Olen julkisesti puhunut aivoverenvuodosta.. jota sairastaa 14 000 suomalaista ihmistä.. siis muitakin..
Elikkä kertauksena.. joka päivä 38 suomalaista sairastuu aivoverenkiertohäiriöihin eli vuosittain sairastuu
vajaat 14 000 henkilöä. Väestön ikääntyessä sairastuvuuden ennustetaan kasvavan
vuoteen 2020 mennessä jopa 21 000:een, ellei preventiota tehosteta. Sairastuneista
80:lla % on aivoinfarkti, yli 10:llä % on aivoverenvuoto ja alle 10:llä % SAV.
Paljonko tuo määrä tekee esim. 10 vuodessa.. 140 000 ihmistä.. eri puolilla Suomea..
Aivoinfarktipotilaista joka toiselle jää pysyvä haitta, puolelle heistä vaikea-asteinen.
Toisaalta joka kolmas toipuu oireettomaksi, kolme neljästä omatoimisiksi ja 15 %
jää pysyvään laitoshoitoon. Tuoreimpien (2005) koko maan tilastojen mukaan 15 %
aivoinfarktipotilaista sairastuu vuoden kuluessa uuteen aivohalvaukseen ja 22 %
kuolee vuoden kuluessa. Osa sairastuneista (10–20 %) dementoituu, toistuvat aivoverenkiertohäiriöt
lisäävät riskiä. Kolmanneksella sairastaneista esiintyy afasiaa,
häiriötä kielellisissä kyvyissä. Afaattisia henkilöitä arvioidaan olevan noin 16 000–
17 000. Vaikka ennuste on parantunut, aivohalvaus aiheuttaa enemmän pysyvää
vaikeaa invaliditeettia kuin mikään muu sairaus.
On kysymys kansantaloudellisesti isosta asiasta.. Tämä asia ei oo mikään pikkujuttu.. koskapa kyseinen sairaus koskettaa tuhansia ihmisiä.. sitä kautta heidän perheitään, läheisiään, ystäviä.. Elikkä koko suomalaista yhteiskuntaa tavalla tahi toisella.. terveydenhuollon ihmisiä ja monia muitakin tahoja..
AVH on kolmanneksi kallein kansantautimme mielenterveyden häiriöiden ja dementian
jälkeen. Ensimmäisen vuoden hoitokustannukset ovat noin 15 000 euroa, josta
akuuttihoidon osuus on noin kolmannes. Elinikäiset hoitokustannukset ovat noin
60 000 euroa, eli yhden vuoden aikana sairastuneiden osalta noin 840 miljoonaa
euroa. Pitkäaikaishoidon vuosikustannukseksi on arvioitu noin 200 miljoonaa euroa.
Erikoissairaanhoidossa kuluu 400 000 hoitopäivää vuosittain ja perusterveydenhuollossa
lisäksi 1 500 000 hoitopäivää. On laskettu, että vuoteen 2020 mennessä
tarvitaan ainakin 100 uutta vuodeosastoa pelkästään aivohalvauspotilaille, elleivät
ennaltaehkäisy ja akuuttihoito tehostu.
Mitä olen kirjoittanut näillä palstoilla monia hyvinkin yleisiä asioita joita yhteiskunnassa esiintyy...
AVH tietoa ja vähän muutakin..
1
255
Vastaukset 1
- Uupumaton
Sinua herjataan,sinä et vastaa koska koet sen henkilökohtaiseksi uteluksi,silti jatkat väsymättä.
Olet kuin tulvavesi joka hivuttamalla työntyy eteenpäin,kun opit kuuntelemaan toisia, asiaasi kuunnellaan paremmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19815- 120764
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t115735Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36663- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22596- 19596
- 46568
- 38559
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok108500Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka135500- 47495
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7477
