Mietityttää

määrittely. Miksi on tärkeää määritellä itsensä uhriksi, onko se yksi vaihe selviytymisessä ? En missään nimessä ole kiistämässä sitä, etteikö narsistisesti pershäiriöisen kanssa eläminen olisi äärimmäisen vahingollista, mutta miksi määritellä itsensä uhriksi? Eikö sekin ole vahingollista, asettautua uhrin roolin?
23761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

ei asettauduta, sitä ollaan ilman mitään uhriksi määrittelyä. Uhreista puhuminen auttaa heitä itseään ymmärtämään miten vakavista (ja traumatisoivista) asioista on kysymys. Uhriudesta puhuminen kuvaa sitä karua tosiasiaa, että ihmiset ovat väkivallan uhreja. Jos ei ihan fyysisen väkivallan, niin ainakin psyykkisen väkivallan uhreja - nujertamisen, alistamisen, nöyryyttämisen, häpäisemisen, ja monenlaisen muun henkisen lyömisen uhreja. Mutta lisäksi moni myös elää fyysisenkin väkivallan uhan alla vaikkeivät olisi sitä kokeneetkaan. Silloin on ihan hyvä syy puhua uhreista.

Etenkin lasten kohdalla on kysymys nimenomaan uhriudesta, heillä kun ei edes ole minkäänlaista mahdollisuutta itse vaikuttaa siihen ovatko mielivallan kohteina vai eivätkö ole. Jos ei puhuttaisi uhriudesta, tuskin miellettäisiin sitä, että vaikeasti persoonallisuushäiriöisten ihmisten läheisyydessä vahingoitutaan (traumatisoidutaan) oikein tosissaan. Uhriudesta puhuminen kertoo myös siitä, että ihminen tarvitsee paljon ulkopuolista apua ja hoitoa päästäkseen toipumaan ja tullakseen entiseksi uhriksi.

Uhrius-käsite tässä asiassa on varmaan helpompi ymmärtää, jos mietitään voidaanko väkivaltaa kokenutta ja väkivallan keskellä elävää ihmistä sanoa väkivallan uhriksi vai eikö voida. Ei uhri ole mikään heikko ja avuton reppana, sen sijaan hän on vakavasti vahingoittunut ihminen, joka tarvitsee vaurioituneisuutensa vuoksi paljon apua ja hoitoa kyetäkseen selviytymään ja paranemaan.

Äänestä
  • Kumpikin kirjoittaja käsittelee tässä tätä *uhriutta*. Omien kokemuksiensa kautta. Mirri enemmän ehkä lapsen asemasta, luonnehäiriöisten vanhempien perheessä. Ja ylempi kirjoittaja sitten sitä, elää parisuhteessa luonnehäiriöisen ihmisen kanssa.

    Luonnehäiriöisten vanhempien lapsena eläneenä, mietin itse lähinnä noita syitä. Mikä saa luonnehäiriöisen ihmisen käyttääntymään näin sairaasti? Purkamaan sairaan *hirmuvallan* omaan puolustuskyvyttömään lapseensa. En niinkään koe vihaa. Kun eihän se vihaamalla miksikään muutu.

    Äänestä

  • Mielestäni, jos sanoo joutuneensa narsistin uhriksi, se ei vielä kerro siitä, miten asennoituu asiaan. Eikö esim. liikenneonnettomuuteen joutunut ole liikenneonnettomuuden uhri riippumatta siitä miten kokee ja asennoituu asiaan?

    Äänestä

  • kukakin käsittää kirjoitti:

    Mielestäni, jos sanoo joutuneensa narsistin uhriksi, se ei vielä kerro siitä, miten asennoituu asiaan. Eikö esim. liikenneonnettomuuteen joutunut ole liikenneonnettomuuden uhri riippumatta siitä miten kokee ja asennoituu asiaan?

    Minä koen uhriksi sellaisen ihmisen joka on joutunut johonkin tilanteeseen ilman omaa tarkoitusta joutua siihen.

    Äänestä

  • eräsN1 kirjoitti:

    Kumpikin kirjoittaja käsittelee tässä tätä *uhriutta*. Omien kokemuksiensa kautta. Mirri enemmän ehkä lapsen asemasta, luonnehäiriöisten vanhempien perheessä. Ja ylempi kirjoittaja sitten sitä, elää parisuhteessa luonnehäiriöisen ihmisen kanssa.

    Luonnehäiriöisten vanhempien lapsena eläneenä, mietin itse lähinnä noita syitä. Mikä saa luonnehäiriöisen ihmisen käyttääntymään näin sairaasti? Purkamaan sairaan *hirmuvallan* omaan puolustuskyvyttömään lapseensa. En niinkään koe vihaa. Kun eihän se vihaamalla miksikään muutu.

    Olen elänyt lähes koko elämäni luonnehäiriöisen ihmisen kanssa, lapsuus mukaan lukien, ollut erossa vasta viimeiset viisi vuotta.

    Äänestä

  • jatkoa kirjoitti:

    Minä koen uhriksi sellaisen ihmisen joka on joutunut johonkin tilanteeseen ilman omaa tarkoitusta joutua siihen.

    Noin minäkin ajattelen uhrina olemisen. Ihminen ei tietoisesti järjestä itseään luonnehäiriöisen ihmisen uhriksi, hän joutuu siihen tilanteeseen. Tiedostamattomat motiivit ovat asia erikseen, mutta niiden vahvalle vaikutukselle ihminen ei itse mahda mitään. Päinvastoin hän on jopa niidenkin uhri.

    Puhuminen narsistin uhrista/luonnehäiriöisen uhrista on tosi tärkeää senkin vuoksi, että se viestittää tärkeän tosiasian: ihminen ei ole itse aiheuttanut joutumistaan uhriksi saati, että hän olisi syyllinen tilanteeseensa. Uhriudesta puhuminen on myös neutraalia sikäli, ettei uhriksi joutumiseen tarvita syyllisiä ollenkaan - myöskään narsisti/luonnehäiriöinen ei ole syyllinen. Ennemminkin voitaisiin puhua onnettomuudesta ja onnettomuuden uhreista - niitä kun on enemmänkin, tässä tapauksessa kukin omalla tavallaan...

    Uhrit toki tuntevat selviytymisprosessinsa aikana vihaa, mutta viha olisi viisasta jättää heidän voimavarakseen. 'Sivulliset' sen sijaan voisivat nähdä narsistin/luonnehäiriöisen ihmisenkin uhrina, ei syyllisenä. Uhrius on sikälikin hyvä sana, että se viestii siitäkin, ettei aina tarvita minkäänlaisia syyllisiä siihen, että joku on joutunut uhriksi... Näissä asioissa ihmiset ovat onnettomien olosuhteidensa uhreja.
    Noin omalla kohdallani nykyisin ajattelen lähes koko elämäni jatkuneen narsistin/luonnehäiriöisen uhriuden.

    Äänestä

  • kukakin käsittää kirjoitti:

    Mielestäni, jos sanoo joutuneensa narsistin uhriksi, se ei vielä kerro siitä, miten asennoituu asiaan. Eikö esim. liikenneonnettomuuteen joutunut ole liikenneonnettomuuden uhri riippumatta siitä miten kokee ja asennoituu asiaan?

    ollut ihminen uhri. Mutta harvoin hän uhriutuu ja haluaa jäädä paikalleen itsesääliin itkemään kohtaloaan. Kyllä hän mielellään lähtee ambulanssin kyytiin ja sairaalaan ja ottaa kaiken mahdollisen avun vastaan. (Ainakin minä lähtisin).

    Meitä jokaista voi kohdata liikenneonnettomuus, narsistiset ihmiset jne... Mutta kyse onkin siitä, haluaako sellaiseen tilanteeseen jäädä vai haluaako ottaa apua vastaan. (Lapset ovat asia erikseen, ovat vanhempiensa armoilla.)

    Jos pistät kätesi kuumalle hellanlevylle vahngossa ja poltat kätesi, etkö olisi varovaisempi hellan suhteen tulevaisuudessa???
    Vai pistätkö kätesi uudelleen ja uudelleen levylle, niin että siitä lähtee lopulta tunto. Onko hellan levy sitten vastuussa kädestäsi????

    Äänestä

  • narsisti/narsismi ja narsistinen persoonallisuushäiriö oikein iloisesti sekaisin.

    Uhriuden tajuaminen on sikäli tärkeä pointti, että sairaassa suhteessa on ollut jatkuvasti syyllinen/syytetty. Sikäli se uhri-oivallus on tärkeä tilanteen hahmottamiselle.

    Äänestä

  • on kuitenkin vakavasti vahingoittuneella narsistin uhrilla suurin ongelma - ei ollenkaan se, että hän syyttäisi muita. Minusta narsistin uhri on aika pitkällä toipumisprosessissaan siinä vaiheessa, kun hän (uskaltaa) syyttää 'tekijää/tekijöitä' ja tuntee näitä kohtaan vihaa siitä mitä hänelle uhrina on tapahtunut. Sehän on terve reaktio, itsensä syyttäminen esim. väkivallan uhriudesta taas on hyvin sairas reaktio.

    Tosin myös vihan ja syyttelyn kohdistuminen muualle pitäisi olla välivaihe. Kuitenkin vakavassa uhriudessa tehdään usein pitkään töitä sen kanssa, että uhri uskaltautuisi tuntemaan vihaa muita ihmisiä kohtaan, ja luopuisi jatkuvasta itsensä syyllistämisestä ja itsevihasta. Etenkin lapsuudessa koettu narsismin uhrius (äärimmäisenä väkivalta) synnyttää narsismin uhreja, joilla on pitkä toipumisen tie, jotta pääsisivät siihen, etteivät tuntisi olevansa syyllisiä kaikkeen ja vastuullisia kaikesta.
    Siinä onkin hyvä syy miksi puhutaan narsistin uhreista. Se korostaa uhrin syyttömyyttä: hän ei ole aiheuttanut persoonallisuushäiriöisen läheisensä käyttäytymistä, eikä se ole hänen syynsä - hän on uhri sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Minä joskus mietin, että millainen narsistin uhri mahtaa selviytyä kokematta ikinä sitä valtaisaa ja loputonta syyllisyyden, nöyryytyksen, ja häpeän määrää, jonka keskellä narsistin/luonnehäiriöisen ihmisen uhrit elävät. Ei siinä ole sijaa toisten syyttelylle, se vaihe tulee vasta toipumisen edistyessä. Tai sitten kaikki uhreina itseään pitävät ihmiset eivät ole kokeneet sellaista syyllisyyden, nöyryytyksen ja häpeän määrää mitä narsistin uhri voi pahimmillaan luonnehäiriöisen ihmisen taholta kokea. Tai sitten vakavimmin vahingoittuneet uhrit ovat vahingoittuneet jo lapsuudessaan... Tiedä häntä...

    Äänestä

  • ruusunmarja kirjoitti:

    narsisti/narsismi ja narsistinen persoonallisuushäiriö oikein iloisesti sekaisin.

    Uhriuden tajuaminen on sikäli tärkeä pointti, että sairaassa suhteessa on ollut jatkuvasti syyllinen/syytetty. Sikäli se uhri-oivallus on tärkeä tilanteen hahmottamiselle.

    "narsisti/narsismi ja narsistinen persoonallisuushäiriö oikein iloisesti sekaisin."

    Tuo johtuu siitä, että elävässä elämässä ne ilmenevät 'sekaisin'. Useimmat vaikeasti persoonallisuushäiriöiset ihmiset ovat useamman persoonallisuushäiriön sekoituksia, eikä maallikoilla ole tietoa heidän diagnooseistaan. Niille sekoituksille yhteistä kuitenkin on vaikea luonnehäiriöisyys ja narsismi. Ei käytännössä ole merkitystä sillä voitaisiinko luonnehäiriöinen ihminen diagnosoida narsistisesti persoonallisuushäiriöiseksi vai eikö voitaisi. Voihan olla, etteivät diagnostiset kriteerit riittäisi juuri siihen diagnoosiin, niinpä hän voisi saada diagnoosikeen epäsosiaalisen-, huomiohakuisen-, tai tunne-elämältään epävakaan persoonallisuushäiriön.

    Noille persoonallisuushäiriöille yhteistä on enemmän ja vähemmän raju tunne-elämän ailahtelu, impulsiivisuus, ulospäin ja muihin ihmisiin suuntautuva vihamielisyys, sekä itsekeskeisyys. Niinpä maallikoiden kesken voidaan oikein hyvin puhua luonnehäiriöisyydestä (ja/tai narsismista), ja jättää diagnoosien miettiminen sikseen. Narsismi-sana tosin on sikäli huonompi, että jotkut luulevat sen tarkoittavan pelkästään tautiluokitusten mukaista narsistista persoonallisuushäiriötä. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa em. persoonallisuushäiriöiden vaihtelevaisia sekoituksia diagnooseista riippumatta.

    Voitaisiin sanoa näinkin: arkikielen sanalla narsisti tarkoitetaan ihmistä, jolla ilmenee epävakaan-, huomiohakuisen-, epäsosiaalisen-, ja/tai narsistisen persoonallisuushäiriön piirteitä niin, että hän on vaikeasti luonnehäiriöinen. Etenkin naisnarsistit ovat useimmiten tautiluokitusten mukaan huomiohakuisesti- ja/tai tunne-elämältään epävakaasti persoonallisuushäiriöisiä. Jos naisnarsisti on kovasti aggressiivinen ja väkivaltainen, kenties joukossa onkin ripaus tautiluokitusten mukaista epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä...

    Ei maallikoiden tosiaankaan tarvitse narsismista/luonnehäiriöisyydestä puhuessaan tietää mistä tautiluokitusten mukaisista diagnooseista mahtaa olla kysymys. Arkikielen sanat 'narsismi' ja 'luonnehäiriöisyys' sisältävät enemmän kuin yhden tautiluokitusten mukaisen diagnoosin. Tärkeä juttu, koska tautiluokitusten mukaiset diagnoosit eivät elävässä elämässä ilmene täysin 'puhtaina', vaan samassa ihmisessä on 'iloisesti sekaisin' vaikka mitä - sitä enemmän mitä vaikeammin luonnehäiriöisestä ihmisestä on kysymys.

    Äänestä

Itse elän peroonallisuushäiriöisen kanssa edelleen ja ehkä loppuikäni, mutta uhriksi en itseäni määrittele. Tuo uhri sana käsite on kummallinen, enkä oikein sitä ymmärrä tässä tilanteessa. Luulen, että koko uhri sanan määritys on lähtöisin kirjoittajien ja asian kanssa toimivien henkilöiden toimesta. Ihmiset ovat kokeneet joissakin tapauksissa olevansa aivan kuin olosuhteidensa vankeja ja sitä kautta tunteneet itsensä myös ihan kuin uhreiksi. Luulen, että suurin osa ei kuitenkaan määrittelisi itseään uhriksi, eikä käyttäisi sitä sanaa koska uhri ajatus lähtee ihmisen omasta sisäisestä ajatuksesta kokea onko hän uhri vai ei. Se kuitenkin on jo vallannut tämän narsimi keskustelun, joten siitä tuskin enää päästään irti.

En usko, että uhriksi itsensä tunteva käyttäisi tätä jotenkin selviytymiseensä. Sillä ei mielestäni ole tekemistä selviytymisen kanssa. Tuo vahingollisuus juttu taas riipuu siitä miten hyvin uhri itsensä tuntee, voiko hän selvitä hyvin, huonosti, vai ei mitenkään. Joskus olosuhteet pakottavat uhrin olemaan uhri, mutta tämäkään ei ole yksiselitteistä.

Äänestä
  • ei tosiaan läheskään aina ole narsisti/luonnehäiriöisen uhri eläessään tämän kanssa. Hän on tehnyt tietoisen aikuisne ihmisen valinnan ja ratkaisun, jolla ei ole uhriuden kanssa mitään tekemistä. Uhriudesta puhuttaessa sitä puoli ei tule esille - valitettavasti. Tärkeä asia tuo mitä sanoit.

    Sen sijaan lapset ovat toinen juttu, he ovat uhreja. Ja he voivat joutua uhreiksi myös silloin, kun aikuinen tekee tietoisen päätöksen jatkaa elämäänsä vaikeasti persoonallisuushäiriöisen ihmisen rinnalla. Jos perheessä on lapsia, he joutuvat myös elämään siinä, mutta ilman omaa valintaa ja vapaaehtoisuutta. Niinpä heistä tulee/tehdään uhreja sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Äänestä

  • Mirri57 kirjoitti:

    ei tosiaan läheskään aina ole narsisti/luonnehäiriöisen uhri eläessään tämän kanssa. Hän on tehnyt tietoisen aikuisne ihmisen valinnan ja ratkaisun, jolla ei ole uhriuden kanssa mitään tekemistä. Uhriudesta puhuttaessa sitä puoli ei tule esille - valitettavasti. Tärkeä asia tuo mitä sanoit.

    mitä "valitsee" kun valitsee kumppanikseen narsistin. Se miten narsisti kohtelee toisia ihmisiä on niin poikkeuksellista ettei useimmat "uhrit" tiedä/voi kuvitella sellaista olevan olemassakaan. Ja aikuisenkin narsisti pystyy aika pian "koukuttamaan", ovelasti alistamaan niin ettei pitkään aikaan pysty tajuamaan missä mennään. Ehkä terveellä itsetunnolla varustettu (ja sellainen jolla ei ole taipumusta läheisriippuvaisuuteen/altruismiin) aikuinen tässä vaiheessa useimmiten "älyää" erota aikaisemmin narsistista, aikaisemmin laittaa stopin huonolle kohtelulle. Tai en ole varma tuostakaan.

    Äänestä

  • ei yleensä tiedä kirjoitti:

    ihminen johon narsistin taitava ja ovela syyllistäminen ei tehoa ehkä pääsee aikaisemmin eroon suhteesta.

    Äänestä

  • Tuo, olosuhteiden pakosta, on mielestäni hyvä ilmaisu. Kun käsittelen omaa tilannettani, luonnehäiriöisen vanhemman aikuisena lapsena. Koska minulla ei tavallaan ole mahdollisuutta *erota* hänestä kokonaan. Toki asumme omissa talouksissa ja välimatkaakin on paljon. Joka rauhottaa tilannetta, jonkin verran.

    Äänestä

  • ja luule mitä luulet, siihen sinulla on täysi vapaus. Jos sinulla ei ole kokemusta vaikeasta elämästä narsistin kanssa, niin tuskin ymmärrätkään. Etkä edes halua yrittää...
    Ehkä olet maailman fiksuin ihminen, joka osaa elää terveessä parisuhteessa narsistin kanssa. Ja me uhrit olemme täystolloja propagandan uhreja.
    Joopajoo...

    Äänestä

  • Mirri57 kirjoitti:

    ei tosiaan läheskään aina ole narsisti/luonnehäiriöisen uhri eläessään tämän kanssa. Hän on tehnyt tietoisen aikuisne ihmisen valinnan ja ratkaisun, jolla ei ole uhriuden kanssa mitään tekemistä. Uhriudesta puhuttaessa sitä puoli ei tule esille - valitettavasti. Tärkeä asia tuo mitä sanoit.

    Sen sijaan lapset ovat toinen juttu, he ovat uhreja. Ja he voivat joutua uhreiksi myös silloin, kun aikuinen tekee tietoisen päätöksen jatkaa elämäänsä vaikeasti persoonallisuushäiriöisen ihmisen rinnalla. Jos perheessä on lapsia, he joutuvat myös elämään siinä, mutta ilman omaa valintaa ja vapaaehtoisuutta. Niinpä heistä tulee/tehdään uhreja sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Olet täysin oikeassa tuossa. Itse ei aina tajua, että lapsi ei pysty sitä valintaa tekemään jääkö vai lähteä. Minä tein tänään päätökseni jättää mieheni, sillä lapseni kärsivät jo siinä määrin, että en voi altistaa heitä enempää "hullun" ihmisen käytökselle. On turhaa toivoa, että kykenisin hallitsemaan narsistia, vaikka olen ajatellut, että kokemukseni riittäisi pitämään narsistin "oireet" kurissa. Se ei ole mitenkään mahdollista, ei vaikka olisi minkälainen koulutus tai ammattitaito takana, "sairas" ihminen on arvaamaton ja yllätyksiä täynnä, eikä hänen käytöstänsä osaa aina edeltä annakoida. Lapset ovat selkeitä uhreja näissä tilanteissa ja terve vanhempi on vastuussa lapsen hyvinvoinnista.

    Äänestä

  • "terve"mieli kirjoitti:

    Syntyikö se tämän nettikirjoittelun seurauksena, vai onko tämä lukemisesi ja kirjoittelusi syntynyt siitä, että olet jo mielessäsi pyöritellyt näitä asioita, ja mahdollista eroa? Eli siis, tiedätkö varmasti mitä olet tekemässä - suoraan kysyttynä? Vielä vähän aikaa sitten olit sitä mieltä, ettet sinä ole uhri, ja saatat jatkaa narsistin kanssa vaikka läpi elämäsi. Ei netissä voida sanoa, etteikö se olisi mahdollista, ja ettetkö sinä kykenisi asettamaan 'rajattomalle' ihmiselle käyttäytymisen rajoja niin, että teidän parisuhteenne ja perhe-elämänne sujuu kaikkia perheenjäseniä tyydyttävällä tavalla.

    Onneksi tänään tehty päätös ei tarkoita sitä, etteikö sinulla olisi mahdollisuutta pohtia sitä kaikessa rauhassa ilman hätiköimisiä. Mutta tosi hyvä, että mietit asioita myös lasten kannalta. Ja jos heillä on ikää tarpeeksi, heidän kanssaan on mahdollista (pitääkin) myös jutella luonnehäiriöisen vanhemman kummallisuuksista. He kuitenkin huomaavat varhain sen, että toinen vanhemmista on 'erikoistapaus', joka vaatii ja tarvitsee kaikenlaista huomiota ja asioihinsa paneutumista.

    En tee päätöstäni täällä olevien kirjoitusten perusteella, mutta tämä on ollut vaihtoehdoista toinen. Lapseni reakoiminen ahdistuksella ja masennuksella sai minut ajattelemaan onko järkevää olla tälläisessä liitossa, jossa kaikki on epänormaalia ja "sairasta". Olen miettinyt ja pohtinut tätä päätöstä jo vuoden verran ja monenlaiset konstit käyttänyt, mutta kuten niin moni muukin narsistin kanssa elänyt, niin minäkin joudun nostamaan käteni pystyy ja luovuttamaan ilmiön edessä, joka ei ole mitenkään omalla käyttäytymisellä parannettavissa tai korjattavissa. Rajojen asettamisellakaan ei näytä olevan mitään vaikutusta.

    Vaikea päätös, mutta katson, että ainut oikea, jos aiomme selvitä ilman psyykkisiä vammoja. Olen kauan jaksanut ja sietänyt, koska olen halunnut jotenkin myös ymmärtää toista osapuolta. Tilanne vaan on lasten kannalta aivan mahdoton. He pelkäävät, näkevät painajaisia ja masentuvat ja ahdistuvat. Mikään normaalin lapsen arki ei jaksa enää kiinnostaa. Huolestuttavaa, enkä voi ajatella pelkästään itseäni. Minä ehkä kestäisinkin ja voisin "hullun" kanssa elää, mutta eihän siinäkään mitään järkeä tunnu olevan, että haaskaan oman elämäni tunne kuolleeseen ihmiseen, jolla ei ole mitään siteitä perheeseensä, eikä tunne mitään vaimoaan, eikä lapsiaan kohtaan. Narsisti elää ihan omassa maailmassaan, ja ottaa toisista vain sen mitä hän itse kulloinkin tarvitsee.

    Tiedä sitten millainen operaatio tästä tulee? Miten pitäisi menetellä, ei ole kokemusta. En kuitenkaan enää epäröi, vaan haluan lapseni turvaan.

    Tässä *sairaudessa* todellakin liika ymmärtäminen on pahasta. Se vain mahdollistaa narsistin mielivaltaisen käytöksen jatkumisen. Ehkä, jopa lastesi mielenterveyden kustannuksella. Uhraa ennemminkin se narsisti, kuin lapsesi avioliiton alttarilla.

    Varhaislapsuudessa lapset eivät välttämättä ymmärrä narsistivanhemman mielivaltaa, kovin pahaksi. He mieltävät sen niin, että se on vain tapa kasvattaa, tai kurinpidollinen toimi/rangaistus. Mutta myöhemmin, kun heille tulee vertailukohteita, siihen oman narsistivanhemman rinnalle. Ja he oppivat ymmärtämään. Että heidän perhe-elämä on normaalista kaukana. Se tuska on todella suuri, kun ymmärtää kärsimyksen määrän.

    Äänestä

  • "terve"mieli kirjoitti:

    Olet täysin oikeassa tuossa. Itse ei aina tajua, että lapsi ei pysty sitä valintaa tekemään jääkö vai lähteä. Minä tein tänään päätökseni jättää mieheni, sillä lapseni kärsivät jo siinä määrin, että en voi altistaa heitä enempää "hullun" ihmisen käytökselle. On turhaa toivoa, että kykenisin hallitsemaan narsistia, vaikka olen ajatellut, että kokemukseni riittäisi pitämään narsistin "oireet" kurissa. Se ei ole mitenkään mahdollista, ei vaikka olisi minkälainen koulutus tai ammattitaito takana, "sairas" ihminen on arvaamaton ja yllätyksiä täynnä, eikä hänen käytöstänsä osaa aina edeltä annakoida. Lapset ovat selkeitä uhreja näissä tilanteissa ja terve vanhempi on vastuussa lapsen hyvinvoinnista.

    aikuiset lapset. Silloin, kun lähdin irtautumaan kontrollifriikista jne... (en nyt viitsi käyttää sanaa narsisti, koska se on ihan sama miksi minä kutsuisin sitä tunnevammaista ihmistä), lapseni olivat alaikäisiä. Yksi ajatus lähteä tutusta ja "turvallisesta" ihmissuhteesta olivat lapset. Mietin myös, miksi tykkään miehistä, jotka kohtelevat minua huonosti...

    Annoin itselleni luvan olla vaikka minkälaisen hullun kanssa, SITTEN kun lapseni eivät enää asu kanssani ja olen vastuussa vain itsestäni.
    Nyt sitten olisi "tuo aika", mutta olen oppinut lasteni hyvinvointia suojatakseni myös kohtelemaan itseäni oikein, eikä samanlaiset miehet enää viehätäkään minua.

    Olen jo aiemmin kirjoittanutkin täällä, että lähestymiskieltoja ja ammattiapua jouduin hakemaan... Ja piileskelyjä lasten kanssa siten, etteivät he alkaisi pelätä koko elämää ja luulla, että kaikki ihmiset ovat vihollisia. Eli ehkä joku saattaa tajuta, kuinka monikerroksinen prosessi tuo kaiken kaikkiaan oli, että pääsin tuosta suhteesta...

    Olin todella peloissani lähtiessäni tuosta suhteesta, että mitä temppuja se mies vielä keksiikään (erittäin älykäs ja karismaattinen...)...
    Mutta kun tajusin, että pelolle voi jossain vaiheessa tulla loppu, kun lähden suhteesta, oli se minulle kuin oljenkorsi hukkuvalle. Miksi pelätä pelkoa, kun sen kanssa elin jo valmiiksi. Ja tajusin, että "hurmaava" mies löytäisi uuden, jota kontrolloida.., ja silloin oma elämäni rauhottuisi.

    Silloin kun olin vielä tuon miehen kanssa, olin välillä erittäin mustasukkainen. "Hurmaava" mies provosoi minua sillä, kuinka naiset jahtaavat häntä. Ja totta se olikin. Sama mies, joka hurmasi minut, hurmaa varmasti muitakin naisia. Ja hurmasikin. Siihen latauduin todella, että mustasukkaisuuden tunteen ei pidä saada minua niin sekaisin, että pientäkään hetkeä en ajatteli palaavani tuon miehen kanssa yhteen.

    Näissä mietteissä, joissa järki pääsi vaikuttamaan (en ole sammakko), oli terapiasta apua. Hän jaksoi muistuttaa, että ensin tulee järki ja sen jälkeen tulee tunne. Että alussa pitää vain oppia sietämään ikävää ja mustasukkaisuutta jne... Ja ne tunteet kyllä lievenevät ajan kanssa.

    Myönnän, että kun mies sitten alkoi seurustelemaan uuden kanssa, se vihlaisi. Tiesin, miten ihanaa heidän alkuaikansa olisi. Tiesin myös kokemuksestani, että mies haukkuu minut vaikka miksi hulluksi uudelle naiselle, samalla tavalla kun hän minulle mollasi entistään. Sinnittelin. Kun he 3 viikon jälkeen kihlautuivat ja mies hänet samana iltana pahoinpiteli, koin ensimmäisen kerran myös tunteillani suuren helpotuksen. Tiesin, mitä tuolla naisella oli edessä, enkä tuntenut mustasukkaisuutta enää. Sääliä tunsin naisraasua kohtaan..."Hurmaukset oli hurmattu" ja mies oli saanut uuden kihlautumaan kanssaan, ja niin alkoi arki heilläkin...

    En kerro, mistä sain tietää miehen kihlautumisen ja pahoinpitelyt jne... Sanotaan nyt vaan, että maailma on kuitenkin aika pieni ja yhteisiä tuttuja oli...

    Kerron tätä siksi, että uriksi on tietyllä tapaa helppo jäädä. Se ei kuitenkaan ole lopullinen kohtalo, vaan pakoreitin ja apua kyllä löytää, kun ITSE haluaa tilanteesta pois. Ja sitten juuri se, että huonoin mahdollinen tekosyy jäädä suhteeseen "uhriksi" ovat lapset. Pelastat lapsesi samalla, kun pelastat itsesi...

    Äänestä

On tärkeää välttää uhriutumasta ja juuri siksi on tärkeää nähdä tilanne oikeassa valossa. Havaita ihmissuhteen vahingollisuus ja narsistisen ihmisen toiminnan kaavamaisuus ja se, ettei se ihminen, johon hän sen kohdistaa, ole itse aiheuttanut narsistin tuhoavaa toimintaa. Uhri on joutunut narsistin kohteeksi, mutta hänen ei ole hyvä uhriuttaa itseeän sen enenmää tilanteen tajuttuaan.

Narsisti on itse uhri, joka omalla narsistisella käytöksellään pyrkii uhriuttamaan läheisensä ja siirtämään häpeänsä itsestään pois.

Äänestä
  • juuri oikeaan eli narsisti uhriuttaa koska on itse oman sairaan mielensä uhri todella häpeää omaa käytöstään mutta ei tietenkään tietoisesti vaan todella siirtää omat tekonsa muihin ja syyttää siten muita niistä teoista joita itse tehnyt ja myös kertoo omat tekemisensä muiden tekemiksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

uhriksi kirjoitti:

määrittely. Miksi on tärkeää määritellä itsensä uhriksi, onko se yksi vaihe selviytymisessä ? En missään nimessä ole kiistämässä sitä, etteikö narsistisesti pershäiriöisen kanssa eläminen olisi äärimmäisen vahingollista, mutta miksi määritellä itsensä uhriksi? Eikö sekin ole vahingollista, asettautua uhrin roolin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu