http://www.turvasanomat.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=1646&Itemid=9
Lukekaa ja nauttikaa!
Ministeriön merihätä
Pääkirjoitus
perjantai, 28 elokuu 2009
Sisäministeriö riensi julkisuuteen torstaina. Omien sanojensa mukaan oikaistakseen virheellisiä tietoja, vaikka kenelle tahansa sisäasiainhallintoa tuntevalle on ilmeistä, että kyseessä on sen näkökulmasta hätätilanne. Kiitos sen omien virkamiesten taitamattomuuden, on syntymässä laajojen kansalaispiirien paniikki, joka on pakottamassa hallinnon komromissiin uuden aselain suhteen.
Paniikki näkyy esimerkiksi siinä, kuinka muodollisesti ministeriön tiedote on pantu lain vastuuvalmistelijan ylitarkastaja/projektipäällikkö Mika Lehtosen sanomaksi. Tueksi on kuitenkin tullut ministeriön kakkonen tai kolmonen eli valtiosihteeri Antti Pelttari, lisätietojen antajan ominaisuudessa. Huvittava arvojärjestysero riippuu siitä, onko äänessä kansliapäällikkö vai valtiosihteeri, joka luonnollisesti lukee aina itsensä kakkoseksi ja kilpakumppaninsa kolmoseksi.
Mikäli kyseessä olisi yksin teknisluontoinen täsmennys, olisi tiedote jäänyt Ase- ja arpajaishallintoyksikön asiaksi. Se on kuitenkin mitä suuremmassa määrin poliittinen asia, sillä siinämäärin näkyvästi sisäministeri Anne Holmlundkin(kok) on ripustanut uskottavuutensa sen läpimenon varaan.
Ministerin esikunta mitä ilmeisimmin kuvittelee, ettei ilmeinen paniikki paljastu jo yksin tästä varomattomuudesta. Senkun vielä tietäisi, kuinka se aikoo tehdä vaarattomaksi sen halveksunnan, joka ministeriin ja hallintoon kohdistuu. Puhumattakaan siitä aidosta vihasta, jolla koko lakiesitystä vastustetaan.
Aselakiesityksestä ei voi keskustella keskustelematta samalla tuosta uskottavuusvajeesta kärsivästä, sekä jatkuvasti kuoleman ja halvauksen välimaastossa häilyvästä, naurettavan pienestä lilliputtivirastosta. Eikä erityisesti sen avain, mutta lähestulkoon myös ainoista virkamiehistä, Jouni Laihosta ja Mika Lehtosesta.
Vihaa ei olisi olemassa mikäli ei olisi sellaista eilisen virkamiestä, kuin hallitusneuvos Jouni Laiho, joka ei herätä luottamusta juuri kenessäkään. Hän on viipyen puhuva ja ironisoiva hahmo, kuka korostaa viranhoidon muodollisuutta ja asianmukaista virkatietä loputtomiin asti.
Moisella byrokraatintavalla ei olisi mitään merkitystä, jos hän olisi vain linnoittautunut toimisto- ja tukipalveluhenkilökunnnan taakse, sekä olisi tyystin vailla yleisökontaktia. Jouni Laihon ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot ovat hyvin vähäiset.
Hänestä näkyy ja kuuluu, jos ei suorastaan loista, että tässä istutaan tsaarin antamalla vallalla sekä kruunun varoilla. Hänen kanssaan asiat eivät yksin voisi muuten toimiakaan, kuin ylhäältäpäin luennoiden niinkuin viisas tyhmälle ja vallanpitäjä alamaiselle. Jouni Laiho kumartaa lain kirjainta epäjumalana, ollen samanaikaisesti täysin sokea sille oikeudelle,
joka lain piti luoda vaan ei luonut.
Ylitarkastaja Mika Lehtonen taas ei osaa pitää suutaan kiinni. Samaisen valuvian tähden hänen kohtalonsa on jatkuvasti paljastaa se kuinka tyhmä hän on. Hän olisi omavaltaisen ja röyhkeän herran paras käsikassara. Tänä päivänä häntä hillitsee pääosin se, ettei Jouni Laihosta ole tätä ominaisuutta hyödyntämään täydessä mitassaan.
Aselakiesitys ei ole tarpeellinen, sillä esitetyt kehittämistarpeet ovat pääosin keinotekoiset ja muutenkin hoidettavissa. Esityksen tarpeettomuuden merkiksi, sen takana olevaa yhteiskunnallisen uudistuksen tarvetta ei ole lähestulkoonkaan tarpeeksi jalkautettu koko kansalle, myös sille osalle, joka ei omista aseita tai liity niihin mitenkään.
Suomi olkoon asetiheydeltään mikä hyvänsä, mutta tiettävästi muillakin on äänioikeus, kuin ampuma-aseluvan haltijoilla. Ampuma-aselakiesityksessä on aivan liian kiusallisen selvästi kyse vain siitä, että tehdään nyt jotain, jottei päästä syyttämään toimimattomuudesta. Toiminnan kohteeksi on päätynyt kaikensorttinen kontrollointi ja kyttääminen, minkätähden?
Lakimuutosta on alustettu muuan hallinnollisella ohjeella, joka vaikuttaa kiivaimpien vallesmannien käytännössä ohitaneen jopa voimassaolevan lainkin. Luonnollista on, ettei hallinto vastaa mitään syytöksiin tuon ohjeen vinoutumista, joista pahin lienee asetekniikan ylikorostus ja luvanhakijan lähes täydellinen unohtaminen.
Itse lakiesityksen pahimmat viat ovat kotirauhan suojan, yksityisen omistusoikeuden ja yksilönsuojan vakava-asteinen aliarviointi. Arvostelu on aiheellinen, sillä näiden oikeushyvien suhdetta julkisen vallan intressiin turvallisuuden säilyttämisessä, ei ole riittävästi punnittu.
Ylitarkastaja Lehtosen palotarkastusvertaus on sopimaton, koska esimerkiksi kerrostaloasunnossa asuvan henkilön on käytännössä mahdotonta joutua palotarkastukseen. Omakotitalossakin asuvalle vastaavan todennäköisyys on todellisuudessa päälakeen osuvan salamaniskun luokkaa.
Niinikään liian tiheästi uusittava aselupa on omiaan tekemään tyhjäksi soveliaan henkilön oikeuden omistaa ampuma-aseen. Mikäs oikeus se sellainen on, joka
Lukekaa ja nauttikaa!
Ministeriön merihätä
Pääkirjoitus
perjantai, 28 elokuu 2009
Sisäministeriö riensi julkisuuteen torstaina. Omien sanojensa mukaan oikaistakseen virheellisiä tietoja, vaikka kenelle tahansa sisäasiainhallintoa tuntevalle on ilmeistä, että kyseessä on sen näkökulmasta hätätilanne. Kiitos sen omien virkamiesten taitamattomuuden, on syntymässä laajojen kansalaispiirien paniikki, joka on pakottamassa hallinnon komromissiin uuden aselain suhteen.
Paniikki näkyy esimerkiksi siinä, kuinka muodollisesti ministeriön tiedote on pantu lain vastuuvalmistelijan ylitarkastaja/projektipäällikkö Mika Lehtosen sanomaksi. Tueksi on kuitenkin tullut ministeriön kakkonen tai kolmonen eli valtiosihteeri Antti Pelttari, lisätietojen antajan ominaisuudessa. Huvittava arvojärjestysero riippuu siitä, onko äänessä kansliapäällikkö vai valtiosihteeri, joka luonnollisesti lukee aina itsensä kakkoseksi ja kilpakumppaninsa kolmoseksi.
Mikäli kyseessä olisi yksin teknisluontoinen täsmennys, olisi tiedote jäänyt Ase- ja arpajaishallintoyksikön asiaksi. Se on kuitenkin mitä suuremmassa määrin poliittinen asia, sillä siinämäärin näkyvästi sisäministeri Anne Holmlundkin(kok) on ripustanut uskottavuutensa sen läpimenon varaan.
Ministerin esikunta mitä ilmeisimmin kuvittelee, ettei ilmeinen paniikki paljastu jo yksin tästä varomattomuudesta. Senkun vielä tietäisi, kuinka se aikoo tehdä vaarattomaksi sen halveksunnan, joka ministeriin ja hallintoon kohdistuu. Puhumattakaan siitä aidosta vihasta, jolla koko lakiesitystä vastustetaan.
Aselakiesityksestä ei voi keskustella keskustelematta samalla tuosta uskottavuusvajeesta kärsivästä, sekä jatkuvasti kuoleman ja halvauksen välimaastossa häilyvästä, naurettavan pienestä lilliputtivirastosta. Eikä erityisesti sen avain, mutta lähestulkoon myös ainoista virkamiehistä, Jouni Laihosta ja Mika Lehtosesta.
Vihaa ei olisi olemassa mikäli ei olisi sellaista eilisen virkamiestä, kuin hallitusneuvos Jouni Laiho, joka ei herätä luottamusta juuri kenessäkään. Hän on viipyen puhuva ja ironisoiva hahmo, kuka korostaa viranhoidon muodollisuutta ja asianmukaista virkatietä loputtomiin asti.
Moisella byrokraatintavalla ei olisi mitään merkitystä, jos hän olisi vain linnoittautunut toimisto- ja tukipalveluhenkilökunnnan taakse, sekä olisi tyystin vailla yleisökontaktia. Jouni Laihon ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot ovat hyvin vähäiset.
Hänestä näkyy ja kuuluu, jos ei suorastaan loista, että tässä istutaan tsaarin antamalla vallalla sekä kruunun varoilla. Hänen kanssaan asiat eivät yksin voisi muuten toimiakaan, kuin ylhäältäpäin luennoiden niinkuin viisas tyhmälle ja vallanpitäjä alamaiselle. Jouni Laiho kumartaa lain kirjainta epäjumalana, ollen samanaikaisesti täysin sokea sille oikeudelle,
joka lain piti luoda vaan ei luonut.
Ylitarkastaja Mika Lehtonen taas ei osaa pitää suutaan kiinni. Samaisen valuvian tähden hänen kohtalonsa on jatkuvasti paljastaa se kuinka tyhmä hän on. Hän olisi omavaltaisen ja röyhkeän herran paras käsikassara. Tänä päivänä häntä hillitsee pääosin se, ettei Jouni Laihosta ole tätä ominaisuutta hyödyntämään täydessä mitassaan.
Aselakiesitys ei ole tarpeellinen, sillä esitetyt kehittämistarpeet ovat pääosin keinotekoiset ja muutenkin hoidettavissa. Esityksen tarpeettomuuden merkiksi, sen takana olevaa yhteiskunnallisen uudistuksen tarvetta ei ole lähestulkoonkaan tarpeeksi jalkautettu koko kansalle, myös sille osalle, joka ei omista aseita tai liity niihin mitenkään.
Suomi olkoon asetiheydeltään mikä hyvänsä, mutta tiettävästi muillakin on äänioikeus, kuin ampuma-aseluvan haltijoilla. Ampuma-aselakiesityksessä on aivan liian kiusallisen selvästi kyse vain siitä, että tehdään nyt jotain, jottei päästä syyttämään toimimattomuudesta. Toiminnan kohteeksi on päätynyt kaikensorttinen kontrollointi ja kyttääminen, minkätähden?
Lakimuutosta on alustettu muuan hallinnollisella ohjeella, joka vaikuttaa kiivaimpien vallesmannien käytännössä ohitaneen jopa voimassaolevan lainkin. Luonnollista on, ettei hallinto vastaa mitään syytöksiin tuon ohjeen vinoutumista, joista pahin lienee asetekniikan ylikorostus ja luvanhakijan lähes täydellinen unohtaminen.
Itse lakiesityksen pahimmat viat ovat kotirauhan suojan, yksityisen omistusoikeuden ja yksilönsuojan vakava-asteinen aliarviointi. Arvostelu on aiheellinen, sillä näiden oikeushyvien suhdetta julkisen vallan intressiin turvallisuuden säilyttämisessä, ei ole riittävästi punnittu.
Ylitarkastaja Lehtosen palotarkastusvertaus on sopimaton, koska esimerkiksi kerrostaloasunnossa asuvan henkilön on käytännössä mahdotonta joutua palotarkastukseen. Omakotitalossakin asuvalle vastaavan todennäköisyys on todellisuudessa päälakeen osuvan salamaniskun luokkaa.
Niinikään liian tiheästi uusittava aselupa on omiaan tekemään tyhjäksi soveliaan henkilön oikeuden omistaa ampuma-aseen. Mikäs oikeus se sellainen on, joka
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.