Hei!
Tuntuu että olen taas pohjalla tämän sairauden johdosta, eikä kerta ole ensimmäinen. Ajoittain vajoan epätoivoon ja masennukseen näiden vapina oireiden takia ja itkeskelen yksikseni tätä "elämääni" miksi juuri minulla pitää olla tällästä. Reilu viikko sitten olin eräissä juhlissa jossa vapina oli sen verran voimakasta että kahvin juomisesta ei tollut yhtään mitään ja taas tuli sellaset fiilikset että onko tämä elämisen arvosta elämää. On helvetin masentavaa kun nämä oireet vaikuttaa mun sosiaaliseen elämään. Olen luonteeltani sosiaalinen ihminen mutta mulle nää sosiaaliset tilanteet on sen verran ahdistavia että olen ruvennut välttelemään. Olen nuoruudesta saakka kärsinyt voimakkaista jännitysoireista ja mulla näihin vapina oireisiin liittyy häpeä joka juurtaa juurensa varmaan siitä että olen joutunut näiden oireiden vuoksi koulukiusatuksi. Yläaste iässä rupesin välttelemään ruokailutilanteita ja edelleen tässä tilanteessa oon edelleen ja tilannetta vaikeuttaa se että vapina oireet on pahentuneet. Terapiassa oon ongelmiani käsitellyt ja saanutkin siitä apua mutta jotenkin nää vapinat on edelleen mun elämässä se asia mikä heikentää mun elämän laatua ja jopa itsetuhoisia ajatuksia tulee välillä. netistä löysin tälläisen sivuston kun kansainvälinen essential tremor foundation jossa oli paljon hyödyllistä tietoa ja huomasin että amerikassa on ainakin tukiryhmiä olemassa sairastaville. Itse olisin kyllä tukiryhmän tarpeessa ja uskoisin että siitä olisi hyötyä myös monelle muulle. Suomessa ei tietääkseni tällästä ryhmää ole, olisikohan se mahdoton ajatus jos ryhmä perustettaisiin? Ainakin haluaisin tavata jonku tästä vaivasta kärsivän ja saada apua sitä kautta. Avun tarpeessa tässä todellakin olisin, löytyyköhän muita?
Tuntuu että olen taas pohjalla tämän sairauden johdosta, eikä kerta ole ensimmäinen. Ajoittain vajoan epätoivoon ja masennukseen näiden vapina oireiden takia ja itkeskelen yksikseni tätä "elämääni" miksi juuri minulla pitää olla tällästä. Reilu viikko sitten olin eräissä juhlissa jossa vapina oli sen verran voimakasta että kahvin juomisesta ei tollut yhtään mitään ja taas tuli sellaset fiilikset että onko tämä elämisen arvosta elämää. On helvetin masentavaa kun nämä oireet vaikuttaa mun sosiaaliseen elämään. Olen luonteeltani sosiaalinen ihminen mutta mulle nää sosiaaliset tilanteet on sen verran ahdistavia että olen ruvennut välttelemään. Olen nuoruudesta saakka kärsinyt voimakkaista jännitysoireista ja mulla näihin vapina oireisiin liittyy häpeä joka juurtaa juurensa varmaan siitä että olen joutunut näiden oireiden vuoksi koulukiusatuksi. Yläaste iässä rupesin välttelemään ruokailutilanteita ja edelleen tässä tilanteessa oon edelleen ja tilannetta vaikeuttaa se että vapina oireet on pahentuneet. Terapiassa oon ongelmiani käsitellyt ja saanutkin siitä apua mutta jotenkin nää vapinat on edelleen mun elämässä se asia mikä heikentää mun elämän laatua ja jopa itsetuhoisia ajatuksia tulee välillä. netistä löysin tälläisen sivuston kun kansainvälinen essential tremor foundation jossa oli paljon hyödyllistä tietoa ja huomasin että amerikassa on ainakin tukiryhmiä olemassa sairastaville. Itse olisin kyllä tukiryhmän tarpeessa ja uskoisin että siitä olisi hyötyä myös monelle muulle. Suomessa ei tietääkseni tällästä ryhmää ole, olisikohan se mahdoton ajatus jos ryhmä perustettaisiin? Ainakin haluaisin tavata jonku tästä vaivasta kärsivän ja saada apua sitä kautta. Avun tarpeessa tässä todellakin olisin, löytyyköhän muita?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moro.
Itse olen 27-vuotias ja minulla on essentiaalista vapinaa ollut jo ala-asteelta lähtien. Lääkkeitä olen syönyt lähes aina vaivaani, mutta nyt viimeisen puolen vuoden aikana en ole käyttänyt lääkettä juuri lainkaan. Olen aina ollut jännittäjä tyyppi ja tärinät luonnollisesti lisääntyvät mitä enemmän jännitän.
Vasen käteni tärisee suhteellisen paljon tai ainakin enemmän kun oikea. Kaikki pikkutarkat puuhat ei enään onnistu. Joskus nuorempana rakensin koottavia muovilentokoneita tms. mutta tänäpäivänä ei tulisi mieleenikään kokeilla.
Minulla on ollut ennen aika huono itseluottamus, mutta nyt puoli vuotta seurustellessa se on parantunut mielestäni huimasti. Tärinät eivät ole vähentyneet, eivätkä tule vähentymäänkään mutta sen olen hyväksynyt.
Koitan välillä tarkkailla ihmisien reaktioita ja koitan aina kertoa vaivastani, jottei kenenkään tarvi epäillä krapulaa tai jotain vierotusongelmaa.
Joistain asioista olen luopunut lähes kokonaan, kuten mukin ja lautasen sekä veitsen ja haarukan yhteiskäytöstä. Jos ei joku onnistu, niin sitten ei.
Joskus kouluaikoina minua saatettiin nimitellä vapinan takia, mutta olen aina yrittänyt ottaa kaiken huumorilla. Toki joskus ärsyttää kun en onnistu jossain perus jutussa.
Minusta ei varmasti ole sinulle juuri apua, mutta haluan silti toivottaa sinulle tsemppiä ja rohkeutta hyväksyä vapinat, jotka luultavasti ovat väistämättömiä.