näyttää olevan älyä ja rohkeutta, joita kaipaan.
Puolustaisikohan hän kansaneläkkeittemme palautusta?
Itsesäästettyjä olivat, pienen palkan päältä ensimmäiseksi aina otettiin pois kansaneläkkeiden raha joka ainoasta pienestä palkastani, vaikka asuin pääkaupungissa ja maksoimme kallista asuntoa, koska pakko oli asua perheellisen,
ja vuokra-asuntoon ei niin pienillä palkoilla ollut varaa.
JUURI eläkeiän alkaessa Koivisto teetti AhoEsko-pojulla sen säästetyn eläkkeen ohjauksen valtion kassaan!
Puolustaisikohan hän kansaneläkkeittemme palautusta?
Itsesäästettyjä olivat, pienen palkan päältä ensimmäiseksi aina otettiin pois kansaneläkkeiden raha joka ainoasta pienestä palkastani, vaikka asuin pääkaupungissa ja maksoimme kallista asuntoa, koska pakko oli asua perheellisen,
ja vuokra-asuntoon ei niin pienillä palkoilla ollut varaa.
JUURI eläkeiän alkaessa Koivisto teetti AhoEsko-pojulla sen säästetyn eläkkeen ohjauksen valtion kassaan!
Vastaukset 68
Vanhimmat
pääkaupungin kalliit asunnot!
Vaikea yhdistelmä!
Varsinkin, jos lapsia vielä oli perheessä, silloinhan ei ollut päivähoidosta tietoakaan.
Ei ollut myöskään opiskeluaikana myöskään opintolainoja taikka -rahoja!
työ voi olla haastavaa huumeperheiden ja juoppoperheiden lasten kanssa,
ja asuntojen hinnat ovat palkkaan verrattuna mahdottomat.
olen kuulunut ja hyvin nukuttaa.
Kaikki ajaa vain omaa etuaan.Minä sain kansaneläkettä takaisin 29€ ja sitäkin täytyi hakea,siis kuukaudessa.Olin jäänyt jälkeen jossain vertailussa ja paikkakuntakalleusluokka poistui.
Saapi sillä viikonlopun valkoviinit kerran kuussa,joten vassakuu kansalaiset ja kusetus jatkuu...
Hyvin sinulla asiat on kun saat senkin verran kansaneläkettä olen minäkin sitä
maksanut koko työssä olo aikani mutta en ole saanut siitä penninkillinkiä,
kovin mielivaltaista on tämän maan meininki.
Ei voi valittaa. Kolmessatoista vuodessa olen kyllä saanut moninkertaisesti sen mitä olen maksanut. En kyllä pennin hyrrää kansaneläkettä.
Ensin kaksikymppisenä naimisiin, kolme lasta, 9v kotona, sitten kun nuorin 3 vuotias opiskelin 4 vuotta ammattiin. Työelämässä 27 vuotta.
Onneksi pinnistelin, sillä mies kuoli kun olin neljänviiden. En voi valittaa.
Suonet, katleija1, pienen kevennyksen?
"Onneksi pinnistelin , sillä mies kuoli kun olin neljänviiden. En voi valittaa"
vähätuloiset,olet hyvätuloinen,sentähden ehkä ei ole Sinulle tarjottu.
Vaikka taivaassa on tarjolla lapsillekin...
valtion säkkiin.
Sen sijaan Liliuksen tapaiset sossut saivat 30 miljoonaa € valtavien palkkojensa lisäksi rahoja, joita eivät itse olleet edes ansainneet.
Halosen kausi jää juuri tästä syystä historian muistiin!!!
Hän mielipiteellään tuki Liliuksen ja muiden pomojen bonuksia!
Häpeän syvästi, että sellaista naista äänestin.
Luulin hänen olevan aivan muunlainen.
Siinä sen huomaa, mitä vaalikampanjoista on hyötyä äänestäjille!
Harhauttavat.
:(((((
et jyvät jää aina rikkaimman laariin,siis kusettavat kaikki.. porvarit
Vasemmistoliiton kaltaisella pienellä puolueella tuskin on ns. tulevaisuutta.
Jos Demarit ja Vasurit vois liittyä yhdeksi puolueeksi, siitä vois olla apuja.
Yhteiskuntaa apuun joka käänteessä, kumma ettei mene jakeluun että yhteiskunta olemme me kaikki joka ainoa sorkka.
Koivisto - Lipponen - Halonen...
I K I N Ä en sellaisia enää äänestä!
Olen kerran harhautunut Koivistoa äänestämään ja kerran Halosta
ja häpeän omaa tyhmyyttäni että s e l l a i s i a änestin,
en ikuna ennää! PISTE.
mutta ja mutta,kun töitäkin pitäis tehdä?? ja kuka niitä tekis nykyaikaan,kun mansikanpoimijatkin tulee ulkomailta.Ei meillä ole työväenpuoluette,kun emme viitsi töitä tehdä??
ettei Arhinmäki ensimmäiseksi alkaisi korjaamaan eläkeläisten asemaa. Vasemmistolaisten mielestä eläkeläisillä menee hyvin. He matkustavat ja elävät muutenkin leveästi.
Päinvastoin, alkaisivat sosialisoimaan valtakuntaa. Mihin mahtaisi johtaakaan heidän valtakautensa?
Silti politiikassa uusi kasvo helpompi sietää kuin pussillinen vanhoja,
ainakin Koiviston virheet olivat suunnattomat, eikä ole kehumista muissakaan sen puolueen pärstöissä.
Halosessa on vikana? Eikös ole nainen omalla paikallaan?
olisivat tulleet valtion kassaan (valtionyhtiö Fortumista).
Olisi voinut mielipiteellään edes tuomita ne,
koska valtio ja kunnat olivat vaikeuksissa vähine rahoineen,
lapset ja vanhukset huonolla hoidolla.
Monet pettyivät silloin, myös Uma, joka oli vaalikampanjaansa vetänyt.
Ei tiennyt silloin, ketä auttoi.
mutta kasvatettu varakkaassa perheessä ja ruotsalaistettu. Kova pakkoruotsin kannattaja, mikä ihmetyttää, sillä nykyajan nuoret ovat huomanneet millainen rasite kaksikielisyydestä on tullut kansalle ja etenkin veronmaksajille.
En kannata kaksikielisyytä sen kalleuden vuoksi.
Eihän Ruotsikaan ole kaksikielinen maa, vaikka suomalaisia asuu siellä paljon.
minun mielipide tämäkin. Olipa kuka tahansa johdossa, sama kaava jatkuu. Ehkä ei saa poiketa ammoisena aikana alotetusta hyvästä suunnasta. Leikataan vain pienempi tuloisilta, koska heitä on enemmän. Ostovoima loppuu, mutta vain vähävaraisilta. Eu auttaa, uskotaan. Eläkkeistä pois niin on käyttäjätkin pian pois.
Niin tarpeettomat eläjätkin. Työpaikkoja katoaa valtion ja kuntien avittaessa. Starttirahaa on myönnetty ja hyvin pärjänneet yritykset tahtovat lisäansioo halpaan maahan muuttaen. Olisiko Starttiraha korkoineen maksettu takaisin, laittaa epäilemään. Ainut tehtailu on katumittailijat. Suomi pitää huolen väestään.
Me olemme Suomi kerrotaan vaan se on mennyt pikkupiiriksi. Olemme itse valinneet asianhoitajamme, se on totta. Mutta, meneekö ne niinkuin olemme tarkoitetaan, kuunnellaanko kansalaisia. Siinäpä kysymys.
Ajat ovat muuttuneet sitten kylmänsodan vuosien. Itselleni 'vanhanliiton' porvarihallitus toimii kuten arvelinkin; omillehan on saatava etuuksia.
Tämänpäiväisen kyselyn mukaan hallituksen toimiin olivat tyytyväisimpiä hyvätuloiset palkansaajat. Niinpä tietennii!
Vastaavasti pienituloiset ja eläkeläiset katsovat, ettei tulonjako ole kohdistunut luvatun oikeudenmukaisesti. Siis vaalikarnajaislupausten.
Yksittäiselle ihmiselle nuo bonukset ovat suuria lukuja, mutta valtion kassassa ne ovat kuin pitkän kusen viimetipat. Värjää housut, mutta siihen se jää.
Pressan sanomisilla ei ole mitään valtaa sisäpolitiikassa.
Äänestäkää kokoomusta ja kepua, niin loputkin pressanvallat viedään.
pelkästään Liliukselle ja muille pomoille myöskin saman verran,
sekö ei muka tunnu valtion kassassa!
Valtion yhtiöstä!
Kyllä sossut osaa!
Vasemmistoliiton kaksi edellistä puheenjohtajaa olivat aidon vasemmistolaisuuden irvikuvia.
Mitä tulee ruotsalaisuuden ymmärtämiseen, en pidä sitä pahana.
Suomessa on ja varsinkin ollut, ruotasalaisomisteisia suuryrityksiä ja rikkaita ihmisiä. Kyllä nuo ovat olleet hyviä veronmaksajiakin olleet ja ovat vieläkin.
Palautan vielä mieliin sotakorvausten ajan. Suomalaisten, mutta ei äidinkieleltään suomen kielisten, suuryhtiöt olivat tärkeimpiä korvauksien suorittajia. Suomen kielisten omistamia yhtiöitä kun ei juuri ollut. Olisivat tainneet sotakorvaukset jäädä maksamatta ilman noita.
Alkuperältään ruotsalainen, Johan Wilhelm Snellman, "teki" suomalaisille suomen kielenkin kun huomasi sen välttämättömyyden. Tuon avulla on voitu sivistyä ja oppia.
Snellman oli tuhota elämänuransa kun moiseen työhon ryhtyi.
Jos haukutte niin perustelkaa, jos kehutte niin perustelkaa.
Väite ilman perusteluja ei ole minkään arvoinen!
Itse pidän ruotsalaista sosialismia esimerkillisenä. Koska siellä on sosialismia ollut, kysytte? Sitä kesti vuosikymmeniä, ainoana puolueena demarit, ruotsalaiset demarit.
Sosiaalidemokraatit hallitsivat Ruotsia Tage Erlanderin ja vielä Olof Palmenkin johdolla. Palmen työ keskeytyi murhaan eikä muista ollut jatkajiksi.
Olen muiden useimpien tavoin äidinkieletäni suomenkielinen.
Olen aina nähnyt ruotsinkieliset ikäänkuin "parempina", osaavina, ahkerina ja kunnollisisna. Edellisten johdosta myös äveriäämpinä.
Haukkukaa te nyt ruotsinkieliset mutta tehkää se perustellusti. Paperiahan riittää, jolle kirjoittaa. Pianhan tuo 5% kansasta loppuu. Pitäkää kiirettä!
Ruotsinkieliset ovat aivan samaa kanssa kuin kuka tahansa suomalainen, yritteliäitä ja jatkavat isiensä perintöä.
Kyllä hekin työssä käyvät ja ansaitsevat elantonsa, vanhat suvut ovat rikkaita ja jälkeläisensä hyvin koulutettuja, korkeissa viroissa olevia suomalaisia.
Veroja maksavat siinä kuin kaikki muutkin ansiotyössä käyvät.
Liliuksen tapaus perustuu 'Mooseksen lakiin', kyllä Lipponen siinä on ollut se joka on hyväksynyt ja kai ehdottanutkin noita optioita, kukapa pistäisi hanttiin jos joku tarjoaa miljoonia, mieluummin toivoo saavansa lisää.
Kaipa tuon ruotsalaisvihan takia Ahvenanmaa pysyttelee mielellään ruotsinkielisenä, eikä edes mökkitonttia myy suomalaisille.
Siellä käy hyvin paljon Ruotsin ruotsalaisia ostoksilla, on paljon halvempaa ja makkarat ainakin maukkaampia kuin Ruotsissa falukorvit, syynä edullisuuteen on tuo alv vapaakauppa-alueella sitä ei ole.
Kannattaa Ahvenanmaalla käydä vain uteliaisuuttaan, se kauneus ja rakennusten hyvä kunto, vauraus, näkyy kaikkialla, vaikka ollut useimpia kertoja muidenkin valtojen alla.
Harmi jos ruotsinkieliset nyt nostaa verenpainetta, he ovat fiksuja ja ahkeria ihmisiä, joskin kaiken sorttista löytyy heistä kuin meistäkin.
Pakkoruotsi ei ole ainut, mikä suomenkielisiä nuoria sortaa. Korkeakoulujen kiintiöt ruotsinkielisille ovat suuri vääryys. Omat korkeakoulut noin pienelle vähemmistölle, jotka osaavat täydellisesti myös suomea!
Ruotsalaisille ilman muuta kiintiöt, ovat suomalaisia ja oma virallinen kieli, ovat ja pysyvät toivottavasti.
Koulutus kotimaassa, ovathan he suomalaisia koska ruotsinkieli on toinen virallinen kieli, jos suomalaiset eivät sitä halua oppia, on se heidän oma asiansa, ruotsinkieliset eivät puutu siihen
Paljon on viime aikoina löytänyt halvan koulutuksen Suomesta, niille pitäisi olla joku rajoitus, itäiset kaukomaat valloittavat pian korkeakoulujen opetuspaikat.
ruotsinkielisillä, hallituksessa Rkp kymmeniä vuosia. Raha puhuu, säätiöt rahoittavat. Ruotsinkielisten paljon helpompi saada korkeakoulupaikka kuin suomenkielisten. Miksei saamelaisilla samaa oikeutta? He ovat sentään alkuperäiskansa.
Olemme pieni maa ja jos aletaan vikoja hakemaan niitä löytyy.
Sitten on ryhmä 'mamu' voisihan siitäkin muutaman rivin, samoin romaanit, epäkohtia kyllä löytyy,.
Eläkäämme silti on niitä aurinkoisiakin paikkoja, ei pelkkiä epäkohtia voi aina kaivella.
Olen suht' koht' tyytyväinen, vaikka kaikki ei enää koskaan ole eikä tule mieleni mukaiseksi.
Valitsemalla oikeat ihmiset eduskuntaan voisi jotain tapahtua, noita vanhoja kantoja riittää, miksi eduskunnassa saa joku ukkeli istua koko ikänsä, vaikkei käy edes istunnoissa, korjaukset alkakoon sieltä, ja valinta on meidän.
jatkukoon!
Kieliviha, viha ruotsalaisuutta kohtaan, koettu alemmuudentunne jne. ovat taustalla.
Ruotsinkielen opetusta voitaisiin helpottaa käytännönläheisemmäksi. Puhekieltähän eniten tarvitaan arkipäivässä.
Korkeakoulukiintiöt ovat olleet olemassa ennen suomenkielen vastaavia. Eihän ollut edes kirjakieltä.
Monet valistuneet henkilöt hakeutuvat ruotsalaisiin oppikouluihin tai korkea- ym-kouluihin. Hyvä ruotsin- ja muidenkin kielien taito on arvokas etu niin kaupassa kuin tekniikassa.
Kielivihan lietsonnasta pitäisi päästä eroon. Kelpaisiko uudissana, kielirakkaus?
ruotsin kielen ja ruotsinkielisten asema ei olisi pönkitetympi kuin valtakielen.Ja se "rikkaus" tulee h...tin kalliiksi.
Ja taas asenne, kaikki vääryydet jotka olivat ammoisina aikoina, saavat jatkua ja paisua.
maksoi sotakorvauksensa vielä kaiken päälle!
Oman maan kansalaisista ei m i t ä ä n väliä!
Evakkoja kotiinsa sisään vuosiksi ottaneet eivät saaneet mitään korvauksia, vaikka samanaikaisesti luovuttivat ilmaiseksi Kansanhuoltoon syksyn sadon ja siat, lampaat, sotilaita tapettiin rajalle valtavat määrät,
Suomen o m a t kansalaiset ovat aina olleet lapsipuolenb asemassa omassa maassaan.
Sotakorvauksia vain maksamaan kaiken päälle! AINOANA maana maailmassa.
oli sotakorvausten vaikutus teollisuuden kehittymiseen, olihan pakko olla tehokas.
Liian raskas taakka ne korvaukset oli mutta teollisuus oli paremmassa vedossa valmiina sen urakan jälkeen.
Eikö ihmiset merkitse mitään?
Kodeissa oli vallinnut sodan vaikeus ja ahdinko, ahtaus siirtolaisten kanssa,
pelko rintamalla olijoiden takia. Jos sieltä tultiin, tultiin muuttuneina miehinä viiden vuoden "pakkotyön" = sotimisen ja sodan kauhujen vääristäminä!!!
Entäs pienet lapset sodan alkaessa? Eivät vanhemmat olleet varustautuneet tällaiseen, kaikki meni vinoon!
Miksei mitään korvauksia kotirintaman ihmisille, jotka tekivät kaikkensa.
"Ylipäällikön päiväkäsky Suomen äideille" komeili seinällä,
äidin tuskaa ei millään tavalla lievennetty eikä meitä "näkymättömiä lapsia" otettu huomioon.
Rintamalta palannut läheinen sanoi: "Niinkuin Suomen valtio on minuakin kohdellut!"
Tunsin hänen tuskaansa minäkin, viisi vuotta parasta nuoruutta!
Kaatuneita!
Teolliuus siis parani.
kuin piru raamattua. Teollisuuden hyvä (-,hyvä ja hyvä kunto' - )oli kansallekin eduksi myöhemmin, liian raskas se oli se urakka mutta kaikkea en minäkään pysty ymmärtämään enkä aijo ryhtyä selvittämään.
saivat rintamalta palanneet "rintamamiestaloja" tai -tontteja ensin.
Maalla rintamalta palannut ei saanut yhtään mitään.
Niin meni nuoruus.
Ja terveys.
Me yksittäiset kansalaiset, jotka koimmee kuka milläkin lailla nuo vaativat vuodet, sodan aiheuttamat, saamme kantaa ne arvet loppuelämämme, Niitä ei enää pystytä millään huomionosoituksilla korvaamaan.
Koskaan ei kuitenkaan mennyt hukkaan vanhempiemme ponnistus tämän maan hyväksi.
Meidän ikäpolvemme olimme lapsia silloin, emme voi ottaa itsellemme kunniaa vanhempiemme sankaruudesta, vaan itsetuntoa kohottavana pidän osallistumista Suomen jälleenrakentamiseen ja elinolosuhteiden kohentamisen omille lpsillemme.
Kyllä teollisuuden osuudella on ollut suuri osuus BKT nousussa, kun nyt mennyttä aikaa
katsotaan.
Meidän maallamme, ei näinä kovan kilpailun aikoina ole muuta mahdollisuutta kuin yksimielisesti hyväksyä kaksikielinen valtiomme. Paljon kauaskantoisemmat selviämistavoitteet nousevat tärkeämmiksi kuin kieliriidat.
Olisit siis halunnut monien maiden osan. Alistumisen neuvostovallan alle vuosikymmeniksi. Kaikki aidot isänmaanystävät Siperiaan, tapettaviksi tai kuolemaan vankileireille. Itsenäisyyden arvoko on 0?
Ei tarvinnut maksaa sotakorvauksia! Olivatko vanhempasi kommunisteja? Entäs sinä itse?
Miten joku kehtaa esittää noin järkyttäviä vääristelyjä?
Mene kysymään virolaisilta ja muilta Baltian kansoilta mitä mieltä ovat! Kuinka ihanaa heillä olikaan n. 50 vuotta?
Kysy vielä kuinka hirveää oli itsenäistyä siitä ihanasta itäblokistasi?
Käsittämätöntä puhetta.
Sotakorvausten maksaminen oli maallemme raskas taakka, vielä raskaamman sodan jälkeen.
Kuitenkin, kun maamme oli pakotettu puolustautumaan aseellisesti suurta ja mahtavaa naapuria vastaan, niin kuten sodassa aina, jäljet olivat hirveät.
Kaikille tuttua, mutta en kuittaisi koskaan sanomalla ."sodat on sodittu, kannattaa unohtaa."
Mielestäni, päinvastoin, kannattaa muistaa.
Monet sotiemme veteraanit eivät kuitenkaan muista katkeruudella, vaan jopa tyytyväisinä, "olinhan siellä minäkin."
Harva Euroopan valtio säästyi toisen maailmansodan kärsimyksiltä.
Harva pikku valtio myöskin taisteli niin peräänantamattomasti, kuin Suomi.
Saksa ja Englanti tietenkin, mutta kummallakin valtiolla oli potentiaalia eri lailla kuin meidän maallamme.
Suomen rintamalla sodassa olleilla ei ollut kieliriitoja, silloin ei ollut luokkatietoisuutta. Se unohdettiin kun oltiin yhteisellä asialla. Porvari ja kommunisti taistelivat rinta rinnan.
Entä nyt sitten, kun Suomi jälleenrakennettiin.
Hyvin toimeentulevat arhinmäet hakevat hakemalla epäkohtia, jotka ovat ilman muuta "herrojen " syytä.
Eivätköhän ne herrat ja narrit yhdessä vaikuttaneet esm. sotien jälkeisen laivanrakennusteollisuutemme ja metalli, sekä metsäteollisuuden kehittymiseen.
Venäjälle vietiin sotakorvauksena valtava määrä koneita, laivoja ynm.
Suomalainen laivanrakennusteollisuus on maailman kuulua, ja sitä kehitettiin sodan jälkeen juuri siksi, että jouduimme maksamaan sotakorvauksia. Meiltä tilataan huippuhuenoja risteilyaluksia ympäri maailmaa.
Mitä ruotsinkielisyyteen tulee, niin Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, ja pysyykin, jos ei narisijat tyytymättömyydessään ala ajaa toisen kotimaisen muuttamista venäjäksi. Lähellä se olikin 70-65 vuotta sitten.
Tosin jos edellinen ja sitäkin edellinen sukupolvi eivät olisi taistelleet, ei kielikiistaakaan olisi, sillä venäjä saattaisi olla nykypolven ainoa virallinen kieli.
on pystytty sortamaan näin kauan ja vielä omassa maassa, kuten Ahvenanmaalla, jossa vain ruotsi on virallinen kieli.
Suomenruotsalaisten säätiöiden ja Ruotsin raha jatkuvasti pönkittää pakkoruotsin opiskelua ja säädetään lakeja, jotka suosivat ruotsinkielisiä.
Eiväthän ruotsinkieliset, kuten Ruuneperi, millään halua luopua eliitteistä eduistaan. Omat teatterit, nuorisotalot, koulut jne. tälle pienelle vähemmistölle, jolle suomen kieli ei kelpaa ja suomalaiset veronmaksajat maksavat kaiken, mutta media on hiljaa. Sellaista suomalainen demokratia.
Tänään uutisissä RKP:n Stefan Wallin vaatii korkeampia tv lupamaksuja.
Ei tarvitse korottaa maksuja, pitää vaan vähentää FST television ruotsinkielisiä toimittajia, jotka matkustelevat ympäri maailmaa tiedoittamassa pienelle 0.2% fst:n katsojille.
Nyt sitten tullut totuus esiin, eiköhän tuo ruotsinkielisten asema ole perustuslaissa turvattu, johan on kumma että meidän ikäiset lynkkaa kanssaihmisiä.
Lakiin ja oikeuksiin pitäisi varmaan jotenkin tutustua, ei sitä 70set mene muuttamaan ainakaan tällä palstalla.
Kokeillaan olla ja ajatella, S W ei yksin ole asian takana!
muutettu. Avoimesta keskustelusta se lähtee, mutta kuten huomataan , täälläkin se yritetään teilata.Voi tulla kansan syvien rivien tietoisuuteen epämielyttäviä totuuksia siitä, miten toiset ovat tasa arvoisempia kuin toiset. Ja nimenomaan pieni vähemistö.
Mahottoman kivaa olla kade ja ihan näen punaisen naaman kirjoitusten takana
kun Suomeen muuttaa kaikenkielisiä. Suomi on muutettava yksikieliseksi, suomenkieliseksi maaksi ja muille vähemmistökielen oikeudet kuten muissakin demokraattisissa maissa.
Ei missään muualla maailmassa hyväksyttäisi lakia joka määrää 5% väestölle oikeudut saada kaikki palvelut tuolla vieraalla kielellä ja suomenkieliset lapset 93% pakotetetaan opiskelemaan tätä pientä vierasta kieltä ja palvelemaan tätä vähemmistöä.
mahottoman tyhmä.
tähän Suomen epäoikeudenmukaiseen lakiin jonka tekijöinä ovat olleet suureksi osaksi suomenruotsalaiset ja painostetut suomenkieliset.
Ei tosisuomalainen voi hyväksyä lakia, mikä suo etuoikeuksia vain osalle vähemmistöstä ja suomalaiset veronmaksajat joutuvat sen maksamaan selkärangastaan.
Luulisi että meidän ikäiset tajuaisivat jo mitä vahinkoa tämän 40 vuoden pakkoruotsittaminen on tehnyt suomalaiselle kielitaidolle ja talouselämälle.
Muissa maissa opiskellaan saksaa, kiinaa, ranskaa y.m kieliä, mutta meillä vain ruotsia ja englantia.
Meillä ei olisi kielitaistelua jos itsekäs Rkp suostuisi luopumaan pakkoruotsista ja muista vääryyksistä.
Kyllä huomaa että tälläkin sivulla yritetään tukahduttaa kielikeskustelu nopeasti aloittamalla uusia aiheita tai tuoda vanhoja ketjuja esille.
Suomessa, on todellisen sananvapauden puute. Helsingin sanomat on vuosikausia ruotsinmielisen suuromistaja Erkon tahdosta pystynyt vaientamaan kielikeskustelun melkein kokonaan kansalta.
Tavallinen suomalainen on täydellisti aivopesty eikä tiedä todellisuudesta jos ei itse ala kiinnostua ja etsiä totuutta syvältä internetistä.
Itse vahingossa eksyin sisäministeriön erikoissivulle ja sieltäpä löytyikin valtava luettelo kaksikielisyyden kustannuksista.
Ministeriöissä jo käännöstyöt ruotsiksi maksavat miljoonia kun yksi sivu v.2005 maksoi 58 euroa ja tuhansia sivuja käännetään vuodessa. Olisi mielenkiintoista tietää paljonko yksi sivu maksaa nykyään. Sen lisäksi valtava määrä kääntäjiä ympäri Suomea.
Meidän 2200 ruotsin kielen opettajaa vuodesta toiseen aivopesevät nuorisoa
ruotsalaisuuteen.
Onneksi nuoret ovat meitä viisaampia ja tajunneet miten turha tämä ruotsin murre on oppia kun sitä ei edes Ruotsissa ymmärretä.
Noin se on.
Noin se on.
Ei saa tulla henkilökohtaiseksi.
Kyllä nähdään Rkp:n sivuilla mitä ilkeyttä svekomaanit ovat saaneet aikaan. Heikki Tala, joka omalla nimellään kirjoittaa ja on tehnyt kaikkensa suomalaisuuden ja suomen kielen puolesta, on herjattu ja pilkattu kaikin mahdollisin tavoin. En tiedä miten hän on jaksanut kestää sen kaiken ilkeyden ja pilakuvat päivä toisensa jälkeen.
Nimimerkki ,xxx, haukkii suomalaiset sotakorvausten maksamisesta, siirtolaisten asuttamisesta jne. Hänen mielestään ei Suomea siis olisi saanut puolustaa vaan antautua ja joutua näin Neuvostoliiton satelliitiksi vuosikymmeniksi.
Kirjoitin siis, mikä olisi ollut se vaihtoehtoratkaisu, jolla olisi vältytty mm. sotakorvauksilta.
Tunnustan toki, että sotakorvaukset olivat jopa kohtuuttomat, samoin kärsimykset sodassa ym.
Ne, jotka sodassa eniten kärsivät ovat kuitenkin sitä mieltä, että kaikki tuo uhraus kannatti.
Nekö sadat tuhannet kuolleet, joita nimitämme "sankarivainajiksi" tai "kaatuneiksi", ovatko tosiaan?
He ei vät olleet sankareita, vaan tavallisia meikäläisiä, ruuneperejä, sekuja,
maalaismiehiä,
jotka vietiin pakolla rajalle ja tapettiin ylivoimaisen suuren vihollisen edessä.
Yritettiin ilmeisesti saada Ruuneperi ymmärtämään tämä asia henkilökohtaistamalla tuota viestiä. Sinähän et pian 75-vuotiaana ehkä olisi enää kutsunta-iässä?
ja sitä kannattaa viedä pienin askelin eteenpäin.
viestit, rakas Ruuneperi, voit ärähdellä, ollaan totuttu.
Ei millään pahalla.
Niinhän siinä pääsi käymään.
Ylivoimaisen suuri vihollisemme tappoi maatamme puolustavia nuoria miehiä yli 90000.
Sinäkin, kuten me kaikki saamme tässä nyt kirjoitella vapaasti eriäviä mielipiteitämme.
Ilman sankarivainajia kaatuneita sinäkään et pystyisi esittämään mistään asiasta muuta kuin yhden, sen "hyväksytyn" mielipiteen.
Muussa tapauksessa henki pois, tai linnaan.
noin kovasti, vaikka et pasifismia ilmesesti kannatakaan.
Meidän onkin hyvä väistää syyllisyytemme ajattelemalla, että he menivät
vapaaehtoisesti kuolemaan ja kaatuivat, eivät siis tulleet tapetuiksi.
Näinhän kaikki tekevät.
Sitä luutunutta asennetta yritin valottaa,
mutta näköjään en onnistunut.
Hyvää päivän jatkoa! ))))
Provo onnistui sinulta taas! DDD
MOT kertoi sen, minkä me jo tiedämme, että Esko ja Iiro ja heidän puolueensa, painivat alulle epätasaisen tulonjaon Suomessa.
Jostain syystä kukaan ei ole korjannut tuota virhettä sen jälkeen.
Nyt tosi rikkaat maksaa vähemmän veroa, kuin tavalliset rikkaat.
Katainenkaan ei osannut sanoa, kuinka tässä näin on käynyt.
Olisikohan vaalituilla vaikutusta?
Arhinmäen puolue ei ainakaan ole syyllinen.
pakotti Iiro Viinasen valehtelemaankin, tuo Suomen Pankin Pääjohtaja , pääministeri ja presidentti omasi niin suuren vallan, että joku Viinanen tai vielä vähemmän Aho eivät siinä saaneet mitään siivua vaikutusvallasta.
Koivisto yritti uusilla virheillään korjata entisiään, ja olihan hänellekin pääomaa kertynyt, mukava saaha verottomaks.Kyllä sen on moni huomannutkin, Claes Andersson esimerkiksi on sen sanonut TVssä, että Koivisto oli Suomen laman syntipukki, hänellä oli liikaa valtaa eikä ollut ollenkaan taloudellista koulutusta eikä tajua.
Suomessa valitettavasti "noste" on suunnatonta, jos yläkierteeseen pääsee, alas tullaan vielä nopeammin.
Mutta sillä välin tulee tuhoa, hän aiheutti paljon konkursseja jopa itsemurhia Suomessa 1989 - 1994.
Koivisto vapautti Suomen kahdesta ikeestä.
Ensin Kekkosen luomasta presidentin hirmuvallasta ja sitten Neuvostoliiton hirmuvallasta.
Koivisto loi mahdollisuuden demokraattiseen kehitykseen sulkeutuneessa Suomessa.
Esko ja Iiro touhusivat suuromistajien käskyläisinä senkun kerkesivät.
Nauti Sinäkin siitä jos olet rikas, jos et ole, niin kiroa porvareita.
kaikesta päätellen "Suomen sosialidemokraatti" / "Demari".
Siellä asiat lukijoille esitellään nurinpäin.
Kukahan sinutkin on noin väärille raiteille laittanut, kun et lähihistoriaa tuon vertaa tunne.
Sisäpolitiikka kuului silloin jo ministereille, siis hallitukselle.
Presssa hoiti vain ulkopolitiikkaa tosin yhdessä hallituksen kanssa. Kekkosen aika oli ohi.
Sen totuuden löydät mistä tietolähteestä vain.
Tosin se Kekkosen aika oli vielä niin lähellä, että monet luulivat, kuten sinäkin, että Manun olisi pitänyt tehdä jotain, mutta hän oli kai päätöksensä tehnyt, meni sitten syteen tai saveen ja sinnehän ne porvarit Suomen ajoivat.
hyvä pysyä ja totuus on se, että Kullberg ja Koivisto junailivat devalvaation ja saivat aikaan Suomen romahduksen.
Viinanen oli vain työrukkanen, jonka oli hiljaa tehtävä, mitä ylhäältä määrättiin.
Ne Valuuttalainat, joita tyrkytettiin niin yksityisille kuin firmoillekin olivat oikea surmanloukku.
Ne saivat aikaan paljon surua ja murhetta.
Maamiesseuroistako te ootte noita juttuja käyneet kuulemassa?
Kullberghan oli vain virkamis ilman mitään valtaa.
Turha siinä on kiemurrella, Keskusta ja Kokoomus tämän eriarvoisuuden saivat alkuun.
Demarit saavat kyllä hävetä, kun antoivat jujuttaa itseään omaisuusverotuksen poistossa, mutta se oli sitten myöhemmin.
VALLASSA olevilla DEMAREILLA oli paljon omaisuutta!
Kyllä se oli HEIDÄN ideansa, kokoomukselaisia he hengeltään ovat,
tyhmää kansaa vedättivät Koivisto ja Lipponen.
maamiesseurojen tupailtakeskustelujen toistoa.
Kyllä ne on Aho, Viinanen, Vanhanan, Niinistö niitä kärkinimiä näihin ongelmiin, vaikka kyllä muillekin johdossa olleille piiskoja pitäisi lähettää.
Kataista ei viitsi vielä syytellä, mutta jo nyt näkyy, että ei tasoitusta tuloeroihin tule hänenkään kaudella.