Oon

ahdistunut ja moniongelmainen. Ehkä se sai sut luulemaan, että pelailen? kun ei me koskaan päästy tutustumaan kunnolla, että oisin voinut kertoa itsestäni. Sä varmaan ajattelet, että oon ihan normaali toimiva ihminen, mutta kun ei. Aika monet asiat on taistelua ja pelkoa ja joskus vaan ne mustat ajatukset saa vallan. Ehkä oon masentunut en enää tiiä sitäkään.
5235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mene lääkäriin ja soita sen jälkeen minulle.

Äänestä

ei ollu multa sulle, eikä keneltään kellekkään. pöh.

Äänestä
  • oli minulta hänelle ja täyttä totta.

    Äänestä

näyttäisi olevan riittävästi aikaa ja halua keskustella keskenään. Niitä vaikeampia asioita ei ole helppoa jakaa toisen ihmisen kanssa, on niin vaikeata luottaa toiseen. Itse kullakin on omat taistelunsa ja pelkonsa, sekä mustemmat ajatuksetkin. Elämäkin kolhii monin tavoin..

Tuntuu mukavalta olla sanoitta toisen lähellä. Ajatusten vaihto taitaa kumminkin olla ainoa keino löytää syvempi yhteys toisen ihmisen kanssa. Luottamuksen rakentaminen lähimmäiseen ja välittäminen ihmisestä itsestään, ahdistuneestakin vaatinee enemmän ihmiseltä itseltään. Sillä tavoin kumminkin syntyy kestäviä ihmissuhteita. Siihen ahdistukseen kun luultavimmin jokainen ihminen tutustuu elämänsä varrella joskus.

Jos tunnistaa itsessään ongelmansa, saattaa ratkaisutkin olla lähempänä. On ihmisiä, jotka elävät elämänsä myöntämättä ainoatakaan ongelmaa itsessään tai elämässään, silloin kehittyminen ja kasvaminen voi olla paljon vaikeampaa, kuin sellaisella, joka tietää ongelmakohdat.

Normaali ja toimiva ihminen, sen määritteleminen lienee mahdoton tehtävä. Niitä määritelmiä kun on kuin sieniä sateella, riippuen aina siitä kuka mistäkin näkökohdasta sitä normaaliutta katselee.

Ollaan me kaikki vaan ihan kelvollisia ihmisiä tavallamme. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ujo. kirjoitti:

ahdistunut ja moniongelmainen. Ehkä se sai sut luulemaan, että pelailen? kun ei me koskaan päästy tutustumaan kunnolla, että oisin voinut kertoa itsestäni. Sä varmaan ajattelet, että oon ihan normaali toimiva ihminen, mutta kun ei. Aika monet asiat on taistelua ja pelkoa ja joskus vaan ne mustat ajatukset saa vallan. Ehkä oon masentunut en enää tiiä sitäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu