Hei vaan, kaiki te, jotka ette pääse karmeita ajatuksianne pakoon!
Sitä vaan ajattelin kysyä, että kuulostaako täläinen tutulta, kenellekään:
Koetteko te näin, että kaikki ajatuksenne tuntuvat niin TOSILTA - esim. hyvänä päivänä(jos niitä on) olette sitä mieltä, ettei teitä vaivaa yhtään mikään ja on ihan naurettavaa ravata jollain psykiatrilla jne
ja huonona tuntee ja tietää, että selviytyminen pienimmistäkin asioita on lähes veitsen terällä?
Lyhyesti: itselleäni hallitsemattomia pelkoja, mm. lapsien menettämisestä ( lapsi ruumisarkussa, oma äitini ruumisarkussa, minä itse kuolleena ja ruumisarkussa jne, syöpädiagnoosit, sokeutuminen, halvaantuminen, auto-onnetömuudet, lento-onnettomuudet, lapsi joutuu kiusatuksi-pelko jne jne jne )
Näiden kanssa elän päivittäin, myös öisin. Lääkitystä ei ole, vielä ainakaan. En niinkän koe olevni masentunut, ennen kaikkea olen pelokas, ahdstunut ja lamaantunut tästä kaikesta - sikainfluenssasta nyt juuri eniten, mutta kaiken aikaa myös kaikesta muusta.
En uskalla elää, katselen vaan kauhuissani ja pelkään. Tämä kaiken kamalan olen varmaan jo osittain tartuttanut lapsiinikin. Se on anteeksiantamatonta ja koen siitä(kin) syvää syyllisyyttä.
Itsetuntoni on asteikolla 1-10 - noin 2.
Tää kuulostaa nyt treffi-ilmoitukselta:D - mutta - jos tunnet samoin, kirjoitathan ketjuun!
Virtuaalinenkin vertaistuki olisi nyt tarpeen ja suureksi avuksi.
Kiitos.
Sitä vaan ajattelin kysyä, että kuulostaako täläinen tutulta, kenellekään:
Koetteko te näin, että kaikki ajatuksenne tuntuvat niin TOSILTA - esim. hyvänä päivänä(jos niitä on) olette sitä mieltä, ettei teitä vaivaa yhtään mikään ja on ihan naurettavaa ravata jollain psykiatrilla jne
ja huonona tuntee ja tietää, että selviytyminen pienimmistäkin asioita on lähes veitsen terällä?
Lyhyesti: itselleäni hallitsemattomia pelkoja, mm. lapsien menettämisestä ( lapsi ruumisarkussa, oma äitini ruumisarkussa, minä itse kuolleena ja ruumisarkussa jne, syöpädiagnoosit, sokeutuminen, halvaantuminen, auto-onnetömuudet, lento-onnettomuudet, lapsi joutuu kiusatuksi-pelko jne jne jne )
Näiden kanssa elän päivittäin, myös öisin. Lääkitystä ei ole, vielä ainakaan. En niinkän koe olevni masentunut, ennen kaikkea olen pelokas, ahdstunut ja lamaantunut tästä kaikesta - sikainfluenssasta nyt juuri eniten, mutta kaiken aikaa myös kaikesta muusta.
En uskalla elää, katselen vaan kauhuissani ja pelkään. Tämä kaiken kamalan olen varmaan jo osittain tartuttanut lapsiinikin. Se on anteeksiantamatonta ja koen siitä(kin) syvää syyllisyyttä.
Itsetuntoni on asteikolla 1-10 - noin 2.
Tää kuulostaa nyt treffi-ilmoitukselta:D - mutta - jos tunnet samoin, kirjoitathan ketjuun!
Virtuaalinenkin vertaistuki olisi nyt tarpeen ja suureksi avuksi.
Kiitos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Psykaitrini on määritellyt minun olevan ocd - itselläni ei oikein ole siihen mitään sanottavaa - olen mikä olen, mutta mistä siis apu - mistä Te olette saaneet apua?
Katoppa vaikkka tuolta minkätyylistä apua pitäisi OCD:hen hakea.
www.ocdireland.org
Itse olen ainakin saanut todella paljon lisätietoa ko. sairaudesta.
Et kerro mitään lääkityksestäsi.Jos psykiatrisi(lääkäri) on diagnosoinut ocd:n eli pakko-oireisuuden niin kyllä hoitoon yleensä aina kuuluu lääkitys.Itselläni ollut kolme vuotta lääkkeenä sertraliini ja peratsiini, nyt kesällä aloitettu vihdoin psykoterapia.Ocd ei ole maailmanloppu,sen kanssa oppii elämään.
Itsellä ollut pakko-oireita pääasiassa alueilta: ajatukset, valinnat, siisteys, järjestys. Pelkojakin on ollut, esim. vahva oman, tai tyttöystävän kuolemanpelko. Nämä ovat kuitenkin olleet lyhytaikaisia. Minulla ei siis virallista diagnoosia pakko-oireista, vaan ihan muusta, vaikka ne aika ajoin häiritsevät paljonkin elämää.
Pahempana sairasteluaikana itsellä meni juuri noin, että hyvänä päivänä jne... Erilaiset ongelmat tosin.
Äkkiseltään kun lukee, niin kuulostaa hieman psykoottiselta... Ajatukset tuntuvat tosilta, epärealistiset hallitsemattomat pelot ylipäätään, viittaavat tähän. Onko sinulla ajatuksen rientoa tai todellisuudentajun menettämistä?
Ilmeisesti tila jatkunut vuosiakin, jos kerran lapsiinkin tarttunut? Kyse ei näin ollen olisi vain huonosta kaudesta, vaan kroonisesta ongelmasta. Onko huomattavissa parempia/huonompia kausia? Miten nyt menee? No huonosti kaiketi kun apua pyydät... :) Käyt terapiassa? Eikö se ole auttanut?
Mutta mietipä... Häiritseekö tuo elämääsi? Mieti mistä pelot kumpuavat, tod näk joku sisäinen syy alitajunnassasi. Onko joku ajatus tai tapahtuma, joka laukaisee pelot? Ajattele pelkoja järjellä. Seuraavan kerran kun on hyvä päivä, jätä itsesi siihen mielentilaan. Lopeta ne! Se on niin yksinkertaista. Helppoa se ei ole, mutta yksinkertaista.
Oletko kokeillut meditoida? Sellainen kaikenlainen rentoutuminen voisi sinulle olla hyvä. Rauhallista oloa kohti.
Paljon tsemppiä!
Voisin vastata tuohon ensimmäisen kirjoittajan viestiin. Eli itselläni on ollut juurikin tuota, että välillä saattaa tuntua parin päivän aikana täysin normaalilta, ei obsessioita eikä tarvetta lääkitykseen/hoitoon jne. Toisinaan tuntuu jopa että olen täysin normaali ja ongelmat ovat väistyneet lopullisesti. Sitten taas muutaman päivän sisällä kaikki palaa uudelleen ja sitten ollaankin taas ihan toisen ääripään tilanteessa. Tällä hetkellä tilanne on ehkä tasaisempi, osa pakkoajatuksista on hävinnyt mutta muita ajatuksia/pelkoja on tullut tilalle jotka tekevät elämästä suhteellisen vaikean. Ei ole kyllä helppoa näiden pakko-oireiden kanssa.