Olen jo yli kolmekymppinen nainen, enkä edelleenkään ole päässyt irti ujoudesta. Tuntuu, että olen vaan entistä ujompi kuin mitä parikymppisenä. Lohduttelin aina nuorempana itseäni, että kunhan ikää tulee lisää, niin minusta tulee itsevarmempi ja sosiaalisempi ihminen, mutta toisin kävi. Elän parisuhteessa, mutta muita ystäviä minulla ei ole yhtään, joten tunnen oloni usein yksinäiseksi. Töistäkään en ole onnistunut ystävyyssuhteita luomaan, joten kahvi -ja ruokatauot menee yksin istuskellessa. En vaan mahda sille mitään, mutta kaikki ihmisten väliset kontaktit jännittää älyttömästi, siksi töissä oleminen onkin ihan tuskaa. Jopa kaupassa käynnit ja yleisten asioiden hoitaminen laittaa sydämen tykyttämään. Puhelimella soittaminenkin tuottaa vaikeuksia, pitää valmiiksi lapulle muotoilla mitä meinaa sanoa puhelimessa, muuten menee sanat solmuun. Että tämmöstä minun elämä tällä haavaa. Ehkä vielä joskus olen rohkeampi ihminen..
ikuinen ujoko?
...
4385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miten teillä palstan "ujoilla", "estyneillä" ja "vailla ystäviä" elävillä naisilla on kuitenkin aina sitten parisuhde? Ihan tyhjästäkö se on pöllähtänyt? Toki naisten on äärihelppoa saada seuraa, olipa sitten millainen luuseri tahansa, mutta miksei se miehen huomio preppaa ja auta pärjäämään elämän muillakin osa-alueilla? Me ujot miehet joudumme pärjäämään aivan omillamme...
En minäkään tajua ja olen itse nainen. Ulkonäköä on kehuttu monet kerrat mutta parisuhdetta ei ole koskaan ollut juurikin estyneisyyden ja ujouden takia. En vain käsitä miten muut ujot ja estyneet naiset kykenevät saamaan minkäänlaista parisuhdetta, minä en sellaista tule koskaan saamaan.
pientä pessimismiä ilmassa? Anna vinkki, missä niitä ujoja mutta muuten hyviä naisia liikuskelee, niin eiköhän sinne tuu kohta isompikin joukko meitä asiallisia miehiä katsastamaan tilannetta. Ei kaikkia miehiä miellytä nainen, joka on koko ajan äänessä ja tuomassa itseään esiin.
Vaikka olenkin todella ujo ja arka ihminen, ei minulla ole koskaan ollut ongelmia saada seuraa vastakkaisesta sukupuolesta. Hmm.. ehkä joitain miehiä kiinnostaa tämmöinen ujo ja herttainen nainen ja pystyn kyllä olemaan sitten oma itseni kahden kesken, kunhan oppii tuntemaan tarpeeksi hyvin, ettei enää jännitä. Mutta ystävien hankkiminen onkin sitten kiven takana....en oikein tiedä mistä niitä saisi.. Ei huvittaisi aina nyhjätä miehen kanssa, mukavahan sitä ois joskus muidenkin ihmisten kanssa aikaa viettää, mutta kun ei ole ketään..