Skootterit ja mopot

Semmosta vaan olen miettinyt, että mahtaako peruskoulussa olla puutteita lukemisen opettamisessa? Meinaan kun esim. tuota vanhaa ykköstietä (nykyistä 110:ä) kun ajelee Iilikkeestä Saloa päin niin hirveän usein on mopoilijat siinä autokaistalla köröttömässä. Siinä kun on pyörätiellä kyltti "sallittu mopoille" joka tarkoittaa sitä mitä sanoo. Eikä siellä käytännössä ole ikinä jalankulkijoita tai fillaristeja kuin korkeintaan yksi per km.

Jotta jos voisivat mopolapsukaiset siirtyä sinne ajelemaan. On aika riskialtista ajella 50km/h siinä tiellä kun autot tulee kahdeksaakymppiä ohi. Tai on 500m jono autoja takana.
7402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jotain kädettömiä kuskeja kun eivät saa mopojaan kulkemaan liikenteen tahdissa, itse pääsen ko. tieosuudella liikkuvista ajoneuvoista mopolla ohikin ja liikenne sujuu

derbi
80cc polini
hebo tehari
24mm dellorto
15-53

110km/h oikeaa nopeutta

Äänestä
  • Onhan noita viritettyjä nähty. Vakiona kulkee 50km/h. Virillä 54km/h 160dB ääntä hirveä nokipilvi.

    Mopo on aina liikenteen tukko. Kuuluuhan se teini-ikään ja silleen, tärkeä osa lapsesta aikuseen siirtymisessä. Mutta silti se nyppi kun joutuu jonossa ajelemaan jonkun bensalenkkarin takana.

  • Nyt ei ollutkaan kysymys mopon virittämisestä vaan se että mopoilijat eivät yksinkertaisuudessaan tajua että jos pyörätiellä on merkintä sallittu mopoille niin mopojen kuuluu käyttää sitä, ei ole mitään kvanttifysiikkaa.. Vaikka kuinka ajaisi pientareella niin autot joutuu silti käyttämään toista kaistaa että pääsee ohi, kuitenkin vastaantulevaa liikennettä niin jonot vaan kasvaa.

    Mopot oikeille teille ja ongelma ratkastu.

    Äänestä

  • sadfsdf kirjoitti:

    Nyt ei ollutkaan kysymys mopon virittämisestä vaan se että mopoilijat eivät yksinkertaisuudessaan tajua että jos pyörätiellä on merkintä sallittu mopoille niin mopojen kuuluu käyttää sitä, ei ole mitään kvanttifysiikkaa.. Vaikka kuinka ajaisi pientareella niin autot joutuu silti käyttämään toista kaistaa että pääsee ohi, kuitenkin vastaantulevaa liikennettä niin jonot vaan kasvaa.

    Mopot oikeille teille ja ongelma ratkastu.

    Jos pyörätie on SALLITTU mopoille, se ei todellakaan tarkoita, että se olisi PAKOLLINEN mopoille. Ajoradalla saa aina ajaa mopolla jollei sitä ei ole liikennemerkillä kielletty.

    Äänestä

  • Basso16 kirjoitti:

    Jos pyörätie on SALLITTU mopoille, se ei todellakaan tarkoita, että se olisi PAKOLLINEN mopoille. Ajoradalla saa aina ajaa mopolla jollei sitä ei ole liikennemerkillä kielletty.

    Järjen käyttökin on SALLITTUA, mutta ei PAKOLLISTA. Ohitustilanteet kokemattomien nuorten kanssa ovat helvetin vaarallisia. Jos on tarjolla mahdollisuus päästä turvallisemmin perille, niin miksi sitä ei käytetä?

    Vai onko tässä taas joku semmoinen juttu, että on aikuisempaa ajella oikealla autotiellä oikeiden autojen seassa. Lapset vaan ajelee pyöräteillä.

    Mutta sitten kun se "sallittu mopoille" kyltti puuttuu, niin toki pyörätiet kelpaavat. Viikko sitten meinasi yksi bensalenkkari jyrätä meikän lastenrattaat alikulkutunnelissa. Jätkä tuli urut auki suoraan kulman takaa tunneliin ja ryhmittyi vielä varmuuden vuoksi ensin oikealle puolella ja sitten vasemmalle. Itse väistin syrjään ja joku pappa joutui fillarilla kaatumaan. Tehopurki päristen tämä night hawk katosi tunneliin. Tämä tosin Vantaalla, ei Salossa. Mutta silti.

    Äänestä

  • kuitenkin... kirjoitti:

    Tosiaan juurikin näin. Aina mopot ajaa pyörätietä sillon kun ei saisi ja sillon kun saisi niin ei tietenkään sitä voi käyttää.

    Vaikka pyörätie olisi sallittu mopoille se ei tietenkään tarkota että pakko olisi mutta ihan oman turvallisuuden vuoksi sitä olisi ihan suotuisaa käyttää. Itse ajelin joskus vielä kevarillakin kun oli 8 ruuhka :rolleyes:, aikaa säästyi ja muiden hermoja. Varsinkin kun on 60 km/h alue ja mopo jurruttaa 45 km/h edessä ja pitäisi mennä ohi ja vastaan tulee auto ja takana 50 metriä autoja niin vaaratilanne on erittäin todennäköinen...

    Järki käteen ja mopot pyöräteille jos sallittu tai sitten mopot kotiin samaan narikkaan mihin se järkikin jäi..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lukutaidoton... kirjoitti:

Semmosta vaan olen miettinyt, että mahtaako peruskoulussa olla puutteita lukemisen opettamisessa? Meinaan kun esim. tuota vanhaa ykköstietä (nykyistä 110:ä) kun ajelee Iilikkeestä Saloa päin niin hirveän usein on mopoilijat siinä autokaistalla köröttömässä. Siinä kun on pyörätiellä kyltti "sallittu mopoille" joka tarkoittaa sitä mitä sanoo. Eikä siellä käytännössä ole ikinä jalankulkijoita tai fillaristeja kuin korkeintaan yksi per km.

Jotta jos voisivat mopolapsukaiset siirtyä sinne ajelemaan. On aika riskialtista ajella 50km/h siinä tiellä kun autot tulee kahdeksaakymppiä ohi. Tai on 500m jono autoja takana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu