Hei,
vastasit minulle parisen vuotta sitten viisaasti -ja kuten sittemmin kävi ilmi- täysin paikkansa pitävästi. Hienoa, että olet palannut palstalle, täällä todella kaivataan kaltaisiasi vilpittömiä auttajia.
Elämäntilanteeni on nyt vallan toinen,kuin taannoin. Sain kaipaamani lapsen, mutta polut erkanivat hänen isänsä kanssa. Aivan kuten kerroitkin. Nyt minua askarruttaakin,mitä edessä on. Ero otti koville,mutta olen aivan vakuuttunut päätöksestäni. Eniten huolehdin tietenkin lapsemme pärjäämisestä tällaisessa perhekuviossa. Isän kanssa kun on ajoittain hyvinkin hankalaa ja olen itse ollut henkisesti ja fyysisesti kovilla.
En ole menettänyt toivoani kunnollisen rakkaudenkaan suhteen, haaveilen perheenlisäyksestä miehen kanssa,joka ei jätä minua yksin vastuiden kanssa. Mistähän sellaisen löydän?
Kiitos ja kaunista syksyä!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.