Kirjoitanpa asiani tänne,koska olen tätä asiaa jo pyöritellyt päässäni ihan tarpeeksi.
Tunnistin masennuksen itsessäni pari vuotta sitten..en voi sanoa sairastuneeni siihen silloin,koska en tiedä tarkkaa kellonaikaa jolloin masennus minulle tupsahti,kaksi vuotta sitten vain hain itselleni apua koska olin aivan lopussa.
Tosiaan siitä on kaksi vuotta..eikö siinä ajassa pitäisi jo olla parantunut tästä "vammasta",olenhan kuitenkin jo käsitellyt kaikki suurimmat päänvaivani menneisyydestä..?söin lääkkeitä kaksi vuotta ja lopetin pikku hiljaa,niin en ymmärrä miksi nyt taas romahdin..mielialat menee vuoristorataa,itkeskelen,raivoan ja välillä nauran ja olen reipas ja iloinen..
Raivostuttaa,että lopetin lääkkeet kun olin pitkään voinut omasta mielestäni hyvin ja luulin että olen valmis elämään ilman lääkkeitä,että olisin jo kokonainen.No enpä olekaan.
Lääkkeiden lopettamisen jälkeen pyörrytti,silmissä vippasi ja en voinut keskittää katsetta mihinkään.Olin silti hyvällä tuulella.Sitä kestin viikon.Nyt sitten neljä päivää(ehkä enemmänkin) itku ollut herkässä,ja muutenkin tunteet menneet aika laidasta laitaan.
Rakastuin..no ihastuminen on ehkä oikea sana..tapasin ihmisen jonka kanssa olen viettänyt neljä ihanaa päivää ja kolme yötä.Hän kohtelee minua tavalla,jota en ole ennen kokenut enkä tiedä miten joku voi olla niin ihana.Takaisin hän saa samaa kohtelua ja viihdymme hyvin yhdessä.Nyt kuitenkin tänään vaivannut pakokauhu siitä,että olen jo nyt antanut tälle miehelle itsestäni paljon,avannut koko sydämeni ja ollut lähellä,kosketellut ja antanut koskea.Olen avoin ihminen,joten kyse ei ole siitä mitä kerroin hänelle,vaan siitä että pelkään että täältä pilvistä tullaan rytinällä alas.Pelkään että jos ekaa kertaa elämässäni olen onnellinen,niin se menee pilalle.Olen kokenut niin paljon paskaa,minut on yhden suhteen aikana jätetty niin usein,sitoutumiskammon vuoksi,niin en osaa enää luottaa että minäkin saan joskus olla onnellinen.Nyt ihmiset sanoo että mikset nyt nauti tuosta ihastuksesta,mikset voisi olla onnellinen..niin..miksen?
lääkäri sanoi tänään,että masennus ei ole kaikkien tapahtumien summa,mikä häviää kun ne tapahtumat on käsitelty.olen vain väsynyt tähän sairauteen jota kukaan ei ymmärrä.olen väsynyt näihin ainaisiin romahduksiin,vaikka näitä ei enää usein tule,mutta nämä vie pohjan elämältä ja onnen tunteen ja tyytyväisyyden tunteen siitä että vielä viikko sitten ajattelin että olen jo voiton puolella.
Inhoan koko masennusta.Hyväksyn että se minulla on,ajattelen sitä kokemuksena.Mutta nyt kun olen taas ihan pohjalla niin olen väsynyt ihan kaikkeen.
Olen puolessa vuodessa rakentanut itsestäni vaivalla ihmisen johon olen ollut koko kevään tyytyväinen.Olen ollut vahva,itsenäinen ja täysin riippumaton muista.Uskallan sanoa mielipiteeni,uskallan olla avoin oma itseni ja tutustun helposti ihmisiin ja ihmiset pitää minusta koska olen herttainen pieni höpöttäjä.Kuitenkin peitän sen että olen vielä heikko,keskeneräinen joka pelkää että oppii rakastamaan ja pelkää että joku rakastaa häntä.En halua näyttää enää olevani heikko koska sitä käytettiin ennen hyväksi.Haluan että ihmiset pitävät minua ennemmin koppavana ja kovana,kuin herkkänä ja haavoittuvana,tunteellisena.Sitten kun joku pääsee niin lähelle minua että olen vaarassa särkyä..minä pelkään ja olisin valmis lopettamaan koko leikin sen takia että pelkään menetystä,pelkään että masennuksestani tulee taas joku vaiva,tai että minua pidetään taas jotenkin outona tämän takia.Exäni ihmetteli aina miten näitä kausia aina tulee,mihin sä lääkkeitä tarvitset ja miksi menneitä pitää missään puhua tai ajatella niitä,miksi en muka voinut käydä töissä vuoteen ja miksi nyt vuoden oltuani töissä minulla silti tulee kausia etten jaksa,enkä pysty enkä enää halua.
Tämä päivä on ollut niin hankala.Itkettää mutta yksi puhelu sai taas hymyn huulille.Miksen voisi nauttia tästä,miksen voisi hyväksyä sitä että jos en uskalla elää vaikka tulisi pettymyksiä,en voi elää ollenkaan..kartan tilanteita ja suhteita koska en kestä sitä menetystä ihmisistä joista oikeasti pidän..kuten tästä ihmisestä joka on ainoa puolen vuoden aikana jolle en ole jotain tekosyytä keksinyt etten haluakaan enää tavata.Kenen läsnäolo ei häiritse minua ja kenen täällä olo ei ahdista mua ja en yritä vihjata että lähtisi pois..hänen kanssaan on hyvä olla.
Olen koko päivän haukkunut itseäni typeräksi,idiootiksi ja hölmöksi.Typerä masennus ja typerät mielialan vaihtelut.Olen typerä että ihastuin ja viihdyn jonkun kanssa,olen typerä että näytän sen että pidän hänestä.Jos ei tunne mitään,on turta jo,niin se on parempi kuin tämä kaikkien tunteiden tunteminen samana päivänä..vai onko sittenkään..en enää tiedä..haluaisin olla onnellinen mutta olen pessimisti..ehkä huomenna on parempi päivä..
Tunnistin masennuksen itsessäni pari vuotta sitten..en voi sanoa sairastuneeni siihen silloin,koska en tiedä tarkkaa kellonaikaa jolloin masennus minulle tupsahti,kaksi vuotta sitten vain hain itselleni apua koska olin aivan lopussa.
Tosiaan siitä on kaksi vuotta..eikö siinä ajassa pitäisi jo olla parantunut tästä "vammasta",olenhan kuitenkin jo käsitellyt kaikki suurimmat päänvaivani menneisyydestä..?söin lääkkeitä kaksi vuotta ja lopetin pikku hiljaa,niin en ymmärrä miksi nyt taas romahdin..mielialat menee vuoristorataa,itkeskelen,raivoan ja välillä nauran ja olen reipas ja iloinen..
Raivostuttaa,että lopetin lääkkeet kun olin pitkään voinut omasta mielestäni hyvin ja luulin että olen valmis elämään ilman lääkkeitä,että olisin jo kokonainen.No enpä olekaan.
Lääkkeiden lopettamisen jälkeen pyörrytti,silmissä vippasi ja en voinut keskittää katsetta mihinkään.Olin silti hyvällä tuulella.Sitä kestin viikon.Nyt sitten neljä päivää(ehkä enemmänkin) itku ollut herkässä,ja muutenkin tunteet menneet aika laidasta laitaan.
Rakastuin..no ihastuminen on ehkä oikea sana..tapasin ihmisen jonka kanssa olen viettänyt neljä ihanaa päivää ja kolme yötä.Hän kohtelee minua tavalla,jota en ole ennen kokenut enkä tiedä miten joku voi olla niin ihana.Takaisin hän saa samaa kohtelua ja viihdymme hyvin yhdessä.Nyt kuitenkin tänään vaivannut pakokauhu siitä,että olen jo nyt antanut tälle miehelle itsestäni paljon,avannut koko sydämeni ja ollut lähellä,kosketellut ja antanut koskea.Olen avoin ihminen,joten kyse ei ole siitä mitä kerroin hänelle,vaan siitä että pelkään että täältä pilvistä tullaan rytinällä alas.Pelkään että jos ekaa kertaa elämässäni olen onnellinen,niin se menee pilalle.Olen kokenut niin paljon paskaa,minut on yhden suhteen aikana jätetty niin usein,sitoutumiskammon vuoksi,niin en osaa enää luottaa että minäkin saan joskus olla onnellinen.Nyt ihmiset sanoo että mikset nyt nauti tuosta ihastuksesta,mikset voisi olla onnellinen..niin..miksen?
lääkäri sanoi tänään,että masennus ei ole kaikkien tapahtumien summa,mikä häviää kun ne tapahtumat on käsitelty.olen vain väsynyt tähän sairauteen jota kukaan ei ymmärrä.olen väsynyt näihin ainaisiin romahduksiin,vaikka näitä ei enää usein tule,mutta nämä vie pohjan elämältä ja onnen tunteen ja tyytyväisyyden tunteen siitä että vielä viikko sitten ajattelin että olen jo voiton puolella.
Inhoan koko masennusta.Hyväksyn että se minulla on,ajattelen sitä kokemuksena.Mutta nyt kun olen taas ihan pohjalla niin olen väsynyt ihan kaikkeen.
Olen puolessa vuodessa rakentanut itsestäni vaivalla ihmisen johon olen ollut koko kevään tyytyväinen.Olen ollut vahva,itsenäinen ja täysin riippumaton muista.Uskallan sanoa mielipiteeni,uskallan olla avoin oma itseni ja tutustun helposti ihmisiin ja ihmiset pitää minusta koska olen herttainen pieni höpöttäjä.Kuitenkin peitän sen että olen vielä heikko,keskeneräinen joka pelkää että oppii rakastamaan ja pelkää että joku rakastaa häntä.En halua näyttää enää olevani heikko koska sitä käytettiin ennen hyväksi.Haluan että ihmiset pitävät minua ennemmin koppavana ja kovana,kuin herkkänä ja haavoittuvana,tunteellisena.Sitten kun joku pääsee niin lähelle minua että olen vaarassa särkyä..minä pelkään ja olisin valmis lopettamaan koko leikin sen takia että pelkään menetystä,pelkään että masennuksestani tulee taas joku vaiva,tai että minua pidetään taas jotenkin outona tämän takia.Exäni ihmetteli aina miten näitä kausia aina tulee,mihin sä lääkkeitä tarvitset ja miksi menneitä pitää missään puhua tai ajatella niitä,miksi en muka voinut käydä töissä vuoteen ja miksi nyt vuoden oltuani töissä minulla silti tulee kausia etten jaksa,enkä pysty enkä enää halua.
Tämä päivä on ollut niin hankala.Itkettää mutta yksi puhelu sai taas hymyn huulille.Miksen voisi nauttia tästä,miksen voisi hyväksyä sitä että jos en uskalla elää vaikka tulisi pettymyksiä,en voi elää ollenkaan..kartan tilanteita ja suhteita koska en kestä sitä menetystä ihmisistä joista oikeasti pidän..kuten tästä ihmisestä joka on ainoa puolen vuoden aikana jolle en ole jotain tekosyytä keksinyt etten haluakaan enää tavata.Kenen läsnäolo ei häiritse minua ja kenen täällä olo ei ahdista mua ja en yritä vihjata että lähtisi pois..hänen kanssaan on hyvä olla.
Olen koko päivän haukkunut itseäni typeräksi,idiootiksi ja hölmöksi.Typerä masennus ja typerät mielialan vaihtelut.Olen typerä että ihastuin ja viihdyn jonkun kanssa,olen typerä että näytän sen että pidän hänestä.Jos ei tunne mitään,on turta jo,niin se on parempi kuin tämä kaikkien tunteiden tunteminen samana päivänä..vai onko sittenkään..en enää tiedä..haluaisin olla onnellinen mutta olen pessimisti..ehkä huomenna on parempi päivä..
Vastaukset 18
Vanhimmat
olen koko päivän miettinyt,lääkärillekin asian kerroin,että mitä hemmetin iloa mun on syödä niitä lääkkeitäkään kun näitä romahduksia tuli silloinkin..harvemmin mutta tuli silti ja muistan herkemmin ne romahdukset kuin sen,että olin tasainen ja en tuntenut mitään.
mitä järkeä siinäkään on..
onko parempi olla turta ja että kaikki on aivan samaa,vai että tuntee viiden sekunnin välein suunnilleen kaiken mitä voi tuntea.Siinä minulla vasta pulma.
Laukussani kummittelee nyt ne lääkärini antamat lääkkeet,jotka ei kuulemma tee niin tunnottomaksi oloa ja ne ovat hyvin mietoja.Alanko syömään niitä vaiko en.ei tekisi mieli kyllä,oikeastaan ei tee mieli ollenkaan,tuntuu että luovutan tämänkin taistelun jos turvaudun lääkkeisiin taas.Haluan elää ilman lääkkeitä.Haluan tuntea,mutta en halua tuntea kuitenkaan kaikkea ihan näin paljoa,näin voimakkaana.
Ajatuksissa pyörinyt myös taas se sama asia,mikä silloinkin kun ensimmäisen kerran havahduin hakemaan hoitoa.Tiesin sen ajatuksen olevan merkki siitä että olen kohta kävelemässä äitini perässä junaradoille.
Muutin pois kaikkien luota,olen vajaassa vuodessa rakentanut kaiken mitä tarvitsin.Omalla aloitteella olen saanut kasaan aika hyvän ystäväpiirin,minusta pidetään ja tunnen paljon ihmisiä.Asun yksin ja pidän huolta kolmesta eläimestä,tulen toimeen,olenhan aina elänyt niukasti.Olen jättänyt taakseni menneet ja en tarvitse enää ketään kuten joskus.Mutta kuitenkaan loppupeleissä minulla ei ole täällä mitään,joten voisin yhtähyvin muuttaa kuuhun.Olen kuitenkin yksin,vaikka ystäväpiiriini kuuluu enemmän ihmisiä kuin koskaan ikinä on kuulunut.Miten voi olla yksin vaikka on läheisiä ja tärkeitä ystäviä..
Löydän itseni ajattelemasta yhä uudelleen sitä,että jos joku minut tappaisi niin minua ei ainakaan harmittaisi.Tai jos en enää aamulla heräisikään niin loppuisipa viimein tämä ainainen kierre ja romahtelu.Sitten ei tarvitse enää vaivata päätään millään.Mutta ei,älkää nyt luulko että olen tappamassa itseäni.En toki.Odotan vain että joku tappaisi minut koska en jaksa itse vaivautua sitä tekemään.Enkä halua aiheuttaa surua läheisilleni.
Olisipa hienoa havahtua siihen että aah,minua ei enää ole.Loppuisipa tuo ainainen niskasärky,päänsärky,loputon oravanpyörä tämän masennuksen kanssa.
Mutta en ole luovuttaja tyyppi.lääkärit on sanoneet että olen hyvin helppo ihminen siitä,että ajattelen itse,ymmärrän paljon ja ajattelen asioita hyvin monipuolisesti ja osaan selittää tunteeni ja ajatukseni selkeästi.Mutta kun mainitsen lääkäreille haluni joutua tapetuksi,yliajamaksi tai nyljetyksi,he toteavat että; noh,niin..no äläs nyt. Äitini sanoi että älä enää ikinä laita minulle viestiä että olisi helpompaa jos ei aamulla heräisikään.Sanoin äidille että no siltä minusta tuntuu,en minä ole mitään tekemässä ja sen tietää hänkin.Mutta ilmeisesti en saa ilmaista tunteitani ääneen.Että olen niin väsynyt ja lopussa tämän sairauden takia että toivon että en enää heräisi.Kuitenkaan en siis itsemurhaa tekisi ja elän päivä kerrallaan,samalla tavalla,kaikki on samanlaista pieniä kohokohtia lukuunottamatta.
Mutta tiedän että huomenna on parempi.huomenna on uusi päivä ja saan nukuttua pari päivää,olla vain ja lukea vaikka lehtiä.
Mutta kuka ymmärtäisi miltä minusta tuntuu.Tällä hetkellä tuntuu että kaikki vähättelee minun tunteita,kukaan ei ymmärrä kuinka väsynyt oikeasti olen."kyllä se siitä,äläs nyt,unohda tollaset puheet nyt heti,huomenna on uusi päivä,sunhan pitäisi nyt hymyillä kun olet ihastunu"....niin no huudelkaa vaan sieltä aidan toiselta puolelta kun että tiedä millaista täällä minun puolella on.
Nukkuisinko..yksin tänä yönä..yksin seuraavat neljä vai kolme yötä..sitten taas saan hetken tuntea olevani tärkeä,ihana ja että minusta pidetään.Silloin hymyilen taas sitä aitoa hymyä jota en muista hymyilleeni ainakaan vuoteen.Hymyilen niin että se tuntuu ihan silmissä asti ja hymy ei hyydy.Joku toinen ihminen tekee oloni niin upeaksi.Silti haluan pitää oman elämäni ja elää omaa elämääni,olla välillä yksin.Ikinä minua ei enää kahlita kotiini.
en löydä reseptiä mistään enkä kuollaksenikaan muista onko nuo lääkärin eilen antamat lääkkeet samoja mitä olen reilu vuosi sitten kokeillut ja ne ei minulle sopineet.otin kuitenkin lääkärin ohjeiden mukaan tänään puolikkaan mutta nyt jo kaduttaa ja toivon että oksentaisin sen lääkkeen pois.
söin kuitenkin niin pitkään lääkkeitä että kynnys kahden viikon tauon jälkeen on aika suuri..ja jos vielä kaiken lisäksi ne ovat samoja mitä olen kokeillut huonolla menestyksellä.
Optipar toimi minulla muuten ihan hyvin mutta olin niin turta etten varmaan olisi itkenyt vaikka joku olisi kuollut,enkä muutenkaan tuntenut kuin kahta tunnetta,kiukkua tai iloa.Se mitä silloin joskus kokeilin,aiheutti totaalista haluttomuutta seksiin ja muutenkin oloni oli kamalampi kuin ilman lääkkeitä.Nyt sain sitten Cipralexiä eilen ja mietin nyt pääni puhki onko ne niitä samoja..en vain muista ja mistään en keksi mistä voisin asian selvittää.
Huomenna soitan viimeisimmälle psykologilleni ja kysyn onko hänellä tallessa materiaali minusta jos aloitan uuden hoitosuhteen joskus niin ne pyytää sitä materiaalia kuitenkin taas.Sieltä voisi selvitä se lääkekin jota silloin söin.
Olo on väsynyt..heräsin puoli 12 ja olisi nukuttanut vielä mutta en enää saanut unta.vatsaa vääntää ja ne samat vaivat on tulossa takaisin mitä minulla oli ennen hoitoni aloittamista.Jännittää joku,mutta en tiedä edes mikä,vessassa pitää rampata koko ajan kun masua vihmoo ja nipistelee ja tuntuu kuin olisi perhosia mahassa.
Ehkä se lääkitys kuitenkin olisi vielä aiheellinen..tulee vain luuseri olo kun yritin niin kovasti taistella masennusta vastaan että nyt perkele katoa sieltä!ja nyt kaksi viikkoa ilman lääkkeitä ja tuntuu että luovutan liian helposti jos nyt taas aloitan lääkityksen.
Typerää...
...siis typerää. Tarkoitan tuota sinun itsesyyttelyäsi, sen suhteen että olisi jotenkin luuseriutta turvautua lääkitykseen. Kyllä tässä maassa ja maailmassa on tätä nykyä niin paljon sinulla kohtalontovereita, ettei mielialalääkkeitten käyttöä tarvitse yhtään hävetä, vaikka toisaalta ei siitä kaikille tarvitse kertoakaan, jos ei ole aivan pakko.
Onhan sekin toisaalta typerää, että nämä mielialalääkkeet taitavat kaikki, enemmän tai vähemmän latistaa tuota tunnepuolta. Itselläni on tällä hetkellä menossa Efexor, 150mg:n päiväannoksella. Sen teho tuntuu hiipuneen siitä, miten muistan sen ensin alkuun vaikuttaneen ihan hyvin, niin että sain silloin olemiseeni hyvinkin potkua, ja puolta pienemmällä annostuksella kuin mitä nyt on.
Nyt tuo lääkitys minulla kuitenkin vaikuttaa sikäli ihan hyvin, että vaikka minulla ei toimintakykyä asioiden hoitamiseen ole juuri yhtään, en silti jää aivan koko päiväksi sänkyynkään makaamaan ja itkeskelemään. Liikaa kyllä tulee nukuttua ja liian myöhään mentyä nukkumaan.
Se on huono juttu kun unirytmi on vinksallaan ja tulee nukuttua liian pitkiä yöunia, tai ainakin oltua sängyssä. Minä en juuri koskaan pääse kovinkaan pian sängystä ylös; vaikka olen herännyt, makaan kattoon tuijottaen ikään kuin tyhjäkäynnillä, yleensä vähintään tunnin verran. Se johtuu siitä, että minulla on heti herättyäni se kaikkein masentunein hetki päivästä, eikä yleensä tunnu olevan mitään motivaatiota nousta sängystä ylös.... Illan tullen sitten yleensä saan itseäni jotenkuten liikkeelle, edes kaupassa käymään...
Juu, että kovin tutuilta kuulostivat nuo sinun tuskailusi, eikä niihin oikein osaa toinen paljoa vastata, varsinkin kun tuntuu siltä, että nuo lääkkeetkin voivat vaikuttaa eri ihmisiin melkoisen paljon erilailla...
Jaksamista ja onnenhetkiä sinulle eloosi! t:Menni
kummallista tässä onkin se,että olen tutustunut muutamaan uuteen ihmiseen joilla on jonkinlaista ahdistusta ja heille olen puhunut ettei lääkkeiden aloitus ole huono ratkaisu jos lääkäri näkee sen parhaaksi vaihtoehdoksi ja olenkin hehkuttanut kuinka hyvin minulla meni tämä kulunut vuosi kun söin lääkkeitä.Eli en tuomitse lääkkeiden syöjiä vaan päinvastoin yritän puhua lääkkeiden auttamisesta omaan jaksamiseen.
Mutta kuitenkin nyt kun itse söin niitä pitkään ja haluan niin kovasti eroon tästä pirun vaivasta,niin kynnys aloittaa nuo lääkkeet nyt,kun ajattelin että pakkopakkopakko selvitä ilman lääkkeitä..Kuitenkin olin kaksi viikkoa syömättä ja sen ensimmäisen viikon voin ihmeellisen hyvin..
Unesta sen verran että minä nukun PALJON.Tuntuu että 12 tuntiakaan ei riitä.Jos unet jää lyhyiksi,minun mittakaavassa siis 7-8 tuntisiksi niin olen ihan kuoleman väsynyt.
Tykkään siis nukkua..eipä ole parempaakaan..tosin syön siihen välillä Tolvonia että saankin nukkua oikein kovasti.Mutta ne määrättiinkin minulle "tarvittaessa" käytettäviksi ja niin olen tehnytkin...
Olen kuitenkin menevä,liikun,urheilen ja olen aktiivinen nykyään ystävieni kanssa.Toisin oli joskus vuosi sitten.Kuitenkaan en saa sitä rakkautta ja huomiota mitä kaipaan..ja jos vaikka olisin saamassakin niin se pelottaa,menetyksen pelko on suuri..
Pattitilanne ja nyt nenä kohti kaupunkia..jospa siinä hetken aivot sulaisi kun näkee ystävää ja menee hierojalle.
Tiedän etten ole ainoa ja tiedän ihmisiä joilla on paljon pahempi olla kuin minulla..puran vain ajatuksia jonnekin koska päiväkirjan pitoon minusta ei enää ole..olen laiska siinä asiassa..enkä halua paperille kirjoittaa mitään ajatuksiani koska se ahdistaa minua enemmän kuin esimerkiksi sähköpostin kirjoittaminen kaverilleni.Käsin kirjoittamiseen joutuu syventymään liikaa..
Olkoon tämä siis nyt jonkin sorttinen päiväkirja minulle tämän mun sairaslomaviikon ajaksi.
Kettu kuittaa tältä erää..
Joskus huomaan että tekisi mieli yhtäkkiä vain repiä kaikki paperit silpuksi ja omat hiukset vaikka päästä,potkia huonekaluja ja huutaa ääni käheäksi parvekkeella...sitten tulla tyytyväisenä takaisin ja jatkaa sitä mitä oli tekemässäkin,eli ei mitään...en ikinä korota ääntäni enkä ikinä hermostu saatika näytä sitä että ottaa päähän..olen tasaisen rauhallinen.Nyt olisi se hetki taas kun tekisi mieli riehua.
Mutta nyt pitää mennä..
Moikka! Kyl täs itsekin on tän sairauden kanssa joutunu ajatteleen miljoona kertaa samoja asioita kun sä!! ihanaa kun voi lukea jonkun sellaisen kirjotusta joka on ku omasta suusta..joten et oo ainaka yksin! Mä oon täällä :)
mä antasin sellasen neuvon, että nauti siitä kun oot löytäny ihmisen jonka kanssa sulla on kivaa ja nautit! Et sä oo mikään imielenvikanen vaikka me lääkkeitä syödään..itse syön cipralex 15 mg joka aamu (jo 5 vuotta.ja heti ku lopetin kaks kertaa välillä niin uusiutu paljon pahempana). Ja silti oon sama ihminen ku ennenki..yritän vaan mun mieltäni auttaa jaksamaan,ja se on mun mielestä ainut mitä voi tehdä. Mulla on ihana poikaystävä,joka ymmärsi tilanteeni täysin kun kerroin silloin kun ruvettiin seurustelemaan. Ehkä sulle vois antaa neuvon (eräänlaisen :) että anna ittellesi lupa myös nauttia. Tiedän että ehkä me molemmat ollaan liian miettiväisiä ja ajattelevaisia (myös mun psykologi sano niin että pystyn hyvin käsitteleen asioita). Siitä on ollu mulle apua..antaa mennä vaan. Eikö? Ei me täällä kuitenka ikuisesti eletä. YRitetään kekeiä kaikkea hauskaa tekemistä ja nauttia?!
kiva kuulla etten ole ainoa joka ajattelee liikoja..
mulla vaan nyt sellainen vaihe taas että en jaksa oikein ajatella tuota,että kerranhan sitä eletään..mä elin koko kevään ja tän kesän,menin täysillä ja elin vihdoin itselleni..mutta sitten tuli taas tää romahdus ja tää oikeasti on aika kuluttavaa ja siinä unohtuu se että pääasiassa nyt on ollu jopa ihan hyvä olla.
en ole mielenvikainen vaikka söisin lääkkeitä tai olisin syömättä..mulla vaan on tää masennus ja se tuntuu rasitteelta mistä ei pääse eroon vaikka kuinka yrittäis.olen tänään koko päivän sitä ajatellut ja pohtinut ja yritän olla nyt sitä mieltä,että se nyt mulla on ja se ei sieltä katoa jos väkisin yritän.en voi herätä huomenna ja todeta että noniin,tämä on se päivä kun mulla ei tästä eteen päin ole masennusta.Eihän se niin mene.
Anna itsellesi lupa nauttia..niin..no sekin olisi ihan kiva asia mutta senkin toteuttaminen on asia erikseen.En mä ikinä ole ajatellut itseäni,aina olen muita passannut ja pitänyt huolta muista.Olen aina ollut itselleni ankara.Kerran viikossa on oltava kunnon siivouspäivä ja jos ei ole niin tunnen itseni huonoksi ihmiseksi.No nyt se on kyllä jo onneksi jäänyt hieman,että pelkkä imurointi pari kertaa viikossa on riittänyt ja välillä kunnon siivous.
Mulla on periaate;voi syödä sitä mikä maistuu hyvälle,jos siitä tulee hyvä olo niin kauan kuin olen aivan normaali painoinen ja fyysisesti kunnossa.Voin tehdä sitä mistä tulee hyvä olo.Kaikki mikä on hyvää...on hyvää:)
Mutta siinä kohtaa tämä mun periaate tösähtää kun tulee eteen tilanne jossa mun pitäis antaa itselleni lupa olla onnellinen,nauttia jostakin tilanteesta/tunteesta ja olla iloinen ihastuksen tunteesta.
Tunnen nyt kaikki tunteet niin voimakkaana,että menetys olisi tässä mielentilassa aivan kamalaa..mutta ei nyt ainakaan hätää koska toinen soitti ja nähdään ehkä jo lauantaina..nyt tykkään tykätä mutta silti pelkään..
Olen hankala,senhän mä olen tiennyt aina.Olen myös liian ajattelevainen ja tunteellinen..sekään ei ole salaisuus.
mjooh..no ehkä tämä tästä..lauantaihin kun jaksaa niin sitten on taas hauskaa ohjelmaa ja tekemistä niin ei tarvitse kotona kököttää ja pääsee pitämään hauskaa ihanien ihmisten kanssa.
mietin vaan vielä otanko enää huomenna niitä lääkkeitä vai kokeilenko nyt vielä elämää ilman lääkkeitä.Onhan ne sitten tuolla pöydällä jos huomaan että alkaa mennä taas kaikki pieleen liian tiheään tahtiin..onneksi osaan tarkkailla itseäni ja tunteitani...
Nauttisin jos osaisin ja uskaltaisin..nauttisin jos pieni ääni sisälläni sanoisi että minullakin on oikeus onneen ja iloon toisen ihmisen kanssa..nauttisin jos uskaltaisin ottaa riskin että petyn ja satutan itseäni.
Mutta nyt aion nauttia siitä että nukun 12 tuntia Tolvonin avulla.Sitten nukun päiväunet ja kahdeksalta nukkumaan niin jaksaa herätä lauantaina neljältä töihin.
ja mietin..
istun ja odotan...odotan että pyykit on pyöriny ja sitten lenkille..odotan että olisi taas ilta ja voisi käydä nukkumaan..takana 12 tuntia unta..
mietin että miten nämä arkipäivät vaan valuu hukkaan..joka päivä on lähes samanlainen..odotan että aika kuluisi ja saavuttaisin elämässä sen mikä on aina ollut mulle tärkein asia..mutta mitä teen sillä välin kun odotan?käyn töissä,siivoan,pyykkään,lenkkeilen,tapaan ystäviä riippuen työajoistani..sitten taas istun,nukun,syön,käyn töissä,lenkkeilen ja nukun..
hmmh..mutta eniten tällä hetkellä odotan sitä että tapaisin erään ihmisen,jolle menetin sydämeni..en vieläkään ole aivan varma onko se nyt tässä kohtaa minulle ihan hyväksi,koska olen kuitenkin niin herkillä,särkyväinen..haluanko enää ottaa ketään ihmistä jakamaan tätä mun elämää,olenhan mä jo nähnyt miten se vaikuttaa toiseen mun huonoina hetkinä.Tiedänhän mä sen,ettei kukaan joka ei tätä ole kokenut,voi ymmärtää millaista tämä on.Ymmärtääköhän lääkäritkään mistä puhuvat,vai puhuvatko vain siitä mitä ovat nähneet ja lukeneet.Siinä ei paljon satojen asiakkaiden näkeminen paina jos ei itse tiedä millaista on se,että edellisenä iltana saattoi olla ihan suht ok olo tän normaalin soseen keskellä ja aamulla kun silmät auki saa,niin tuntuu että kaikki on päin peppua..ja siinä sitten vierähtää päivä jos toinenkin kun odottelee että oven taakse tulisi pyssymies ja ampuisi,ja ei jaksa mitään ja mikään ei kiinnosta..unohtaa pitää yhteyttä ja jos jotain ihmisiä näkee niin unohtaa kertoa niitä hauskoja asioita mitä olisi normaalisti kertonut,mutta ajatus ei riitä edes muistamaan että pitääkö tuolle ihmiselle yleensä puhua jotain..
mjaah..lääkkeitä en tänään ottanut..eipä sillä,olen tässä siivonnut ja pyykännyt niin eipä ole ehtinyt vielä ajattelemaan että millainen päivä mulla tänään on.ilmeisesti kuitenkin ihan kohtuu hyvä.Mahassa taas huono tunne ollut aamusta asti,jännittää ja vääntää ja sydän hakkaa..siis ei sydän hakkaa mahassa..vaan..no niin..
huomenna olis meno töihin vaikka olis saikkua..enpä jaksa kuunnella taas sitä miten olen ollut saikulla niin parempi mennä sinne teeskentelemään että olen maailman paras ja ihanin..olisinkin..no olenhan minä,minua ei ole kuin yksi ja sen minkä ehkä rinnan ympäryksessä joillekin häviän niin voitan mennen tullen nekin bimbot sillä mitä mulla on sisällä.(ja ei,en puhu nyt yleisesti vaan muutamista tuntemistani neidoista jotka luulevat olevansa parempia koska ovat kuin lehden kannesta revittyjä..minun on hyvä näin)
Kun vain saisin itseni taas henkisesti vahvaksi,voittamattomaksi,olisinpa hieman kovempi persoona.Mutta ei..minä teen,minä annan,minä tulen,minä menen,minä haen ja ostan sinulle vaikka palatsin jos sinä siitä tulet onnelliseksi..missä minä sitten asun?no vaikka havuista rakennetussa huojuvassa töllissä,mutta siellä missä minä olen,niin siellä on koti.ruokin sinut,annan rahani sinulle ja pesen vaatteesi.Mitä minä saan?saan tuntea itseni tärkeäksi kun tarvitset apuani,vaikka loppupeleissä mulla ei enää itselleni olekaan ruokaa eikä rahaa ja omat pyykit jäi pesemättä.
Kun kuitenkin katson toista koiraani,niin tiedän että minä olen tuolle olennolle ainoa tässä maailmassa.Tiedän että olen jollekin korvaamaton ja se ei tulisi toimeen ilman minua ja surisi minua pitkään.Minä pelastin sen ja minä rakastan sitä,ja se rakastaa minua niin paljon kuin eläin pystyy.
Olen siis olemassa..jollekin..se ei käytä minua hyväkseen ja minä huolehdin sen tarpeista koska minä rakastan sitä ja se minua.
hei tuli mieleen sellainen ku luin ton sun äskesen viestin, että mitä jos lopettaisit ton turhanpäiväsen miettimisen tai sun koko elämä menee siihen miettimiseen. Kun tää elämä nyt yleensä on tällasta samanlaista siivousta,syömistä,juomista,naimista,nukkumista..eikä se siitä muuksi muutu. PITÄÄ ITSE KEHITTÄÄ JOTAIN MIELENKIINTOISTA että säilyy mielenkiinto tähän elämään. Jos joka päivä menee samaa rataa niin hulluksihan siinä tulee. you know? EI kukaan tuu hakemaan sua sieltä pyykinpesukoneen vierestä, se on selvä! elämä on sellasta, kaikille. Onks sulla ystäviä/kavereita paljon? nIitten kanssa tekemistä,kivaa? Harrastus? Intohimo? MIkä vaan.Jos jää miettimään sinne tiskien kanssa, että "voi, miksihän toi kippokin tossa likaisena on, ja mikä senkin tarkotus on" Niin HULLUKS TULEE.
-sama vastaaja-
jotkut ihmiset vaan on sellasia että miettii asioita liikaa ja tunnen moniakin naisia jotka miettii turhaan ja aivan liikaa..
Jossain kohtaa taisin mainita että pääasiassa joka päivä on samanlaista,poislukien ne hetket kun vietän kavereiden kanssa aikaa tai lähden baariin tanssimaan.
Ja minulla on paljon kavereita,olen sosiaalinen ja avoin,ja paljon on myös hyviä ystäviä.Kyse ei siis olisi siitä että olisin yksin kotona jurppimassa kaiket päivät enkä puhuisi kellekään.
Harrastuksena on kuntoilu ja koirien kanssa harrastaminen.
Intohimoja on paljonkin.
Oletko koskaan ajatellut että jos elämästä puuttuu "se jokin",eikä tunne itseään rakastetuksi(ainakaan vielä) niin voi hyvinkin tuntea että kaikki päivät on samanlaisia.Se että minusta tuntuu ettei elämässäni ole oikein mitään sisältöä ja kaikki päivät kuluu samojen rutiinien mukaan,on vain omassa päässäni.Oikeastaanhan elämässäni on paljonkin asioita ja on asioita joita en ehdi edes tehdä koska teen aina jotain.Ja teen niitä asioita mistä pidän.
Mutta koska vasten tahtoani vajosin taas tänne omaan synkkyyteeni,niin ei minusta tällä hetkellä tunnu että minulla mitään on,saatika että olisi jotain hohtoa jossakin.
Huomenna onkin taas asia erikseen kun pääsee viettämään laatuaikaa hyvien ystävien kanssa ja on ohjelmaa aamu neljästä varmaan seuraavaan aamu neljään.
Mutta tämän tarkoitus olikin saada itseni ajattelemaan näitä mun ajatuksia,purkamaan ne sanoiksi että voin sitten pyyhkiä ne mielestäni kun olen ne jonnekin ilmaissut.Hulluksihan siinä tulee jos pyörittää samoja ajatuksia päivästä toiseen päänsä puhki.Ehkä minä nyt nautin tästä,siitä että kirjoitan.Se mitä sinä et täältä näe,voi lukea,jää minulta kirjoittamatta koska purkaan tänne vain hetkelliset ajatukseni.Ja jos joku,kuka tuntee samoin,lukee tämän,niin tietääpähän ainakin ettei ole ainoa höpöpää tässä maailmassa.
Ja se kippo on likaisena tuossa pitkän aikaa,niin kauan kunnes olen sen verran piristynyt että tiskaan sen.Sama pätee tähän..notkun täällä vielä tänään ja sitten kun piristyn niin häviän.
Kiitos kuitenkin,sanoit sen minkä tiedänkin jo,mutta asialle en mahda mitään että en miettisi asioita liikaa.En osaa elää päivä kerrallaan niin etten miettisi asioita monelta kantilta ja niin paljon että ne on umpisolmussa,mutta minä tiedän etten ole ainoa..
Hei Ihminen! En nyt ehdi paljon mitään kommentoida muuta, mutta tahdon sanoa, että noi sun jutut on tosi hienoja lukea, kun niissä on niin paljon sitä samaa miten minulla itselläni tuntuu olevan, tässä tavallisessa arjessa. Ei kai mun kohdalla voi edes sanoa että "arjen pyörittämisessä", kuten voisi sanoa joku perheestään yksin, tai lähes vallan ilman sen isännän apua, -huolehtiva äitee ihminen.
No, mutta kyllä se arki pyörii joka tapauksessa; jos en minä sitä saa niinkään "pyöritettyä", niin siinähän tuo, joka arkipäivä, pyörii jokapuolella MUN ympärillä sitten kuitenkii... Ja joskus jopa itselläkin, edes jotain AJATUKSIA vilistää, tuolla korvien välisellä pururadalla...
Monille muillekin on muuten varmaankin ihan piristävää, kun saa edes lukea, kun joku jaksaa kirjoittaa, vaikka itse ei jaksaisi.
Tsemppivä siul! (:p ... t:Menni
kiva kuulla jos näitä mun ajatuksia joku lukee vaikka tekstiä onkin aina paljon..
Hienoa jos sulla menee päässä sentään pururata kun itselläni tuntuu vaan olevan pelkkää purua pää täynnä.
mun oli tarkoitus mennä nukkumaan klo 19 tai 20 mut ainakin tuo kello seitsemän taitaa olla jo hankalaa kun koiratkin on käyttämättä ja lakkasin kynnet.
Odotan puhelua ja odotan huomista..ylihuomenna saan ehkä olla taas hetken jo tutuksi tulleessa kainalossa missä on hyvä olla jo nyt.
keksin koko ajan tekemistä ettei pääse nukkumaan varmaan ikinä ja herätys on neljältä..noh ehkä tämä tästä..
palaan ajatuksiini taas kun sellaisia ehtii ajatella..
miks hitossa heräät klo 4????? ei oo ihme jos pääs pyörii:D
käy myös töissä..viis tuntia olin ja nyt lenkille lompsis..
-Ootko jollain osa-jutulla, siis töjessä, vai onko sulla vaan muuten sellainen työ?
-Mulla tuntuu olevan nykyään niin, ettei tarvi muuta kuin ajatella työtä, tai muuten vain hieman enempi funtsia jotain tai jos joutuu johonkin keskittyyn tai oleen muitten ihmisten kanssa, niin väsyy todella helposti ja nopeesti.
-Eilen olin muuten elämäni ensimmäistä kertaa savusaunassa. Ihan hieno kokemus, mutta kuitenkin tuntuu vain pahasti siltä, että nykyään kaikki kokemukset ja asiat joiden pitäisi olla antamassa jotenkin todella hienojakin elämyksiä, aivan kuin jäisivät jotenkin ikään kuin "puolitiehen".
Sitä on aivan kuin jonkinlaisessa aivojen vajaatoiminnan tilassa. Ja..., minulla on kyllä vahva epäily, että tämä johtuukin noista mielialalääkkeistä, eikä masennuksesta, kuten hoitava taho vain sinnikkkäästi yrittää väitää... No niinpä tietenkin, mitenkäs muutenkaan...
Hyvää Yötä, Jeesus myötä! ... t:Menni
Oon ihan vakituisessa työsuhteessa,mutta mulla kun on nyt tää saikku ni kävin lauantaina hoitamassa yhden työni loppuun ja sit palvelin hetken asiakkaita ja tulin kotiin.Huominen olisi vielä myös saikkua mutta menen huomenna töihin varmaan jo ihan normaalisti ku sekoaa pää.
TUlin tänne kirjottelemaan taas näitä mielialoja.Eilen olin onnellinen,iloinen ja ihan tyytyväinen taas kaikkeen.No kuinkas kävikään että tänään heti kun silmät auki sain,olen niin raivon vallassa etten taas itse voi kontrolloida tätä raivoa.Tätä tämä oli silloin ennenkin,ennen lääkitystä.Epämääräisiä raivokohtauksia mihin ei ole syytä ja mihin en pysty vaikuttamaan,enkä osaa hillitä tunteitani.Toivon että tämä kirjottaminen jotenkin nyt helpottaa taas.Pelkään itseäni silloin kun olen tässä mielentilassa vaikka en osaakaan purkaa tätä vihaa mihinkään..
Otin nyt sitten niitä lääkärin antamia lääkkeitä puolikkaan.pakko niitä on alkaa syömään.Huomiselle on lääkärin kanssa tapaaminen ja kysyn mitä nyt voi tehdä kun minun on varmaan pakko aloittaa taas kunnolla tuo lääkitys.Mutta en uskalla aloittaa noita mitä hän nyt antoi,koska pelkään että ne on niitä joita olen kokeillut.Ja toisaalta taas haluaisin syödä niitä mitä nyt söin pitkään,mutta toisaalta taas en halua koska ne tekee minut niin tunteettomaksi ja en tunne enää mitään.Tiedä sitten mitä tässä tekisi mutta ei tästä tule mitään.Mielummin sitten kaksi tunneta ja muuten kuin vihannes,mutta tätä en kyllä kestä enää ja tuskinpa se tekee hyvää tuoreelle suhteellekaan jos koko ajan tunteilen ja nyt en uskalla ottaa edes yhteyttä etten näytä tätä mielentilaani hänelle..vaikka hänen seuransa tekee minut aina iloiseksi ja hyväksi,mutta...joo..en tiedä enää itsekään.
Hän kyseli minulta eilen illalla että miksi tykkään hänestä,miksi minua pelottaa kun olin kertonut nämä tunteet hänelle.Kerroin mitä pelkään ja siihen hän sanoi että ajattelen liikaa,että mun pitäisi elää hetki kerrallaan eikä miettiä niin paljon..sanoin että en osaa,ja että lääkityksen aikana oli helppo elää hetki kerrallaan kun ei tuntenut mitään..mutta näissä asioissa mun on pakko ajatella koska en tiedä olenko henkisesti niin vahva että pystyn kohtaamaan nämä kaikki tunteet joita tämä ihastuminen tuo tullessaan ja mitä jos menetän tämän kaiken..en sanonut tätä hänelle ihan näillä sanoilla..mutta olen tulossa hulluksi.
Miksen voisi nyt vain olla onnellinen,nauttia niistä hetkistä mitä nähdään ja olla iloinen jos hän välillä yllättäin soittaa.mutta ei,kun pitää ajatella ja pyöritellä päässään kaikkea mahdollista etten vain olisi ja pysyisi onnellisena ja tyytyväisenä.
Nukkuisiko lisää vaikka juuri nukuin 12 tuntia.lepäisi ja löhöäisi..en tiedä huvittaako sekään.tänään ei huvita kyllä yhtään mikään.phuuh...
no pakko yrittää..
Ja menni..mä olen aina vajaatoiminnassa varsinkin silloin kun söin lääkkeitä,kun en tuntenut kaikkia tunteita niin tuntui että kaikki jää puolitiehen..siis kaikki tunteet..nyt taas kun en syö niitä niin tunteet tulee voimakkaina mutta fyysisesti olen aivan saamaton ja mikään ei huvita..
Loppuisiko tämä oravanpyörä jollakin joskus?en luovuta.EN!mutta väkisin sekin käy mielessä kun on jo niin väsynyt tähän touhuun.
Ehkä huomenna olen taas viisaampi..ja tänään en päässyt edes tapaamaan lääkäriäni vaikka tänään olisi ollut tarvetta.Huomenna sitten...
En osaa sanoa mitään kovin lohduttavaa, mutta haluan että tiedät ettet ole asioiden kanssa yksin. itse sairastuin masennukseen n. 2 ½ vuotta sitten ja olen syönyt masennuslääkkeitä nyt sen 2 vuoden ajan ja olen melkeimpä jo turta, mutta se on tarkoituksenikin. Mä en kestänyt enää noita olotiloja joten turrutin itteeni aina vaan lisää. Mä en halua päästää ketään niin lähelleni itteä ja näyttää että mussakin on ne herkät ja heikot puolet, vaikka noita asioita jotkut nimenomaan pitää vahvuutena, mua ne vaan hävettää. On yksinkertaisesti vaan paljon helpompaa tokaista ihmisille jotain kylmää lämpimään lauseeseen,aivan kuin olisi joku jääprinsessa. Ja mitä olen lukenut, tälläinen suojelumekanismi on aika yleinen.
Pärjäilemisiä.
sulle viestistä..
Mulla ei taas mennytkään ihan niinkun olin suunnitellut..tänään tapasin lääkärin uudestaan kuten oli sovittu ja nyt on sitten ne samat lääkkeet aloitettu mitkä lopetin tuossa viikkoja sitten..sairasloma jatkuu vielä tämän viikon mutta menen joka päivä muutamaksi tunniksi vähän kokeilemaan että tuleeko siitä työnteosta taas mitään.Noh sitten kun nuo lääkkeet alkaa tehoamaan niin eiköhän se siitä taas sotkeennu.
Ei niinkun älli oikein ymmärrä että miksi olen taas tässä mielentilassa..Huomasin tänään etten ole moniin päiviin syönyt kunnolla ja nyt onkin taas se tilanne että kaikki kiinteä ruoka kuvottaa ja pelkkä ajatus saa oksennusreaktion tulemaan.Nyt sitten vetäisin salaattia ihan hyvällä ruokahalulla ja ostin kaikkia keittoja että saan edes jotain masuuni.Ennen minulla oli niin hyvä ruokahalu ja söin vähän liikaakin,mutta nyt taas ei saa mitään suuhunsa eikä oikeastaan ole nälkäkään.No kyllä täältä taas noustaan.
Lääkäri kysyi että miksen kiittäisi itseäni ja arvostaisi,koska olen kuitenkin rakentanut oman elämän tänne yksin,lähtenyt pois sieltä missä oli vaikeaa ja töissä pääasiassa jaksanut ihan hyvin..niin no harmillista kyllä,mä en osaa arvostaa omia saavutuksia juuri tällä hetkellä eikä niiden miettiminen nyt ainakaan paranna mun oloa..jos alan miettimään sitä,niin tajuan että perheeni ja vanhat ystävät on kaukana.Eikä niiden ihmisten poissaoloa korvaa se että minulla on täällä nyt enemmän ystäviä ja kavereita kuin koskaan on ollut.Mutta täällä on hyvä,ja täällä aion olla.
Terapiaa tms lääkäri ehdotti ja sanoi että keskustelemme siitä sitten kun muutaman viikon päästä menen uudestaan hänen vastaanotolle.Ei minulla ole asiaa kellekään ja viimeisin hoitosuhteeni oli niin suuri pettymys etten jaksa taas aloittaa kaikkea selittämään alusta asti..enkä minä osaa sanoa mikä minua nyt vaivaa.Ei ole mitään syytä ja itsekin ihmettelen miksi en nyt hyppisi ilosta ja olisi onnellinen..en todella osaa enkä jaksa alkaa kenenkään kanssa miettimään mikä minua nyt vaivaa.Ilmaisen itseäni suullisesti kyllä melko paljon ja olen hyvin avoin,ja voin puhua monille ihmisille erilaisista tunteistani,joten en itse tällä hetkellä näe tarvetta psykologille.Joskus siihen oli tarvetta ja silloin siellä kävinkin.Nyt ei vain ole mitään mitä haluaisin käsitellä,koska ei ole mitään käsiteltävää.
mjooh..noh..kyllä tämä tästä..joka päivä jankutan että kyllä tämä tästä.Se onkin varmaan yleisin mitä minun suustani kuulee.Luovuttaja en ole,haluan vain että tämä vaihe menisi nopeasti ohi että voisin taas olla tasapainossa..siksi haluan että päivät menee nopeasti ohi.
Mutta se tästä..tällä kertaa..
Sydän hakkaa,rytmihäiriöitä jännittämisestä..mikä minua jännittää?no monikin asia mutta ei mikään kovin erityinen mistä pitäisi jännittää..huono olo ajoittain ja koko ajan nälkä.No en ole kyllä syönytkään aikoihin kunnolla..kumma se olisikin jos ei nälkä olisi..mutta ruoka kuvottaa,kiinteä ruoka hirvittää.
Jaahas..olen syönyt nyt tiistaista asti puolikasta lääkettä,eli 20mg..tänään otin kokonaisen.Tällä hetkellä olisin mielummin turta,kuin tuntisin tätä naurettavaa jännitysoloa,koska tässä ei ole kertakaikkiaan mitään järkeä.Ahdistaa ja pelottaa..
Pitikö minun nyt mennä sotkemaan pääni jonkun miehen kanssa..no pitihän minun,enkä kadu hetkeäkään että hänen kanssaan olen aikaa viettänyt.Menetyksen pelko on vaan suuri,vaikka hän on jo vienyt minut kahdesti veljensä perheen luo,mutta en siltikään pysty uskomaan että hän haluaa olla kanssani.En kyllä hänelle ole uskaltanut edes sanoa näitä minun pelkoja ja ajatuksia,pitäisi minua vielä hullumpana.Onneksi emme ota hänen kanssaan tätä minun masennusta vakavasti,vitsailemme siitä hieman koska en halua että hän nyt vielä näkee minua alakuloisena.Hänen seurassaan olen aina aidosti iloinen ja onnellinen.
Välitän hänestä ja tykkään hänestä..ne tunteet haluan tunteakin,mutta en sitä että pelkään koko ajan että menetän hänet,tai että hän selkäni takana vehtaa muiden kanssa koska ei ole vielä sanonut kai kellekään että me virallisesti seurustelemme.Minä taas olen,koska sukulaisten näkeminen ja tämä kaikki on minun mielestäni yhdessä oloa.
Mutta jos olisin lääkkeiden turruttamana,en tuntisi tätä pelkoa ja paniikkia,vaan minulle olisi melko sama että mitä ympärilläni tapahtuu,enkä pelkäisi koko ajan että hän hylkää minut.Kun söin vielä lääkkeitä tuossa keväällä ja tapailin jotain ihmisiä,niin en tuntenut mitään ja minulle oli aivan sama missä hän meni ja mitä hän teki,enkä halunnut oikeastaan viettää aikaakaan koska alkoi ahdistaa liika yhdessäolo.
Mutta lääkkeistä en nyt luovu koska on tullut niin monta tilannetta jo eteen,missä olen huomannut että en olekaan enää vahva..olin henkisesti vahva keväällä koska söin lääkkeitä enkä tuntenut mitään,en välittänyt mitä muut minusta ajatteli.Nyt on toisin.Mutta eiköhän nuo lääkkeet ala taas vaikuttamaan.
Siltikin kyselen itseltäni vähän väliä,miksen voi nyt olla onnellinen ja miksen voi nyt nauttia tästä.Miksen voi luottaa siihen että hän haluaa olla juuri minun kanssani,koska hän esitteli minut veljelleen,suukotti siellä minua eilen ja soittelee minulle ja näemme aika usein.
Olisinpa henkisesti vahva..enpä olisi niin helposti särkyväinen..
Plaah..