Tällä hetkellä

Tällä hetkellä...

En ole jaksanut ottaa enempää yhteyttä entisen asuntomme asukkaisiin. Mielessä se kyllä on ollut, mutta voimat eivät ole enempään riittäneet. En tiedä, onko sieltä soitettukaan, muttei ainakaan niin, että puhelu olisi tullut perille. Välitinhän jo kauan sitten entiselle naapurilleni pyynnön siitä, että hän tiputtaisi soittopyynnön entisen asuntomme postiluukusta sisään.

Mitään ei ole kuulunut, kukaan ei välitä...

Noh, antaa ajan kulua sitten vaan.

- Ja se aika on kulunut.

Kohta tulee viides kuukausi täyteen uudessa asunnossa, ja tämä kaikki on tehnyt niin hyvää.

Oireet vähenevät entisestään.

Takana on kohta myös kahden viikon kokeilujakso puolikkaalla keuhkolääkityksellä, joka on sujunut niin hyvin, että jatkan sitä ilman lääkärin määräystä tämänkin jälkeen, mikäli ei mitään erityistä ja akuuttia tule, kuten esimerkiksi flunssaa tai sikainfluenssaa.

Huomaan kyllä reagoivani aerosoleille ja suihkeille, mutta niin tapahtui jo ennen homeasunnossa asumista. Hiuskiinteet ärsyttävät ja esimerkiksi desinfiointiaineet. Olen jo pitkään ostanut apteekista desinfiointiainetta, viime aikoina Desinfektolia, jota olen sitten laittanut suihkepulloihin ja käyttänyt niin keittiössä kuin vessassakin. Edellä mainituille aineille olen herkistynyt eikä sillä ole mitään tekemistä homeen kanssa.

Tilannetta ei ole lainkaan auttanut sekään, että veljeni ideasta korvasin Desinfektolin Lasolilla. Hän kertoi nyt kesällä tutkineensa sikainfluenssaan liittyen, mikä olisi hyvä desinfektioaine ja hän huomasin Lasolin halvaksi ja hyväksi siihen tarkoitukseen... Noh, meikäkin sitten innostui ja osti hyväntuoksuista Lady Lasolia kotiin, jota nyt on jo yhdessä suihkepullossa. Keuhkot vaan edelleen ärsyyntyy, joten käyttäessäni ainetta olenkin hengittämättä...

*

Lapseni soitti hänkin koulustaan tänään. On nyt nukkunut viimeiset yöt isänsä luona, jossa homeongelmaa ei ole.

Poikani otti nyt puhelimessa puheeksi nenänsä, joka oli mennyt taas illalla isänsä luona tukkoon. Poika epäili, että nenässä olisikin joku köntti, joka liikkuisi puolelta toiselle ja aiheuttaisi sen tukoksen...

Poikani muistutti ostamastani Nasalinesta, jota oli ollut tarkoitus käyttää homeasunnossa asuessamme.

Olimme ostaneet kyseisen härvelin Tallinnan Sikupillin apteekista 151 Eestin kruunun hintaan ja ostaessa harmitti, että saimme vain yhden. Lapsellani ei ollut silloin niin pahoja oireita kuin minulla, joka suunnittelin laitetta omaan käyttööni - tulihan joka aamu homeasunnossamme asuessamme nokastani verihippuja...

Mutta koska muutto tuli lopulta niin nopeasti, koko härveli jäi käyttämättä... En tarvitse sitä enää itse (verihiput ovat historiaa), joten lapseni kokeilkoon sitä, jos se auttaisi. Jos ei auta, varaan ajan lääkärille. Kova köntti täytyy saada ainakin pois nenästä...

2

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hokkuspokkus kaikki siis?

      - Tuskinpa voin siihen uskoa.

      Aika on varmaan vaikuttanut eniten, se ettei altistusta ole enää.

      *

      Meillä on tätä nykyä hyvä sisäilmakin.

      Maalta kesällä tultuamme (11 vuorokauden jälkeen) piti tuulettaa kyllä tosi paljon.

      Mutta sisäilma on jo parantunut ja juuri pari päivää sitten tajusimme, ettei täällä haise enää tupakkakaan ollenkaan.

      Edellinen asukas oli tupakoinut ja pahiten haisi vaatehuone, jonka pesin katosta lattiaan väkiviinietikalla. Samalla aineella pesin myös katetun parvekkeemme...

      Tarvetta lisäpesulle ei enää ole, vaikka saattaa olla hyvinkin, että pesen vielä asunnon muunkin kattopinta-alan ja tyhjät seinät.

      *

      Pesu ei ole mikään ongelma, jos on oikeat työvälineet...

      Ainon siivousvälineissä on oiva teleskooppivartinen ikkunanpesin, jonka päällä on pörröinen mikrokuitukinnas, jolla katonpesukin sujuu kuin suit sait sukkelaan.

      Puhtaus on siis "puoli ruokaa", vaikkei kaikki...

      Elän kuitenkin toivossa, että parannumme homesairaudestamme lähes kokonaan.

      Lääkäreiltä emme sitä apua ole kuitenkaan saaneet.

      *

      Olemmekin lähes joka päivä käyttäneet AntiWiriä, vaikka se on kallista.

      Luultavasti tuota oleuropeiinivalmistetta onkin eniten kiittäminen parantuneestamme olotilastamme, josta en jaksa käydä kiistelemään. Lukekaa itse noista englanninkielisistä tutkimuksista...

      Yhtä tärkeä lienee ollut käyttämämme LactoSeven, jota ostin apteekista taas uuden ison purkin...

      - Edellisten päälle lisännemme vielä D-vitamiinin sikainfluenssaa vastaan. Kiitos vinkistä :)

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8276400

    • E.. V.. V.. K..!!

      E.. V.. V.. K..!!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut = far-right Finns Party?

      Eikös tuo tarkoita, että persut ovat äärioikeistoa? "In 2023, Petteri Orpo, of the National Coalition Party, unseated M
      Maailman menoa
      63
      7239
    2. Sanna Marin pitäisi palauttaa pääministeriksi

      Oikeisto "voitti" vaalit valehtelemalla äänistäjille päin naamaa, joten heidät tulisi tuomita menettämään vaalitulos ja
      Maailman menoa
      122
      3959
    3. Ei me olla sielunkumppaneita

      jos sellaisia edes on. En tiedä miksi niin kovasti pidin sinusta, varmaan olisi paljonkin hyviä syitä, mutta ehkä olit v
      Ikävä
      46
      3866
    4. Opettaja teki pornoa sivubisneksenä

      Jännittävää nähdä, koetaanko tämä ihan normaaliksi ja toivottavaksi kombinaatioksi kasvatusalalla. Voi mennä hyvin kiinn
      Maailman menoa
      54
      2944
    5. Demarilesbo synnytti lapsen

      Lapsen biologisella isällä ei ole mitään oikeuksia lapseensa. On pelkkä "luovuttaja". https://www.hs.fi/politiikka/art
      Maailman menoa
      110
      2516
    6. Porno-ope?

      Kaikenlaisia sitä nykyään Suomessakin on. Tai onhan niitä voinut olla aiemminkin, mutta ehkä paperilehtin aikakaudella e
      Maailman menoa
      59
      2325
    7. Hevosmies kylän kunnioitettu herra

      Hei, eikö olis aika pistää "nuoriso" kuriin? Tiedämme miten teidän "yhteisö" toimii sekä kylän vanhin herra, olet poruka
      Hyrynsalmi
      36
      2162
    8. KÄVELYTREFFIT ?

      Mikä on tuo konsepti. Ei kävely ole mitkään treffit. Se on hengailua, ilman mitään panostamista toiseen, go with the flo
      Ikävä
      249
      2053
    9. Persu ei ole koskaan päässyt Valkoiseen Taloon

      Eikä pääse. Jopa demareita siellä on käynyt, vaikka jenkkien vasemmistolaisin suuri puolue vastaa lähinnä Suomen kokoomu
      Maailman menoa
      7
      1894
    10. Opettaja OnlyFansissa - Onko ihan OK?

      Onko mielestäsi ihan OK, että peruskoulun luokanopettaja on virka-aikansa ulkopuolella aktiivinen aikuisviihteen tuottaj
      Pori
      36
      1740
    Aihe