Sain tyttäreni 18-vuotiaana, joten en niin nuorena, kuin monet täällä palstalla käyvät, mutta mielestäni nuorena ja TEININÄ kuitenkin.
Olen nyt 25-vuotias. Minun lapseni on nyt siis kohta 7-vuotias ja aloittaa syksyllä koulun.
Teiniäitiydessä olen kokenut enemmän hyviä puolia, kuin huonoja puolia. Ainakin omasta mielestäni ja sehän tässä on tärkeintä. Olla itse tyytyväinen valintaansa.
Vaikka lapseni ei ollut suunniteltu, oli hän todella tervetullut.
Sain opiskella loppuun lukioni, pääsin yliopistoon 21-vuotiaana, kasvatin tyttäreni ja vielä olen yliopistossa, tarkoitus valmistua mahd. pian. Teen myös töitä elättääkseni lapseni ja itseni, pärjäämme todella hyvin.
Minulla ei ole nyt miestä, mutta lapsella on silti miehen malleja monia.
Kun vertaan omaa käyttäytymistäni lapsen kanssa sisareni käyttäytymiseen, joka sai esikoisensa 32-vuotiaana, hän ylisuojelee lastaan (jos tämä nyt on mahdollista), hössöttää ja yilreagoi pieniinkin asioihin.
Minulla tosin oli nuorena paljon opittavaa äitiydestä ja kasvattamisesta, mutta olen omasta mielestäni kasvattanut mahtavan ja ihanan tytön!
Sisareni on jopa alistunut kysymään neuvoani ja on tunnustanut olevansa häpeissään, kun minä pärjäsin aikanani lapsen kanssa kahdestaan helpommin kuin hän omansa.
Olen siitä todella ylpeä!
Kiitän myös 3v. vanhempaa siskoani tuesta, isääni rahallisesta ja lääkärinominaisuuden tuesta ja äitiäni hänen kärsivällisyydestään ja hyväksynnästään!
EN VAIHTAISI PÄIVÄÄKÄÄN POIS! En edes koliikki-itkuja, en uhmaikää ja kolmen tunnin yöunia!
Olen nyt 25-vuotias. Minun lapseni on nyt siis kohta 7-vuotias ja aloittaa syksyllä koulun.
Teiniäitiydessä olen kokenut enemmän hyviä puolia, kuin huonoja puolia. Ainakin omasta mielestäni ja sehän tässä on tärkeintä. Olla itse tyytyväinen valintaansa.
Vaikka lapseni ei ollut suunniteltu, oli hän todella tervetullut.
Sain opiskella loppuun lukioni, pääsin yliopistoon 21-vuotiaana, kasvatin tyttäreni ja vielä olen yliopistossa, tarkoitus valmistua mahd. pian. Teen myös töitä elättääkseni lapseni ja itseni, pärjäämme todella hyvin.
Minulla ei ole nyt miestä, mutta lapsella on silti miehen malleja monia.
Kun vertaan omaa käyttäytymistäni lapsen kanssa sisareni käyttäytymiseen, joka sai esikoisensa 32-vuotiaana, hän ylisuojelee lastaan (jos tämä nyt on mahdollista), hössöttää ja yilreagoi pieniinkin asioihin.
Minulla tosin oli nuorena paljon opittavaa äitiydestä ja kasvattamisesta, mutta olen omasta mielestäni kasvattanut mahtavan ja ihanan tytön!
Sisareni on jopa alistunut kysymään neuvoani ja on tunnustanut olevansa häpeissään, kun minä pärjäsin aikanani lapsen kanssa kahdestaan helpommin kuin hän omansa.
Olen siitä todella ylpeä!
Kiitän myös 3v. vanhempaa siskoani tuesta, isääni rahallisesta ja lääkärinominaisuuden tuesta ja äitiäni hänen kärsivällisyydestään ja hyväksynnästään!
EN VAIHTAISI PÄIVÄÄKÄÄN POIS! En edes koliikki-itkuja, en uhmaikää ja kolmen tunnin yöunia!
Vastaukset 2
Vanhimmat
kannustavasta asenteestasi! Itsekin sain lapsen verrattain nuorena (monen mielestä liian nuoren, olin tuolloin 20.v.
Äitiys on siis nimenomaan asennekysymys! Minäkin olen lukenut ammattiini vasta lapseni ollessa 6.v. Silti olen ehtinyt tehdä monta vuotta jo töitä ja elää rikasta elämää. Rahaa ei tietysti ole ollut liikaa, mutta minulle henkilökohtaisesti on tärkeämpää välittää lapselleni aivan muita arvoja!
Toisaalta on hauska ajatella, että kun lapseni on täysi-ikäinen, minä todennäköisesti olen vielä hyvissä ruumiin- ja sielunvoimissa.
Erittäin hyvää kevättä sinulle ja rakkaimmallesi, siis lapsellesi:o)
aina nämä nelivitoset voittaa!