Olen saanut jonkinlaisen kohtauksen muutaman kerran ja epäilen, että olisivatko ne olleet paniikkikohtauksia.
Yksi kerta oli, niin naurettavalta kuin se kuulostaakiin, minun ja poikaystäväni "välirikon" (on kyllä nykyään mieheni) jälkeen noin puolitoista vuotta sitten. Olin yksin kämpillä, itkin tunteja ja sitten tuli sellainen kauhea "paine" rintaan, kädet tärisi ja pelotti aivan saatanasti, en osaa sanoa mitä pelkäsin, kuolla? En pystynyt kunnolla hengittämään itkemiseltäni ja peloltani.
Eräs toinen kerta sattui aika vasta. Lähdin ystävälleni kuskiksi, ja päätimme lähteä käymään "korvessa". Oli jo pimeää, ja yhtäkkiä se kamala tunne tuli taas. Pelotti, kädet tärisi ja ei ollut itkukaan kaukana. Se oli niin paha ahdistuneisuuden tunne, että alan jo pelkäämään että näin käy uudelleen.
On myös ollut muutama samanlainen tapaus, ja jos nämä olivat paniikkikohtauksia, niin voivatko ne johtua alkoholinkäytöstä? Kaikkia kertoja on edeltänyt päivän tai parinkin ryyppyreissu, mutta nuo olotilat siis eivät todellakaan vastaa mitään krapulaa enkä ollut humalassa niiden tapahtuessa!

Vastaukset 6
Vanhimmat
eli oma viisas kehosi ja psyykkeesi vapauttaa sinua tällä tavalla lapsuuden ja nuoruuden peloistasi, traumoista. Ne ovat sinänsä hyödyllisiä, mutta tietty kurjan tuntuisia. Mutta tällä tavalla vapaudut "mielesi lukoista" kypsyessäsi. Take it easy !
voihan se olla niinkin kyllä :o On vain pitkään mietityttänyt, että mitä nämä pelkotilat tai kohtaukset ovat. Toisaalta mietin, voiko syynä olla myös mieheni joutuminen vankilaan reilu vuosi sitten, nimittäin sen jälkeen näitä kohtauksia on ollut enemmän, varsinkin ensimmäiset 2kk tapahtuman jälkeen olivat kamalia. En nukkunut, enkä pahemmin syönytkään, join vain (alkoholia) ja näin ollen ilmeisesti stressasin itseäni vielä enemmän.
Vaikeita juttuja kyllä, sillä nuihinkin oireisiin saisi varmaan lueteltua ties kuinka monta erilaista häiriötä.
paniikkikohtaukselta. Ei tarkoita että olisit altis sairastumaan paniikkihäiriöön, johon liittyy usein myös ajoittain jatkuva ahdistus. Kyllähän ihmiset ovat kautta aikojen panikoineet yllättävissäkin tilanteissa. Se on varmaan totta että tämä tulee jostain takaraivosta ainakin jos yllättää jossain metsässä tms.. Jostain vaan tulee alitajuntaan vähän arkipäiväistä suurempia ajatuksia, ja silloinhan alkaa helposti ahdistaa kun tajuaa pienuutensa, heikkoutensa ja avuttomuutensa tässä maailmassa. Ja krapulassahan aina on vähän ns morkkis ja masentunut fiilis, joten sillion on varmaan aika altis tuommoisille tuntemuksille. Mutta ei niitä kannata lääkitä jos ei tule kierrettä, eli jos et ala pelätä niitä. Silloinhan niitä vasta alkaakin tulla jos niitä pelkää. Ihminen on siitä hölmö että se tekee itseestään sairaan. Kai sitä vaan kun ikää karttuu niin alkaa liikaa vahtia itseään ja tuntemuksiaan. Sitten yllättyy kun sydän alkaa jumputtaa jostain syystä ja säikähtää sitä vaikka näin olisi huomaamatta käynyt useasti ennenkin. Tässä omia ajatuksiani joita olen kehittänyt 10 vuotisen paniikkihäiriöurani aikana.
Kyllä se ahdistus on jollain tavalla osa jokapäiväistä elämää, joskus ahdistaa vähemmän ja joskus enemmän. Yhden ystävän kanssa olen näistä asioista jonkin verran jutellut, ja hänen mielestään minulla on jonkinasteinen masennus, mutta en tiedä sitten.. Ei ole onneksi nyt ollut nuita kohtauksia, mutta ahdistuneisuus kasvaa syksyn myötä ja pimeällä ei oikein tiedä että miten päin vois olla. En oikeastaan ole alkanut pelkäämään niitä kohtauksia, mutta joskus tietyssä tilanteessa yllättäen tulee semmonen tunne että entä jos se nyt tulee. Ja ikääntyminen todellakin tuo tullessaan jonkin suojavaiston, en ymmärrä miten vielä 4 tai 5 vuotta sitten olin niin pelkäämätön, monet tilanteet joissa olin, en voisi kuvitellakaan olevani sellaisissa.
Miten ruokailut ovat olleet niinä päivinä kun kohtauksia on ollut?
Siis: Onko kohtauksia ollut sellaisina päivinä, kun olet syönyt säännöllisesti, oikeata monipuolista ruokaa?
Tulee mieleen, että käsien tärinä ja kamala olo voisivat johtua alhaisesta verensokerista.
Aivot nimittäin tarvitsevat ravintoa, ja elimistö yrittää pumpata vereen sitä, mutta jos ei ole mistä pumpata, elimistö hälyyttää apuun stressihormonit, sitten syntyy paniikkihäiriö.
Alkoholi pahentaa vielä tilannetta, samoin kahvi ja virvoitusjuomat - ja makeisetkin. Vaikka ne tuntuvat helpottavan oloa, tilanne on hetken päästä entistä pahempi.
Varmasti suhde poikaystävään ja kokemasi kamaluudet on yhtenä tekijänä. Mutta olet kuitenkin selvinnyt aikamoisista jutuista. Mutta muista pitää huolta itsestäsi!
Huolehdi siitä, että syöt kunnolla, liikut riittävästi ja että nukut riittävät yöunet.
Ystäviä myös tarvitset, sellaisia joiden kanssa voi puhua kaikenlaisista asioista, myös noista kamalista.
Onko sellaisia?