Minulla oli punkki keskikesällä. Sen jälkeen oli jakso, että oli niskakipua ja jäykkyyden tapaista, en voinut nukkua selälläni. Oli kipuja nivelissä ja lihaksissa. Viime aikoina on silloin tällöin ollut pienoista toisen ohimon ja silmänseudun jomotusta. Olenko nyt saanut uutena oireena migreenin, jota minulla ei ole koskaan ennen ollut? Ilmeneekö migreeni siis silmänympärillä? Olen jo yli 60 v, ja vain kerran elämässäni on näkynyt sahateräkuvio ilman päänsärkyä. Voihan oireeni olla jotain muutakin virusta, joka ei ilmene mitenkään nuhana tai yskänä.
migreeni
puutiaiskuumeoireko?
2249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Otitko heti antibiot kuurin punkin puremaan??? Migreenin kotihoitoa on joka aterian yhteydes ruokalusikallinen hunajaa. punkin purema voi aiheuttaa just kuvailemiasi oireita, joten käy äkkiä lääkäris, jos et hoida punkinpuremaa ajoissa, saat ikuisen vaivan siitä.
on otettu tänään. Punkki puri heinäkuun lopussa, oli jo pullistunut. Eihän aivokuumevirusta ole kuin hyvin harvassa punkissa. Ei purema välttämättä merkitse sairastumista. Vasta-ainelähetettä pyysin terveydenhoitajan pyytämään lääkäriltä. Ihme kyllä sain semmoisen. Aion ottaa rokotuksen, jos vasta-aineita ei ole. Sairastaminen tekee elinikäisen immuniteetin, joten ei silloin kannata rahojaan tuhlata turhaan rokotukseen. Punkkeja en ole vuosikymmeniin nähnytkään, joten en ole osannut pelätä. Liikun paljon luonnossa. Toisaalta migreenioire voisi liittyä epävakaaseen kilpirauhaslääkitykseeni. Muutakin neurologista oiretta on jo ajalta ennen punkin puremaa. Hunajaa käytän joka aamu ruokalusikallisen aamupuurossa.