Minun tarina

Kohta se lämmityshelvetti taas alkaa.
Meille laitettiin vuosia sitten uuteen taloon leivinuuni. Ongelmat sen uunin kanssa alkoivat jo talon suunnittelu vaiheessa, kun erehdyin sanomaan miehelleni että eihän me semmoista tarvita. Oli kuin olisin jumalaa pilkannut.
Nyt meillä on semmoinen henkinen taistelu menossa jo monetta vuotta. Minä en lämmitä sitä uunia enkä laita siinä ruokaa. Välillä mies onnistuu lämmittämään sen uunin semmoiseen aikaan etttä ruuan voisi laittaa sinne, muuta silloin minä teen keittoa tai laitan jopa makaroonilaatikon sähköuuniin. Voi sitä mulkoilua.
Puiden tekoon en kesällä osallistu vaan lähden aina oikein provosoivasti vaikka rannalle.
Pari kertaa mies on laittanut puut ja sytykkeet uuniin ja pyytänyt lämmittämään. Toisen kerran se sammui enkä tahallaan yrittänyt sytyttää sitä uudelleen. Toisen kerran annoin puiden palaa pois ja jätin sitten luukun ja pellin auki koko yöksi. Silloin se kyllä pihisi kiukusta tosi pahasti. Ei se uskalla minuun kiinni käydä.
Miksi se pitää sitä lämmittämistä niin tärkeänä ja pyhänä asiana?? Kun ei ole pakko. Tyhmää.
181274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

mitä miehesi haluaa että yhdessä tekisitte?????

Äänestä
  • Joo varmaan se mies haluaa pesää metsässä ja esileikkeinä on moottorisahan pärinää ja paarmojen surinaa. Sitten vaan rankakasan päälle sisiliskojen sekaan parittelemaan. JIHUU

    Äänestä

tai ukko

Kumpikaan ei ole ihan terve.


No kukapa meistä olisi.

Ensalkuun kantsii soittaa vaikka perheneuvolaan ja varata aika. Omin voimin tuollainen parisuhdehulluus ei lopu.

Äänestä
  • ei ole palautusoikeutta.

    Äänestä

  • Pitipä kaivaa tämä vanha tarina esille.
    Nyt olemme eronneet. Tulihan niitä ongelmia muutenkin, mutta alkusysäyksen sille henkiselle mittelölle antoi se typerä uunin lämmitys.
    Kyllä minä hänen annoin tietenkin touhuta niiden halkojen kanssa. Lakaisi se vaihtelevasti roskatkin pois.
    Nyt on hyvä olla. Ei enää henkistä mittelöä.

    Äänestä

  • Minun tarina kirjoitti:

    Pitipä kaivaa tämä vanha tarina esille.
    Nyt olemme eronneet. Tulihan niitä ongelmia muutenkin, mutta alkusysäyksen sille henkiselle mittelölle antoi se typerä uunin lämmitys.
    Kyllä minä hänen annoin tietenkin touhuta niiden halkojen kanssa. Lakaisi se vaihtelevasti roskatkin pois.
    Nyt on hyvä olla. Ei enää henkistä mittelöä.

    toivottavasti ukkos löysi sellasen jonka kanssa saa rakastella takkatulen loimutessakin.

    Äänestä

Mitä vitt.... Se miehesi varmaankin maksaa teidän laskut ja lähinnä sen sähkölaskun kun et älyä että se lämmittäminen säästää sitä sähköä. Mutta sitä sähköähän tulee pistorasiasta vai mitä, eihän sitä lämmitykseen kulu!!!?? Lopeta miehesi piinaaminen ja lähde kävelemään ja muuta sinne kerrostalon kaksioosi missä on hyvä olla. Miehesi ansaitsee parempaa..

Äänestä
  • Talot on nykyisin hyvin eristettyjä ja on paljon sähkölaitteita. Varsinaissta lämmityksestä ei voi älyttömästi säästää.

    Itse olen laskemalla ja kokeilemalla todennu että pystyn säästämään takalla 1000-3000kWh, käytännössä kohtuu vaivalla noin 2000kWh vuodessa ja sekin sitä halvempaa yösähköä, eli noin 140€ vuodessa. 3000kWh säästö edellyttäisi jo vähintään virastoaikaityötä, ylitöihin ja pitkiin iltoihin ei olisi varaa.

    Äänestä

  • nykyisin kirjoitti:

    Talot on nykyisin hyvin eristettyjä ja on paljon sähkölaitteita. Varsinaissta lämmityksestä ei voi älyttömästi säästää.

    Itse olen laskemalla ja kokeilemalla todennu että pystyn säästämään takalla 1000-3000kWh, käytännössä kohtuu vaivalla noin 2000kWh vuodessa ja sekin sitä halvempaa yösähköä, eli noin 140€ vuodessa. 3000kWh säästö edellyttäisi jo vähintään virastoaikaityötä, ylitöihin ja pitkiin iltoihin ei olisi varaa.

    No niinpä. Ei sillä älyttömällä halkosirkuksella mitään säästä. Eikä ole tarvekaan, on meillä rahaa. Mutta miksi se on niin tärkeä asia sille. Älytön määrä työtä tyhjän takia ja sit pitää vielä satutella aikatauluja sen lämmityksen takia. Tyhmää.
    Kerran kun vähän taas kiristi niin annoin vieraille villasukat. Sanoin vann et laittakaa nää kun meil on niin kylmät lattiat. Voi että se loukkaantu. Uunijumalaa oli pilkattu. Se lattioiden kylmyys nääs johtuu juuri siitä uunin lämmittämisestä. Kuulemma.

    Äänestä

Jos osallistut lämmityskustannuksiin tasapuolisesti, niin sitten sinun ei tarvitse polttopuusavottaan lähteä, jos et halua. Leivinuunillä säästää nykyaikaisessa talossa korkeintaan muutaman satasen vuodessa. Ei sen takia kannata aikaa haaskata asiaan, joka ei kiinnosta. Tekee ennemmin jotain muuta. Jos taas mies maksaa lämmityskulut kokonaan, niin siihen pitäisi tulla muutos. Joko teet lämmityksen eteen jotain tai sitten kaivat kuvetta. Ei ole oikein, että vain toinen maksaa laskuja ja toinen nauttii olostaan.

Ruokaakaan leivinuunissa ei tarvitse tehdä, jos ei halua. Jos arvon herrasi haluaa leivinuunissa tehtyä ruokaa, hän voi tehdä sitä itse. Meidänkin perheessä mies kokkaa enemmän, koska haluaa parempaa ruokaa.

Se tosin täytyy sanoa, että tahallasi tulen sammuttaminen ja peltien auki jättäminen on lapsellista puuhaa. Teidän molempien pitäisi vähän aikuistua ja miettiä asioiden tärkeyksiä. Ei leivinuuni niin tärkeä ole, että siitä kannattaa tapella. Se lämmittää, joka siitä on kiinnostunut. Kyseessä on vain uuni, ei sentään jumalankuva.

Äänestä

Provo mikä provo.... ai............................. mistäkö sen tietää.
No, naiset eivät voi sietää kylmyyttä tai pientäkään viileyttä, haaleasta suihkuvedestä puhumattakaan joka on heille suunnaton järkytys. Hyvää lämmönlähdettä ei nainen vastusta huolimatta siitä pitäisikö siinä tehdä ruokaa tai ei.

Äänestä

Anna ukon lämmittää ja tehdä ruokaa. Jos polttaa puita, niin muista huomauttaa että siivoaa myös jälkensä, takan ympärille tulee kuitenkin roskaa puista.

Äänestä
  • Ukkos juoksee kohta vieraissa jos ei saa sitä uunia lämmittää.

    Anna ukkosi harrastaa - vaikka lämmittämistä. -

    Vaimot aina luulee että koti = naisen. Olet tainnut unohtaa että ukkosikin asuu teillä kotona.

    Äänestä

Nyt se on sitten taas alkanut. Varastolla ramppaamista ja uunin kyttäämistä. Eilen PITI laittaa illalla ikkuna auki kun oli liian kuuma. Roskat on lakaisematta jo kolmatta päivää. Tänään imuroin muuten, mutta ne puun roskat jätin lattialle.

Äänestä
  • Eikö kokemäellä ollut vuosia sitten sitten samanlainen ämmä joka äijä muurasi uuniin.

    Äänestä

  • 3-4 kertaa illassa kun on pukilla,ei tule ukolle uuni enää mieleen! :)

    Äänestä

  • Ei voi muuta sanoa.. :)

    Äänestä

SÄhkövastus pömpeliin ja muuraten umpeen !!!
Lämpö Kaakkoon ja NUPPI JORPAKKOON!!!!!
Pysyy pää lämpöisenä Ja Talo ei lahoa !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lämmityksestä kirjoitti:

Kohta se lämmityshelvetti taas alkaa.
Meille laitettiin vuosia sitten uuteen taloon leivinuuni. Ongelmat sen uunin kanssa alkoivat jo talon suunnittelu vaiheessa, kun erehdyin sanomaan miehelleni että eihän me semmoista tarvita. Oli kuin olisin jumalaa pilkannut.
Nyt meillä on semmoinen henkinen taistelu menossa jo monetta vuotta. Minä en lämmitä sitä uunia enkä laita siinä ruokaa. Välillä mies onnistuu lämmittämään sen uunin semmoiseen aikaan etttä ruuan voisi laittaa sinne, muuta silloin minä teen keittoa tai laitan jopa makaroonilaatikon sähköuuniin. Voi sitä mulkoilua.
Puiden tekoon en kesällä osallistu vaan lähden aina oikein provosoivasti vaikka rannalle.
Pari kertaa mies on laittanut puut ja sytykkeet uuniin ja pyytänyt lämmittämään. Toisen kerran se sammui enkä tahallaan yrittänyt sytyttää sitä uudelleen. Toisen kerran annoin puiden palaa pois ja jätin sitten luukun ja pellin auki koko yöksi. Silloin se kyllä pihisi kiukusta tosi pahasti. Ei se uskalla minuun kiinni käydä.
Miksi se pitää sitä lämmittämistä niin tärkeänä ja pyhänä asiana?? Kun ei ole pakko. Tyhmää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu