Oli ihanaa olla lapsi

Menin aikoinani 7v ekaluokalle, sitä ennen olin kotilapsi. Kerhoiluakin oli vain kerran viikossa. Luovuus kukki kun sain kotona toteuttaa ideoitani, ei ollut valmista mallia että minkälainen piirustuksesta, askartelusta ym tekemisistäni pitäisi tulla. Sai olla lapsi kauemmin kuin nykyään, ei ollut lähtö ja tuloaikoja.

Nykyään koulumaailmalle on iso etu kun lapset tulevat pääsääntöisesti päiväkodista, ovat valmiiksi koulutetuita apinoita, osaavat matkia tarvittavat tekemiset ja ovat helposti ohjattavia.

Monilla vanhemmilla onkin käsitys että päiväkoti on lapselle tarpeellinen kasvatuslaitos, siellä opetetaan käytös-ym tapoja, lapsesta tulee seurallinen ja siellä saa monipuolisia virikkeitä.
Tilanteensa kullakin, aina ei ole vaihtoehtoja joista voisi valita, kotona vai päiväkodissa.

Lapseni aloitti eskarin ja kun päiväkotimaailmasta ei ole kokemusta, on tämä hieno juttu kunnallinen, ilmainen kerhotoiminta, sellaiseksi sen olen mieltänyt, leikitään, ulkoillaan ja askarrellaan. Opitaan niitä ryhmätaitoja ja pelisääntöjä koulua varten.
Aika paljon vaaditaan nykyisin lapselta kun se totutetaan yhteiskunnan oravanpyörään pahimmillaan alle 1v. Kyllä kuusivuotiaanakin siihen kerkiää ja loppu elämän siinä menossa mukana olla. Tietenkin kasvatusvastuu vanhemmilla siitä saakka kun lapsi syntyy, päiväkodit ja koulut tukevat sitä.

Tästä eteenpäin toivon että koulumaailma ei tuhoa lapsen luovuutta juuri sillä että laitetaan liian tarkat raamit tekemisille varsinkin luovassa työskentelyssä. Onko kehitys mennyt 70-luvulta eteenpäin näissä asioissa, sitä en tiedä mutta toivon että on.