Jonotusaika?

Olisin utelias tietämään, kuinka pitkiä jonotusaikoja muualla on sydänpolille (kiireettömällä) lähetteellä?
Itse sain lähetteen sydämen ultraäänitutkimukseen työterveydestä viimevuoden marraskuussa, eikä vieläkään ole kuulunut aikaa polille, eli 9 kk on jonoteltu:)
8633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eikös tuollaisesta pitäisi jo valittaa? 6 kk hoitoon pitäisi olla maksimi...

Itse olen ollut vain yksityispuolella (työterveys ja sieltä lähetteellä muualla), joten omaa kokemusta ei ole.

Äänestä
  • ...Joo, olen pariin otteeseen soittanut polille, ja olen kuulemma edelleen jonossa; lääkäripulaan vetosi hoitaja. Päivitteli kyllä venähtänyttä jonotusaikaa:/ Mutta "hengissä ollaan",eli täytyy vain odotella. Onneksi olo on ok:)

    Äänestä

Jonotusaika on virunut yli lain salliman rajan. Tuollaiseen tutkimukseen pitäisi päästä 6 kk:n sisällä.
Onneksi terveydentilasi on ilmeisesti kohtuullisen hyvä, joten ei ole isompaa hätää asiassa.
Tehdäänkö tutkimuksessa muuta kuin ultraääni? Esimerkiksi varjoainekuvaus?

Äänestä
  • Lähete on nimenomaan sydämen ultraäänitutkimukseen, ja lisäksi lääkäri on määrännyt ilmeisesti joitain verikokeita. Aiemmin tänä vuonna on työterveydessä tehty rasitus-EKG ja Holtter (joiden tulos normaali, rasitusekg:ssä tosin lisälyöntejä) Olen 32v nainen. Oireina, joiden takia hakeuduin lääkäriin, on ollut mm.hengästyminen, painon tunne rintakehällä ja rytmihäiriötuntemukset. Nämä oireet olivat pahoja vielä viime talvena, mutta ovat onneksi huomattavasti helpottaneet. Sydämestäni löytyi kuitenkin sivuääni, joka nyt siis on tarkoitus tarkistaa polilla..jahka sinne asti pääsen;)

    Äänestä

  • nou hätä kirjoitti:

    Lähete on nimenomaan sydämen ultraäänitutkimukseen, ja lisäksi lääkäri on määrännyt ilmeisesti joitain verikokeita. Aiemmin tänä vuonna on työterveydessä tehty rasitus-EKG ja Holtter (joiden tulos normaali, rasitusekg:ssä tosin lisälyöntejä) Olen 32v nainen. Oireina, joiden takia hakeuduin lääkäriin, on ollut mm.hengästyminen, painon tunne rintakehällä ja rytmihäiriötuntemukset. Nämä oireet olivat pahoja vielä viime talvena, mutta ovat onneksi huomattavasti helpottaneet. Sydämestäni löytyi kuitenkin sivuääni, joka nyt siis on tarkoitus tarkistaa polilla..jahka sinne asti pääsen;)

    Itse kävin yksityispuolen kardiologilla ultyraäänitutkimuksessa. Oli itse asiassa sama kardiologi, jota konsultoitiin muutenkin, mutta kun työterveys ei uä:tä maksanut, niin maksoin itse. Oli muistaakseni n. 70 euroa KELA-korvauksen jälkeen.

    Kannattaisiko sinunkin harkita tätä vaihtoehtoa? Asia etenisi ainakin nopeasti.

    Äänestä

No niin, vuosi on kulunut lähetteen saamisesta, ja tänään viimein kolahti postilaatikkoon aika sydänpolille ultraäänitutkimukseen parin viikon päähän!! Yippee..=) Jospa saisi vihdoinkin selvyyttä asioihin.

Äänestä

ultra pitäisi tehdä? Keskussairaalassako? Oletko todella saanut/nähnyt lähetteen , kopion tietysti? Siitä tolki kannattaakin pyytää kopio itselle lähettävältä taholta. Yleensä se menee vain asianomaiseen paikkaan ja sinne kannattaa kohtuullisen ajan kuluttua soittaa ja kysyä, onko tullut perille ja pyytää tiedoksi oletettu aika.

ihmiset ja koneet tekevät tahattomia virheitäkin. Sain poliklinikalta kutsukirjeen, menin ja eipä ollut mitään aikaa varattuna, vaikka minulla oli paperi. Jäin odottelemaan, ja onnekseni joku peruutti ja pääsin tutkimukseen. Selvisi, että johtui harjoittelijan virheestä, joka oli jäänyt korjaamatta.

Äänestä
  • mutta oli kyllä kohtuuttoman pitkä aika!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nou hätä kirjoitti:

Olisin utelias tietämään, kuinka pitkiä jonotusaikoja muualla on sydänpolille (kiireettömällä) lähetteellä?
Itse sain lähetteen sydämen ultraäänitutkimukseen työterveydestä viimevuoden marraskuussa, eikä vieläkään ole kuulunut aikaa polille, eli 9 kk on jonoteltu:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu