Koira

Siis kun puoliso haluaisi koiran ja ajattelin että joku hyöty siitä pitäisi olla. En ole saanut kohtausta yli kymmeneen vuoteen, mutta koskaan ei tiedä, ja voihan sitä saada jonkun muunkin terveysteen liittyvän kohtauksen itse tai joku muu perheessä. Onko mitään rotua, joka osaisi edes jotenkin toimia hädän keskellä? Mielellään joku pieni kuten sellainen pieni terrier, mutta ei mitään chihuahan kokoista.
5220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eläimestä pitäisi olla ihmiselle HYÖTYÄ?!

Äänestä

Eihän koiraa voi valita tuollaisella perusteella! Ymmärtäisin jos kyseessä olisi jokin juttu, joka voisi olla haitallinen epilepsian suhteen ja sitten mietityttäisi uskaltaisiko hankkia vai ei. Vaikka moottorikelkka. Mutta että koira...

Kohtauspelkoako?

Äänestä

Koirasta on ainakin se hyöty, että pääsee lenkille. Liikunta vähentää stressiä ja siten myös kohtausten riskiä.

Kun kouluttaa/kasvattaa koiran siihen tarkoitukseen, se oppii toimimaan oikein eikä pelästy kohtauksesta. Koiran pitäisi siis nähdä tositilanteiden kohtauksia. Tosin se ei pysty hälyttämään ambulanssia tietääkseni. Aivan vastaavasti koulutetaan esim. huumekoiria tuomalla huume-eriä niiden haistettavasti. Sitten poliisin työ helpottuu huumekoirien ansiosta, kun tekijät saadaan kiinni.

Jos suunnittelette koiran ostoa, varmistakaa, onko se tai sen emo joskus havainnut epilepsiakohtauksen. Se ei ole riippuvainen rodusta.

Äänestä
  • Itse olen sairastanut epiä noin 5v ja ollut kohtaukseton 4v ajattelin majoittaa koiran eläin kodista. Se olisi luonani 2vk-6kk riippuen koska saa uuden kodin en itsekään uskalla sitoutua Näin aluksi koiraan pidemmäksi aikaa, mutta en ajatellut myösköön että koirasta haittaa olisi. Seuraa pikemminkin.

    Äänestä

  • Epiä sairastava kirjoitti:

    Itse olen sairastanut epiä noin 5v ja ollut kohtaukseton 4v ajattelin majoittaa koiran eläin kodista. Se olisi luonani 2vk-6kk riippuen koska saa uuden kodin en itsekään uskalla sitoutua Näin aluksi koiraan pidemmäksi aikaa, mutta en ajatellut myösköön että koirasta haittaa olisi. Seuraa pikemminkin.

    Minäkään en ole huomannut haittaa. Jotkin ovat sanoneet, että agressiiviset koirat rikkovat huonekaluja ja vastaavaa, mutta en ole itse vielä havainnut. Jotkin vastustavat koirankarvoja jne.

    Kaltaisesi "sijaiskotipalvelu" koirille on tarpeen yhteiskunnassamme, kun lehdistä olen lukenut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


123456789 kirjoitti:

Siis kun puoliso haluaisi koiran ja ajattelin että joku hyöty siitä pitäisi olla. En ole saanut kohtausta yli kymmeneen vuoteen, mutta koskaan ei tiedä, ja voihan sitä saada jonkun muunkin terveysteen liittyvän kohtauksen itse tai joku muu perheessä. Onko mitään rotua, joka osaisi edes jotenkin toimia hädän keskellä? Mielellään joku pieni kuten sellainen pieni terrier, mutta ei mitään chihuahan kokoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu