Mitä teen, itken pienistäkin asioista, nytkin. En osaa hillitä sitä ollenkaan eikä se lopu millään! Täänäänkin olen itkenyt puolet päivästä, milloin siitä että en onnistu jossain, tai luen jotakin tekstiä ja siinä puhutaan jostain asiasta mitä en pysty tekemään! Se on niin typerää ja haluaisin hakata päätäni pöytään sen takia, mikä minun on? Tahdon tämän ongelman pois, miten voin tehdä sen? En pysty kertomaan ikinä mitään asioita vanhemmilleni, juuri siksi että en saa sanottua niitä kun itken vain! Täysin pienistäkin asioista. Ja ihan normaaleistakin vielä. Tämä menee koko ajan vain pahemmaksi ja olisi hyvin noloa työpaikalla purskahtaa itkuun, tai koulussa tai missä vain. Ongelma on oikeastaan se että kavereiden seurassa en itke, vanhempieni seurassa kyllä. Auttakaa minua, tahdon tosissani päästä tästä ongelmasta eroon! En voi elää kunnolla jos itken jatkuvasti.
Epänormaali itkeminen
ssssssss
3346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itku on ihmisen tapa näyttää liikutuksentilaa, surua jopa iloa. Jotkin ihmiset osaavat myötäelää ympärillä tapahtuvia asioita paremmin kuin toiset. Toiset ihmiset tuntevat herkemmin, miltä toisesta tuntuu ja osaavat nähdä mihin mitkin asiat johtavat ja mitkä asiat ovat oleet syynä siihen että jotakin on tapahtunut.
Myöskin ihmisen hormonaaliset tekijät vaikuttavat itku herkkyyteen kuten murrosikä ja vaihdevuodet.
Jotkin hormonaaliset sairaudet voivat myöskin vaikuttaa, jos jotakin hormoonia erittyy liikaa tai liian vävän. Tällaisia sairauksia ovat esim kilpirauhasen sairaudet, lisämunuaisten sairaudet, aivolisäkkeen sairaude, haiman häiriöt esim. diabetes eli ylipäätään kaikki umpieritysrauhaset.
Linkki umpiertysrauhasiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Umpieritysjärjestelmä
En ole mikään sairauksien asian tuntia, tietoni ovat vain yleisluenteisia.
Toivottavasti näistä tiedoista on apua sinulle.
Unohdin vielä tän yleisimmän naisilla esiintyvän itkun syyn, raskaus.
olen aivan samanlainen, ongelma on ihan sama. Äitikin jo valittaa, kun minun kanssani ei pysty keskustelemaan kunnolla mistään yms, ja en pysty sille mitään. Ymmärrän siis täysin, Se on ärsyttävää, melkein raivoon itselleni, kun itken niin helposti. Haluatko jutella kanssani? meseni on [email protected] ja voimme jutellal oireista..