6 päivän putki!

Tilanne on nyt se, että 6 päivää on oltu juovuksissa ja ylihuomenna pitäisi olla jonkinlaisessa kunnossa.
Onko kollekoilla suositeltavana alasajovinkkejä, kannattaisko huomenna vielä juoda siksbäkin verran olutta/lonkeroa/sidukkaa? Määrät ovat olleet nyt vähintään mäyriksen verran per päivä, väkeviä en ole juonut.
211301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

ja myöhäisillaksi varaat 3-4 pulloa kaljaa lipitettäväksi, niin pystyt nukkumaan.

Ylihuomenna olet vain peruskrapulassa, eli muut saavat puheesta selvän ja naamastakin tarkkaan katsoen tunnistaa.

Äänestä

ei periaatteessa ole kovin paha, mutta jonkinlainen alasajo kannattaa silti suorittaa, pahemmilta vieroitusoireilta välttyäkseen. Tänään varmaan vielä juot, mutta kannattaisi lopettaa jo aikaisin illalla ja syödä hyvät suolaiset iltapalat.
Huomenaamulla voi tehdä vähän tiukkaa, jos siis olet nämä päivät alottanut ryypytyksen jo aamusta. Yritä koitenkin kärvistellä sinne iltaan asti, ja loiventele sitten muutamalla oluella/lonkerolla. On parempi niin, koska mopo voi aamuloiventamisessa karata hyvin äkkiä lapasesta. Tai pahimpaan tärinään ehkä pari olutta aamusta ja sitten stoppi iltaan asti.
Näin loivennus onnistuu. On nääs kellosepän homma!
Ylihuomenna olet - jos nyt et ihan paraatikunnossa - niin suht' normikunnossa.

Äänestä

Saitkin jo hyvin neuvoja. Minulla on moisien tilanteiden varalle aina "kriisipakkaus" pamsuja, ne vie mainiosti krapulan oireet. 3-5 pamsua naamaan yhdellä oluella, niin pahakin krapula on pois pyyhitty.

Äänestä
  • Kyllä saa olla onnellinen ja kiitollinen ettei enää tarvitse suorittaa noita alasajoja. Ei viinalla eikä pillereillä. Aivan kylmät väreet kulkee selkäpiitä kun muistelen omia karmeita kokemuksiani.

    Äänestä

Mäyräkoira päivässä ei tunnu missään. Eihän semmoinen määrä mene edes päähän. Joten ei siitä krapulaakaan pitäisi tulla. Olisit vetänyt tiukkaa viinaa aamusta iltaan edes sen kuusi päivää. Silloin voisi jo olla jonkinlainen olo.

Äänestä

Ei pitäisi olla hätää, kun et enää juo. Enempi se on se pakkomielle, tottumus, joka saa kuvittelemaan, ettei ilman voi olla. Jos nyt oikeasti heikottaa, mene saunaan, ota sitten kaksi tölkkiä naamaan ja mars nukkumaan niitä painajaisia. Eka päivä on hitaita töitä.

Ja raittiutta peliin.

Äänestä
  • Kerropa paljon maksoi eurossa tuo 6 päivän putki?

    Äänestä

  • Ehkä noin pienillä juomamäärillä saunakin menee, mutta olisin kyllä sitä mieltä että ei hemmetissä saunaan! Miksi pahentaa jo valmiiksi olemassaolevaa nestehukkaa!

    Veden juominen on tärkeää.

    Jos alkuperäiselle kirjoittajalle mäyräkoiralla pääsee jo käyntiin, niin sellainen 3-4 pulloa keskiolutta aivan hitaasti kotona päivän mittaan nautittuna voisi olla se sopiva alasajo.

    Äänestä

  • Käytännöllinen kirjoitti:

    Kerropa paljon maksoi eurossa tuo 6 päivän putki?

    Vastaan aiheen aloittajan puolesta: Paljon maksoi, alkoholi kun on niin kallista.
    Silti sitä meni mitä meni. Ei alkoholin hinnalla pelleily suomea raitista.

    Äänestä

  • Mäyräkoira on ruokajuoma kirjoitti:

    Ehkä noin pienillä juomamäärillä saunakin menee, mutta olisin kyllä sitä mieltä että ei hemmetissä saunaan! Miksi pahentaa jo valmiiksi olemassaolevaa nestehukkaa!

    Veden juominen on tärkeää.

    Jos alkuperäiselle kirjoittajalle mäyräkoiralla pääsee jo käyntiin, niin sellainen 3-4 pulloa keskiolutta aivan hitaasti kotona päivän mittaan nautittuna voisi olla se sopiva alasajo.

    Ei kaljan kittaaminen tee kaksista nestehukkaa (vaikka kaljan kanssa ei muistakaan juoda vettä), vaan etupäässä tiettyjen b-ryhmän vitamiinien puutostilan aivoissa. Paradoksaalista kyllä, oluessa on b-vitamiinia, mutta se ei imeydy.

    Olutpöhnä siis lisää tunkkaista tuskaisuutta jatkuttuaan viikon. Saunan vaikutus on psykofysiologinen: hikoilee vähän kuonaa pois, ajaa partansa, ottaa ne kaljat ja menee nukkumaan.

    Äänestä

No jos vain mäyriksen päivässä vetää, ei pitäisi kyllä tulla edes krapulaa.

Äänestä
  • Mun mies vetänyt viimeiset 3 vuotta mäyriksen päivässä.
    On niin alkkis jo ettei tunnu missään.

    Äänestä

  • Mäyriksenmuija kirjoitti:

    Mun mies vetänyt viimeiset 3 vuotta mäyriksen päivässä.
    On niin alkkis jo ettei tunnu missään.

    Toikin riippuu ihan vauhdista. Jos pitkin päivää juo, tai hiljakseen illalla ei tuu juuri känniin. Jos vedät ihan kaksinkäsin nopeesti, niin kyllä on humalassa selvästi.

    Äänestä

Bepanthen Emulsiovoidetta sisäisesti nautittuna kaks viikkoo, kolme kertaa päivässä.

1Äänestä

Onko aloittajan Karpula nyt 9 vuoden aikana loppunut?

Äänestä

olet säälittävä luuseri

Äänestä
  • Luuseri voittaa aina, sillä hänellä kova luonto, kuin Mannella ikään

    Äänestä

Ai kiitti!

Äänestä

Onko aloittaja vieläkin juovuksissa?

Äänestä
  • En ole tällä hetkellä juovuksissa tai rapulassa. Mutta sanotaan nyt niin, että monta känniä ja krapulaa on ollut tuon jälkeen.

    T. Aloittaja

    Äänestä

mopo lähtee aina kösistä ja vedetään wiron viinaa taas

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua.. kirjoitti:

Tilanne on nyt se, että 6 päivää on oltu juovuksissa ja ylihuomenna pitäisi olla jonkinlaisessa kunnossa.
Onko kollekoilla suositeltavana alasajovinkkejä, kannattaisko huomenna vielä juoda siksbäkin verran olutta/lonkeroa/sidukkaa? Määrät ovat olleet nyt vähintään mäyriksen verran per päivä, väkeviä en ole juonut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu