Turkulainen professori arvioi steiinerpedagogiikan arkkigurun, Turun dosentin ja Snellun opettajan jne. Simo Skinnarin opettajakoulutuksen oppikirjaksi tarkoittamaansa teosta.
http://www.sosiaalipoliittinenyhdistys.fi/janus/0105/kirja-arvio4_0105.pdf
Hämärää pedagoogiikkaa
8
501
Vastaukset
En ole Skinnarin teosta lukenut, mutta jos se on Ervastin kuvaaman kaltainen, ei sillä paljon painoarvoa oppikirjana ole.
En tunne Skinnarin työtä tai ajatuksia, mutta ainakin Ervastin arvion perusteella hän vaikuttaa juuri sellaiselta "vahnakantaiselta" steinerpedagogilta, joka ei ehkä ihan kykene muuntumaan nykymaailman vaatimalla tavalla.
Toisaalta en ole lukenut Skinnarin kirjaa, jota Ervasti ansiokkaasti arvostelee, joten en voi tietää onko arvio objektiivinen.- steineräippä
Minä tunnen Skinnarin työn ja ajatukset. En missään nimessä lähtisi yhtään vähättelemään Skinnarin saavutuksia suomalaisen steinerkoulun ja antroposofian uranuurtajana ja kehittäjänä. Hän on kiistämättä yksi antroposofiaan ja steinerpedagogiikkaan parhaiten perehtyneitä ihmisiä maassamme. Voin vakuuttaa, että hänen tietotaitoaan ja näkemyksiään kunnioitetaan jokaisessa Suomen steinerkoulussa lähes siinä missä Reijo Wileniusta. Reijo Wilenius on toki suomalaisille steinerkouluille ehkä arvostetuin oppi-isä. Steinerkoulun opettajat kouluttavan Snellman korkeakoulun nykyisen rehtorin pitkästä urasta hengentieteen parissa kertoo jo se, että hän toimi Suomen antroposofisen liiton puheenjohtajana 1966-96. Simo Skinnarin steinerpedagoogisista teoksista opettajien peruslukemistoon kuuluu mm. Simo Skinnari (1988) Steinerpedagoginen ihmiskuva ja kasvatuskäytäntö luokilla 1-4
Viime vuonna olin kipeänä, mutta nämä Simon sanat auttoivat minut yli. Silloin ymmärsin vasta, että paraneminen tapahtuu itsestään. Steinerkin aikanaa opetti, että esim. kasvain voi kasvaa itsekseen ja myös kasvaa pois itsekseen, jos niin haluaa.
Lainaan Simon kirjoitusta tältä sivulta:
http://www.rajatieto.fi/messusivu/23
"Sairastuttuani aloin harjoitella entistä perusteellisemmin meditaatiota, kävin reikikursseja ja osallistuin erilaisiin parantamisistuntoihin. Vähitellen aloin huomata ihan konkreettisesti, että paraneminen ja eheytyminen ovat mahdollisia. Aloin huomata ihmisen mielen ja hengen valtavat voimat. Aloin kokea elämän ikuisuusulottuvuutta. Lopulta oivalsin, että kaikki paraneminen tapahtuu Itsestään ja tuo Itse on Kristus minussa. Kristus ei ole oppi vaan voimalaatu, jolla voi olla muitakin nimityksiä (vaikka yhtenäinen kenttä).
Kiitos Simolle näistä sanoista, jotka auttavat meitä jaksamaan. :) - Steinerfaijan koulussa
olin kuuntelemassa tämän "parantajanakin" toimivan monitaitomies Skinnarin evankelioimistilaisuutta vajaat vuosi sitten. On ihme, jos Steinerfaija koulunsa aktiivina et muka ole tietoinen tuosta suuruuudesta steinerkoulun alalla.
Esiintymisesi palsta-aktiivina on yhä epäuskottavampaa. Mielestäni sinä vedät sellaista roolia, jonka tarkoituksena on yrittää vakuuttaa epäileviä lukijoita, että koulusi on mitä mainioin opinahjo vapaa-ajattelijoiden ja muiden maallistuneiden vanhempien kakaroille. Olet ollut siinä aivan liian innokas, ja - epäuskottava.
Steinerilaisten kanssa hankauksiin joutuneet ovat tottuneet siihen, että nämä ovat keskustelukumppaneina äärimmäisen epäluotettavia: tarvittaessa hyvin empaattisia, lämpimiä, mutta jopa lipeviä, tarvittaessa vyön alle lyöviä persoonaa kohtaan äärimmäisen julmia epäihmisiä. Myös väärillä nimillä esiintyminen on tavallista, kun on tarkoitus udella kyseenalaistajilta tietoja, joita ei ole uskallettu tuoda julkisuuteen koston pelossa. Konstit on monet, eivätkä normaalit moraalisäännöt inhimillisessä kanssakäymisessä sido steinerilaista.
Jos tämä ei ole lahkolaisuutta, niin mikä sitten. Lähinnä tulevat vertailukohtana mieleen skientologit ja heidän kovat menetelmänsä arvostelijoita kohtaan. - uusi lahkolajikeko?
Steinerfaijan koulussa kirjoitti:
olin kuuntelemassa tämän "parantajanakin" toimivan monitaitomies Skinnarin evankelioimistilaisuutta vajaat vuosi sitten. On ihme, jos Steinerfaija koulunsa aktiivina et muka ole tietoinen tuosta suuruuudesta steinerkoulun alalla.
Esiintymisesi palsta-aktiivina on yhä epäuskottavampaa. Mielestäni sinä vedät sellaista roolia, jonka tarkoituksena on yrittää vakuuttaa epäileviä lukijoita, että koulusi on mitä mainioin opinahjo vapaa-ajattelijoiden ja muiden maallistuneiden vanhempien kakaroille. Olet ollut siinä aivan liian innokas, ja - epäuskottava.
Steinerilaisten kanssa hankauksiin joutuneet ovat tottuneet siihen, että nämä ovat keskustelukumppaneina äärimmäisen epäluotettavia: tarvittaessa hyvin empaattisia, lämpimiä, mutta jopa lipeviä, tarvittaessa vyön alle lyöviä persoonaa kohtaan äärimmäisen julmia epäihmisiä. Myös väärillä nimillä esiintyminen on tavallista, kun on tarkoitus udella kyseenalaistajilta tietoja, joita ei ole uskallettu tuoda julkisuuteen koston pelossa. Konstit on monet, eivätkä normaalit moraalisäännöt inhimillisessä kanssakäymisessä sido steinerilaista.
Jos tämä ei ole lahkolaisuutta, niin mikä sitten. Lähinnä tulevat vertailukohtana mieleen skientologit ja heidän kovat menetelmänsä arvostelijoita kohtaan.ihme höpinää
steineräippä kirjoitti:
Minä tunnen Skinnarin työn ja ajatukset. En missään nimessä lähtisi yhtään vähättelemään Skinnarin saavutuksia suomalaisen steinerkoulun ja antroposofian uranuurtajana ja kehittäjänä. Hän on kiistämättä yksi antroposofiaan ja steinerpedagogiikkaan parhaiten perehtyneitä ihmisiä maassamme. Voin vakuuttaa, että hänen tietotaitoaan ja näkemyksiään kunnioitetaan jokaisessa Suomen steinerkoulussa lähes siinä missä Reijo Wileniusta. Reijo Wilenius on toki suomalaisille steinerkouluille ehkä arvostetuin oppi-isä. Steinerkoulun opettajat kouluttavan Snellman korkeakoulun nykyisen rehtorin pitkästä urasta hengentieteen parissa kertoo jo se, että hän toimi Suomen antroposofisen liiton puheenjohtajana 1966-96. Simo Skinnarin steinerpedagoogisista teoksista opettajien peruslukemistoon kuuluu mm. Simo Skinnari (1988) Steinerpedagoginen ihmiskuva ja kasvatuskäytäntö luokilla 1-4
Viime vuonna olin kipeänä, mutta nämä Simon sanat auttoivat minut yli. Silloin ymmärsin vasta, että paraneminen tapahtuu itsestään. Steinerkin aikanaa opetti, että esim. kasvain voi kasvaa itsekseen ja myös kasvaa pois itsekseen, jos niin haluaa.
Lainaan Simon kirjoitusta tältä sivulta:
http://www.rajatieto.fi/messusivu/23
"Sairastuttuani aloin harjoitella entistä perusteellisemmin meditaatiota, kävin reikikursseja ja osallistuin erilaisiin parantamisistuntoihin. Vähitellen aloin huomata ihan konkreettisesti, että paraneminen ja eheytyminen ovat mahdollisia. Aloin huomata ihmisen mielen ja hengen valtavat voimat. Aloin kokea elämän ikuisuusulottuvuutta. Lopulta oivalsin, että kaikki paraneminen tapahtuu Itsestään ja tuo Itse on Kristus minussa. Kristus ei ole oppi vaan voimalaatu, jolla voi olla muitakin nimityksiä (vaikka yhtenäinen kenttä).
Kiitos Simolle näistä sanoista, jotka auttavat meitä jaksamaan. :)Jos nyt ihan tosissaan funtsii, niin kyllä nämä on sellaista tavaraa, joka kuulostaa jo hiukan tahalliselta provokaatiolta. Ei sillä, etteikö kyseessä olisi ihan validi antrohömppä, mutta...
Noi antroposofien ajatusleikit on periaatteessa samaa kamaa kuin raamatunselitykset ja nämä "kuinka monta enkeliä mahtuu nuppineulan nuppiin" pähkäilyt...
Varmasti ihmisessä on monta puolta ja päänsisäisiä liikkeitä ei hevillä selvitetä (no ehkä just hevillä ;o) mutta kun noitten antro- ja kristusteorioiden taustalla on niin paljon itse itseään selittäviä "hengentieteellisiä" teorioita, joitten pohjalle rakennetaan lisää teorioita...
Se korttitalo romahtaa äkkiä, kun oma ajatus alkaa luistaa.
Hyvä silti, että nämä jutu ovat vain joidenkin steinerkoulunkin parissa huseeraavien aikuisten välisiä horinoita, eivätkä ne lasten koulunköyntiin vaikuta sen enempää kuin jonkun matematiikanopettajan helluntalaisuus peruskoulussa ;o)Steinerfaijan koulussa kirjoitti:
olin kuuntelemassa tämän "parantajanakin" toimivan monitaitomies Skinnarin evankelioimistilaisuutta vajaat vuosi sitten. On ihme, jos Steinerfaija koulunsa aktiivina et muka ole tietoinen tuosta suuruuudesta steinerkoulun alalla.
Esiintymisesi palsta-aktiivina on yhä epäuskottavampaa. Mielestäni sinä vedät sellaista roolia, jonka tarkoituksena on yrittää vakuuttaa epäileviä lukijoita, että koulusi on mitä mainioin opinahjo vapaa-ajattelijoiden ja muiden maallistuneiden vanhempien kakaroille. Olet ollut siinä aivan liian innokas, ja - epäuskottava.
Steinerilaisten kanssa hankauksiin joutuneet ovat tottuneet siihen, että nämä ovat keskustelukumppaneina äärimmäisen epäluotettavia: tarvittaessa hyvin empaattisia, lämpimiä, mutta jopa lipeviä, tarvittaessa vyön alle lyöviä persoonaa kohtaan äärimmäisen julmia epäihmisiä. Myös väärillä nimillä esiintyminen on tavallista, kun on tarkoitus udella kyseenalaistajilta tietoja, joita ei ole uskallettu tuoda julkisuuteen koston pelossa. Konstit on monet, eivätkä normaalit moraalisäännöt inhimillisessä kanssakäymisessä sido steinerilaista.
Jos tämä ei ole lahkolaisuutta, niin mikä sitten. Lähinnä tulevat vertailukohtana mieleen skientologit ja heidän kovat menetelmänsä arvostelijoita kohtaan.Tuohon en nyt sitten keksi paljon muuta sanottavaa kuin sen, että tuon luonnehdinnan avulla sinä pystyt perustelemaan itsellesi minkä tahansa kommentin kieroiluksi.
En usko, että on olemassa mitään perusteluja, joilla sinun päätäsi käännetään. Voisit nyt kumminkin miettiä, että jos on pienikin mahdollisuus sille, että olet tulkinnut minut väärin, niin voisimme saada keskusteluakin aikaiseksi.
Minä nimittäin olen ihan tosissani sitä mieltä, mitä sanon. Usko tai älä.- muille steinerilaisille?
Steinerfaija kirjoitti:
Jos nyt ihan tosissaan funtsii, niin kyllä nämä on sellaista tavaraa, joka kuulostaa jo hiukan tahalliselta provokaatiolta. Ei sillä, etteikö kyseessä olisi ihan validi antrohömppä, mutta...
Noi antroposofien ajatusleikit on periaatteessa samaa kamaa kuin raamatunselitykset ja nämä "kuinka monta enkeliä mahtuu nuppineulan nuppiin" pähkäilyt...
Varmasti ihmisessä on monta puolta ja päänsisäisiä liikkeitä ei hevillä selvitetä (no ehkä just hevillä ;o) mutta kun noitten antro- ja kristusteorioiden taustalla on niin paljon itse itseään selittäviä "hengentieteellisiä" teorioita, joitten pohjalle rakennetaan lisää teorioita...
Se korttitalo romahtaa äkkiä, kun oma ajatus alkaa luistaa.
Hyvä silti, että nämä jutu ovat vain joidenkin steinerkoulunkin parissa huseeraavien aikuisten välisiä horinoita, eivätkä ne lasten koulunköyntiin vaikuta sen enempää kuin jonkun matematiikanopettajan helluntalaisuus peruskoulussa ;o)Steineräipän jutut eivät sisältönsä puolesta juurikaan eroa muiden antroposofien jutuista. Suositteletko lääkkeitä kenties myös suomalaisille steinerpedagogiikan uranuurtajille ja puolelle steinerkoulujen opettajakuntaa?
Matematiikan opettajan helluntailaisuus ei tietääkseni ole minkään koulun tausta-ajatus. Valitettavasti steinerkoulun ihmiskäsitys kuitenkin rakentuu nimen omaan antroposofian varaan. On se turhauttavaa kun asiat pitää vääntää rautalangasta, mutta silti ne ei tunnu menevän jakeluun...
Onnea valitsemallesi tielle.
- ole itse
suuri Skinnari-fani, mutta kylläpä jaksaa tämä Ervastikin olla aina steinerkouluja vastaan. Sama jäbähän on tämänkin jo klassikoksi muodostuneen tekstin takana: http://www.skepsis.fi/lehti/2001/2001-3erva.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768