laaja aivoinfarkti

tapaukset ovat, eikä niiden lopputulosta pysty ennustamaan edes lääkäri.

Kerron hiukan ystäväni tapauksesta. Hän täytti kuitenkin jo 78 vuotta, joten iälläkin on merkitystä.

Huhtikuun alkupuolella hän sai sairauskohtauksen ja meni kotona hetkeksi tajuttomaksi.
Ambulanssimiehet olisivat vieneet sairaalaan, mutta hän kieltäytyi tultuaan tajuihinsa. Se oli suuri virhe.

Huhtikuun lopussa tuli samanlainen tilanne ja silloin hänet vietiin keskussairaalaan ja hän pääsi heti liuotushoitoon kaikeksi onneksi.

Henki oli hiuskarvan varassa, mutta muistaakseni noin parin viikon kuluttua hänet kuitenkin siirrettiin Kaupunginsairaalaan, koska oli selvinnyt ilm. pahimmasta.

Vasta silloin pääsin katsomaan häntä ja ensimmäisellä kerralla tuntui kuin vastassa olisi ollut ruumis.

Pikkuhiljaa hän kuitenkin alkoi tulla hiukan parempaan kuntoon.
Puhe takkuili, mutta sai siitä jotenkin selvää. Oikea jalka ja käsi olivat ihan velttoja.
Muisti toimi suht'koht' hyvin, vaikkei aluksi muistanut millään esim. omaa nimeään, eikä ajatus oikein luistanut.

Hän on aina ollut laiha ja nyt, kun ei ruoka maistunut ollenkaan, tilanne oli ja on entisestään huonontunut.

Kaikesta huolimatta hän alkoi aika nopeasti liikkua sairaalan käytävällä rollaattorilla. Puhe parani ainakin hiukan, kun yritti puhua omaisten ja potilaiden kanssa.
Iltaisin puhe oli ja on edelleenkin huonompaa, kun on rasittunut.
Puheterapeutti kävi tietääkseni vain pari kertaa, eikä hänestä suoraan sanoen ollut mitään apua.

Jossain vaiheessa ystäväni liikkui miehensä avustamana jonkin verran ulkonakin rollaatorin avulla.
Hän oli sairaalan kuntoutusosastolla, mutta täytyy sanoa, ettei se kuntoutus kummoistakaan ollut. Ainakin lähiomaiset olivat erittäin pettyneitä kuntoutuksen vähyyteen ja tasoon.

Esim. puheterapeutti ei tietääkseni käynyt koko aikana kuin pari kertaa ja oli suoraan sanoen yhtä tyhjän kanssa.

Sitten tapahtui se, mitä aina pelätään. Hänelle tuli sairaalainfektiosta johtuva kova ripuli. Hänet kuitenkin päästettiin viikonlopuksi kotiin, jossa oli katastrofi lähellä kovan ripulin vuoksi.
Sunnuntai-iltana hänet vietiin takaisin sairaalaan ja siirrettiin lähes samantien toiselle osastolle eristyshuoneeseen antibioottikuurille. Hän oli siellä muistaakseni pari kolme viikkoa.
Vain lähiomaiset saivat suojavaatteisiin pukeutuneina käydä katsomassa.

Kävely ja puhe mitä ilmeisimmin kärsivät, kun ei voinut juurikaan liikkua, eikä puhua muiden kanssa.
Yleiskuntokin meni vielä huonommaksi ripulin vuoksi.

En muista, enkä tiedä kaikkia yksityiskohtia, mutta joka tapauksessa ripuli lopulta hellitti ja hänet siirrettiin takaisin entiselle osastolle.
Hän oli edelleen erittäin heikossa kunnossa, eikä huoneessa ollut edes WC:tä, joten hänen piti käydä käytävän yhteiskäytössä olevassa WC:ssä.

Jonkin ajan kuluttua hänelle tuli taas ripulia, mutta ei häntä kuitenkaan siirretty huoneeseen, jossa olisi ollut WC. Ja olen muistavinani, ettei hän ollut edes yksinäisessä huoneessa.
Lopulta sitten selvisi, että hän oli saanut uudelleen sairaalainfektion ja oli näinollen saattanut tartuttaa muitakin potilaita yhteisvessaa käyttäessään ja käytävällä liikkuessaan.

Jossain vaiheessa hänet sitten taas siirrettiin eristyshuoneeseen ja "huvitti" jotenkin, kun omaiset saivat jälleen suojavatteet ja käsien pesemistä ym. hygienisyyttä oli entisestään tehostettava.

Kaiken järjen mukaan tilannetta olisi pitänyt seurata koko ajan, koska ihan varmasti heikossa kunnossa olevalla potilaalla tällaisen sairaalainfektion uusiminen on enemmän kuin yleistä.
Kauhulla ajattelen kuinka täynnä kaikenmaailman erilaisia sairaalabakteereja sekin suuren sairaalan kuntoutusosasto on.

Lopulta, yli 3n kk:n sairaalassaolon jälkeen ystäväni lähetettiin, edelleen sairaalainfektiosta johtuvien antibioottien, ja muun valtavan lääkemäärän kanssa kotiin.
Kirjoittamaan hän ei pysty, eikä oikealla kädellä kovin paljon voi muutakaan tehdä, vaikkei se ihan veltto olekaan.
Oikea jalka toimii osittain. Vasen puoli on koko ajan ollut kunnossa.

Sydämessä on ilm. aika paljon vikaa, koska alussa sanottiin, että sieltä infarkti on alunperin alkanutkin. Sydäntä ei ole kuitenkaan myöhemmin tutkittu, mutta väsyy niin helposti, että tilanne näyttää aika vaikealta.

Jotenkin ystäväni on nyt pääasiassa miehensä avustamana selvinnyt kotona kolmisen viikkoa.
Onhan heillä käynyt epämääräistä avustajaporukkaa "pilvin pimein". Eri asia sitten on, kenestä on ollut todellista apua.

Ystäväni kohdalla tulevaisuus on vielä täysin auki. Hänellä on kuitenkin niin paljon ikää, että tuskin hän ilman apua tulee kotona selviämään. Mikään ei ole kuitenkaan varmaa-

Mahdotonta on edes arvailla miten isäsi jatkossa selviytyy.
Sitä omaiset alussa yrittivät ystävänikin kohdalla lääkäreiltä tivata, mutta vastaus oli aina se sama, ettei kukaan pysty sitä siinä vaiheessa sanomaan.

Toivon kuitenkin isällesi mahdollisimman hyvää tulevaisuutta ja voimia teille molemmille.

aivoinfarkti ja aivoverenvuototapaus on omansa. Itselläni oli neljä ja puoli vuotta sitten aivoverenvuoto josta toivuin ihan kohtalaisen hyvin. Erilaisia neurologisia oireita on mutta pystyn huolehtimaan itsestäni, kävelen ja puhun ja ajatuskin on tallella. Oikeassa kädessäni on kömpelyyttä ja näen kaksoiskuvia. Muistini on heikentynyt jonkin verran ja sain epilepsian.

Laaja-alainen infarkti on siinä mielessä huono juttu, että sen toipumisennustetta eivät anna todennäköisesti lääkäritkään kun jokainen tapauksista on todellakin
omanlaisensa. Toipumista tapahtuu mutta kuinka paljon. Sitä ei osaa vielä tässä vaiheessa sanoa oikein kukaan. Niin paljon asioita riippuu siitä missä kohden se varsinainen tukos on ollut. Vammoja tulee valitettavasi ja toipumisprosessi on pitkä. Puhutaan kuukausista ja vuosista. Käy tälläisellä palstalla kuin:
http://www.avh.palaios.com

Se on pelkästään aivoverenkiertohäiriöistä ja heidän omaisistaan muodostunut keskustelupalsta. Sivut ovat rakennettu nyt uudelleen kun joku ilkeämielinen hakkeri onnistui ne tuhoamaan jokin aika sitten. Sivujen rakentaja Timo on itsekin kokenut aivoverenvuodon.

Toivotaan, että isäsi kunto palautuu mahdollisimman hyväksi mutta ennustetta tulevasta ei tässä vaiheessa valitettavasti voi antaa kukaan.

Äitini, 87 vuotiaana, sai laajan aivoinfarktin kotonaan ja yöpartion löysi hänet lattialta 12 tunnin jälkeen. Tämä siis sen jälkeen kun hänet oli pakon alla kotiutettu kuntoutuslaitoksesta. Äidin oikea puoli kokonaan halvaantunut, ei pystynyt nielemään, eikä puhumaan. Ilmeisesti tunnisti kuitenkin perheen. Sairaalassa kunto heikkeni, kuume nousi, mitään ei ollut tehtävissä, joten teimme päätöksen pallatiivisesta hoidosta. Äiti kuoli neljä päivää myöhemmin. Sydämeni murtui, varsinkin siitä, että hän virui lattialla sen 12 tuntia, kun kotihoidon olisi pitänyt käydä lyhyemmillä aikaväleillä 5 kertaa päivässä. Toivon isällesi parempaa ennustetta ja voimia koko perheelle.