Olin jo teininä erilainen. En osannut kikattaa ja bilettää, roikkua kännissä poikien kaulassa ja siten iskeä joka viikonloppu uusi "poikakaveri".. En myöskään ollut kiinnostunut partiosta, kerhoista tai pelannut missään joukkueessa. En osannut tanssia keimalevan vapautuneesti, enkä koskaan oppinut laulamaan karaokea, vaikka kuorossa lauloinkin. Huumorintajuni oli "hiljaista" ja olin iloinen sekä positiivinen. Se ei riitä? Jäin aina syrjään.
Olin muiden seurassa viihtyvä "sivustaseuraaja". Katselin ja ihmiettelin muiden menoa ja touhotusta, joskus surinkin sitä etten itse osannut olla samanlainen. Minusta kai pidettiinkin, ja minuun luotettiin. Oli jokunen ystäväkin, mutta aikuistuttuamme olemme ajautuneet erilleen.
Ei ole helppoa olla rauhallinen, kotonaviihtyvä ekstrovertti. Nyt aikuisiällä on lähes mahdotonta löytää uusia ystäviä, kun en ole lankaan kiinnostunut jostakin ryhmäjumpasta tai punttisalista, puhumattakaan lukupiireistä tai kansalaisopiston kursseista. Baareissa en käy, kun en jaksa valvoa, ja juoda. Olen huomannut että tällainen rauhallinen nainen ei baareista seuraa saa. Pitäisi osata hihittää ja tanssia takapuoltaan hetkuttaen. Miehet kohtelevat minua kuin ilmaa ja naisilla ovat omat kikattelevat kuppikuntansa..
Silti pidän ihmisistä ja olen avoin sekä sosiaalinen. En edes ujo. Vanhat kaverit ovat omilla tahoillaan naimisissa eikä uusia ole löytynyt. Olen itse eronnut ja tuttavapiirissäni on vain naimisissa olevia ihmisiä, jotka viettävät vapaa-aikansa perheen kesken. Elän täysin erilaista elämää kuin he ydinperheissään; omakotitalo, koira, kissa, mökki ja etelänmatkat. Riidat, seksi tai sen puute, keskinäinen rakkaus tai sen puute. Ja tuttavien tapaamiset/illanvietot muiden ydinperheellisten kesken.
Olen ilmaa kaikille. Istua kökötän yksin kotonani vaikka sydän ja suu palaa halusta puhua, ja sielu sekä korvat kuunnella. Seuranani vain Tyhjiä seiniä joissa vanhoja naulanreikiä ja teippienjälkiä. Kaikki on kierretty, konsertit, museot, kesätapahtumat, risteilyt ja Tallinnanmatkat. Siellä muiden keskellä yksinäisyys vain korostuu. En ole siellä muita yksinäisä nähnyt, seurueita vain. Joitakin (nuoria) miehiä lukuunottamatta. Mutta miehillehän olen ilmaa.
Kun on tällainen tavallinen mutta ei siltikään "tavallinen", niin ei ole kenenkään mielestä kiinnostava, eikä kenenkään muottiin sopiva. Pitäisikö ollakaan? Jos ei ole jollain tapaa kiihkoilija, pipertäjä, horoskooppi-vaihtoehto-huuhaahullu, kukkahattu, poliitikko, viininmaistelija, joogaaja, napatanssija, karaokelaulaja, koira/kissa/hevosihminen, taiteilija, tai edes IT-nörtti, niin olen kai kastiton? Tavallinen kotona viihtyvä makkarakastiketta syövä ulkona lenkkeilevä tuulipukuakin käyttävä nainen jota ei kukaan huomaa.
ja liian pitkä tylsä tekstikin kaiken lisäksi
Olin muiden seurassa viihtyvä "sivustaseuraaja". Katselin ja ihmiettelin muiden menoa ja touhotusta, joskus surinkin sitä etten itse osannut olla samanlainen. Minusta kai pidettiinkin, ja minuun luotettiin. Oli jokunen ystäväkin, mutta aikuistuttuamme olemme ajautuneet erilleen.
Ei ole helppoa olla rauhallinen, kotonaviihtyvä ekstrovertti. Nyt aikuisiällä on lähes mahdotonta löytää uusia ystäviä, kun en ole lankaan kiinnostunut jostakin ryhmäjumpasta tai punttisalista, puhumattakaan lukupiireistä tai kansalaisopiston kursseista. Baareissa en käy, kun en jaksa valvoa, ja juoda. Olen huomannut että tällainen rauhallinen nainen ei baareista seuraa saa. Pitäisi osata hihittää ja tanssia takapuoltaan hetkuttaen. Miehet kohtelevat minua kuin ilmaa ja naisilla ovat omat kikattelevat kuppikuntansa..
Silti pidän ihmisistä ja olen avoin sekä sosiaalinen. En edes ujo. Vanhat kaverit ovat omilla tahoillaan naimisissa eikä uusia ole löytynyt. Olen itse eronnut ja tuttavapiirissäni on vain naimisissa olevia ihmisiä, jotka viettävät vapaa-aikansa perheen kesken. Elän täysin erilaista elämää kuin he ydinperheissään; omakotitalo, koira, kissa, mökki ja etelänmatkat. Riidat, seksi tai sen puute, keskinäinen rakkaus tai sen puute. Ja tuttavien tapaamiset/illanvietot muiden ydinperheellisten kesken.
Olen ilmaa kaikille. Istua kökötän yksin kotonani vaikka sydän ja suu palaa halusta puhua, ja sielu sekä korvat kuunnella. Seuranani vain Tyhjiä seiniä joissa vanhoja naulanreikiä ja teippienjälkiä. Kaikki on kierretty, konsertit, museot, kesätapahtumat, risteilyt ja Tallinnanmatkat. Siellä muiden keskellä yksinäisyys vain korostuu. En ole siellä muita yksinäisä nähnyt, seurueita vain. Joitakin (nuoria) miehiä lukuunottamatta. Mutta miehillehän olen ilmaa.
Kun on tällainen tavallinen mutta ei siltikään "tavallinen", niin ei ole kenenkään mielestä kiinnostava, eikä kenenkään muottiin sopiva. Pitäisikö ollakaan? Jos ei ole jollain tapaa kiihkoilija, pipertäjä, horoskooppi-vaihtoehto-huuhaahullu, kukkahattu, poliitikko, viininmaistelija, joogaaja, napatanssija, karaokelaulaja, koira/kissa/hevosihminen, taiteilija, tai edes IT-nörtti, niin olen kai kastiton? Tavallinen kotona viihtyvä makkarakastiketta syövä ulkona lenkkeilevä tuulipukuakin käyttävä nainen jota ei kukaan huomaa.
ja liian pitkä tylsä tekstikin kaiken lisäksi
Vastaukset 1
Vanhimmat
päin olet? tekstisi oli jotenkin hauska. Ja tunnistin itseäni monelta osin. Tosin olen kyllä ujo, mitä sinä et kai ollut.
Ja myös sillä erolla, että käyn baareissa, koska olen enemmän yöeläjä (lenkilläkin käyn mielellään pimeällä)
... ja baareissa käyn, koska tykkään musiikista, ja tanssimisestakin joskus (en tosin hihitä tai hetkuta takapuolta, ainakaan tietääkseni, tanssin omaksi ilokseni omalla tyylillä) .
Mutta noin muuten, olen rauhallinen, viihdyn kotona, ja syön makkarakastiketta myös:) ja tuo sivustaseuraaja kuvaa myös hyvin, olen ollut sellainen varsinkin nuorempana, ja vieläkin.
olen siis nainen, ja ystäviä ei ole liikaa. Mutta on varmaan mahdotonta että olisit samasta kaupungista?