Mulla on vain muutama kaveri, ja ne kaikki asuvat eri paikkakunnalla kuin minä. Miehen takia jäin tänne, missä nyt asun ja saan usein kuulla yhdeltä näistä ystävistäni (olemme olleet ystäviä jo ala-asteelta, monta vuotta vaikka näemme todella harvoin, ja hänkin tuntee itsensä usein yksinäiseksi, ulkopuoliseksi) että minun ei pitäisi "valittaa" sillä minullahan on poikaystävä. Totta, mutta en haluaisi kuormittaa häntä kaikilla asioillani ja pakottaa tekemään kaikkea yhdessä koska olen aina aiemmin ollut suhteissa melko itsenäinen ja haluan sitä kumppanilta ja itseltäkin. Täällä en vain ole saanut ystäviä, koulu ja työt jäivätkin sitten kesken kun paniikkihäiriö paheni, ja sos. tilanteiden pelot pahenee jatkuvasti kun ei ole ketään ketä tavata, menee joskus viikkoja että juttelen ainoastaan miehelleni ja sanon kassalla kohteliaan kiitoksen.
Luulen että tulen pian hulluksi, tiedän että sosiaalisia kontakteja olisi löydyttävä, mutta toisaalta olen myös salaa tyytyväinen että ei tarvitse mennä minnekään jos ei huvita, vain sen takia että ei kehtaa aina kieltäytyä kaverin kutsusta. Mutta onko muita jotka ovat parisuhteessa yksinäisiä?
Joskus ajattelen että eroan, niin minun on pakko alkaa kasata omaa elämää. Mies tekee nyt liikaa, käy kaupassa kun minua jännittää, ei kutsu kavereitaan meille kun tietää että minun on vaikea olla.. Olen kyllä yrittänyt tutustua ihmisiin, ja muutama, joita pidin jo kaverina osoittautui ystävällisiksi vain kasvotusten, eli perästäpäin kuului.. En ymmärrä, kai olen sitten vain niin outo ja tyhmä että ei minun kanssa kannata jutella, sillä useasti olen saanut pettyä. Onneksi mieheni kuitenkin rakastaa ja pitää minusta. -Vai pitääkö? Alan tulla vainoharhaiseksi ja sekoan kotiini!!
Luulen että tulen pian hulluksi, tiedän että sosiaalisia kontakteja olisi löydyttävä, mutta toisaalta olen myös salaa tyytyväinen että ei tarvitse mennä minnekään jos ei huvita, vain sen takia että ei kehtaa aina kieltäytyä kaverin kutsusta. Mutta onko muita jotka ovat parisuhteessa yksinäisiä?
Joskus ajattelen että eroan, niin minun on pakko alkaa kasata omaa elämää. Mies tekee nyt liikaa, käy kaupassa kun minua jännittää, ei kutsu kavereitaan meille kun tietää että minun on vaikea olla.. Olen kyllä yrittänyt tutustua ihmisiin, ja muutama, joita pidin jo kaverina osoittautui ystävällisiksi vain kasvotusten, eli perästäpäin kuului.. En ymmärrä, kai olen sitten vain niin outo ja tyhmä että ei minun kanssa kannata jutella, sillä useasti olen saanut pettyä. Onneksi mieheni kuitenkin rakastaa ja pitää minusta. -Vai pitääkö? Alan tulla vainoharhaiseksi ja sekoan kotiini!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mieliala pysyy virkeänä ja jännitykset lähtevät.