Eroraha ja ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha

Sain irtisanomisen yhteydessä muutaman kuukauden palkkaa vastaavan summan erorahana, pieni lohtu pitkän uran päättämisestä muuten hieman kysenalaisilla perusteluilla tehdystä irtisanomisesta.

Tehtyäni anomuksen ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta työttömyyskassaani, sain kielteisen päätöksen, päivärahaa ei makselta ajalta mikä vastaa erorahaani jaettuna kuukausipalkallani.

Onko käytäntö kaikissa kassoissa samanlainen ja lain mukainen?
22102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näin on kuin kerrot, että työsuhteen päättyessä saatu etuus, mitä eroraha on, jaksotetaan päiväpalkalla ja jaksotusajalta ei saa päivärahaa. Jatkoksi tulee sitten vielä viikon omavastuuaika. Työttömältä otetaan siis pois kaikki mikä suinkin voidaan.

Vaikka et mitään saakaan ja työkkärin kyykytettävän olo tuntuu turhalta, niin huomaa, ettet voi olla paljon yli 4 kk poissa työkkärin kirjoilta ilman, että seuraa karenssi. 6 kk:n poissaolo tietää ansiosidonnaisen menettämistä ja putoamista työmarkkinatuelle. Siis nelisen kuukautta voit olla poissa työkkäristä ilman seurauksia.

Tuossa lainsäännökset:

Muut rajoitukset

Työnantajalta saatu taloudellinen etuus, joka perustuu työnantajan ja työntekijän väliseen, työsuhteen päättymiseen liittyvään sopimukseen tai muuhun vastaavaan järjestelyyn, estää työttömyysetuuden myöntämisen ajalta, jolle etuus jaksotetaan työsuhteen päättymisestä lukien henkilön viimeisimmästä työsuhteesta saaman palkan perusteella. Jos työnantajalta saatu taloudellinen etuus on maksettu työsuhteen päättymisen jälkeen, jaksotus voidaan tehdä taloudellisen etuuden maksamisajankohdasta lukien. Jaksotuksen on tällöin vastattava työsuhteen päättymisestä lukien tehtävää työsuhteen päättymisen jälkeen maksetun etuuden jaksotusta. Etuutena ei oteta huomioon työnantajan järjestämää tai hankkimaa koulutusta.

Työmarkkinoilta poissaolo

Työnhakijalla, joka on ollut välittömästi työttömäksi työnhakijaksi rekisteröitymistä edeltäneiden kuuden kuukauden aikana työmarkkinoilla vähemmän kuin kuusi viikkoa, eikä voi esittää pätevää syytä poissaololleen, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 60 päivän ajalta työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisesta lukien. Työnhakijan katsotaan olleen työmarkkinoilla, jos hän on ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä tai työllistynyt yritystoiminnassa tai omassa työssä taikka ollut työvoimapoliittisessa toimenpiteessä tai ollut työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa.

Henkilöllä on pätevä syy olla poissa työmarkkinoilta sairauden, laitoshoidon, kuntoutuksen, asevelvollisuuden, siviilipalveluksen, vapausrangaistuksen, opintojen, apurahakauden, lapsen syntymän, alle kouluikäisen lapsen hoidon, vammaisen tai vanhuksen hoidon tai muun näihin verrattavan syyn johdosta. (19.12.2008/997)

Työssäoloehdon voimassaolo

Jos palkansaajakassan jäsen on ollut poissa työmarkkinoilta ilman hyväksyttävää syytä yli kuusi kuukautta, hänelle ei myönnetä palkansaajan ansiopäivärahaa ennen kuin hän on täyttänyt poissaolon jälkeen 3 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitetun työssäoloehdon. Tällöin työssäoloehdon tarkastelujakso alkaa siitä, kun henkilö on poissaolon jälkeen mennyt työhön.

Äänestä
  • Kiitokset asiallisesta vastauksesta, asia selvisi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Uusiotyötön kirjoitti:

Sain irtisanomisen yhteydessä muutaman kuukauden palkkaa vastaavan summan erorahana, pieni lohtu pitkän uran päättämisestä muuten hieman kysenalaisilla perusteluilla tehdystä irtisanomisesta.

Tehtyäni anomuksen ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta työttömyyskassaani, sain kielteisen päätöksen, päivärahaa ei makselta ajalta mikä vastaa erorahaani jaettuna kuukausipalkallani.

Onko käytäntö kaikissa kassoissa samanlainen ja lain mukainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu