus on oletetusti raiskauksia vastaan. Kukaan ei kuitenkaan ole vaarassa joutua raiskatuksi ostoksilla käydessään.
Tuollaisilta naisilta puuttuu todellisuuden taju, tai vaatetus on tarkoitettu provokaatioksi. Itse asiassa burkha marketissa on hyökkäys länsimaisia tapoja kohtaan. Sellaisena se kyllä kuuluu islamin uskontoon.
seka miehille eta naisille ja koska sillion olette myos muslimieja, niin myos kotoelaimille, sioille, jampalle, hevosile ja lehmille..
(sellainen roiskelappa naas)
Silloin kukaan ei sanoisi toista rumakosio eika kauniiksi, kukaan ei arvosteloisi toista rodun tai sukupuolen tai varalisuuden perusteella.
Ja burgan alla voi panna lapsiakin huomaamatta esim. ostoskeskuksissa..
Poliseille ja gangstereille burgat.
TASA-ARVO KUNNIAAN!
hunnulle on vaihtoehto, eli happoa naamalle.
Herää unistas ellet sitte ole islamistien kätyri.
Tee parannus, ota Jeshua sydämmeesi.
http://bibleprobe.com/muhammed.htm
Ovat omasta tahdostaan peittäneet itsensä (yleensä)
*suojellakseen itseään
*miehensä takia, mikä on hyvä juttu, sillä mitä nähtävää omal miehel on enää, kun näyttää tissinsä ja perseensä muille miehille all day..
ja onhan parempi saada mies älykkyydellään kuin ulkonäöl
Burgaa ei saa käyttää ellei ole hyvin uskonsa oppinut
----Pitää siis tuntea Islam lähes täydellisesti----
samoin kun Mekkaan ei saa matkustaa ellei oo varma omasta uskostaan ja jos ei tunne sitä
Afgaaneil se on laissa mutta islam ei pakota mihinkään..
Pitää vaan yrittää elää niiden lakien mukaan niin hyvin kuin mahdollista
muuten vaan..Onhan todellisuudessa monta monta muslmia jotka juo ja tekee syntiä
Ihan niin kuin me ei muslimit
ois niin paljon kerrottavaa teille tietämättömille
säädyllisesti pukeutuva nainen "näyttää perseensä ja tissinsä muille miehille"?Olen kyllä jyrkästi eri mieltä.Eikö sitten ilman huivia kulkeva mieskin näytä perseensä ja sukupuolielimensä muille naisille koko ajan?Ei taida tämän mukaan jäädä vaimollekaan mitään katseltavaa enää.
Kuluuko ihminen katseista? Tämä on ihan uutta. Onko ihan islamilaista tiedettä?
Saavatko ne naiset sitten keppiä ja turpaansakin ihan "omasta tahdostaan", kun burkhan helma on heilahtanut ja paljastellut? Oletko tosiaan hälmö?
Burkhalla ei ole MITÄÄN tekemistä islamin kanssa.
Ois niin paljon kerrottavaa teille tietämättömille...
että kuluuko ihminen katseista.Nähtävästi muslimien mielestä niin tapahtuu.Talebanitkin olivat määränneet Afganistanissa valokuvauskiellon.Ihmisistä ei saanut ottaa valokuvia.Itse muuten kuitenkin otattivat itsestään valokuvia,vaikka muilta sen kielsivät.Olen nähnyt kuvia heistä,joissa jopa meikattuina esiintyvät(vaikka ovat miehiä).Kaksinaismoralisteja.
sama kuin naisiin ja heidän tulee myös pukeutua säädyllisesti..
löysiin vaatteisiin jotka peittävät jalat ja puoliväliin vähintään kädet
ootko tutustunu uskovaisten muslimimiesten päähineisii
tekemistä islamin kans?? :)
on myös peittävät vaatteet ..
kuinka monen burgalaisen helman alta oot nähny ihoa
ei ole "MITÄÄN tekemistä islamin kanssa", MIKSI IHMEESSÄ SINÄ SITTEN JAUHAT SIITÄ Islam-palstalla, HÄH???? Oletko sinä jotenkin vajaa vai muuten vaan tyhmä????
"Keskusteluun" kuuluu keskustelu myös siitä, mikä ei kuulu islamiin, vaikka muut niin väittävät. Aivan samoin "yleisesti islamista" kuuluu keskustelu siitä, kuuluuko pommien paiskominen Koraanin julistamaan islamiin vai ei. Olet jotenkin sekoittanut "keskustelu" ja "julistaminen" -termit.
Islam on Muhammadin perustama ja julistama uskonto, jonka sisältö on koknaisuudessaan Koraani -nimisessä teoksessa. Väitetäään ja uskotaan, että tämä teos on Jumalan sanaa, viimeinen ilmoitus ihmisille ja täydellinen. Burkhasta siellä ei ole ensimmäistäkään mainintaa.
Burkha on vaate (?), joka on suunniteltu Afghanistanissa 1900-luvun alussa.
Totta! Islam ei pakota mihinkään. Muslimit pakottavat. Mein Kampf ei pakota mihinkään, natsit pakottavat. On pidettävä selvä ero ideologian ja ihmisten välillä. Islamin vaarallisuus piilee siinä, että se on ideologia, jota sen kannattajat yrittävät muille pakottaa.
se täällä julistaa:
"Saavatko ne naiset sitten keppiä ja turpaansakin ihan "omasta tahdostaan", kun burkhan helma on heilahtanut ja paljastellut? Oletko tosiaan hälmö?
Burkhalla ei ole MITÄÄN tekemistä islamin kanssa."
Voisitko sinä valaista, mitä tekemistä ylläolevalla paskanjauhannalla on islamin kanssa? Ja jos kerta burkhalla ei ole "MITÄÄN tekemistä" islamin kanssa, miksi sinä edelleen jauhat siitä islam-palstalla?
>>jonka sisältö on koknaisuudessaan Koraani -nimisessä teoksessa.
Eihän islam tällaista ole. Islamiin kuuluu myös Muhammedin esimerkin seuraaminen. Sehän on Koraanissakin mainittu. En viitsi hakea lainauksia siitä, mutta asia on yleisesti tunnettu.
Keskusteluun islamista kuuluu myös se, mitä muslimit väittävät siihen kuuluvan, ja kuuluuko se. Jos tämä on sinulle uutta ja yllättävää, katso jostain tieteellisestä sanakirjasta, mitä tarkoittaa "keskustelu".
Islam on alistumista Jumalan tahtoon. Jumalan tahto on ilmoitettu Koraanissa, joka on Jumalan viimeinen ilmoitus. Näin opettaa islam. Islam EI ole alistumist aihmisten tahtoon. Mitä et ymmärrä? Kerro, yritämme kaikki yhdessä auttaa.
on keskustella asiasta, joka ei sinua millään tavalla, muuta kuin korkeintaan höperöissä kuvitelmissasi, kosketa? Oletko tulossa vanhuudenhöperöksi ja luulet, että sinulla on jokin ihme messiaaninen missio vielä täytettävänä?
kuvittelet, että se, mitä Suomessa tapahtuu, ei koske kaikkia suomalaisia. Yllätys, yllätys, olet väärässä.
ennenkuin asiasta on olemassa mustaa valkoisella. Minkään höperön kylähullun kuvitelmilla ei ole ennenkään tätä maata johdettu, joten tuskin nytkään, paitsi tietenkin höperön itsensä mielestä...: )
Kyllä se perustuslain mukaan koskee. jos ei sinun mielestäsi, niin pahempi juttu sinulle.
>>Jumalan tahto on ilmoitettu Koraanissa,
Kun jumala ei ilmaise tahtoaan suoraan kenellekään, se on vain Koraanissa. Islam on kirjaan uskomista. Lisäksi islamin itse valitut johtajat pakottavat ihmiset omaan tahtoonsa.
Älä viitsi enää jatkaa tätä selittelyä.
Hädithit ovat kansanperinnettä, eivät Jumalan sanaa. Johtajat eivät koskaan "pakota" ketäänmihinkään. Johtajien lakeijat pakottavat.
Jos Koraani todella olisi Jumalan sanaa, se olisi tietysti hyvin arvokasta. Mistä syystä sanot sitä Jumalan sanaksi?
Olen moneen kertaan todennut, että "islamin mukaan...". En vain viitsi toistaa samaa joka kerta, koska oletan, että keskusteluun osallistuvat myös lukevat viestit.
En lue kaikkia viestejä. Epäilin sinun jo palanneen salaisesti islamiin.
neuvotaan naista peittämään sulonsa joten kaikki voi varmaa sit omalta osin päättää miten se määritellää... älä tuu mulle selittää tollast vaan lue koraania ja yritä ymmärtää omalla tavalla se!!! ja noh minihameet suunniteltii ööö minä vuonna ... noh ruvetaa kaikki käyttää sellasii ja muita paljastavia vaatteita koska ne on niin sallitut kristinuskossa.................................
Huntumuoti, burkha ym. peitot ovat islamilaisia, koska muslimien johtajat ovat niin päättäneet. Ne ovat siis modernia islamia. Musliminaisilla eivät opi itsenäiseen ajatteluun, ja se on oikeaa islamia. Vaatetus on alistamisen merkki. Sotilailla on uniformu ja muslimeilla on burkha. Ne ovat aivan toisiaan vastaavia.
ja pyhimystenpalvonta ja paavin valta ovat osa kristinuskoa, koska kristittyjen "johtajat ovat niin päättäneet". Viis siitä, mitä Raamattu sanoo, eiks jeh?
Nuo burkhat ovat hyvin verrattavissa mustan miehen parisataa vuotta sitten suosimaan vaatetukseen, kalhleisiin.
Mitä ihmeen pösilöitä ovat nuo vasurinaiset jotka kehuvat hunnutuksen hyviä puolia kuten sitä, ettei tarvitse meikata.
Näkisinkin sen päivän kun vihervasurinaiset leikkaavat klitoriksensa irti, astuvat hunnun ja nyrkin maailmaan, ja saisivat itsekin tuntea nahoissaan mitä on olla nainen islamilaisessa kulttuurissa.