Yksin olo on vissiin ollut jotenkin niin syvällä minun sielussa jo lapsesta saakka, etten edes oikein tiedä miltä yksinäisyys tuntuu. Sitä ei ajattele, kun puuhaa omia mielekkäitä harrastuksiaan. Ketään ei tarvitse huomioida, saa olla täysin oma itsensä, omissa maailmoissaan.
Mutta nyt aikuisena sitä alkaa ymmärtää, ettei enää viihdykään itsekseen niin hyvin kuin ennen. En tunne yksinäisyyttä, mutta yksin olo vaivaa. Haluaisin kuulua toisten elämään ja saada ihmisiä omaan elämääni. Täydentää olemassaoloani.
Kun pääsisi näistä epävarmuuksista yli. En ole välttynyt rakkaudenkaipuulta, vaikka pitkään uskoin niin jatkuvan elämäni loppuun asti.
Yksi ongelmistani on, että pelkään miehiä. Varsinkin nuoria. Tuntuu ettei minusta koskaan tule olemaan miehelle rakastajaa tai edes ystävää, en uskalla ottaa kontaktia ja saada selvyyttä. Eikä miehetkään osoita minulle erityisemmin huomiota...
Mutta nyt aikuisena sitä alkaa ymmärtää, ettei enää viihdykään itsekseen niin hyvin kuin ennen. En tunne yksinäisyyttä, mutta yksin olo vaivaa. Haluaisin kuulua toisten elämään ja saada ihmisiä omaan elämääni. Täydentää olemassaoloani.
Kun pääsisi näistä epävarmuuksista yli. En ole välttynyt rakkaudenkaipuulta, vaikka pitkään uskoin niin jatkuvan elämäni loppuun asti.
Yksi ongelmistani on, että pelkään miehiä. Varsinkin nuoria. Tuntuu ettei minusta koskaan tule olemaan miehelle rakastajaa tai edes ystävää, en uskalla ottaa kontaktia ja saada selvyyttä. Eikä miehetkään osoita minulle erityisemmin huomiota...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.