Miksi miehen on niin vaikea käsittää tavaroiden pakoilleen laittamisen tärkeyttä ja helppoutta?
Olen niin kypsä, kun yrittää lapsille opettaa, että leikin jälkeen lelut siivotaan paikoilleen ennen seuraavaa leikkiä, maitopurkki laitetaan takaisin jääkaappiin, autoon ei jätetä vaateita, hammasmuki laitetaan hylylle takaisin, samoin rasvapurkki ja pesuaineet..........
Mutta kun nyt ei vaan onnistu, kun mies jättää ne pesuaineet, rasvapurkit, hammasharjan, pyyhe jää makuuhuoneeseen, maitopurkki pöydälle, toisin sanottuna lähes kaikki......
Saatika sitten, että hän opettaisi/vahtisi lapsia, että he laittaisivat tavarat paikoilleen, kun ei osaa sitä itsekään, ja lapset ottavat näppärästi kuitenkin oppia isänsä käytöksestä!
Ja lopputulos on täysi kaaos! Kaikki tavarat hujan hajan, lasten lelut sekaisin, kengät, kaikki, auto on liikkuva kaatopaikka että oikeen hävettää liikkua sillä....... YM.
Ja lopputulos on, että minua ei kiinnosta laittaa enää tikkua ristiin koko kämpän eteen, siivota kaikkien jälkiä jotta pääsisi itse hommaan käsiksi, JA VAIN JA AINOASTAAN SEN VUOKSI, ETTÄ MIES EI PUHALLA SAMAAN HIILEEN, niin ajatukseni liikkuu vain lähinnä sillä linjalla, että siivotkoon itse sen kaaoksen jonka on aiheuttanutkin, mutta kun ei nyt oikeen satu huvittamaan asuminen keskellä paskaakaan, ja tähän kaipaan neuvoja, MITÄ MINÄ TEEN??? Mieheni on kuitenkin paljon lasten kanssa, joten siihen vaaditaan miehenkin panos, jotta lapset oppisivat laittamaan kaikki tavarat omille paikoilleen....
Tästä asiasta on tapeltu jo ihan liian kauan, ja nyt motivaationi koko kodinhoitoon on kadonnut...
Kun keskustellaan asiasta, niin mies on joo joo linjalla, ja muutos kestää korkeintaan päivän. Meistä kumpikaan ei ole saanut sellaista kasvatusta, joka olisi opettanut sen tavaroiden paikoilleen laiton, mutta olen asian ajatellut niin, että kärsimme siitä kaaoksemme kanssa itsekin, joten olisi fiksua opettaa se lapsille, jotta heidän olisi helpompi elää aikuisenakin, siivoaminen olisi helppoa ym. Mutta kun olen sitä mieltä, että sitä ei voi opettaa lapsille, jos ei sitä osaa vanhemmatkaan.
Olis se kiva olla yh, kun mies ei sotkisi kasvatusta jatkuvasti erinäisillä toiminnoillaan..... Muuta kivaa siinä ei sitten taidakaan olla, mutta ei nyt isän tehtävä ole mielestäni sössiä kasvatustakaan, sama pätee komentamiseen yleensäkin, isä jättää komentamatta ja minä näen sitten tuloksen siinä, että lapset kasvavat villinä...
Ja niin on tuostakin keskusteltu, ja joo joo.........
Eli varmaan kysymys olisi yksinkertaisuudessaan, että miten kasvatan tuon miehen ensin, kun ei hänen vanhempansa sitä viitsinyt tehdä juuri millään osa-alueella...????
Olen niin kypsä, kun yrittää lapsille opettaa, että leikin jälkeen lelut siivotaan paikoilleen ennen seuraavaa leikkiä, maitopurkki laitetaan takaisin jääkaappiin, autoon ei jätetä vaateita, hammasmuki laitetaan hylylle takaisin, samoin rasvapurkki ja pesuaineet..........
Mutta kun nyt ei vaan onnistu, kun mies jättää ne pesuaineet, rasvapurkit, hammasharjan, pyyhe jää makuuhuoneeseen, maitopurkki pöydälle, toisin sanottuna lähes kaikki......
Saatika sitten, että hän opettaisi/vahtisi lapsia, että he laittaisivat tavarat paikoilleen, kun ei osaa sitä itsekään, ja lapset ottavat näppärästi kuitenkin oppia isänsä käytöksestä!
Ja lopputulos on täysi kaaos! Kaikki tavarat hujan hajan, lasten lelut sekaisin, kengät, kaikki, auto on liikkuva kaatopaikka että oikeen hävettää liikkua sillä....... YM.
Ja lopputulos on, että minua ei kiinnosta laittaa enää tikkua ristiin koko kämpän eteen, siivota kaikkien jälkiä jotta pääsisi itse hommaan käsiksi, JA VAIN JA AINOASTAAN SEN VUOKSI, ETTÄ MIES EI PUHALLA SAMAAN HIILEEN, niin ajatukseni liikkuu vain lähinnä sillä linjalla, että siivotkoon itse sen kaaoksen jonka on aiheuttanutkin, mutta kun ei nyt oikeen satu huvittamaan asuminen keskellä paskaakaan, ja tähän kaipaan neuvoja, MITÄ MINÄ TEEN??? Mieheni on kuitenkin paljon lasten kanssa, joten siihen vaaditaan miehenkin panos, jotta lapset oppisivat laittamaan kaikki tavarat omille paikoilleen....
Tästä asiasta on tapeltu jo ihan liian kauan, ja nyt motivaationi koko kodinhoitoon on kadonnut...
Kun keskustellaan asiasta, niin mies on joo joo linjalla, ja muutos kestää korkeintaan päivän. Meistä kumpikaan ei ole saanut sellaista kasvatusta, joka olisi opettanut sen tavaroiden paikoilleen laiton, mutta olen asian ajatellut niin, että kärsimme siitä kaaoksemme kanssa itsekin, joten olisi fiksua opettaa se lapsille, jotta heidän olisi helpompi elää aikuisenakin, siivoaminen olisi helppoa ym. Mutta kun olen sitä mieltä, että sitä ei voi opettaa lapsille, jos ei sitä osaa vanhemmatkaan.
Olis se kiva olla yh, kun mies ei sotkisi kasvatusta jatkuvasti erinäisillä toiminnoillaan..... Muuta kivaa siinä ei sitten taidakaan olla, mutta ei nyt isän tehtävä ole mielestäni sössiä kasvatustakaan, sama pätee komentamiseen yleensäkin, isä jättää komentamatta ja minä näen sitten tuloksen siinä, että lapset kasvavat villinä...
Ja niin on tuostakin keskusteltu, ja joo joo.........
Eli varmaan kysymys olisi yksinkertaisuudessaan, että miten kasvatan tuon miehen ensin, kun ei hänen vanhempansa sitä viitsinyt tehdä juuri millään osa-alueella...????
Vastaukset 28
Vanhimmat
Lähtökohtahan on nyt se että sinulla on oma käsityksesi järjestyksestä ja miehelläsi nähtävästi toinen, siis vähemmän siisti. Toivot tietysti että miehelläsi olisi ihan sama päämäärä kuin sinulla ja saisitte yhdessä lapset mukaan siihen. Tämä on kuitenkin ilmeisesti käytännössä vain sinun tavoitteesi. Se ei ole hedelmällinen lähtökohta koska sinulle kelpaa nyt vain se että miehesi muuttuu haluamasi kaltaiseksi. Ja se ei ole koskaan hyvä lähtökohta vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä tahansa. Yleensäkin naisilla on valitettvan usein se käsitys että kun päämäärä on hyvä (siiteys yms.) niin on aivan luvallista odottaa että toinen muuttaa tapansa ja hyväksyy naisen asettamat arvot ja tavoitteet sellaisenaan ja kiitollisena naisen hyvistä neuvoista. Tämä tapahtuu kuitenkin vain ideaalimaailmassa, ei käytännössä.
En tarkoita tällä sitä että siisteyteen ei saisi pyrkiä tai että sekaisuus olisi jotenkin hyvä asiantila. Vaan sitä että aina pitää olla valmis kompromisseihin vaikka olisi mielestään kuinka oikeassa ja oikealla asialla. Sinullakin on varmaan tapoja yms. joita miehesi haluaisi kenties muuttaa mutta joista luopuminen voi olla sinulle vaikeaa tai hyvin vastentahtoista. Harva esim. onnistusi vaikka laihduttamisessa vain toisen toivomuksesta ilman omaa motivaatiota vaikka kuinka tietäisi että se olisi terveydellisesti hyväksi. Kyllä moni sanoo että tottakai aloitan, ihan jo huomenna...
Ihmisen mieli on vain valitettavasti sellainen että kaikki muutokset eivät vain kaikkien kanssa onnistu. Varaudu elämään sen kanssa ja löydä joku kompromissi jonka kanssa voit jatkaa ilman että sinun täytyy riidellä jatkuvasti samasta asiasta. Se ei ole sen arvoista.
yhdellä ihmisellä on oikeus tyrannisoida koko perhettä, ja ennen kaikkea lapsia!?
En oikeastaan ymmärrä tätä laihdutus esimerkkiäsi, koska itse toimin juuri päinvastoin, jos hän sanoisi minulle jonkun minun huonon tavan, joka olisi hyvin perusteltu ja perheen arki sujuisi sen jälkeen paremmin, niin kyllä minä sen muuttaisin, varsinkin jos se todellakin tekee muillekin hallaa, ei pelkästään minulle itselleni!
Mun mielestä toi siisteys ja kasvatuskin on aikalailla joko tai-juttu ja tietysti kasvatuksen suhteen se on aika huono jos lapsia ei sitten kasvateta. Mutta olisiko sinulla jotain kompromissi ehdotusta?
Et tosiaankaan ymmärtänyt laihdutus esimekkiä. Kerroit että itse muuttaisit tapasi jos joku perustelee sinulle asian hyvin. Silloinhan nimenomaan sinulla on motivaatio tehdä muutos koska olet oikeasti ymmärtänyt että muutos on hyvästä ja muuttaa myös sinun elämääsi paremmaksi. Mutta alkuperäisessä tapauksessa on minusta nimenomaan kyse siitä että mies ei oikeasti ole samaa mieltä sinun perusteluistasi ja päämääristäsi vaikka hetkellisesti niin saattaa sanoakin. Siis sinun perustelusi eivät ole miehelle riittäviä koska hän ei seiso samojen arvojen takana. Silloin motivaatio puuttuu ja muutos ei onnistu.
Sanoit myös että et ymmärrä miten yhdellä ihmisellä on oikeus tyrannisoida koko perhettä. Juuri tässä onkin ongelman ydin. Olet niin vahvasti sitä mieltä että olet oikeassa että kaikki jotka eivät sitä ymmärrä, tyrannisoivat koko perhettä. Tällaisella asenteella miehellä tulee juuri vastareaktio jossa ei sitten haluta tehdä yhtään mitään. Se ei ehkä ole mitenkään kypsä ja aikuinen reaktio mutta valitettavan yleinen. Itsekin usein syyllistyn samaan.
Minusta teidän kannattaisi nyt lähteä lähestymään ongelmaa ihan toiselta suunnalta. Keskustele miehen kanssa ihan ilman mitään ennakkoasenteita siitä mita mies oikeasti haluaa kotielämältä. Millaisessa kodissa hän huluaisi asua ja minkälaisessa hän viihtyisi? Sitten voit itse kertoa omat toiveesi. Katsokaa sitten missä kumpikin (ja nimenomaan kumpikin!) voi joustaa ja missä ei. Ja miten päästäisiin siihen. Voisiko kotitöitä jakaa niin että kumpikin tekisi enemmän niitä asioita joihin on motivoitunut ja jotka palvelevat omia päämääriä? Kaikkea ei tarvitse jakaa ihan tasan jos hommat sujuvat ja kumpikin on tyytyväinen. Muista että siisti koti ei automaattisesti tee onnellista perhettä. Mutta mahdottoman tavoittelu tekee varmasti onnettoman kodin.
tässä on nyt kyse! Ei suinkaan mistään kotitöistä!
Vaan esimerkkinä siitä, että mies ottaa sakset laatikosta ja jättää ne pöydälle. Joten olisiko se sitten kompromissi, että sanon että sen maitopurkin minä voin laittaa jääkaappiin, kun hän on sen pöydälle jättänyt, mutta ne sakset mies voisi laittaa takaisin laatikkoon, koska meidän pieni lapsi saksii vähän liikaa paikoja niillä saksilla jotka ovat pöydällä.
Eli tässä on nyt nimenomaan kyse niistä lapsistakin.....
Jep, nyt ymmärsit. Kompromissi on nimenomaan se että kun sakset ovat lapselle vaarallisia niin sovitaan että mies erikseen huomaa aina laittaa ne takaisin paikoilleen. Jos tyhjä maitopurkki taas jää "väärälle" paikalle niin siitä ei seuraa suoraan mitään kamalaa joten se jota "väärää" paikka häiritsee voi laitaa sen pois. Nykyisessä tilanteessanne ongelma on se että kaikki "väärät" asiat niputetaan samaan nippuun. Siis ne vaaralliset sakset ja harmiton tyhjä maitopurkki. Silloin mies kokee helposti että kaikki on vain sitä samaa nipottamista eikä vaivaudu itsekään ajattelemaan mikä nyt sitten on oikeasti järkevää.
Ajatelkaa asiaa samasta näkökulmasta kuin lasten kasvatusta. Jos jokaisesta pienestäkin asiasta nostat kauhean metelin, se menettää nopeasti tehonsa. Mitä sitten kun jotain oikeasti vaarallista pitää kieltää? Ei se siis noin toimi. Loogisuus ja oikeat mittasuhteet ovat kaiken a ja o. Jos jokaisesta pienestä mitättömästä asiasta nousee naisella ääni falsettiin niin hyvin nopeasti kaikki menee miehellä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos
Ja toiseks, onko se kompromissi, että minä siivoan ne vähemmän vaaralliset jäljet?
Mutta laitoinkin tuonne alemmas tuon, että heitän ne tavarat jotka ovat väärässä paikassa, niin roskiin! Sehän on aikalailla kompromissi, minä siivoan ne pois ja mies hakee uudet kaupasta!?
siis meitä oli kaks muksuu ja tavarat levällään, joten äiti otti jätesäkin ja kasas kaikki lattialla olevat lelut jätesäkkiin ja vei pois :(
Otettiin opiksi ja saatiin pikkuhiljaa lelut takas kun oltiin oltu kiltisti.
Mutta miehen kanssa! Veikkaan että lasten kanssa voisi pärjätä vähemmälläkin, mutta miehen kanssa voisi koittaa tota, että kerää sen tavarat sinne jätesäkkiin, mut se on sit huono jos on maitopurkkia ja sakset ym. siä jätesäkissä.....
AH, selvästikään ensimmäisellä vastaajalla ei ole kotonaan tätä ongelmaa, koska ei selvästikään ymmärtänyt pointtiasi. MINÄ YMMÄRRÄN. Mulla on tismalleen samanlainen mies!!!
Ihan muutama esimerkki: kun leikkelepaketti tyhjenee, hän pistää sen lavuaarin reunalle, kun samalla vaivalla sen voisi pistää alla olevaan roskikseen. Aina kun hän ottaa jotain keittiönlaatikoista/ käyttää leikkuulautaa, jättää nämä puoliksi auki. Siis työntää laatikkoa sisäänpäin, mutta ei loppuunasti, vaikka samalla vaivalla sen voisi työntää kiinni!! Ruokailun jälkeen pöytää raivatessa (jos jää yksin raivaamaan), jättää aina JOTAIN pöytää: tyhjän maitopurkin, kattilanalusen... kun samalla vaivalla voisi raivata pöydän loppuun. JNEJNEJNEJNEJNEJNEJNE. Siis pieniä asioita, mutta sitten kun minä kuljen perässä ja raivaan näitä aikuisen miehen jälkeensä jättämiä "pieniä asioita", jossain vaiheessa vain käpy palaa!!!
Ollaan keskusteltu tästä kymmenet kerrat ja lopputulos aina yhtä tyhjän kanssa. Voi olla että juuri yhden päivän yrittää tsempata, mutta sitten ne joojoot taas unohtuu... Olen myös kokeillut sitä että jätän raivaamatta, mutta oma hermo ei kestä kovin montaa päivää katsella sitä kuivuvaa juusto könttiä siinä pöydän reunalla, joten taas minä paikkailen hänen jälkiään... Häntä ei vaan haittaa ne sotkut (ja ainanen kaaos) ja pystyy rentoutumaan kaiken sen sekasorron keskellä, ja on itse myöntänytkin ettei välttämättä niitä aina edes huomaa. En itsekään ole mikään siivousfriikki, mutta ärsyttää vaan ettei toinen yhtään arvosta sitä kuinka paljon nään vaivaa sen eteen, että saisin talon pidettyä etes suht asuttavassa kunnossa. Ihan kaikkein pahinta on että mies yrittää monesti heittää asiat vitsiksi. Esimerkiksi monesti jättää lapsen vaipan tasan tarkkaan siihen, missä on sattunut sen riisumaan. Kerran se oli keskellä eteisen lattiaa, ja kun tästä huomautin, niin vastaus oli: " no eihän se ole keskellä, se on paljon enemmän tuolla toisessa reunassa!". Sii oikeesti AAAAAAAAAAAARRRRRRRRRRRRRRRRRGHHHHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Sama juttu myöskin lapsen kanssa: minä kiellän jotain, lapsi menee isänsä luo ja isä antaa periksi. Jos lapsi on tehnyt ilkeyksiään, joista olen torunut/sanonut että olen nyt vihainen, isä alkaa lohdutella ja leperrellä lapselle. Tästäkin ollaan puhuttu ja olen sanonut että ei ole reilua, että hän lapsen kanssa liittoutuvat pahaa-äitiä vastaan. Ei mies noin ajattele tekevänsä, mutta juuri niin tekee! Kyse on esimerkiksi sellaisista asioista, kuin herkkujen kerjäämisestä ennen ruokaa tai jos ruoka ei ole maistunut, niin ruuan jälkeen.
Miehen työ on sellaista että hän pystyy olemaan paljon kotona ja minä NAUTIN niistä ajoista kun hän käy normaalisti ja säännöllisesti aamusta iltaan töissä! Päivän rutiinit on paljon helpompi hoitaa yksin, koti pysyy etes jotenkin kasassa, minä olen rauhallisempi, lapsi on rauhallisempi...
Eli eipä minullakaan ole ratkaisua tähän asiaan, vertaistukea vain tällä kertaa... :)
Itse tein nyt päätöksen, että heitän roskiin KAIKKI, jotka mies jättää väärälle paikalle, ja ilmoitinkin, että tämä päivä on aikaa laittaa tavarat oikeille paikoilleen, sen jälkeen kaikki väärällä paikalla olevat tavarat menevät roskiin, ja jos ne ovat yhteisiä tavaroita, niin kuin mm. nämä sakset, niin seuraavalla kerralla kaupassa ostetaan vaan sitten uudet! Mutta päätin, että niin lähtee täydet kun tyhjät maitopurkit, leikkulaudat KAIKKI, nyt rupee hermo oleen jo sen verran kireellä!
Päätin myös, että jos huomaan että iskä jättää jostain komentamatta, niin komennan itse jos olen paikalla, kyllä iskä saa sitten omaan nilkkaansa, kun lapset ovat isoja ja vetäsee parhaimmassa tapauksessa kuonoon isäänsä....
Tuossa sinun tapauksessa, jossa iskä lohduttaa ja puuttuu komennuksiisi, niin ottaisin lapsen pois isän sylistä, ja jos antaa periksi niin lopettaisin senkin, vahtisin että kielto menee perille, ja isä ei siihen pääse puuttumaan.
Mutta näin ajattelin itse toimia, en rupee pilaamaan lasten ja omaa elämääni, katsotaan kuinka nyt rupee edistymään!!!
Tuossa yllä laitoin jo samaa asiaa miesnäkökulmasta yhdelle kirjoittajalle mutta minusta se sopii myös vastaukseksi monelle muulle joiden mitta näyttää olevan täynnä miehen pikku "unohduksia"
Ajatelkaa asiaa samasta näkökulmasta kuin lasten kasvatusta. Jos jokaisesta pienestäkin asiasta nostat kauhean metelin, se menettää nopeasti tehonsa. Mitä sitten kun jotain oikeasti vaarallista pitää kieltää? Ei se siis noin toimi. Loogisuus ja oikeat mittasuhteet ovat kaiken a ja o. Jos jokaisesta pienestä mitättömästä asiasta nousee naisella ääni falsettiin niin hyvin nopeasti kaikki menee miehellä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Näin näyttää käyneen vähän jokaisella.
Miehen näkökulmasta voin kertoa että tuollainen jatkuva nalkutus ei todellakaan tehoa. Se tuntuu nipotukselta ja kohtuuttomalta, oli sen tarkoitus sitten miten hyvä tahansa. Se kertoo siitä että nainen määrittää yksin kodin standardit ja sen miten siellä eletään. Se kertoo myös siitä että realiteetit alkavat usein hämärtyä kun asia alkaa paisua ja siihen alkaa liittyä yleistä valtataistelua parisuhteessa, lasten kasvatuksessa yms.
Taustatiedoksi kertoisin vielä että itse olen paljon kotitöitä tekevä mies. Siivoan, laitan ruokaa ja hoidan lapsia. Mielestäni myös kotimme järjestys on ihan kelvollinen ja kaikki hoituu kätevästi. Silti olen kohdannut avioliitossani paljonkin edellä kuvattuja asioita. Se ei siis katso oikeasti sitä miten hyvin mies asiat oikeasti hoitaa vaan siitä että jos toisen käsitys töiden tekotavoista ja siisteydestä poikeaa paljon toisesta (meillä siis vaimo välillä neuroottisen siisti) niin ongelmia tulee.
Epätoivoinen äiti: Kirjoitit siitä miten otat lasten kasvatuksen omiin käsiisi ja otat vaikka lapsen pois isän sylistä jos hän ei toimi samalla tavalla kuin sinä. Tarkoituksesi on varmaan hyvä mutta tuolla tavalla lasten kasvatus muuttuu sekavaksi, epäloogiseksi ja lasten kannalta entistä huonommaksi. Lapset rupeavat nopeasti käyttäytymään toisen silmen alla yhdellä tavalla ja toisen silmien alla toisella tavalla. Se ei ole siis oikeaa kasvatusta joka johtaa pysyvään käytökseen vaan toisaalta-toisaalta käytökseen ja silmänpalvontaan opettamista. Isän roolin ja arvoallan lyttääminen voi nyt tuntua hyvältä kostolta isälle mutta oikeasti se on valtava karhunpalvelus koko vanhemmuudellenne, siis myös sinulle On huono malli lapsille niin vanhemmuudesta kuin parisuhteesta että toinen vanhemmista kyseenalaistaa toisen päätökset lasten silmien edessä. Rajoista ja kasvatusmenetelmistä pitäisi aina keskustella ja sopia vain kahden kesken vanhempien välillä.
Ymmärrän että tämä voi olla vaikeaa mutta kyllä se silti on mahdollista. Ainakin meillä on välillä ihan suoraan vetäydytty "perheneuvotteluun" kesken päivänkin ja saatu yhteinen linja sovittua ja sitä sitten vetävät molemmat. Ja jos toinen on jo ehtinyt luvata jotain lapselle niin silloin vain sanotaan jämäkästi että "vanhemmat keskustelivat vielä asiasta yhdessä ja molemmat päätettiin että nyt ei tehdäkään niin". Aika nopeasti lapsi kyllä sitten huomaa että tämä päätös pitää eikä enää yritä käyttää hyväksi toisen vanhemman lepsumpaa linjaa. Jos vanhemmat eivät yhteiseen linjaan (joka vaatii aina kompromisseja) mitenkään pysty niin se kertoo heistä ja heidän kypsyydestään kyllä aika paljon niin ihmisinä kuin puolisoinakin.
Kirjoitti nimenomaan siitä, että isä mennen tullen lyttää äidin komennot ja lohduttaa kun paha-äiti komentaa, ja hän laittoi, että asiasta on keskusteltu, eikä siihen tule muutosta!
Joten silloin minä ottaisin äitinä vallan lapsiin, joka minulle kuuluu (mutta isä vie sen pois) takaisin, ei sekään ole oikein että isä saa viedä äidin kommennoilta merkityksen, jos ymmärrät??? Ja kieltämättä ei se isän kypsyys ole silloin suurimmillaan ja toinen vaihtoehto tilanteeseen on silloin ero, kun ei puhuminen auta....
Minä hoidan vaan oman asiani lasten suhteen loppuun saakka, sanoo iskä mitä tahansa, ei riitä isän oikeudet siihen puuttua!
Minulle jäi kyllä epäselväksi se mitä noista kasvatusasioista on oikeasti keskusteltu ja miten niistä on sovittu. Onko isä ensin ollut samaa mieltä ja sitten kuitenkin antanut lapsen tehdä jotain vai onko vain äiti sitä mieltä? Onko kyse siitä että äiti on kaikenkaikkiaan kasvatusasioissa tiukempi eikä isä haluaisi vetää yhtä tiukkaa linjaa? Vai lipsuuko isä vain kun lapselle tulee paha mieli?
Aika usein on niin että se jolla on tieukemmat käsitykset, haluaa myös että kummatkin noudattavat noita tiukempia sääntöjä. Tässä on jälleen se sama asia kuin noissa siisteysasioissakin. Jos toinen ei ole oikeasti samaa mieltä niin motivaatiota muuttua ei ole.
Tilannen on hankala jos mitään yhteistä linjaa ei löydy. Mutta jossain määrin täytyy minusta myös hyväksyä se että kummatkin vanhemmat ovat myös erilaisia yksilöitä joilla on erilaiset käsitykset asioista. Peruslinjan pitää toki olla ja liikaa toisen lyttäämistä pitäisi aina välttää vaikka olisikin eri mieltä. Jos toinen ei millään pysty hyväksymään sinun linjaasi niin pitää aina myös miettiä sitä ovatko omat käsitykset lopulta aivan varmasti ne ainoat ja oikeat. Ja jälleen vielä myös sitä suteellisuutta peliin. Säännöt herkkujen syönnistä ovat eri asia kuin käsitykset vaikka päihteiden käytöstä tai koulutehtävien hoitamisesta. Jos käsitykset suurista asioista ovat yhteneväiset niin parempi sekin kuin että mistään ei olla yhtä mieltä.
noinkin vakavasta asiasta, että isä puuttuu äidin komennustilanteisiin, tehden äidistä ilkeän lapsen silmin, ei tarvitse myöskään äidin miettiä, että lyttääkö isän vai ei...
Oletko sitä mieltä että lapsia kasvatetaan vasta sitten kun huumeet tulevat peliin???
Kyllä se kasvatus kuule lähtee ihan niistä pienistä asioista liikkeelle, ja kun se lähtee hyvin ja oikein jo pienen lapsen kanssa, niin todennäköisesti niistä huumeista ei tarvitse edes keskustella ikinä!!!
Ei se nyt ihan sillainkaan mene että jos toisella ei ole mitään käsitystä lapsen kasvattamisesta, ja olisi valmis jättämään lapsen kasvattamisen kokonaan, että niin kuuluisi tehdä, tai että siitä pitäisi edes kompromissia lapsen elämän kustannuksella tehdä!!!
Lapsen kasvatusta ei ole vain se mitä vanhempi sanoo tai tekee lapselle. Kasvatusta on myös se miten vanhemmat puhuvat ja miten elävät keskenään. Kasvatusta on se miten lapsi näkee vanhempien ratkaisevan ongelmansa.
En tarkoita sitä että pitäisi vain antaa olla jos toinen tekee mielestäsi väärin kasvatuksessa. Mutta ei kuullosta kovin rakentavalta myöskään ne lausunnot joissa olette heittämässä vääriin paikkoihin jätettyjä tavaroita kylmästi roskiin tai riistämässä lasta isän sylistä! Mitä lapsi noista käytösmalleista oppii? Ongelmanratkaisua kypsällä tavalla tai toisen kunnioitusta? Vai vain yhden lapsellisen käytösmallin lisää? Se on se pointti.
Ei ole oikeasti mitään muuta tapaa kuin keskustella ja vielä kerran keskustella sen puolison kanssa ja nimenomaan kahden kesken. Ja myös oikeasti kuunnella hänenkin näkökantojaan eikä vain junnata omia käsityksiään läpi. Kysellä ja kuunnella mitä toinen oikeasti ajattelee perheessä elämisestä ja kasvatuksesta. Kyllä siellä tyhmän miehenkin päässä on jotain ajatuksia ja suunnitelmia. Ja jos ei ole niin minkä takia sellaisen miehen kanssa yleensä olet, pakko sen on näkyä muussakin elämässä kuin vain lasten kasvatuksessa. Parisuhteessa kun pitäisi muutenkin keskustella asioista ja sopia niistä...
Mutta lopetan nyt jankkauksen asiasta tähän sillä ei tämä kuitenkaan kenenkään kantoja asiasta muuta.
Onneksi nyt siis ei ole kyse minun miehestäni, joka minun komentoni lyttäisi...
Mutta joka tapauksessa, lapsellehan selitetään samalla, että kuule iskä ei nyt auta tässä asiassa, tämä on meidän välinen asia ja me hoidamme tämän kesenämme ilman isää.
Ja jos tavarat jättää hujan hajan, ja oppii siihen, eli on vanhempanakin sellainen, niin totuushan on, että ne tavarat on aina hukassa, ja niitä ei välttämättä löydetä ikinä, tai ainakaan silloin kun niitä tarvitaan, ja silloin on kaupasta ostettava uusi, joten kyllä se roskiin heittäminen on ihan suoraan verrannollinen tähän!
Hieman kummallista logiikkaa täällä monet äidit tuntuvat harrastavan ja selittävän kaikki itselleen parhain päin. On siis ihan ok sanoa lapselle että äiti ja lapsi hoitavat vain hommat keskenään ja isän voi unohtaa! Todella hieno selitys ja käyttäytymismalli lapselle! Entä jos isä kohta havahtuu ja haluaa ottaa taas kasvatusvastuuta. Miten se onnistuu jos isä on sivuutettu myös lapsen silmissä täysin? Tai entä jos isä puhuisi samalla tavalla äidistä lapselle? Miltä se sinusta tuntusi ja mitä vaikuttaisi?
Ja lapsellinen tavaroiden pois heittäminenkin on kuulemma ok kun ne tavarat muka muutenkin hukkuisivat. Siis tarkoituksellinen ja suunnitelmallinen teko (ja toisen rankaisemiseksi tehty vahingonteko!) on ihan sama asia kuin huolimattomuudesta seurannut vahinko (siis tavaran huukuminen). En ymmärrä, paitsi sen että näiden äitien miehillä ei ole helppoa...
Onkohan meillä sama mies ;) ..
Ei auta MIKÄÄN, 16 vuotta kokeiltu kaikkea eikä se opi. On kuin aivoissa olisi joku tyhjä aukko sen kohdalla, että pitäisi hoitaa yhteisiä asioita. Kun itse luovutin ja aloin tekemään vain välttämättömimmän kotona, on mies valittanut, kun koti on niin sotkuinen ja syyttänyt siitä minua. Ei ymmärrä lausetta, että hän voi siivota jos sotku häiritsee. Kun ei ymmärrä niin ei voi mitään. Hän on perustellut paskaisia kalsareita ja sukkia keittiön pöydällä ettei hänen perheen elättäjänä kuulu niitä korjata. Minun pitäisi kuulemma palkata joku thaityttö orjapalkalla niitä korjaamaan jos itse nirsoilen asiassa. Ei auta senkään sanominen, että voi mies ihan itse hommata sen thaiorjansa paskojansa putsaamaan. Eipä ole sitä viitsinyt tehdä vaan edelleen sotkee minkä ehtii ja syyttää sotkusta minua. Aivoissa on todellakin reikä tiimipelaamisen kohdalla tai kustaa siinä kohtaa tai koko päässä..
Mistä ihmeestä te tuollaisia miehiä olette löytäneet? Minun tuttavapiiriini ei kuuku ainuttakaan naista jolla olisi tuollaisia murheita, eikä ole myöskään minulla. Kyllä minun mieheni tekee suurimman osan kotitöistä kun minä hoidan lapsia, joista nuorin valvottaa öisin. Näin toimivat myös sukulaisteni ja ystävieni miehet. Olen tavannut elämäni aikana yhden tuollaisen äijän, joka sattui olemaan isäni, mutta eipähän äiti hänen kanssaan loppuelämäänsä viettänytkään. Ihmettelen vain että minkä luusereiden kanssa olette, ja miten olette onnistuneet tuollaiset hommaamaan, ei ole normaalia käytöstä!
Samaa olen minäkin ihmetellyt. Itselläni nousevat aina karvat pystyyn kun täällä kysellään että miten miestä voisi "kouluttaa". Jos mies on sellainen että nainen kokee hänen kouluttamisensa tarpeelliseksi niin asiat ovat yleensä jo pahasti vialla. Tavallisessa parisuhteessa keskustellaan, ei kouluteta toista. Ja jos toinen ei oikeasti kuuntele tai halua muuttaa tapojansa niin siinä ei mikään uhkailu ja kiristys auta. Silloin pitää joko vain opetella elämään tuon ärsyttävän asian kanssa tai sitten lähteä suhteesta. Jos vain jämähtää tuohon ikuiseen projektiin miehen muuttamisesta niin siinä tekee vain niin omasta, miehen kuin koko perheenkin elämästä helvetin. Ja siltikään mikään ei muutu. Vai tietääkö joku muka oikeasti jonkun joka on nalkuttamalla saanut miehen iloisesti parantamaan tapansa ja muuttuvat äkkiä siistiksi, kotitöitä mielellään tekeväksi malli-isäksi??? Ja nyt puhun noista miehistä jotka eivät edes ymmärrä koko siivouksen tarpeellisuutta, en vain jonkun sukan jättämisestä lattialle. Siitä voi ehkä oppiakin pois.
Kaipa siinä on joku juttu miksi kaikki minun tuntemani miehet ovat sovinisteja, jotka kohtelevat perhettään sikamaisesti. Sinun onneksesi äitisi erosi törpöstä isästäsi ja sait mallin ettei sellaista käytöstä voi pitkään katsella. Itselläni on käynyt niin, että äitini marttyrimäisesti sieti ja sietää edelleen isäni sikailua ja olen pitänyt sitä aina "normaalina" perhemallina.
Joillain naisilla on ehkä vain vähän parempi "tutka" siihen millainen mies on myös arkielämän suhteen. Omassa lähipiirissäni kaikki naiset ovat naimisisssa tosi kunnollisten miesten kanssa enkä ole kuullut että kenelläkään heistä olisi suuria ongelmia kotitöiden jakamisessa yms. Ja tosi paljon ollaan kuitenkin vietetty aikaa yhdessä vuosien ajan, myös mökkioloissa yms. jossa kyllä tulisi esiin jos suuria vaikeuksia olisi. Ja kaikilla lapsia yms. joten arkea on eletty jo pitkään. Ja jotenkin en osaisi kuvitella että kukaan heistä olisi edes pitkään suhteeseen ryhtynyt jos mies ei olisi varsin kunnollinen ja osallistuva. Mutta ehkä olemme kaikki tällaisia vähän tylsiän kunnollisia naisia jotka emme kauaa renttuja tai sovinisteja katselisi. Vasta kunnon mies pääsee meidän kanssamme niin pitkälle että asutaan yhdessä.
Mutta en täälä halua sanoa että muilla olisi jotenkin huonompi maku miesten suhteen, ihmiset varmaan vaan ihastuvat eri asioihin. Minua vaan (onneksi) kiehtoo sellainen peruskunnollinen mies jonka kanssa on hyvä ja helppo olla ja jonka ei tarvitse olla mitenkään korostetun miehekäs tai "jännittävä".
Kysehän ei siis edelleenkään ole meillä kotitöistä, vaan tavaroiden laitosta paikalleen...
Joten mies imuroi, pesee pyykkiä, hoitaa tiskikonetta, pesee lattiat, pesee ikkunat, kastelee kukat ym ym ym.....
Joten minä en ainakaan sanoisi että olen sovinistisian kanssa naimisissa, enkä myöskään kadu valintaani pätkääkään, koska lähipiiristäni, enkä myöskään muissakaan piireissä ole parempaa miestä nähnyt, jokaisen huonot puolet ovat kyllä olleet kuitenkin ylivetoja oman mieheni huonoon puoleen...
Mutta kyse oli tosiaan siitä, että pystyykö hänen huonoon puoleensa jotenkin vaikuttamaan, mutta olen kyllä senkin huomannut, että kun toinen on kasvanut ja elänyt ihan erilaista elämää, kun mitä me elämme nyt, niin se muutos vie tovin, ennen kuin se tapahtuu, kun tahtoa taitaa kuitenkin löytyä....
Ja täällä tuskin kukaan tosiaan kaipaa sitä, että kun ongelmia tulee, niin joku tulee tänne kertomaan, että kuinka helvetin hyvä hän itse on, ja kuinka helvetin hyvin hänellä menee ja kuinka helvetin hyvä mies hänellä on... Joten harrasta sitä itsesi kehumista vaikka sen helvetin hyvän kaveripiirin kanssa, jos he jaksaisivat paremmin kuunnella!!!
Kun nyt kerran sanot että miehesi tekee oikeasti vaikka mitä kotitöitä niin eikö sentään olisi mahdollista tehdä ihan suoraan kompromissia siitä mitä kukin tekee? Tehköön mies niitä joita osaa ja tahtoo ja ylläpidä sinä kodin yleistä järjestystä. Vähennä sinä niitäkin muita hommia jotka mies osaa tehdä ja keskity siivoukseen kun se sinulle on niin suuri asia. Se on paljon parempi ratkaisu kuin se että valitat loputtomiin asiasta johon et selvästikään voi vaikuttaa, vai mitä? Jotenkin vain tuntuu että nyt vedät vain vähän takaisin siitä mitä aluksi kerroit. Nyt mies onkin oikeastaan ihan hyvä jossa on vain yksi pieni vika. Aluksi minusta vaikutti siltä että nuo huonot puolet ovat niin suuria että olet ihan kurkkuasi myöten täynnä ja sanot että olisi helpompi olla yh.
Huomaatko muuten miten ärhäkkäästi vastaat aina kaikille jotka kyseenalaistavat yhtään sinun asenteesi ja käsityksesi? Voisiko tässä olla myös jotain jota sinun kannattaisi ajatella suhteessasi mieheesi ja siihen miksi hän ei aina vedä samaa köyttä kanssasi. Sanoo kyllä ensin joo mutta ei sitten kuitenkaan tee...miksi? Onko se vain huono tapa vai eikö hän uskalla sanoa sinulle mitä ihan oikeasti haluaa ja ajattelee?
Ja tuo kommenttini "mieheni erinomaisuudesta" oli vain vastaus yhdelle kirjoittajalle joka kertoi että kaikki hänen tuttaviensa miehet ovat sovinisteja ja sikoja. Pohdiskelin vain lähinnä sitä että miten ne kaikki nyt ovat onnistuneet sellaisen valitsemaan kun itse tunnen lähinnä vain hyviä miehiä. Eli miksi jotkut valitsevat aina renttuja ja jotkut eivät... ei siis ollut kommentti sinun miehestäsi tai miesvalinnastasi...
Joo, minäpä yritän juosta lasten lisäksi vielä miehen perässä, ettei ne sakset sitten ole lasten ulottuvilla...
Sanoin jo että muutos tulee luultavasti ajan kanssa kun jaksaa huomautella, joten kiitos avusta, mutta pärjään nyt jo varmaan ihan omillani!
Ja kyllä, hei tämän asian tiimoilta helpompi olisi olla yh, mutta lueppa se kohta uudestaan, äläkä kärjistele ja vääristele sanomisiani!!!
Huomaatko ettei sinunkaan kanssa kauheesti jakseta keskustella, kun tekstisi on sen verran törkeetä (viitaten siihen jolle aiemmin vastasit)!
Nim. epätoivoinen äiti!
Törkeetä tekstiä, keneltä?
"että kuinka helvetin hyvä hän itse on, ja kuinka helvetin hyvin hänellä menee ja kuinka helvetin hyvä mies hänellä on... Joten harrasta sitä itsesi kehumista vaikka sen helvetin hyvän kaveripiirin kanssa, jos he jaksaisivat paremmin kuunnella!!! "
"Jaa, mä kun luulin että mun mies on tyhmä"
No pyydän anteeksi jos olen jotenkin loukannut sinua. Luulin kuitenkin että halusit täällä myös ihan oikeita neuvoja etkä vain suitsutusta että "jatka vain samaan malliin, olet ehdottoman oikeassa kaikessa ja miehesi on tyhmä kun ei muutu heti samantien"
Hyvää jatkoa perhe-elämällenne toivottaen
Pikku-Karhunen
toisten persoonaan kohdistuvia hyökkäyksiä joita en tajua ja joihin en halua ottaa kantaa.
Sen sijaan itse aiheeseen; kodin siisteyteen ja kummankin osallistumiseen sen saavuttamiseksi, voisin esittääkin jonkinlaisen näkökulman: Itselläni on puoliso joka ITSE kärsii siitä ettei "näe" sotkemistaan. Hän on kasvanut jättämään tavarat siihen missä niitä viimeksi on käytetty, tiputtamaan riisuuntuessaan vaatteet lattialle ja niin edelleen. Ja enemmän kuin minua ikinä se rassaa häntä itseään.
On surullista kun aikuinen mies stressaa siitä että "Miksi hemmetissä keittiö/olkkari/makkari/veranta/jne on ikävän näköinen vaikka olen sitä kunka yrittänyt siivota ja miksi se näyttää ihan toiselle kun sinä olet siellä ollut vartin?!"
Kyse on käsittääkseni jonkinlaisesta elämän- tai arjenhallinnasta ja uskon että aikuiselle miehelle/naiselle sitä on kovin vaikea kenenkään "opettaa".
Sen sijaan puolison tuskastuminen asiaan on kyllä niin aitoa, että huomaan pitäväni selkeän merkityksellisenä, että lapset aikanaan oppivat pitämään ympäristönsä siistinä ja kodikkaana.