Kirjoitan tänne purkaakseni ajatuksiani. Todennäköisesti saan myös kuulla haukkuja, mutta yritetään, jos joku ymmärtäisi.
Kerroimme aviomieheni kanssa appivanhemmille pari vuotta sitten, että meille tulee perheenlisäystä, heillä on lapsenlapsia ennestään 3, jotka jo 10v., 16v. ja 18v.. Olin silloin 4kk:lla. Ensimmäisenä tietenkin onniteltiin ja ihmeteltiin, miksi vasta silloin kerroimme. Tähän asti kaikki oli mennyt hyvin ja anopin kanssa tullut aina toimeen.
Olin ajatellut, että ostan sitten tarpeen mukaan, mitä tarvitsen ja mitä vauva tarvitsee. Meillä oli miehen vauva-ajalta myös vaatteita paljon jemmassa. Ajattelin myös, kuinka jännittävää olisi ostaa ensimmäiselle lapselle kaikenlaista tarpeellista. Anoppi puuttui kuitenkin peliin, osti vaatteita valmiiksi, tuttipulloa, imetystyynyn, istumisrenkaan jne.
Pahoitin niin mieleni, kuin olla voi. Olen herkkä mieleltäni ja itku ei todellakaan ollut kaukana. En ehtinytkään ostamaan vaan anoppi. Vaatteet olivat hyväkuntoisia ja siistejä, ei siinä mitään, mutta hän ei ymmärrä, että itse olisin esikoiselleni halunnut ostaa. Enhän minä niitä voinut roskiin heittää, mutta kyse oli periaatteesta. Mieheni sanoi, että minun ei kannata alkaa sanomaan anopille, että hän kyllä hoitaa sen puolen omalla tavallaan. Viesti vaan ei mene perille.
Sitten synnytyslaitoksella ajattelin ja olin sen jo aikaisemminkin sanonut, että en haluaisi sinne vieraita. Vain halusin olla vauvan ja miehen kanssa rauhassa. Mutta sinne tuli sitten anoppi ja appi vierailulle ja taas tuotiin vaatteita. Anoppi oli jo aikaisemmin, että hän sitten voi tulla meille kotiin ruokaa laittaan, että saan levätä. Sitä en ainakaan halunnut, joten kiitin ja sanoin että pärjäämme kyllä.
Pääsimme kotiin ja kuinka ollakaan olohuoneeseen oli tuotu kukkanen, josta ilahduin, mutta myös kassillinen vauvanvaatteita. Sitä ennen olin jo sanonut, että hankimme kyllä itse sen mitä tarvitsemme. Olin jo kaikki vaatteet lajitellut valmiiksi ja yhtäkkiä niitä oli taas lisää. Asumme lisäksi toistaiseksi kaksiossa, johon vaan ei mahdu. Nyt olen tehnytkin niin, että mitä anoppi hankkiikaan sanon, ettei mahdu joten jää sitten mummulaan.
Kerran, kun mainitsin, että ystävältäni on tullut muutamia tosi kivoja vaatteita ja leluja, niin anoppi sanoi tylysti vieraiden läsnäollessa, että hän ei katso lapsenlapsensa päällä mitään vanhoja ja kauhtuneita vaatteita. Miten joku voi kyseenalaistaa sen, mitä minä äitinä pidän kivana? Totesin vain takaisin, että kyseessä meidän lapsemme ja me huolehdimme hänestä.
Parin päivän päästä tuli käymään pullan kera kahvilla, jota ei koskaan tee. Kaipa se olisi anteeksipyyntö, mutta sanoja ei kuulunut.
Ristiäisissä ilman muuta kastemekkona piti olla se, jota mieheni suvun lapset ovat pitäneet sekä kastemalja. Sitä pidettiin itsestäänselvyytenä, vaikkakaan ei minulla mitään sitä vastaan, sillä itse minut on kastettu vasta 7 vuotiaana. Anoppi oli vaan olevinaan taas päättämässä, mitä lapsemme kastetilaisuuden jälkeen pitää päällä. Olin ostanut farkut ja vaaleanpunaisen paidan, mutta kastemekkoa vaihtaessani makuuhuoneessa, roikkumaan oli laitettu henkariin mekko, joka ei miellyttänyt minua. Tästä mekosta anoppi ennen ristiäisiä oli siis maininnut, että puettaisiin?! Mekko oli ensinnäkin vanhanaikainen, röyhelöinen ja toisekseen meillä miehen kanssa oli jo vaatetus valmiina.
Ristiäiset pidettiin siis anoppilassa samoin häämme 4kk:tta ennen ristiäisiä, kun tilat meillä pienet. Olin sanonut sekä mieheni kertaalleen, että haluamme yksinkertaiset häät ja ristiäiset ja ihan kahvitukset vaan, jotka kustannamme. No, molemmissa juhlissa oli viimeisen päälle ja juustoja montaa sorttia, piirakkaa, kakkua, jne. Häiden jälkeen anoppi sanoi jälkeenpäin, että odotti vanhempieni tulevan kustannuksissa vastaan! Yritin jälleen, että me emme halunneet mitään erikoista, vain kahvit.
Ristiäisissä kakun päälle etsin semmoisia marsipaanitöppösiä kaupungilta ja sanoin tästä anopillekin, että vinkkaa mulle jos sattuu semmoisiin törmäämään, sillä semmoiset haluisin kakun päälle. Aikaa kului muutama päivä ja vieraillessamme anopilla, hän sanoi, että osti nämä lapsenlapselleen (tinaiset töppöset, joihin toiseen kenkään saa ensihampaan ja toiseen hiuksia ensileikkuun jälkeen). Minua ei oltu jälleen kuunneltu.
Lisäksi käydessämme hän aina antaa ruokaa mukaan, vaikka itse teen kotona joka päivä ruokaa. Nykyään en puhu hänen kanssaan kuin välttämättömät asiat ja olen kohtelias, mutta asioistani en enää puhu ja olen suorasukaisempi. Välit eivät enää ole sellaiset kuin ennen lapsen syntymää. Nyt toinen tulossa ensi keväänä.
Ymmärrän, että kivaa olla mummo, mutta hän ei kunnioita minun toiveitani lainkaan ja se satuttaa. Enää en jaksa edes niistä vaatteista kiittää, olen vain hiljaa. Jos vaikka huomaisi... Aikoinaan valitti minulle, kun osti toiselle lapsen lapselleen vaatteita, eikä niitä koskaan näkynyt päällä. Eikä siksi enää osta sinne mitään. Ehkä teen tämän saman asian, en vain pidä niitä lapsella
Kerroimme aviomieheni kanssa appivanhemmille pari vuotta sitten, että meille tulee perheenlisäystä, heillä on lapsenlapsia ennestään 3, jotka jo 10v., 16v. ja 18v.. Olin silloin 4kk:lla. Ensimmäisenä tietenkin onniteltiin ja ihmeteltiin, miksi vasta silloin kerroimme. Tähän asti kaikki oli mennyt hyvin ja anopin kanssa tullut aina toimeen.
Olin ajatellut, että ostan sitten tarpeen mukaan, mitä tarvitsen ja mitä vauva tarvitsee. Meillä oli miehen vauva-ajalta myös vaatteita paljon jemmassa. Ajattelin myös, kuinka jännittävää olisi ostaa ensimmäiselle lapselle kaikenlaista tarpeellista. Anoppi puuttui kuitenkin peliin, osti vaatteita valmiiksi, tuttipulloa, imetystyynyn, istumisrenkaan jne.
Pahoitin niin mieleni, kuin olla voi. Olen herkkä mieleltäni ja itku ei todellakaan ollut kaukana. En ehtinytkään ostamaan vaan anoppi. Vaatteet olivat hyväkuntoisia ja siistejä, ei siinä mitään, mutta hän ei ymmärrä, että itse olisin esikoiselleni halunnut ostaa. Enhän minä niitä voinut roskiin heittää, mutta kyse oli periaatteesta. Mieheni sanoi, että minun ei kannata alkaa sanomaan anopille, että hän kyllä hoitaa sen puolen omalla tavallaan. Viesti vaan ei mene perille.
Sitten synnytyslaitoksella ajattelin ja olin sen jo aikaisemminkin sanonut, että en haluaisi sinne vieraita. Vain halusin olla vauvan ja miehen kanssa rauhassa. Mutta sinne tuli sitten anoppi ja appi vierailulle ja taas tuotiin vaatteita. Anoppi oli jo aikaisemmin, että hän sitten voi tulla meille kotiin ruokaa laittaan, että saan levätä. Sitä en ainakaan halunnut, joten kiitin ja sanoin että pärjäämme kyllä.
Pääsimme kotiin ja kuinka ollakaan olohuoneeseen oli tuotu kukkanen, josta ilahduin, mutta myös kassillinen vauvanvaatteita. Sitä ennen olin jo sanonut, että hankimme kyllä itse sen mitä tarvitsemme. Olin jo kaikki vaatteet lajitellut valmiiksi ja yhtäkkiä niitä oli taas lisää. Asumme lisäksi toistaiseksi kaksiossa, johon vaan ei mahdu. Nyt olen tehnytkin niin, että mitä anoppi hankkiikaan sanon, ettei mahdu joten jää sitten mummulaan.
Kerran, kun mainitsin, että ystävältäni on tullut muutamia tosi kivoja vaatteita ja leluja, niin anoppi sanoi tylysti vieraiden läsnäollessa, että hän ei katso lapsenlapsensa päällä mitään vanhoja ja kauhtuneita vaatteita. Miten joku voi kyseenalaistaa sen, mitä minä äitinä pidän kivana? Totesin vain takaisin, että kyseessä meidän lapsemme ja me huolehdimme hänestä.
Parin päivän päästä tuli käymään pullan kera kahvilla, jota ei koskaan tee. Kaipa se olisi anteeksipyyntö, mutta sanoja ei kuulunut.
Ristiäisissä ilman muuta kastemekkona piti olla se, jota mieheni suvun lapset ovat pitäneet sekä kastemalja. Sitä pidettiin itsestäänselvyytenä, vaikkakaan ei minulla mitään sitä vastaan, sillä itse minut on kastettu vasta 7 vuotiaana. Anoppi oli vaan olevinaan taas päättämässä, mitä lapsemme kastetilaisuuden jälkeen pitää päällä. Olin ostanut farkut ja vaaleanpunaisen paidan, mutta kastemekkoa vaihtaessani makuuhuoneessa, roikkumaan oli laitettu henkariin mekko, joka ei miellyttänyt minua. Tästä mekosta anoppi ennen ristiäisiä oli siis maininnut, että puettaisiin?! Mekko oli ensinnäkin vanhanaikainen, röyhelöinen ja toisekseen meillä miehen kanssa oli jo vaatetus valmiina.
Ristiäiset pidettiin siis anoppilassa samoin häämme 4kk:tta ennen ristiäisiä, kun tilat meillä pienet. Olin sanonut sekä mieheni kertaalleen, että haluamme yksinkertaiset häät ja ristiäiset ja ihan kahvitukset vaan, jotka kustannamme. No, molemmissa juhlissa oli viimeisen päälle ja juustoja montaa sorttia, piirakkaa, kakkua, jne. Häiden jälkeen anoppi sanoi jälkeenpäin, että odotti vanhempieni tulevan kustannuksissa vastaan! Yritin jälleen, että me emme halunneet mitään erikoista, vain kahvit.
Ristiäisissä kakun päälle etsin semmoisia marsipaanitöppösiä kaupungilta ja sanoin tästä anopillekin, että vinkkaa mulle jos sattuu semmoisiin törmäämään, sillä semmoiset haluisin kakun päälle. Aikaa kului muutama päivä ja vieraillessamme anopilla, hän sanoi, että osti nämä lapsenlapselleen (tinaiset töppöset, joihin toiseen kenkään saa ensihampaan ja toiseen hiuksia ensileikkuun jälkeen). Minua ei oltu jälleen kuunneltu.
Lisäksi käydessämme hän aina antaa ruokaa mukaan, vaikka itse teen kotona joka päivä ruokaa. Nykyään en puhu hänen kanssaan kuin välttämättömät asiat ja olen kohtelias, mutta asioistani en enää puhu ja olen suorasukaisempi. Välit eivät enää ole sellaiset kuin ennen lapsen syntymää. Nyt toinen tulossa ensi keväänä.
Ymmärrän, että kivaa olla mummo, mutta hän ei kunnioita minun toiveitani lainkaan ja se satuttaa. Enää en jaksa edes niistä vaatteista kiittää, olen vain hiljaa. Jos vaikka huomaisi... Aikoinaan valitti minulle, kun osti toiselle lapsen lapselleen vaatteita, eikä niitä koskaan näkynyt päällä. Eikä siksi enää osta sinne mitään. Ehkä teen tämän saman asian, en vain pidä niitä lapsella
Vastaukset 31
Vanhimmat
Sillä rajansa pitäisi kaikella olla. Merkkipäivät on ihan ok, mutta en halua että lapsi oppii siihen, että joka toinen kerta mummu on ostanut taas jotain. Huomauttelee ja soittelee, kun mökkeilemään menimme, että muista sitten lapselle saappaat ja lämmintä kun illalla kylmä jne.. tämä ei ainoa kerta vaan aina kun juhlat tai menoa jonnekin niin neuvomassa tai ostaa juhlavaatteet tytölle valmiiksi...
Sillä rajansa pitäisi kaikella olla. Merkkipäivät on ihan ok, mutta en halua että lapsi oppii siihen, että joka toinen kerta mummu on ostanut taas jotain. Huomauttelee ja soittelee, kun mökkeilemään menimme, että muista sitten lapselle saappaat ja lämmintä kun illalla kylmä jne.. tämä ei ainoa kerta vaan aina kun juhlat tai menoa jonnekin niin neuvomassa tai ostaa juhlavaatteet tytölle valmiiksi...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8425351
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8425351
kun teette sen yhdessä miehesi kanssa!
Sano anopillesi, että vaatteita tulee joka tuutista eikä pienokainen ehdi käyttää kaikkia vaatteita, kun ne ovat jo pieniä. Ja muissakin hankinnoissa sano, että parempi vaikka rahalahja, koska te itse perheenä tiedätte uudet hankinnat perheellenne. Minä anoppina ja mummona annankin nykyisin lahjani rahana tai lahjakorttina, koska nuori perhe taatusti tietää tarpeensa paremmin. Sano anopille, että tulee turhaa tavaraa tuplaten. Kyllä hänen pitäisi se ymmärtää. Hän on vaan niin innoissaan, kun tulee uusi vauva sukuun. - Tiedän monia mummoja ja anoppeja, joilla menee suhteellisuudentaju ja he hössöttävät turhaa. - Kun se arki alkaa, pidä langat oman perheen käsissä: anoppi ja mummot ovat myötäeläviä ja tarpeen tullen apuna, mutta eivät päällepäspäreinä.
kauniisti sekä suoraan, mutta sama vain jatkuu. Ymmärrän toki miestänikin, ettei halua että välit menee poikki. Osaa hän käsitellä tietenkin parhaiten äitiään ja olen monta kertaa kuullutkin että mies ihan oikeasti sanoo vastaan asiallisesti. Ehkä jotenkin kai anoppi ymmärtänytkin, mutta aina kun jotain uutta on ostanut niin perustelee heti, että kun tämä oli niin edullinen ja maksoi vaan sen ja sen verran... Emme ole mitenkään riidoissa, mutta olen vain itse ottanut etäisyyttä ja vastaan kun kysytään ja olen kohtelias. Jotenkin tuntuu, että hän ei vain arvosta minua äitinä, vaan heti on huolissaan ja soittaa miehelleni jos vierailuja edessä tms. Loukkaa myös se, että hän vain ilmoittaa, että heillä on sitten kunnostettu leikkikoti jahka se ikä tulee ja että he ostavat sitten nukenvaunut ja babybornin. Mitä tuohonkaan voi sanoa, tai siis olen kyllä nätisti sanonut, että katsotaan nyt millaisen ME haluamme lapsellemme.
Esikoisemme 1v. synttäreitä suunnitteli itse etukäteen viime vuoden lopulla ja neuvoi mitä kannattaa tarjota ja mitä jättää tarjoamatta ja millainen kattaus jne. Kun tämä vaan ei pahenisi ensi keväänä, kun toinen lapsi syntyy... Saisinkohan edes silloin nauttia äitiydestä alusta alkaen ja hankkia itse ne, jotka koen tarpeelliseksi.
kummaltakin puolelta ollaan neljännessä polvessa, pienokaisilla on mummuja kuusi kappaletta.
Äidin puolelta 3, tytön äiti, äidin-äiti ja ukin äiti, -ja isän puolelta 3, isän äiti-äidin-äiti, ja ukin äiti.
Täällä sitä saa olla tarkkana ettei toisten varpaille hypitä.
Mummut, ne ensimmäiset, saavat kyllä mielestäni hoitaa ihan rauhassa mummun tehtävää, minä otan kantaa asiaan vaan pyydettäessä, ja annan apua vaan pyydettäessä .
Näin säilyy sopu ja rauha kaikilla osapuolilla.
Mutta kyllähän joku tolkku pitää sille vaate-mummullekkin löytyä, jos ei muuten niin sanoa suoraan, rehellisesti.
Pyydä, saanko ajatella omilla aivoila, saanko toimia nyt itsekseni.
Voi kamala sentään että sua on kohdeltu ihan hirveän epäreilusti!! Kyllä sun pitää nyt ehdottomasti laittaa välit poikki anoppiin ihan koko loppueläksesi!
Kuin se edes KEHTAA ostaa uusia vaatteita lapselle? Siis ihan NIIIIIIIIIN hirveetä!
Ne tykkää tehdä lapsen anopille, ja jotkut ihan vaan itselle! Ihmiset kun on niin erilaisia, eikä se nyt niiiiin hirveetä ole, PÄINVASTOIN!
sinusta on kiva vinoilla asiasta. Kunnioitan lapseni isovanhempia, enkä halua olla tyly saati laittaa välejä poikki. Siinä ei ole mitään väärää, että anoppi joskus ostaisi tai edes kysyisi mitä tarvitaan, jolloin voisimme sanoa, että ei kannata tai ei tule käytettyä tms. On vain sääli, että käyttää eläkkeistään rahaa semmoiseen mikä ei tule käyttöön ja sitten muutaman kerran loukkaantunut, kun mies on sanonut, että emme ota tällä kertaa. Minun mielestäni tämä on vaan pattitilanne.
Koen itse kärsineeni tästä jo reilun vuoden ja asiasta on puhuttu, mutta tuntuu ettei anoppi ota tosissaan. Pitäisikö vain yrittää "kestää" ja ajatella että he ovat jo kuitenkin 67v. ja olla kiitollinen, että anoppi välittää, vaikkakin liiaksi ja tunnen itseni jyrätyksi ja kaikilla ei välttämättä ole isovanhempia.
Moni vaihtaisi osia kanssasi.
Toivottavasti elämässäsi ei tule olemaan tuon suurempia vaikeuksia.
Mutta en minä ainakaan (vaihtaisi osia)!
- en voisi sietää että joku käyttäytyisi noin!
Muita suhdeongelmia tuskin tuleekaan ellei
se appi nyt ala sieltä sekoileen ...
toivoisin, että et vähättelisi ongelmaani. Sillä tämä on minulle suuri asia, joka vaivaa ja saan tämän takia nähdä painajaisia siitä, että riitelen anopin kanssa (jota koskaan ei onneksi vielä ole tapahtunut).
Hän on voimakastahtoinen nainen ja menen välillä lukkoon ja ääni meinaa murtua, jolloin menen hiljaiseksi. Esim. kerran hän toi jotain lehtiä luettavaksi ja sitä ennen soitti tulostaan. Kysyi puhelimessa, että tässä olisi tätä laatikkoa jota voitte illalla miehen tultua töistä syödä. Sanoin kohteliaasti, että ei kiitos tällä kertaa. Olin tehnyt jauhelihakeiton valmiiksi. Hän töksäytti vain, että syökää keittoa huomenna niin hän tuo tämän laatikon täksi päivää. En vastannut mitään ja hän kyseli pariin kertaan käykö? Hiljaa myönnyin...
Jotenkin hänellä on taito saada tahtonsa läpi, jos ensin kieltäytyykin. Hän ei vain jätä sitä siihen. Anoppi on myös hyvin suorasukainen sanoissaan johon en vieläkään ole tottunut 9vuoden aikana. Olen huomannut, että hän puhuu paljon toisten asioista meille ja siksi olen päätynyt siihen, etten puhu omista asioista mitään hänelle, kun tiedän että vastavuoroon asia varmasti menee eteenpäin.
On vain rankkaa ja juhlat kun lähestyy niin pitää huolen siitä, että moneen kertaan yrittää saada meitä lähtemään ja käyttää tekosyynä sitä, että kun ette niitä ja niitä ole pitkään aikaan nähneet ja kyllähän teidän täytyy tytärtänne tulla näyttää. (Mieheni ei ole tekemisissä juurikaan sukulaistensa kanssa suuren ikäeron vuoksi, sisaruksiinsa liki 20v. ikäeroa.)
Se, mitä sanoit siitä, että: "Toivottavasti elämässäsi ei tule olemaan tuon suurempia vaikeuksia."
Niitä suurempiakin vaikeuksia on, joita edelleen yritän käsitellä ja työstää, mm. isäni kuolema vuosi sitten ja veljeni alkoholiongelmat, joiden takia laitoshoidossa kolmatta vuotta.
Voimia sinulle tyttökulta. Anoppisi on omalla tavallaan kamala. Hän on näitä kuoliaaksirakastajia, joilla ei ole omaa elämää. Jos et saa sanotuksi, ota tavarat vain kylmästi vastaan ja vie saman tien kirpputorille. Rahoilla voit ostaa itsellesi ja vauvallesi jotakin kivaa, mistä tykkäätte. Sitten voit kuin ohimennen jossakin vaiheessa todeta, että hyvinhän nuo näyttävät menevä kirpputorilla kaupaksi, vaikka eivät kovin kummoisia ole.
Kun anoppi seuraavan kerran tarjoaa sinulle ruokiaan, sano, että panee pakkaseen ja syö itse myöhemmin. Ilmeisesti hän tällä kaikella tyrkyttämisellä yrittää sitoa itsensä perheeseesi. Onneksi miehesi tuntuu olevan puolellasi eli teillä on yhteinen tahtotila. Ei 67 vuotias ole vielä niin vanha, että ei ymmärrä asioita. Mutta jos ei ymmärrä, pane kovat piippuun ja ammu.
Välejä ei tarvitse panna poikki, mutta ota hyvä ihminen anoppiisi etäisyyttä. Tilanne ei muuten tule paranemaan vaan pahentumaan.
Nauti omasta perheestäsi ja lakkaa suremasta veljeäsi. Oma veljeni kuoli viinaan pari vuotta sitten. Niin kauan kuin juopolla on yksikin ymmärtäjä, hän ei raitistu.
Olen itse äitipuoli ja anoppipuoli, ja tiedän, että joskus tekisi mieli sanoa tai neuvoa jossakin, mutta olen päättänyt olla hienotunteinen. Jokaisella on lupa elää omalla tavallaan!
liikaa anopin hyppiä reviirilläsi.
Olisiko seuraavien ristiäisten paikka jossain muualla, kuin anopilla, jos teille ei sovi ahtauden takia, voit järjestää ristiäiset vaikka kirkossa tai pappilassa ja tarjota kahvit pienimuotoisesti kotonasi.
Neuvoisin keskustelemaan miehesi, anoppisi ja appesi kanssa nelistään näistä ongelmista, on suorastaan tuhlausta vaatteiden turha ostelu, kun niin vähän aikaa kuitenkin pieni lapsi tarvitsee kutakin vaatetta, kun kasvaa ulos.
Voit kertoa, miten et kerkeä pitää kaikkia vaatteita ollenkaan.
Voi luoja, kun osaisin sitten anoppina olla sopivasti apuna lasten perheille/ enkä olisi taakka heille!
rajat hukassa. Rajoja pitäisi nyt kiiresti pystyttää. Olen itse anoppi ja aikuisten lasten äiti, oma elämäni on jo ohi. Joka päivä tekisi mieli sekaantua nuorten elämään, olla osallisena heidän aktiivissa perhe-elämässään, hoitaa heidän lapsiaan. Onneksi olen aika rauhallinen luonne, että pystyn usimmiten hillitsemään halujani ja nuoret sitten sievästi sanovat, kun alan vyöryä rajojen yli.
Vanhalle ihmiselle on ihan turhaa sanoa, että hanki oma elämä. Parasta elämä oli silloin, kun lapset oli pieniä ja sitä aikaa ei takaisin saa. Nyt on vain sairautta ja surua ja nuorten elämän seuraamista.
Rajojen asettaminen vanhalle, dominoivalle ihmiselle on kova paikka,onnea yritykselle, pidä kiinni omasta elämästäsi!
En kestäisi katsella moista. No, minäpä olen varmistanut tämän sillä, että olen alusta lähtien näyttänyt, missä on rajat ja missä kaappi seisoo. Lisänä on vielä 300km välimatka :) Vakavasti puhuen: sinun on nyt vain laitettava rajat, sanottava ja sanottava. Pieni tylyys ei ole pahasta, jos nätillä sanomisella ei mene perille - ja ilmeisesti ei menekään, kun anoppi jatkaa touhujaan. Kuulostaa siltä, että hän ei käsitä, että kyse ei ole hänen vauvastaan, hänen perheestään vaan sinun ja miehesi. Suosittelen myös reilua etääisyydenottoa, vähentäkää vierailuja, soitteluja jne. Jos joku syytätä sinua röyhkeäksi, kun olet savustamassa anoppia ulos perheestäsi, niin älä välitä, kyllä ongelma on anopin, joka ei osaa käyttäytyä aikuismaisesti ja anna aikuisten elää omaa perhe-elämäänsä.
Ymmärrän että harmittaa välillä. Oma äitini on vähän samantyylinen. Nykyisin olen vain ja ainoastaan onnellinen ihan kaikesta mitä saan kun on tiukkaa rahasta.
Yhdyn edellisiin että ole kiitollinen kaikesta mitä saat. Ja koeta ottaa etäisyyttä. Ei kannata ruveta riiitelemään muuten voi tulla se päivä että et saa mitään mistään kun ketään ei edes kiinnosta.
t. Äiti myös
anopista,suhteett muihin on ok kun he käyttäytyvät
normaalisti joten sitä vaaraa ei ole ettei kukaan
välittäisi. Kaikkeen tuhoamiseen ei isoäitiyskään anna
lupaa!
elämäsi ei taatusti ole vielä ohitse!! Sillä on taatusti annettavaa
sinullekin nyt kun lapset ovat jaloista pois eivätkä
lastenlapsia tarvi vahtia joka päivä! Koita saada
tuollaiset ajatukset pois mielestä ja nauti
täysin rinnoin elämästä!
Itse 65v ja paras aika on NYT - kipuineen ja leskipäivineen.
Joskus haaveilen nuorena olemisesta mutta se on kyllä
ennen lastentuloa kun oltiin miehen kanssa kaksin.
Lapset oli kiva lisä mutta niin hirveän vaativa ja rankka
episodi (kun vielä asuivat kotona).
Nyt nautitaan elämästä!!
Että asiat on alkaneet mennä tuohon suuntaan jo siinä vaiheessa kun olette viettäneet HÄÄT anoppilassa!!!??? Miksi? Eikö ne yleensä pidetä morsiamen kotona tai jossain juhlapaikassa.
Samoin ristiäiset. Omien lasteni ristiäiset vietettiin ensin kirkossa ja kahvit kotona, lasteni perheissä koko tilaisuus kotona, me isovanhemmat pääsimme vieraaksi.
En ihmettele yhtään jos anoppisi nyt hallitsee muunkin elämäsi, kun pääsi hyvään alkuun juhlien järjestämisessä.
Kun nuoripari menee yhteen, se on kyllä niin että molemmat anopit ja apet tulevat juhlaan VIERAANA eíkä juhlajärjestäjänä.
Olen itsekin anoppi, enkä tosiaan tuppaa tuolla tavalla eli kyllä on olemassa toinenkin tapa elää.
Samoin vaatepuoli, olen sitä mieltä, että vaikka lapsenlapseni pukeutuisi säkkiin, hän on silti rakas lapsenlapsi.
Ilmeisesti anoppisi haluaa lapsenlapsen näyttävän hienolta edustusnukelta.
Yritä jatkaa rohkaistumista ja ota etäisyyttä ja anna hänen ymmärtää että osaat kyllä hoitaa kotisi, lapsesi, elämäsi.
Mitenkäs miehesi, onko hän puhunut äidilleen asiasta? En lukenut kaikkia vastauksia, oliko siinä mahdollisesti mainintaa hänestä.
tai sulhasen vanhemmat maksavat usein häiden kustannuksia tai osallistuvat eri tavoin niiden järjestelyyn, joten eivät he ihan vieraina niitä pysty viettämään. Ja kyllä heillä on omat tärkeät roolinsa muutenkin: useinhan morsiamen isä luovuttaa morsiamen, vanhemmat pitävät juhlapuheita ja tanssittavat nuortaparia ja toisiaan tiettyjen perinteiden mukaisesti.
Ei se, että isoäiti antaa lapsenlapselleen vaatteita, tarkoita, että hän haluaa tehdä lapsesta edustusnuken. Luultavasti hän antaa antamisen ilosta ja rakkaudesta pienokaiseen. Vai puhutko omasta kokemuksestasi?
Toisaalla tällä samalla palstalla on valitettu, että isovanhemmat eivät anna lahjoja. Kun kuitenkaan ei pysty olemaan kaikille mieliksi, on parasta toimia oman järkikultansa ja sydämensä sanelun mukaisesti - myös isovanhempien. Turha katkeruus pois!
käyttää nyt päätään ja nähdä kuinka hän itse
tulehduttaa tilannetta... kohta hän ihmettelee
suurin silmin "minähän vaan tarkoitin hyvää" -
älkää lanketko tuohon ikivanhaan kommenttiin -
sen nimissä on tehty paljon pahaa!
Viisas anoppini sanoi minulle esikoista hoivatessani, että moni tulee antamaan neuvoja ja ohjeita lapsen hoidossa, mutta sinä olet äiti, sinä päätät, lapsi on sinun, sinä hänet tunnet. "Anna mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos", sanoi hän. Ei kannata kuunnella, jos ei neuvoja kaipaa, mutta hyvähän se on, jos jonkun vinkin pulmatilanteeseen saa.
Minulla oli erinomaisen viisas ja kultainen anoppi. Lapsenlapset olivat hänelle kovin rakkaita. Minun lapsistani sanoi, että ennestään lapsenlapsia on jo 8, mutta näyttää siltä, että näistä viimeisimmistä tulee hänelle kaikkein rakkaimmat.
Oma äitini puolestaan sanoi, että hän on lapsensa aikanaan hoitanut, hän ei hoida seuraavaa sukupolvea. Hän osti kerran tyttärelleni yhden mekon, liian pienen, karkeaa villatrikoota. Kyllä hän muisti joululahjoilla, mutta arkeen hän ei puuttunut sormellakaan. Koskaan ei vaihtanut vaippa tai syöttänyt ateriaa, ei ottanut yökylään.
Ihan tavallisia naisia kumpikin. Mummuna olo heillä vain oli kovin erilainen.
Vaatehankinnoista voit olla ihan mielissäsi, koska lasten vaatteet ovat kalliita, mtta siirrä heti syrjään ne, joista et itse pidä, tai jotka on hankala pukea ja pestä.
Vinkiksi anopillesi voit osoittaa, että pidät enemmän itse hankkimistasi vaatteista, ja siksi käytät niitä aina lapsellasi, kun menet anopille kylään.
Tinaiset töppöset voit panna talteen laatikkoon ja komeron perälle. Siihen voit tallennella muutakin lapsen saamia typeryyksiä, niin että kun lapsi vanhenee, voi itse nauraa näille muistoille. Sinne ne pöhkörimssumekot ja muut turhuudet.
Älä pahoita turhaan mieltäsi. Tällä palstalla on enemmän niitä äitejä, jotka eivät ole saaneet mitään apua anopilta ja pitävät itseään kaltoin kohdeltuna.
Anopit eivät ole saaneet opetusta anopin osaan. Jokaisen pitää opetella itse sekin taito, niin miniänkin sitten aikanaan.
kuulosti tuo äitisi! hän luotti siihen että hän on tervetullut
ilman lahjoja ja palveluksia. Niin se pitää ollakin!
Mekin olemme siinä onnellisessa
asemassa etteivät kummankaan vanhemmat änkeä
arkeemme mukaan! Luojan kiitos siitä kun tietää
ystäviltä kuinka he voivat arjen pilata tai rasittaa käyttäytymisellään.
Toisilla jopa anoppi (ihan ok ihminen jonka minäkin tunnen) käytti luvattomasti saamiaan vara-avaimia
(annettu jos avain unohtuu vanhemmilta ja he voivat
autolla lähteä sen hakemaan) ja käy kodissa kun he ovat poissa.
Kerran ilta-aikaan tämä johti siihen, että äiti soitti poliisin kun luuli
alakerrassa olevan murtovarkaita (isä poissa kotoa yön ja anoppi luuli
että koko perhe!). Lapset ja äiti sulkeutuivat yläkerran vessaan kun
anoppi liikuskeli alakerrassa. Poliisin läsnäollessa avain otettiin pois -
ystäväni oli aivan järkyttynyt eikä n. vuoteen jaksanut olla tekemisissä
anopin kanssa.
Meidän anoppimme ovat molemmat pienillä eläkkeillä, joten
olemme sopineet että eivät osta lahjoja lapsille. Lapset saavat
paketteja aivan riittämiin muilta sukulaisilta, vanhemmilta sisaruksiltaan sekä
ystäviltään.
jokaisella oma tyyli - pidä sinäkin ketjun aloittaja oma pääsi
ja puske vastatuuleen vaikka mikä olisi. Liika periksi antaminen ei
ole koskaan ollut hyväksi ja kostautuu jossakin vaiheessa.
Hyvin ymmärrän sinua. Oma anoppini ei ollut samanlainen, mutta hän ylitti monilla muilla tavoilla niintä sopivaisuuden ja yksityisyyden rajoja. Ja kun toisesta tuntuu pahalta, niin silloin on menty liian pitkälle - tavalla tai toisella.
Oikein fiksu ihminen osaa ihan luonnostaan käyttäytyä niin, ettei hän liikaa astu toisen reviirille. Suurin osa ihmisistä - anopeistakin- on tällaisia. Voi olla läheinen, voi jutella, voi ehdottaa, voi antaa. Mutta se kaikki tapahtuu niin, ettei tilanteessa päsmäröidä toista.
Jotkut ovat liian dominoivia, yli-innokkaita, kaikkitietäviä, omivia, eivät luota ym ym tai ovat vaan taitamattomia. Fiksu osaa kuitenkin säätää käytöstään sen mukaan miten toinen reagoi. Herkkä korva kuulee kyllä hennonkin viestin, että nyt ei ole hyvä näin.
Sitten on joitakin liian keskenkasvuisia ihmisiä, jotka eivät vaan tajua tai eivät pysty säätämään toimiaan. Jyräävät vaan, koska ovat aivan sokeita siinä "minähän vaan tarkoitan hyvää".
Teidän on todellakin pantava stoppi anopin toimille. Jos vaan nielette ja nielette, niin se tulee syömään voimianne uskomattoman paljon. Ja joskus mitta tulee kuitenkin täyteen ja kaikki voi purkautua hallitsemattomasti ja aivan sinänsä mitättömästä syystä.
Nyt tomerasti pitämään kiinni omista toiveista ja käytännöistä. Ei kannata sanoa pahasti eikä katkoa välejä vaan reippaasti ja mielellään iloisesti sanotte, että teillä tehdään nyt näin ja noin ja nyt ei tarvita tällaista tavaraa tai mistä nyt sitten onkin kyse. Anoppiisi ei tehoa mitkään lievät viestit. Jämäkämpi ote nyt.
Luulen, että jos selvitätte tämän asian, niin teillä kaikilla on parempi "tulevaisuus". Anoppikin varmaan saa antaa ja hössöttää, kunhan hän ei valtaa sillä liian suurta osaa. Mutta asian kriisiyttämistäkään ei kannata pelätä. Jos nätit keinot ei riitä, niin sitten pitää olla todella jämäkkä ja vaikka suuttua. Usko tai älä, niin se vie asioita parempaan suuntaan.
Sinä et saa olla liian kiltti ja mukautuva. Sinulla on oikeus ja suorastaan velvollisuus laittaa ne rajat. Muuten voimasi hupenevat aivan väärään suuntaan. Niitä nimittäin tarvitaan lasten kasvattamiseen eikä anopin kanssa kipuiluun.
Ymmärrän senkin, että kaikki eivät ongelmaasi ymmärrä. Että mikä ongelma se nyt on , jos tavaraa annetaan. Mutta tässähän pohjimmiltaan on kyse aivan muusta ja paljon isommasta asiasta kuin tavarasta. Eikö vaan?
Mukavaa syksyä perheellesi. Olet jo ottanut ekan askeleen - ota ne loputkin.
Oli ihana lukea vastauksia, joissa ymmärrettiin pointtini. Kysehän ei ole siitä, etteikö anoppi saisi joskus ostaa jotain tarpeellista, jota olemme esim. pyytäneet tms. mutta kun hänellä on tapana ostaa ostamisen ilosta. Se, että hän varailee etukäteen mitä ostaa esim. lapsellemme, kun on vanhempi, niin loukkaa. Viimeksi osti seurassamme banaanikotelon minulle ja sanoi, että tämä on hyvä kantaa mukana, ei mene banaani huonoksi. Eikä tuo mahtunut edes käsilaukkuun! Harmittaa kovasti kun ei kuuntele. Ostaa saa, mutta kohtuuden rajoissa ja se mitä oikeasti tarvitsemme. Aina kun anoppi huomaa jotain, esim. että lapsella ei ole saappaissa pohjallisia, hän on ostanut ne seuraavalla kerralla. Tai että hänen mielestään puuttuu jotain, niin tekee hankintoja.
Joku ihmetteli häiden ja ristiäisten järjestämistä anoppilassa. Syy tähän oli se, että halusimme kodinomaiset juhlat, ei suinkaan seurakuntatalossa eikä omien vanhempieni luona onnistunut (asuivat silloin 50km päässä, joka matkana ei paha, mutta suhteeni isään oli hankala hänen alkoholin käytön takia, joka oli päivittäistä). Meillä ei siis jäänyt oikeastaan vaihtoehtoja. Jälkeenpäin olen kyllä itsekin miettinyt, että taisi olla virhe.
Ilmeisesti täytyy tosiaan yrittää kerätä voimia ja pyrkiä vastustamaan anoppia. Kun hän vaan ymmärtäisi, että tämä ei johdu hetken mielijohteesta. Olen tosiaan painanut liikaa villaisella, jolloin hän saattaa vain ihmetellä että mikä minustakin on tullut, kun hänelle sanon vastaan ja että ennenkin on "sopinut" kaikki.
Kiitän teitä kaikkia kommenteistanne. Suurin osa niistä oli rakentavia ja sai minut miettimään "jatkotoimenpiteitä". Haluan pysyä anopin kanssa väleissä, eikä minulla ole häntä vastaan mitään, vain tuo liiallinen päsmäröinti...
Olen itsekin kiltti ja herkkä miniä ja anoppi jyräsi alusta alkaen, kantoi kotiimme tauluja, koriste-esineitä, verhoja jne juttuja jotka ovat todella makuasioita. Lapselle kantoi kirpparivaatteita laatikoittain, aivan kamalia kuluneita ja rumia rättejä. Yritin sanoa että ei tarvita mitään mutta aina niitä laatikoita tupsahti.Itse kyllä tykkäisin saada muutaman uuden ja kauniin vaatteen vauvalle mutta tuo kirpparivuori kotonamme oli tuskastuttava!Ja sitten sitä kyttäilyä että käytetäänkö niitä...Itsekseen järkkäili meidän lapsen vaatekaappeja jne.
Uskon kuitenkin että ongelmanne on ohimenevää. Nyt on esikoisen syntymästä kulunut viisi vuotta ja anoppi on vähitellen oppinut kantapään kautta että hänen kuppejaan ei esillä näy. Itsekin olen oppinut sanomaan että ei sitten mitään tarvita tänne huusholliin. Anoppi on todella sinnikäs ja vallanhaluinen joten on siinä ollut vääntöä.Riitojakin on ollut, muista asioista, joten anoppi on nähnyt vähitellen että mullakin on tahtoa, en ole lapatossu.Välimme eivät ole enää niin maireat mutta rehelliset.Anopin ja miniän suhde on usein valtataistoa, vanha ja nuori emäntä.
Veikkaisin että muutaman vuoden kuluttua sinunkin anoppisi on nähnyt kuka teillä päättää asioista (=ei hän).Nyt tuntuu ihan naurettavalta että silloin itkeskelin kuppien ja kirpparivaatteiden takia.
Anoppisi haluaa ehkä olla vain herttainen, tietenkin lastenvaatteiden osto on ihanaa ja mummollakin on oikeus päästä mukaan hössäykseen mutta ei jyräämään tai vaatimaan asioita oman mielensä mukaan!
Olen pahoillani tilanteestasi. Anoppisi selkeästi haluaa olla avuksi ja tärkeä, mutta ei oikein osaa.
Mitä jos nyt miettisit tulevalle vauvalle hankinnat ja kirjoittaisit ne listalle, jonka annat anopillesi. Voit kirjoittaa ihan tasan tarkkaan kaikki asiat (merkki, malli,väri,koko ym) ja sanot jämäkästi että näistä saat ostaa mitä haluat, mutta mitään muuta tavaraa emme ota vastaan.
Tulevan lapsen ristiäiset: Sinulla on varmasti kädet täynnä töitä kun lapsi on syntynyt. Jos sopisitte etukäteen anoppisi kanssa tietyt raamit, joiden mukaan hän saa itsenäisesti juhlan järjestää. Raamit voisi olla budjetti, toive kakusta vaikka mansikkaa mutta ei missään nimessä suklaata, tietin väriset koristeet.
Jos annat tämän tehtävän hänelle jo hyvissä ajoin, voi hän keskittää ylimääräisen energiansa juhlien järjestämiseen, eikä teidän kiusaamiseen.
Jos vaatelahjoissa on laput kiinni, voisit yrittää palauttaa niitä kauppaan. Tai mikäli sinulla on aikaa laittaa netissä myyntiin.
Tai jos itse näät kaupassa nätin vaatteen, voisit yrittää kuvailla sitä anopillesi, jotta hän voisi ostaa sen.