Tänä kesänä Suomen rannikoilla on ilmeisesti ollut hyvin vähän ukonilmoja, koska ilma on enimmäkseen ollut kuivaa. Pitemmällä purjehtineet ovat silti tänäkin vuonna kuitenkin kohdanneet ukkosmyrskyjä. Niihin kannattaa joka tapauksessa varustautua, vaikka ei olisi vielä sattunut kohdalle. Olisi kiinnostavaa lukea muiden veneilijöiden käsityksiä ja kokemuksia.
Itselleni on vuosien mittaan niitä kertynyt ja pikkuvaurioitakin on sattunut. Aiheuttajia on kaksi kategoriaa: 1) ukkoseen liittyvä rajuilma rankkasateineen ja 2) salamaniskun sähköpurkaukset. Ensimmäinen on varmasti tavallisempi materiaalivahinkoihin. Vauriot ovat omassa veneessäni ovat olleet muutamat purjeiden rikkoutumiset, kerran vaijerifallin katkeaminen ja heikosti sidottujen tavaroiden huuhtoutuminen kannelta (spinnupuomi, venehaka ja kansiharja katosivat). Lähelle osunut salama on tuhonnut veneeni elektroniikan kertaalleen. Tämä sattui Bornholmin lähellä vuosia sitten, jolloin tiheää salamointia ja rankkasateita kesti 13 tuntia (ukkosrintama aiheutti tuhoa maa-alueilla ja uutisoitiin). Oli sen verran raskas yö merellä, että asia taas tuli mieleen aamutv:n käsiteltyä tämän kesän ukonilmatilastoja.
Itselleni on vuosien mittaan niitä kertynyt ja pikkuvaurioitakin on sattunut. Aiheuttajia on kaksi kategoriaa: 1) ukkoseen liittyvä rajuilma rankkasateineen ja 2) salamaniskun sähköpurkaukset. Ensimmäinen on varmasti tavallisempi materiaalivahinkoihin. Vauriot ovat omassa veneessäni ovat olleet muutamat purjeiden rikkoutumiset, kerran vaijerifallin katkeaminen ja heikosti sidottujen tavaroiden huuhtoutuminen kannelta (spinnupuomi, venehaka ja kansiharja katosivat). Lähelle osunut salama on tuhonnut veneeni elektroniikan kertaalleen. Tämä sattui Bornholmin lähellä vuosia sitten, jolloin tiheää salamointia ja rankkasateita kesti 13 tuntia (ukkosrintama aiheutti tuhoa maa-alueilla ja uutisoitiin). Oli sen verran raskas yö merellä, että asia taas tuli mieleen aamutv:n käsiteltyä tämän kesän ukonilmatilastoja.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Minulle oli yllätys se, että rankkasateessa saattaa näkyvyys mennä toisi pieneksi. Joitain vuosia Hiittisten saaristossa satoi niin rankasti, että näkyvyyttä oli alle 100 metriä - tiedän tämän siitä että olin salmessa, jonka leveys oli 200 metriä, eikä kumpaakaan rantaa näkynyt.
Idästä Porkkalan selän yli Elisaareen menevällä rännillä kävi heinäkuun alussa myös kunnon sade.
Veneessä ei ole karttaplotteria joten oli onni, että oltiin linjaloistojen äärellä, muuten pimeyden ja sateen lomasta ei olisi nähnyt mitään. Merivartijat meinasivat ajaa ylitse kulkuvaloista huolimatta joten sadetta taisi olla riittävästi. Sää oli muuten kohtalainen, tuulta tuskin navakaksi asti.
Oppimäärää haettaessa on hyvä muistuttaa, että vaikka tekniikka ei autuaaksi teekään, voi sitä käyttä apuvälineenä. Omassa veneessäni on kannettava tietokone, jolta siirrän reittisuunnitelman gepsille tarvittaessa. Tarpeen arviointi onkin sitten se tarkin juttu.
Sen verran vanhan koulukunnan tyyppi kuitenkin olen, että mieluummin tähyilen sateeseen kun totean, että "paras tuijottaa ruutua vaan nyt kun kerran sataa". Plotteri täytynee ostaa sitten kun muukin elektroniikka kaipaa päivitystä, 3-luokan veneellä pärjää melko hyvin näinkin. Näkyvyyden ollessa todella rajoitettu tosin apuvälineet ovat tervetulleita.
Harmi, että keskustelu täällä on tuota yhtä räksytystä. Jo asiallisen aloituksen jälkeen oli joku kirjoitellut täysin asiattomia ja asiaan kuulumattomia. Jollain toisella palstalla anonymiteetti on varmasti rikkaus mutta näissä purjehdusasioissa en käsitä miksei rekisteröitymistä tehdä pakolliseksi? Siihen asti en aio rekisteröityä, sillä ei sillä mitään voitakaan ja näin ollen keskustelujen häiriköt ovat koko ajan vaivana.
samassa myräkässä. Svanekeen kun päästiin satamakapu (Jan?) kertoi kolmesta tilipalosta jne. Parisuhteeseen jätti sen verran traumoja, että köydet ei enää irtoo niin helposti kuin ennen, jos rintama vähänkin lähellä, vaikka ei päälle näyttäisi tulevankaan. Itsekkään en kyllä tilanteesta nauttinut. Tuulen kanssa vielä voi ottaa skabaa, kunhan osaa luovuttaa ajoissa, mut toi ilotulitus onkin jo toinen juttu!
Opetukset olivat
1. Rankkasade vei näkyvyyden ja yö oli tulossa, kun kaikki elektroniikka sammui salamaniskuun. En ollut moneen tuntiin merkinnyt sijaintia paperikarttaan, joten sijainnin määritys perustui ulkomuistiin "black out":n jälkeen. Ilman tarkkaa navigointitietoa oli parempi pysytellä kaukana rannoista ja purjehtia kompassisuuntaan vähin vendoin (mentiin lopulta Ystadiin, kun kova tuuli ja rankkasade helpotti). Navigointi ei saisi olla esim. yhden gepsin tai yhden plotterin varassa. Jostain luin, että vara-pgs:n turvallisin paikka ukonilmassa olisi veneen metallinen uuni. Se toimii Faradayn häkkinä. Metallirunkoisissa veneissä ei ole samaa ongelmaa kuin lasikuituisissa.
2. Maston maadoitus köliin kannattaa olla kunnossa. En ollut edes tarkistanut miten se oli veneessäni tehty. Vasta jälkeenpäin totesin, että staagit ja vantit oli maadoitettu sormen paksuisilla kaapeleilla kölipultteihin. Rungossa ei todettu vaurion merkkejä.
Mulla ei ole tästä vahvaa mielipidettä, mutta muistan kuulleeni kahta toisistaan poikkeavaa lähestymistapaa:
1. Riki vahvasti maadoitettu köliin, jolloin kohdalle osunut salama ei riko runkoa, vaikkakin kaikki elektroniset laitteet todennäköisesti menee rikki. Salaman varaus purkautuu jokseenkin hallitusti rautakölin kautta veteen. Mahdolliset galvaanisen korroosion haitat.
2. Rikiä ei ollenkaan maadoitettu tai maadoitus reilulla kipinävälillä (esim 20 mm). Oletus: salaman hakeutumistodennäköisyys kohteeseen huomattavasti pienempi -> elektroniikan rikkoutumisen todennäköisyys luonnollisesti myös pienempi. Tässä kai ajatus se, että masto ei salaman mielestä ole niin houkutteleva kohde kuin maadoitettu masto, joka samassa potentiaalissa kuin vesi, mutta ylempänä. Salaman osuessa kohdalle rungon reikiintymisen riski suurempi
Molemmat lähestymistavat kuulostaa järkeviltä. Jos molemmat on periaatteeltaan oikein, niin sitten ratkaisu olisi tehtävä veneen käyttöalueen ja jonkin asteisen riskianalyysin pohjalta. Ehkä näin:
- Avomeriveneeseen mahdollisimman hyvä maadoitus
- Saaristo/rannikkoveneeseen kipinäväli tai ei madoitusta
Osaisko joku ottaa tähän kantaa? Onko tästä olemassa tutkimustietoa?
salama ei ajattele eikä varsinkaan tutki etukäteen onko masto maadoitettu köliin vai ei. se lyö sattumalta (kun se on korkein purkautumistien siinä lähellä) sinne mastosi huippuun maadoituksesta tai sen puuttumisesta huolimatta.sitten se etsiin helpoimman reitin kohti maata tuhoten matkalta esteet. maadoittaminen on välttämättömyys kaikissa purjeveneissä vesialueista riippumatta. maadoitus tehdään yleensä niin, että maston kautta kulkeva virta johdetaan köliin. salamasuojauksen kannalta tehokkainta olisi johtaa mastosta ja rusteista kaapeli veneen perään veteen. elektroniikka hajoaa suojauksista huolimatta salamn iskiessä, mutta uppoamiseen ja ihmishenkiin johtavia vaurioita voi näin estää.tuo sinun kipinävälisi on aivan kuolleena syntynyt ajatus eikä vähennä reikien lukumäärää veneessä.
mahtaa toimia tässä?
Heitetääs lisää hiekkaa myllyyn kun täällä on joku näköjään ratkaissut sen, mitä eivät ekspertitkään varmaksi myönnä.
Eli ensinnäkin, varaus kertyy alhaalta ylöspäin ja asiantuntijapiireissä väännetään peistä, iskeekö salama alhaalta ylös vai ylhäältä alas. Voimakas purkaus joka tapauksessa, mutta veneen "maadoittaminen" kipinävälillä siten, että varaus ei nouse mastoon saakka tai sitä pyritään estämään, olisi tämän teorian valossa ihan asiallinen toimenpide. Sitä en tiedä, mikä apu moisesta olisi sateessa kun suolaveden peittämä vene johtaa sähköä kauttaaltaan.
Toisekseen tuntuu oudolta alkaa vetämään pitempiä kaapeleita veneessä vaakasuoraan kun salaman potentiaali purkautuu nimenomaan veteen. Johtimen pidentyessä valtavan jännitteen eteen tuleva resistanssi on suurempi ja sen synnyttämä sähkövirta vastaavasti pääsee tekemään tuhojaan laajemmalle. Mikäli mahdollisimman lyhyt ja paksu johti kulkee rustiraudoilta suoraan kölipultteihin, pitäisi tämä virran syntyminen olla parhaiten minimoitu ja jännite pääsee purkautumaan paremmin.
Vanhan kansan konsti on ollut sujauttaa metallikoukuissa olevat kuparijohtimet tai vastaavat vanttien ympäri ja suoraan veteen ukkosella seilatessa. Näin periaatteessa salama pysyisi paremmin rungon ulkopuolella.
Jos lukijoista löytyy joku joka osaisi kertoa enemmän ukkosenjohdattimista tuon potentiaalin siirtymisestä mastoon saakka, olisi hyvä kuulla lisää. Itselläni ei ole viimeisintä tietoa, mutta tuo virran suunta tosiaan voi olla myös alhaalta ylöspäin.
Jännite-eroja ja läpilyöntejä tapahtuu vanttien/rustien ja staagien kautta, ellei myös niitä ole maadoitettu köliin. Se, että masto seisoo kölin päällä (niinkuin tavallisesti) ei sittenkään riitä ukkosen suojaksi. Vaikka salamanisku veneeseen on harvinainen, on ainakin turvallisempi tunne ukonilmassa, kun koko takila on maadoitettu köliin. Mitenkä mahtaa olla uusissa veneissä, joissa hintaa on yritetty saada alemmaksi monilla pikkusäästöillä (pienemmät plokit, vinssit, halvempi kattoluukkujen malli, ohuemmat puuviilitukset jne jne). Onkohan säästetty myös takilan maadoittamisessa?
Runkoon syntyneistä vaurioista löytyy valokuvia täältä:
http://users.evtek.fi/~karisv/ukkonen/ukkon2000.htm
Niimpä, tuntuisi vaan käytännössä että vedestä märkä kansi ja kyljet eivät kovin hyvin eristä mastoa meren potentiaalista, joten kannattaisin tukevaa maadoitusta ilman kipinäväliä, tosin on tuossa toisessakin teoriassa järki takana ja olen kuulut että esim josiiakin saaristokunnissa ei puhelinjohtoja kuvin mielellään maadoteta koska maadoitus tarjoaa ukkoselle tien purkautua ja vetää salamat jotoihin. Kalliohan toimii hyvinkin eristeenä.
Tuo oli todella asiallinen linkki, kiitoksia.
Tommosista johdoista olen tosiaan juttua kuullut mutta lienevät sitten "erillisvarusteina" hankalemmat kun maadoittaminen kölin kautta. Syntyvät vahingot ovat sitten kuitenkin pienempiä kun sähkön reitti kulkee rungon ulkopinnassa.
Ukonilman lähestyessä on yleensä hommaa purjealan pienentämisessä ja muutakin askaretta kovan tuulen takia. Siinä touhussa ja rankkasateessa tuskin ensimmäiseksi rupeaa virittelemään kaapeleita veneen kylkiin....Ehkä sataman suojassa...jos veneessä ei ole ukkossuojausta ennestään.
Moni venevalmistaja on tietääkseni asentanut takilan maadoituksen jo rakennusvaiheessa. Ainakin omassa veneessäni se oli tehdastekoinen ja asiallinen.
löytyy netistä runsaasti, varsinkin englanninkielistä. Tässä aika pätevältä vaikuttava katsaus, jossa mm. esitetään miten takila tulisi maadoittaa. http://www.kp44.org/ftp/LightningStrikesOnboard.pdf
Kipinäväli ei varmaan ole kovin toiminva: auton ukkossuojaavuus ei perustu kumipyöriin (maasta irti olemiseen), vaan Faradayn häkkiin eli sähkön johtamiseen ihmisen "ohi". Muutoin polkupyöräkin olisi turvallinen paikka ukkosella. Puhelinjohto voi olla eriasia, koska se on tolpannokassa aika korkealla maasta eli riippuu ilman läpilyöntilujuudesta kulloisissakin oloissa.
Mie kerran Biskajalla viitisen vuotta sitten jouin ihan veret seisauttavaan ukkosmyrskyyn. Leheltä luin että myrsky oli pyörinyt siinä lahella toista viikkoa ennenkuin osasi pois. Mie siinä myrskyssä viikon taistelin. Kannelta meni harja ja laskiämpäri mereen. Mie muistan tästä aina kaikille kavereille kertoa kun oli niin kuningasolo kun jäin eloon. Miun arvostus myös näissä piireissä on noussut. Harmittaa vielä niin se harja. Ämpärikin makso euron Mikkelin Honkkarissa.
Yhtenä kesänä oli aurinkoinen aamu kun lähdimme merelle. Säätiedotuskin lupsi poutaa ja mukavaa purjetuulta 2 m/s lounaasta, joten olosuhteet olivat mitä mainioimmat onnistuneelle purjehduspäivälle. Mutta iltapäivällä taivaalle alkoi muodostua kumpupilviä ja yksi mustanpuhuva pilven köriläs kasvoi muita suuremmaksi. Aavistelin pahaa ja suunnistimme kohti lähintä retkisatamaa. Saimme juuri kiinnitettyä veneen laituriin kun jyrähti. Katselimme sydän pamppaillen kun vielä kaksi salamiskua räshti taivaalla vain n. 6 mpk päässä meistä. Pelastumisemme oli todella hiuskarvan varassa ja vain ripeä toimintani, kylmä harkintani ja neuvokkuuteni pelasti veneen sekä miehistön.
Löikö niin lähelle?
Vain 6 mpk,ja kuitenkin selvisitte ilman ulospäin näkyviä vaurioita.Kylläpä neuvokkuutesi olisi aivan "Mannerheim-ristin ruusukkeilla" arvoinen suoritus!
Hauska mies.
Suunnittelen tekeväni veneen sähköjä uusiksi, samoin salamaniskuun varautumista.
Eräässä melko hyvässä kirjassa muutamia hyviä ohjeita salamaniskuun varautumiseen
- salaman sähkövarauksella tulee olla mahdollisimman johtava kulku veteen
- salama menee sitä kautta, mikä sattuu 30 metrin säteellä oleva johtavin materiaali (sitä mihin salama iskee ei voi laskea)
- jos ja kun salama hakeutuu 30 m säteellä johtavimpaan materiaaliin, purjeveneessä salamanisku osuu lähes aina mastoon
- paras keino maadoittaa salama on rautakölin kautta, tai sitten esim. 4 metriä pitkän kuparilistan kautta (4m muutaman sentin levyistä kuparilattaa pohjassa maadoittaa paremmin kuin 1m2:n levy)
- jos ja kun maadoitus on kunnossa, suurin hengenvaara aiheutuu salaman pirstoutumisesta. Turvallisinta olisi jos salamalla olisi 1 mahdollisimman hyvin johtava tie mastonhuipusta maadoitukseen
- maston huippuun olisi hyvä laittaa n.30-60 cm rautatanko, esim. 10 mm
Omalla purrella ei ole kovin hyvä maine salamaniskujen sietämisessä.
Onko kukaan käytännössä ollut rakentamassa salamaniskun suojausta?
Entä onko käytännön kokemusta mikä on ollut toimiva systeemi?
Elektroniikan suojaukseen faradayn häkki, ok, kuinka monella on vastaava?
on valita metallirunkoinen vene.
EHDOTTOMASTI varmin tapa suojata itsensä salamaniskuilta on muuttaa maanalaiseen Jouko Heikolan betonoimaan bunkkeriin, eikä tulla sieltä koskaan ulos.
Porilaista paskaa taas. Porilainenhan on nakkarin paskin tuote.
Masto ja vantit on sähköisesti "yhtä puuta". Siispä jos mastosi on kannella seisovaa mallia (kuten nykyään useimmilla on) , laita sivuvanttien vanttiruuveihin pikalukolla parimetriset vaijerinpätkät, joissa on yli kilon puntti päässä ja heitä ne puntit veteen. Takila muodostaa käytännössä faradayn häkin.
Näiden ei siis tarvitse olla kokoajan paikoillaan, laitetaan vasta ukonilmalla. Jopa tavallinen apuvirtakaapeli haenleualla kiinni vanttiin ja toinen pää mereen ajaa lähes saman asian, jos on pläkä eikä vene juuri liiku. Nopeuden kasvaessa tarvitaan sitä raskasta punttia sinne kaapelin/vaijerin toiseen päähän, jotta se vaijeri pysyisi vedessä..
Olisi mukava kuulla onko -Mika-:n kuvaamasta vaijerinpätkä ja kilonpuntti -metodista todellisia käytännön kokemuksia. Ehkä se antaa psyykistä tukea, jos veneeseen ei ole rakennettu salaman suojausta. Ainakaan Mikan metodi ei tunnu vastaavan niitä suosituksia, joita googlaamalla löytyy. Mieluummin uskoisin jenkkiläisen American Boat and Yacht Councilin julkaisemiin standardeihin "standards for light protection".
Periaate suojautumisessa on, että masto ja kaikki metalliosat maadoitetaan paksuilla kuparikaapeleilla vedenalaiseen kuparilevyyn. Maadoituslevyn pitäisim olla riittävän iso ("vähintäin neliöjalan kokoinen"), mutta myös muut vedenalaiset metalliosat kelpaavat (köli, potkuri akseli). Fiksuinta tietysti olisi jos veneen rakennusvaiheessa olisi tehty suojausjärjestelmä runkoon. Jälkikäteenkin voi toki rakennella ja pätevän tuntuisia ohjeita löytyy netistä. Poimin tähän joitakin (kaikki englanniksi, mutta linkeissä on kuvia sekä salamaniskun aiheuttamista vaurioista että kaavioita johdotuksista ym).Kannattaa perehtyä niihin ennenkuin päätyy uskomaan veteen heitetyn vaijerin riittävän.
http://www.kp44.org/LightningProtection.php
http://www.practical-sailor.com/marine/lightning.pdf
http://www.boatus.com/seaworthy/swlightning.asp
http://www.myboatsgear.com/newsletter/200976.asp
"The ground plate, and that portion of the conductor
in contact with the water, should be copper, monel or
navel bronze. Other metals are too corrosive. The
secondary conductors ground major metal components of
the boat to the main conductor. However, the engine
should be grounded directly to the ground plate.
The path from the top of the mast to the "water"
ground should be essentially straight. Any bends in
the conductor should have a minimum radius of
eight inches (see Figure 7).
To provide adequate protection, the entire circuit
from the top of the mast to the "water" ground
should have a minimum conductivity equivalent to
a No. 8 AWG copper conductor. If a copper cable
is used, the individual strands should be no less than
No. 17 AWG. Copper metal or strips should be a
minimum of No. 20 AWG.
The "water" ground connection may be any
submerged metal surface with an area of at least one
square foot. Metallic propellers, rudders or hull will
be adequate.
On sailboats, all masts, shrouds, stays, preventors,
sail tracks and continuous metallic tracks on the
mast or boom should be interconnected (bonded)
and grounded".
http://www.electrical-contractor.net/ESF/Lightning_News/Boating-Lightning.pdf
Tuo mainitsemani puntti vaijeri löytyy mm. eräästä S&S -veneestä, jolla olen paljon purjehtinut. Kun se puntti on pisaran muotoinen, halkaisijaltaan noin 15 senttiä ja niitä on kaksi, niin eiköhän se punttien vaijerien yhteenlaskettu kosketuspinta veteen ole riittävä, vaikka ei neliöjalkaa olekaan. Usein myös veneiden maadoitusasioissa sotketaan kaksi eri asiaa: Salamasuojaus ja HF-radion tarvitsema riittävä maadoitus.
Lähinnä kuitenkin annoin tuon puntti-jutun vinkkinä, jos veneeseen ei ole tehty minkäänlaista suojausta salamaniskua vastaan. Niissä tilanteissa on useimmiten salama iskenyt rustien kautta lasikuidun läpi (siihen reikiä polttaen) mereen. Sinne mereen se salama kuitenkin pyrkii. Suoraan vantin jatkeena oleva vaijeri joka jatkuu veden alle, on parempi vaihtoehto kuin ei sitäkään. Ei minullakaan ole käytännön kokemusta noiden punttien toimivuudesta, kovin monessa isossa veneessä vaan niitä olen nähnyt.