Erähenkistä miestä

kanttar-elli

OLEN 30 NAINEN. HAEN 30-45V MIESTÄ ETELÄSUOMESTA. PIDÄN SYKSYISIN MARJOJEN JA SIENIEN POIMINNASTA. LÄHDEN MYÖS MIELLELLÄÄN KALASTAMAAN. TULEVAISUUDESSA OLISI KIVA KÄYDÄ PATIKOIMASSA JOPA POHJOISESSA.

13

2230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • CAPS LUKON

      VOISI NEITI HYVÄ OTTAA POIS PÄÄLTÄ, SILLÄ SE KYLLÄ NÄKYY MUUTENKIN SUN EPÄTOIVONEN ILMOTUS. TÄÄLTÄ EI LÖYDY KUIN KÄNNIKALOJA!

      TERVEISIN MONTA KERTAA ETSINYT, KERTAAKAAN LÖYTÄMÄTTÄ

      • vepa2

        Sienestys ja marjastus kavereita täältä etelä-suomesta.
        Olen kohta 40v mies ja kavereriksi käy niin naist kuin miehetkin.
        Yksin kun ei tule lähdettyä näitä kotinurkkia kauemmas ja olis mukavaa nähdä vähän muutakin.
        Myös onki reissut ja patikointi kiinostaa vaikkakin jäänyt vähälle nyt 20v aikana.
        Kesää 2010 odotellessa kerkee suunitella ja katseskella.
        Koko suomi kiinostaa alueena uutta nähtävää siis paljon.


    • millymaija

      Totta on..ei löydy vaeltavia miehiä täällä. Siis ylipäätänsä ei vaellusseuraa löydy. Olen muutaman kerran kokeillut eikä ainuttakaan vastausta. Ja luulen että miehet vaeltaa vain telkkarin ja tietsikan välillä.. Itse olen harrastanut retkeilyä jo monta vuotta ja olisi kiva löytää retkeilyseuraa, vaikkapa saada kokoon porukka jossa kaikenikäisiä, miehiä ja naisia, esim kerran kuussa tapahtuvalle päiväretkelle, vaan ei ole kiinnostuneita. Itekseni jatkan..

      • täältä?

      • Jande70

        viihtyviä löytyy mutta harvemmin täältä :)

        Ideasi kuulostaa hienolta ja varmasti seuraakin on tarjolla kunhan on aktiivinen ja löytää oikeat foorumit.
        Itse olen luonnossa liikkumista harrastanut lapsesta saakka näihin päiviin. Välillä puhtaasti kalareissuja tehden, välillä taas patikoiden ja toisinaan jollain muulla tavoin. Voin lähteä viikonloppureissuille esim. kansallispuistoalueille Etelä- tai Keski-Suomeen ja pidempien lomien sattuessa mielellään vaikka Lappiin.

        Minulle voivat kirjoitella kaikki ikään ja sukupuoleen katsomatta joita patikointireissut tai sen eri kombinaatiot (esim. kalastus, yöpymiset laavulla...) kiinnostaa mukavassa ja reippaassa (stressittömässä) hengessä hyviä eväitä unohtamatta. Mikä sen hienompaa kuin istua rätisevän nuotion ääressä mukavia turisten...kera höyrävän kahvin ja makkara tikun päässä! [email protected]


      • kulukuri

        Olen vähän yli 40.v mies eteläisestä suomesta,Lapissa ja Pohjois-Karjalassa olen tehnyt useita vaelluksia,pituudeltaan paristakymmenestä kilometristä aina 200:nkilometriin,kestoltaan 3.vrk--3.vk. Yksin tai kaksin,ja jos tälläselle vaellukselle on lähdössä kaverin kanssa,niin lämpimästi suosittelen vähän läheisempää kaveria kuin pika,pikaa näiltä palstoilta löytynyttä,on se senverran intiimi ja rankka tapahtuma,että parempi tuntea matkakumppania edes vähän....muuten,Lappi voittaa rantalomat 100-0.


      • kanttar-elli
        kulukuri kirjoitti:

        Olen vähän yli 40.v mies eteläisestä suomesta,Lapissa ja Pohjois-Karjalassa olen tehnyt useita vaelluksia,pituudeltaan paristakymmenestä kilometristä aina 200:nkilometriin,kestoltaan 3.vrk--3.vk. Yksin tai kaksin,ja jos tälläselle vaellukselle on lähdössä kaverin kanssa,niin lämpimästi suosittelen vähän läheisempää kaveria kuin pika,pikaa näiltä palstoilta löytynyttä,on se senverran intiimi ja rankka tapahtuma,että parempi tuntea matkakumppania edes vähän....muuten,Lappi voittaa rantalomat 100-0.

        Sinulla näyttää olevan kokemusta eripituisista retkistä. Olisi kiva kuulla lisää retkistäsi. Minulle voi kirjoitella [email protected]


      • Oman tien kulkija
        kanttar-elli kirjoitti:

        Sinulla näyttää olevan kokemusta eripituisista retkistä. Olisi kiva kuulla lisää retkistäsi. Minulle voi kirjoitella [email protected]

        Minulla on paljon vaelluskilsoja takana. Olen vaeltanut sekä yksin, että ryhmissä.
        Kaksi kertaa on mukana ollut naisia. En yleistä, enkä väitä kaikken näin toimivan, mutta...
        "Mä inhoan noita ötököitä..." "V...tu ku tää reppu painaa..." " No nyt mun takki on ihan likainen..." " Eiks jo olla perillä..." " Miks pitää mennä sinne, tuonne ja ..." " Määräätkös sä muka täällä kaikki..." " Ens kerralla joku toinen valitsee reitin..." " Mua väsyttää..." " Pistä sinä tuo mato koukkuun..." "Mä en ainakaan koske tuohon kalaan..."
        " Tuleeks tähän notski..." "Mä en ainakaan koske kirveeseen..." "Eiks mitenkään sais lämmintä pesuvettä..." " Mä en ainakaan syö tota..."

        Huokaus....


    • harri

      Hei! Joko olet seuraa löytänyt? Olen harrastellut luonnossa puuhastelua lähes koko ikäni. vaeltaminen on mukavinta puuhaa valokuvaamisen ja kalastelun kanssa. Retkeilen aika paljon yksin mutta olisi mukava löytää samoista maailmoista pitävä nainen. Olen käynyt vähän siellä sun täällä vaeltelemassa lyhyitä ja pitempiäkin vaelluksia. Jos tahdot tutustua minuun paremmin niin kirjoitteleppa takaisin. Mukavaa viikkoa!
      terveisin h

      • haaveitako vain?

        Löytyiskö täältä seuraa tositarkoituksella luonnossa viihtyvälle 44v.naiselle? Asun pohjois-savossa.Marjastan,kalastelen mato-ongella ja talvisin käyn pilkillä.Tykkään vesillä liikkua, kuunnella laineitten liplatusta ranta kiviin ja nauttia hiljaisuudesta, tuulen huminasta ja katsella auringon laskua nuotiolla notski kahvin kera:)
        Vaeltamisesta ja patikoinnista Lappiin olen aina haaveillut,mut haaveeksi jäänyt.


      • luontomies_
        haaveitako vain? kirjoitti:

        Löytyiskö täältä seuraa tositarkoituksella luonnossa viihtyvälle 44v.naiselle? Asun pohjois-savossa.Marjastan,kalastelen mato-ongella ja talvisin käyn pilkillä.Tykkään vesillä liikkua, kuunnella laineitten liplatusta ranta kiviin ja nauttia hiljaisuudesta, tuulen huminasta ja katsella auringon laskua nuotiolla notski kahvin kera:)
        Vaeltamisesta ja patikoinnista Lappiin olen aina haaveillut,mut haaveeksi jäänyt.

        Täällä olisi mainitsemistasi asioista pitävä vapaa 43- v. mies Kuopion läheltä.


      • haavetako vain?
        luontomies_ kirjoitti:

        Täällä olisi mainitsemistasi asioista pitävä vapaa 43- v. mies Kuopion läheltä.

        luontomies_! Kuinka saamme yhteyden välillemme kyselee etsijä-65?


      • luontomies_
        haavetako vain? kirjoitti:

        luontomies_! Kuinka saamme yhteyden välillemme kyselee etsijä-65?

        No laita viestiä: [email protected] niin yhteys onnistuu.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2783
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      270
      2402
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1456
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      116
      1144
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      99
      1099
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1033
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      982
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      58
      886
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      62
      854
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      291
      847
    Aihe