Kahjun käppäily
Mauno kirosi kivistäviä jalkojaan ja istahti tienpientareelle, sitten hän kaivoi selkärepustaan viimeisen oluttölkkinsä. Matkaa oli jäljellä ainakin kymmenen kilometriä ennen maalia, eikä Maunon ohitse ollut enää pitkään aikaan mennyt yksikään kävelijä. Kapea asfalttitie oli mutkainen ja täynnä jyrkkiä mäkiä; sen hellittämätön yksitoikkoisuus oli imenyt voimat hänen jaloistaan ja tahdon mielestään. Mauno kuunteli puolella korvalla miten mäen toisella puolella nousi rekka ylös mäkeä. Äänessä oli jotakin pahaenteistä, melkeinpä kohtalonomaista ja Mauno ryysti tölkkinsä nopeasti tyhjäksi, sitten hän nousi seisomaan ja pyyhki vaahdon leualtaan katsellen samalla mäen harjalle. Rekka ilmestyi täydessä hakelastissa mäen päälle ja hidasti, sitten se seisahtui kokonaan. Paineilma suhahteli jarruista ja korviin koskeva ujellus kuului mäen alle asti. Tuli täysin äänetön, tyhjä tila, mutta Mauno rutisti hädissään tyhjän kädessään olevan tölkin ja seisahtui melkein keskelle tietä. Riekaleiset pressut repsottivat hakevaunujen sivuilla, mutta ukkospuuska tarttui niiden liepeisiin ja alkoi repiä niitä vaunuista irti. Pressut pelmusivat kuin paholaisen kauheat siivet rekan ympärillä ja hetken Mauno oli varma, että jättimäinen, jotenkin eriskummallisen näköinen ajoneuvo muutenkin - nousisi ilmaan. Sen neljästä pakoputkesta tuprusi sankka savu ja tulihehkuisia nokikekäleitä lenteli kaikkialle taivaalle ja lähimaastoon sekä avonaiseen hakelastiin rytmisesti, kaasujalan tahdissa. Hakekuorman takaosasta nousi sankka savu. Kuskin karvainen käsi hamusi matkustajan puoleisen istuimen peittävästä pornolehtien kasasta jotakin, sitten se löysi punaisen otsanauhan jossa oli japaninkielinen kirjoitus: ”jumalten tuuli.”
Kuskin harmaat silmät olivat kuin hullun suden; ne eivät hetkeksikään lakanneet tarkkailemasta tietä ja alkavan alamäen loppuosaa jossa tie teki äkillisen mutkan ja jonka varrella Mauno kallisteli kieli pitkänä viimeisiä olutpisaroita rutistuneesta tölkistään ja katseli pahaa aavistellen autoa. Läpimärkä, sammunut sikari liukui kuskin suupielestä toiseen kun tämä paineli taas kaasua ja uusi kipinäsade peitti tienoon, samalla hän kietaisi otsanauhan hikisen päänsä ympärille. Miehen sänkiset suupielet värähtelivät hetken hermostuneena, mutta viimein ne vääntäytyivät ilkeään hymyyn ja sikari katkesi hampaiden välissä ja putosi lattialle. Auton kuumassa kajuutassa alkoi tukahdutettu hihitys joka ei lakannut. Pari kellertäviä, pitkiä kulmahampaita paljastui vetäytyvien huulien takaa ja viimein mies ulvaisi ja survaisi sitten raa’asti vaihteen sisään, mutta ei nostanut kytkinjalkaa – vielä. Korkealle taivaalle oli kerääntynyt äkisti mustia pilviä ja jossakin kauempana räsähti ensimmäinen salama. Petolinnut kiersivät ukkostaivaalla ympyrää ja ne nousivat yhä ylemmäs ilmavirrassa, häviten viimein kokonaan mustien pilvien sekaan. Hakerekan siluetti välähti ankarassa valossa mustavalkoisena ja selkeänä, näyttäytyen nyt täydellisesti ja puhtaana sitä alhaalla katselevalle Maunolle. Hetkessä hän käsitti sen todellisen olemuksen, sen kauheuden ja sen kauneuden ja hänellä oli kädessään ainoastaan rutistunut, tyhjä oluttölkki.
Mauno kirosi kivistäviä jalkojaan ja istahti tienpientareelle, sitten hän kaivoi selkärepustaan viimeisen oluttölkkinsä. Matkaa oli jäljellä ainakin kymmenen kilometriä ennen maalia, eikä Maunon ohitse ollut enää pitkään aikaan mennyt yksikään kävelijä. Kapea asfalttitie oli mutkainen ja täynnä jyrkkiä mäkiä; sen hellittämätön yksitoikkoisuus oli imenyt voimat hänen jaloistaan ja tahdon mielestään. Mauno kuunteli puolella korvalla miten mäen toisella puolella nousi rekka ylös mäkeä. Äänessä oli jotakin pahaenteistä, melkeinpä kohtalonomaista ja Mauno ryysti tölkkinsä nopeasti tyhjäksi, sitten hän nousi seisomaan ja pyyhki vaahdon leualtaan katsellen samalla mäen harjalle. Rekka ilmestyi täydessä hakelastissa mäen päälle ja hidasti, sitten se seisahtui kokonaan. Paineilma suhahteli jarruista ja korviin koskeva ujellus kuului mäen alle asti. Tuli täysin äänetön, tyhjä tila, mutta Mauno rutisti hädissään tyhjän kädessään olevan tölkin ja seisahtui melkein keskelle tietä. Riekaleiset pressut repsottivat hakevaunujen sivuilla, mutta ukkospuuska tarttui niiden liepeisiin ja alkoi repiä niitä vaunuista irti. Pressut pelmusivat kuin paholaisen kauheat siivet rekan ympärillä ja hetken Mauno oli varma, että jättimäinen, jotenkin eriskummallisen näköinen ajoneuvo muutenkin - nousisi ilmaan. Sen neljästä pakoputkesta tuprusi sankka savu ja tulihehkuisia nokikekäleitä lenteli kaikkialle taivaalle ja lähimaastoon sekä avonaiseen hakelastiin rytmisesti, kaasujalan tahdissa. Hakekuorman takaosasta nousi sankka savu. Kuskin karvainen käsi hamusi matkustajan puoleisen istuimen peittävästä pornolehtien kasasta jotakin, sitten se löysi punaisen otsanauhan jossa oli japaninkielinen kirjoitus: ”jumalten tuuli.”
Kuskin harmaat silmät olivat kuin hullun suden; ne eivät hetkeksikään lakanneet tarkkailemasta tietä ja alkavan alamäen loppuosaa jossa tie teki äkillisen mutkan ja jonka varrella Mauno kallisteli kieli pitkänä viimeisiä olutpisaroita rutistuneesta tölkistään ja katseli pahaa aavistellen autoa. Läpimärkä, sammunut sikari liukui kuskin suupielestä toiseen kun tämä paineli taas kaasua ja uusi kipinäsade peitti tienoon, samalla hän kietaisi otsanauhan hikisen päänsä ympärille. Miehen sänkiset suupielet värähtelivät hetken hermostuneena, mutta viimein ne vääntäytyivät ilkeään hymyyn ja sikari katkesi hampaiden välissä ja putosi lattialle. Auton kuumassa kajuutassa alkoi tukahdutettu hihitys joka ei lakannut. Pari kellertäviä, pitkiä kulmahampaita paljastui vetäytyvien huulien takaa ja viimein mies ulvaisi ja survaisi sitten raa’asti vaihteen sisään, mutta ei nostanut kytkinjalkaa – vielä. Korkealle taivaalle oli kerääntynyt äkisti mustia pilviä ja jossakin kauempana räsähti ensimmäinen salama. Petolinnut kiersivät ukkostaivaalla ympyrää ja ne nousivat yhä ylemmäs ilmavirrassa, häviten viimein kokonaan mustien pilvien sekaan. Hakerekan siluetti välähti ankarassa valossa mustavalkoisena ja selkeänä, näyttäytyen nyt täydellisesti ja puhtaana sitä alhaalla katselevalle Maunolle. Hetkessä hän käsitti sen todellisen olemuksen, sen kauheuden ja sen kauneuden ja hänellä oli kädessään ainoastaan rutistunut, tyhjä oluttölkki.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mäen päällä seisova rekka vapisi ja hehkui pidätetystä voimasta ja se halusi mennä, mutta kuski ei päästänyt sitä rautaisesta otteestaan. Mies seisoi rattinsa ääressä kumarassa ja käänteli valtavaa ohjauspyörää sinne tänne ja tiputteli samalla kasvoiltaan hikipisaroita auton nopeusmittarin lasille, hänen kurkustaan kuului ärinää. Yllättäen kuski kumartui ja aukaisi kojelaudan alta oikealla kädellään nopeasti kaksi venttiiliä. Nestemäinen vety ja happi alkoivat virrata mekaanisen pumpun painamana kohti jo ennestään punahehkuista kuudenkymmenen litran Allison - moottoria; mies hyrisi itsekseen ja lipoi kielellään suupieliään, sitten hän napsautti vapisevalla sormellaan erään kytkimen suojakannen auki ja siirsi sormensa sen yläpuolelle. Suojakannessa luki ”nitroglyseriini” ja sormi laskeutui voimalla nappiin. Auto huokasi, vavahti ja kajuutan ikiaikainen pöly nousi sen ilmaan. Radiosta pauhasi STT:n uutisia, mutta ääni särähteli ja rätisi, sitten siitä alkoi nousta sininen savu ja oranssit liekit. Ketjun perässä oleva avain haparoi ensin kannellisen lukon avaimen reiän yläpuolella, osui siihen viimein ja kansi ponnahti ylös. Suojakannessa oli radioaktiivisuutta osoittava merkki ja siinä luki ”Plutonium”; sormi hipaisi herkkänä ja varovaisena sen punaisen ja suurikokoisen napin pintaa jota ei ollut milloinkaan ennen painettu. Ukkosen kumu peittyi moottorin jylyn alle ja salamat vaikuttivat vaivaisilta, hetkeksi aikakin seisahtui. Sitten alkoi tapahtua: servomoottorit työnsivät raskasta plutoniumia turbon reaktoriin ja kuski seisoi molemmin jaloin kaasutallan päällä, hampaat irvessä. Mauno katseli henkeään haukkoen miten hehkuvia Renkaan palasia ja palavaa haketta lenteli tietä ympäröivään metsään ja mustalle, salamoivalle taivaalle. Hakevaunut keinuivat kiemurtelevina vetonupin perässä pitkin ojia ja metsän piennarta ja paksut puut kaatuivat kaikkialta niiden alta. Alhaalla mäen juurella Mauno saavutti täydellisen rauhan ja sieluntilan, laski sitten hitaasti reppunsa asfaltille ja pyyhki kämmenellä hikeä kasvoiltaan: hänen kaikki ymmärryksensä kaikkosi jonnekin. Tulessa loimuava rekka lähestyi ja tie näytti sulavan sen edessä. ”Päätepiste”, Mauno ajatteli nauraen ja nosti rutistuneen kaljatölkin eteensä kuin talismaanin, sitten hän sulki silmänsä.
Viereiseen metsään iski vihreä salama. Avaruusapina seisoi palaneen kanervikon keskellä vasen käsivarsi pystyssä ja vihreä hehku täytti tienoon. Palava rekka suhahti muutaman kymmenen sentin päästä ohi Maunosta ja hänen ympärilleen alkoi sadella muttereita ja pressunkappaleita sekä puoliksi palaneita pornolehtiä. Mauno pyöri vielä pitkään piruettia rekan jo mentyä ja kädet suorina sivuillaan hoiperteli kyyryssä kohti tien reunaa. Muutaman metrin päässä asfaltilla lojuva selkäreppu savusi ja syttyi sitten tuleen, mutta Maunon verkkahousut ja pikkutakki paloivat vain onneksi vähän. Ihoa kuumotti ja Mauno kokeili kulmakarvojaan: ne olivat hävinneet. Kuuma piki liimautui hänen Reinojensa pohjiin ja tossut tarttuivat kiinni asfalttiin, mutta notkeasti Mauno hyppäsi niistä ulos nyt ymmärryksensä taas äkkiä palauduttua ja loikkasi metsän reunaan varpaitaan kipristellen. Kostea ja viileä sammal tuntui uskomattoman hyvältä, mutta samassa hänen polvensa jo pettivät ja hän vajosi vapisten ja vaikeroiden rehevään, mullan ja kanervien tuoksuiseen maahan. Huohottaen ja suutaan aukoen Mauno katseli miten avaruusapina alkoi lähestyä hieman kauempaa vaappuen, ympärillään omituinen vihreä valo. Sillä oli oikeassa kädessään jotain ja Mauno nosti molemmat kätensä eteensä suojaksi ja yritti huutaa, mutta taivas oli tuima ja metsä hiljainen - melkein arvoituksellinen kaikessa jylhyydessään jonka yllä kauheat linnut korkeuksissaan kiersivät. Kultahehkuinen visiiri ilmestyi Maunon näkökenttään ja hän älähti. Kaukana rajan suunnasta kantautui moottorin jyly, mutta se vaimeni ja hiipui viimein kokonaan ja Mauno risti vapisevat kätensä rinnalleen, ruudullisen pikkutakkinsa päälle viimeisille sijoilleen ja sulki hiljaa silmänsä. Kilometrien päässä syttyvä valo tunkeutui Maunon suljettujen silmäluomien läpi, mutta hän ei osannut enää pelätä mitään.
”Maan kansalainen, juotteko te jääkylmää olutta?”
Mauno aukaisi silmänsä varovasti. Olennolla oli kädessään huuruinen olutpäkki ja se laski sen kanervikkoon, aivan Maunon viereen. Avaruusapina painoi kypäränsä sivussa olevaa nappia kolme kertaa ja puvun kauluksesta purkautui paineista, sihisevää kaasua, sitten olento laski kypäränsä maahan ja istahti. Mustien pilvien takana vilahti alkukesän aurinko.
Loppu.
Olisin kiitollinen kommenteista ja parannusehdotuksista, myös tuohon aikaisemmin lähettämääni!
Risoo, kun tällä palstalla ei tunnu saavan palautetta vaikka pyytäisi. Luin tarinasi ja päätin veistellä siihen jotain kommentteja, kun kukaan muu ei näytä vaivautuneen. Ehkä sinä puolestasi voisit vilkaista niitä paria lyhyttä pätkää, jotka olen tällä nimimerkillä laittanut palstalle?
Mielestäni tämä oli varsin helppolukuista tekstiä. Olet sekoittanut lyhyitä ja pitkiä lauseita sopivasti niin, että tarinan poljento etenee mukavasti. Et sorru liiallisiin maalailuihin mutta et myöskään vain totea miten asiat ovat (jonka tiedän omaksi heiukkoudekseni).
Sitten itse tarinan kuvaukseen:
Päähenkilö on selvästi "kahju" - jo tarinan nimen perusteella - mutta hänen motiivinsa jäävät hiukan häiritseästi epäselviksi. Hän on selvästi osanottajana jonkinlaisessa kävely- tai juoksukilpailussa, miksi? Miksi moinen asuvalinta (verkkarit, pikkutakki ja Reinot). Olut on myös miehelle selvästi tärkeä elementti, joten syitä siihen voisi hieman valottaa. Ja etenkin mitä hänen mielessään liikkuu, kun hän ymmärtää rekan pian vyöryvän päin. Paljastat kuitenkin heti alussa, että sen "äänessä on jotain pahaenteistä ja kohtalonomaista". Hetkellä, jona mies jää seisomaan tielle rutistaen tölkin kourassaan, tapahtuu jotain hänen korviensa välissä mitä et kuvaile lainkaan. Nyt lukija ei täysin ymmärrä puristuuko tölkki pelosta vai uhmasta. Sama pätee tuntemuksiin pelastumisen jälkeen.
Pilkuttamisessa ja muissa kielioppikoukeroissa en ole mikään haka, joten en niihin en ota kantaa. Yksi "Renkaan"-sana alkaa isolla alkukirjaimella, vaikka käsittääkseni ei pitäisi.
Kun koulussa kemian luennoilla käsiteltiin räjähdysaineita, muistan nitrosta käytetyn nimeä nitroglyseroli. Tämä lienee sama asia kuin nitroglyseriini mutta ainakin Wikipedia kertoo nitroglyseriinistä syhänlääkkeenä ja -glyserolista räjähteenä.
Mutta summa summarum: hyvä tarina, kaipaa vain hieman lisää syvyyttä.
Aivan, joskus se kyllä risoo. Mutta ymmärrän myös sen, että palstalla kävijä t ja sheriffit ynnä muu seurakunta saattavat kuulua jonkinlaiseen uskonlahkoon, jotka odottavat suuren kurpitsan esiintulemisen kolmata vaihetta vaikkapa jupiterin kuissa, kuka sen tietää? ja näin ollen kaikki muu on syntistä ja saastaista; pieni itsensä piiskaaaminen solmuruoskalla iltasella voi myös tehdä hyvää heidän mielestään, arvet ovat vain todisteita pyrkimyksestä mystiseen hyvyyteen ja oikeamielisyyteen sekä täydelliseen oikeinkirjoittamisen taitoon - joka suuren Sun Zun sodankäynnin myöhemmissä julkaisuissa kerrotaan olevan varsin ratkaisevaa.
No niin, sitten asiaan.
Eräs piskuinen etelä - karjalassa sijaitseva kylä järjestää joka vuosi pienen käppäilyn. Itse olen uskollisesti osallistunut siihen jo muutaman vuoden ajan saadakseni päivitettyä ko. kävelystä jokaiselle annettavan "hulluus" - todistuksen. (Paperit ovat voimassa ainoastaan vuoden, mutta ne ovat viralliset)
Kirjoittamani novelli sivusi tuota kävely-tapahtumaa, jossa jokainen voittaa itsensä tai on sitten sitä tekemättä, muiden kanssa ei kilpailla (ellei halua). Tapahtuman nimestä johtuva asioiden luonne sai minut sijoittamaan Maunon asusteiksi ruudullisen pikkutakin sekä jalkineikseen Reinot (en suosittele missään nimessä jalkineiksi sille patikalle), mutta riehuva , paholaismainen rekka mäen päällä on itsellenikin silkka mysteeri, avaruusapinasta nyt puhumattakaan. Toivon kainosti, että ne menevät vain jonkin taiteellisen suuntautuneisuuden sisään, mitä kaikkea niitä nyt sitten onkaan.
Valitettavasti syvyyttä en voi lisätä juttuun enää ollenkaan, koska en käsitä mitä tarkoitat "syvyydellä"
Kommentoin toki mielelläni kirjoituksiasi, kunhan ensin löydän ne täältä jostakin. Jos en löydä, pyydän sitten apua.
Syvyydellä, joka selvästikin on terminä erittäin huono subjektiivisen luonteensa vuoksi, viittasin nimenomaan listaamiini asioihin, jotka tulivat käsitellyiksi aika pintapuolisesti. Muuten, kuten jo mainitsinkin, tarina oli oikein hyvä. Sinulta selvästi löytyy mielikuvistusta ja kykyä verbaaliakrobatiaan.
Sitä on taas katseltu elokuvia... mistä näitäkin aina tulee? Kauheaa soopaa.
Mitähän elokuvaa neiti mahtaa tarkoittaa?