Niin paljon pahaa sattui yhteen menoon, menetin työni, tuli yllätysero (itken vieläkin, kuukausien jälkeen puolisoni perään enkä halua ketään muuta, kukaan ei ole hän) ja vanha isäni sai sydänkohtauksen ja joutui henkitoreissaan sairaalaan. Ihan liikaa stressiä tulee siitä, että entinen elämäni on lopullisesti mennyttä, kuin myös KAIKKI kaverini. Yksi vielä jaksaa pyydellä mukaansa elokuviin jne joihin mulla ei enää ole varaa. Ja jos tapaan tämän henkilön jossain, hän käyttää minua likasankonaan johon kaataa kaikki paska ja juorut.
Tällä hetkellä elämäni keskittyy siihen että pärjään näillä naurettavilla tuilla kuukauden. Asun kamalassa pienessä asunnossa, mulla ei ole verhoja eikä kelloa eikä lamppuja eikä teeveetä. Olen laihtunut rajusti ja tarvitsisin uusia vaatteita mutta ei ole varaa. Tuntuu että kaikki on niin vanhaa, rikkinäistä ja nuhjuista. Tunnen itseni niin vanhaksi ja rumaksi, olen vasta 27 ja tiedän että olen nuori mutta ei se siltä tunnu. Olen koittanut löytää keikkatöitä ja vaikka mitä mutta työnsaantia rajoittaa terveys ja ajokortittomuus. Harjoittelukuukaudetkin on melkein kaikki käytetty. Säästöjä ei ole yhtään. Työttömyys on kamalaa, rahattomuus on kamalaa, yksin oleminen on kamalaa, pelko siitä että isä kuolee on kamalaa.
En halua syödä lääkkeitä tai mennä hoitoon, kokemusta on siitäkin paskasta kymmenen vuoden takaa.
Miten saan elämänhalua takaisin kun kaikki ympärilläni masentaa?
Tällä hetkellä elämäni keskittyy siihen että pärjään näillä naurettavilla tuilla kuukauden. Asun kamalassa pienessä asunnossa, mulla ei ole verhoja eikä kelloa eikä lamppuja eikä teeveetä. Olen laihtunut rajusti ja tarvitsisin uusia vaatteita mutta ei ole varaa. Tuntuu että kaikki on niin vanhaa, rikkinäistä ja nuhjuista. Tunnen itseni niin vanhaksi ja rumaksi, olen vasta 27 ja tiedän että olen nuori mutta ei se siltä tunnu. Olen koittanut löytää keikkatöitä ja vaikka mitä mutta työnsaantia rajoittaa terveys ja ajokortittomuus. Harjoittelukuukaudetkin on melkein kaikki käytetty. Säästöjä ei ole yhtään. Työttömyys on kamalaa, rahattomuus on kamalaa, yksin oleminen on kamalaa, pelko siitä että isä kuolee on kamalaa.
En halua syödä lääkkeitä tai mennä hoitoon, kokemusta on siitäkin paskasta kymmenen vuoden takaa.
Miten saan elämänhalua takaisin kun kaikki ympärilläni masentaa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Haet vain sitä työtä sinnikkäästi, ei yksi työpaikka kerrallaan vaan haet kymmeniin yht aikaa, lopetat haun vasta sitten kun uusi työsopimuksesi on jo allekirjoitettu. ET ENNEN.
Tiedän että sen haun mielellään lopettaa kun on tieto jostain työhaastattelusta tms.
Käväseppäs kirppiksellä, niitä nyt on joka kylässä, sieltä löytyy niitä vaatteita yllättävän halvalla, joka lähtöön.
Itse olen myös samassa tilanteessa, lomautettuna, joka toisen viikon, eikä tällä palkalla elä. (minulla on kolme lasta) Mutta onneksi on niitä säästöjä sentään, ja nyt kun "kurjistelu" on käännetty päälle, olen päässyt sellaiseen rahankäytön tasaantumiseen että teen tappiota vain 200 e/kk. Katsotaan kumpi loppuu ennemmin, säästöt vai lama. Voin toki vielä muuttaa pienempään asuntoon jos seinä nousee pystyyn. Tai jopa mennä vuokralle. Mutta tosi on, että masentaahan tämä.
Toivotan Sinulle kuitenkin voimia, ei tämä lama enää kauaa kestä, aina on noustu suosta, sinä olet vielä nuori. Koita hankkia itsellesi kaksi työtä. Iltatyö ja päivätyö, silloin ei kaverittomat illat niin häiritse, ja rahaa tulee siitäkin ajasta. (itsekin tein näin, mutta minulla kun tuo pienin lapsi on vasta 2v, se ei ole niin hyvä juttu.)
Just noi vaatteet kannattaa etsiä kirppikseltä tai halppiksien muista ale-myynneistä. Se on täysin selvää ettei merkki/trendivaatteita pysty ostamaan, enkä niitä kyllä periaatteista itse muutenkaan harrasta.
Toivon tosiaan kaikkea hyvää ja haluaisin myös jotenkin auttaa, kun kokemusta on... 90-luvun alun lamassa olin kolmen lapsen yh, meni työt, olin kahden asunnon loukussa, kuoli miesystävä ja isä, sairastuin fyysisesti (todettiin sitten keliakia myöhemmin) ja tietysti masennuin. Asunnot meni ja velkaa jäi. Pääsin sitten jossain vaiheessa velkasaneeraukseen, lähdin uudelleen opiskelemaan ja pääsin takasin työelämään. Nyt on sitten taas kuitenkin useita uusia tauteja tullut ja olen määräaikaisella eläkkeellä, laseni teki itsemurhan vuosi sitten (uskon senkin olevan osittain vielä tämän edellisen laman jälkimainikeja). Eli meillä maksetaan vielä vanhemman laman laskua:(
Sen mitä nyt tekisin toisin kuin lähes 20 v sitten, olisi että tunnistaisin kuinka masentunut olin siitä kaikesta (meni pitkään kun joka aamu herätessä kirosin sitä etten ollutkaan kuollut). Masennukseni ja oma alavireeni vei varmaan lapsilta paljon pois, kun äiti ei jaksanut ollakaan läsnä, ruuat tein, mutta esim kouluasioihin ei vain riittänyt yhtään energiaa. Nyt siis osaisin tunnistaa kuinka masentunut olin ja hakisin siihen aktiivisesti apua - kyllä silloinkin yritin, mutta ei riittävästi jaksanut. Oli siinä kyllä myös sellainen näkökulma, että joutui luopumaan kokonaan entisestä arvomaailmasta (kaikesta pinnallisesta ja paskantärkeydestä), mikä ei käynytkään ihan vuodessa parissa, mutta tänäpäivänä olen äärettömän tyytyväinen siihen, että olen löytänyt yhteyden/rakkauden luontoon ja arvostan aitoja asioita!
Eli siis jos tuntuu ettei jaksa, niin hakekaa ainkain keskustelu ym. apua, kun sitä on jo tänäpäivänä ihan eri mittakaavassakin tarjollakin.
Mulla olisi myös ylimääräisiä verhoja... :)
--on kamalaa. Tämähän voi kestää vielä vaikka vuosia. Itseäni saa syyttää kun hankin yliopistokoulutuksen - luulin hälmö että työnsaanti olisi taattu. Pahinta työttömyydessä on ettei koskaan ole lomaa. Viikonloppunakin pitäisi hakemusta väsätä johonkin mitättömään paskaduuniin.
Vaatteita ei muuten kannata ostaa mistään kirpparilta, tekee ihmisestä entistä luuserimman näköisen työnantajien silmissä. Kun menee huonosti kannattaa panostaa itseen.
Millaista tukea sä haluat?
Mä en ainakaan keksi enää muuta.
Kun ei kirpparitkaan innosta ja akateeminen ura on takana.
Mä en kyllä tajua, miksi kirppari vaatteet tekevät enemmän ihmisestä luuserin kun muut?
Pukeutuneena kirppari vaatteisiin jo sata vuotta.
Toihan on ihan naurettavaa saivartelua.
Ei ketään kiinnosta, mitä sä oot vaatteesi ostanut, kunhan ne on siistit.
Nouse jo sieltä suosta, missä rämmit.
Me ollaan täällä.
Sun kanssa.
Juttuhan on näin että kun asiat sattuvat menemään päin helvettiä esim työttömyydn takia, kuten myös itsellä, on aivan sama vaikka ampuisi kuulan kalloon. Opiskelu ei kannata, siitä ei ole kuin harmia. Töitä on turha etsiä, työnantajia ei koulutus kiinnosta, CV:tä vilkaisevat ja jos siellä sattuu näkymään työttömyysjakso niin kiinnostus loppuu siihen. Itse siis olen 38 vuotias työtön, AMK opinnot ovat loppusuoralla ja pysyvät kun jo aloittaminenkin kaduttaa. En aio tehdä enää yhtään päivää palkallista työtä. kyllä sitä pärjää ihan yhtä hyvin työttömyyskorvauksella, sossun rahoilla ja pimeillä tuloilla.
Viiden vuoden työttömyyden jälkeen työkyvyttömyyseläkkeelle pä'äsin, pitää vain olla päämäärä mihin pyrkiä. Jos tarvitaan eläkkeeseen vakava masennus, niin masennutaan vakavasti. Been there, done that.
Ei työttömyys ole syy masentua.
Silloin just on aikaa tehdä vaikka mitä kivaa.
Kyllähän työttömän ihmisen suurin energia menee päivästä toiseen selviytymiseen, kaikki palvelut, ruoka yms. todella kalliita suomessa ja nämä "tuet" mitoitettu ihan minimiin. Ei voi ihminen pärjätä kovin pitkään työttömyyskorvauksilla ja asumistuilla ilman että velkaantuu työttömyyden pitkittyessä. Sieltä sitten pahempi nousta.
Ihan käsittämättömän hölmösti hoidettu nää systeemit.
Kortistossa lojuu akateemisia, (huippuosaajia!) ja ammattilaisduunareita -- sulassa sovussa kun kummatkaan ei työmarkkinoille kelpaa.
Koulutus ei suojaa pätkääkään, yliopistokoulutuksen saaneita yritetään pakkomotivoida lähihoitajiksi.jne.