Hei, kertokaa jos olen väärällä palstalla. En oikein tiennyt mihin kirjoittaa.
Asun hyvin pienellä paikkakunnalla, terveyskeskuksessamme on vain yksi lääkärinvirka, joka on onneksemme tosin aina ollut täytetty. Aikaisempi lääkärimme oli todella ihana ja hoiti hommansa hyvin. Nyt on pari vuotta ollut tyyppi, josta saa kuulla toinen toistaan kummallisempia juttuja. Hän on poissaoleva, ei osaa käyttää tietokonetta ja sälyttää hommia muille, lähettää ihmisilä yksityiselle.
Lääkäri esim. lähetti ystävättäreni yksityiselle kierukan asetukseen, koska ei kuulemma itse osaa sellaista laittaa. Kierukan asettaminen kuuluu kuitenkin yleislääkärin rutiinitoimenpiteisiin.
Puolisolleni hän kertoi 8kk kestävien selittämättömien kipujen jälkeen laittavansa hänelle lähetteen fysiatrille. Lähes kahden kuukauden odotuksen jälkeen soitimme lääkärille ja kysyimme, että kuinkakohan kauan vielä kestää, ennen kuin kutsun saa. Lähetettä ei ollut edes toimitettu perille. Ei anteeksipyyntöä, ei mitään. "Oho, ei se ole tainnut vielä lähteä." Fysiatrille ei olisi ollut kesällä jonoa, puolisoni on kärsinyt 2kk turhaan kipua ja unettomuutta. Tutkimukset ovat 2kk myöhässä, mikä on pitkä aika, jos jostain vakavammasta on kyse. Toivottavasti ei.
Tämä lääkäri ei siis ole tehnyt mitään varsinaista virhettä, mutta töidenteko tuntuu tökkivän ja yleinen asenne potilaisiin on alentuva. Voiko terveyskeskuslääkäri ylipäätään esim. kieltäytyä kierukan asentamisesta tai seurauksitta unohtaa lähetteen pöydälleen viikkokausiksi? Miten voi olla mahdollista, ettei hän osaa tehdä ajokorttitodistusta tietokoneella, vaan raapustaa sellaisen käsin?
Onko meillä kuntalaisilla mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen, että tämä asia tutkittaisiin, ja saataisiin tähän nykyiseen lääkäriin vähän puhtia tai tilalle uusi, parempi lääkäri?
Huonosti hommansa
hoitava lääkäri
1
343
Vastaukset
- ~~~~
on palkanmaksaja. Tee kantelu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981