Jaana

Hei!
Millaisia tuntemuksia tulee syksyyn? Vastoinkäymisiä on nyt tullut mm. vanhempien kunnon huonontuminen. Luultavasti toinen ei enää elä ensi kesään, saattaapa voimat loppua jo paljon aiemminkin. :(
Haluaisin jo vierelleni kumppanin pitkän yksin olon jälkeen keskustelemaan ja tukemaan. Joutuuko "tähän hätään"? Ja millainen mies, jos näkyy tulevan? Kiitän sinua jo näin etukäteen.
4103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei,

vanhempintrvydestä murehtiminen sekä luopumis-ja tuleviin jäähyväisiin varovainen, lempeä henkinen valmistautuminen on vinyt huomiosi ja energiasi niin että ikioma yksityiselämä on jäänyt rempalleen.

Tuntuu, että kumppani kyllä löytyy sinullekin, mutta vastako jäähyväisten jälken?

Muista että kumppani otetaan iloksi ja juttuseuraksi!
Ei terapiakaveriksi tai tukijalaksi.
Opettele naurun ja hymyn voima, sillä kumppani löytyy, ei vakavia jatkuvasti märehtien.

Näen paljon hauskoja asioita sinulle tulevaisuudessa!
T.Jaana

Äänestä
  • Totta kai iloksi ja juttuseuraksi, mutta elämään kuuluu nekin surut jaettavaksi. No en minä nyt koko aikaa märehdi. Tässä on nyt vain siirtymävaihe ollut huonompaan suuntaan viikon-parin aikana, joten sitä tässä nyt "sulattelen". Kiitos sinulle vastauksestasi, ja jospa se kaverikin vielä sieltä tulisi! :)

    Äänestä

  • mietteissäni kirjoitti:

    Totta kai iloksi ja juttuseuraksi, mutta elämään kuuluu nekin surut jaettavaksi. No en minä nyt koko aikaa märehdi. Tässä on nyt vain siirtymävaihe ollut huonompaan suuntaan viikon-parin aikana, joten sitä tässä nyt "sulattelen". Kiitos sinulle vastauksestasi, ja jospa se kaverikin vielä sieltä tulisi! :)

    Kyllä se kaveri sulle tulee,
    älä ole huolissasi.
    T.Jaana

    Äänestä

  • älähän sure suotta... kirjoitti:

    Kyllä se kaveri sulle tulee,
    älä ole huolissasi.
    T.Jaana

    Saatko tuntumaa minkäoloinen? Mielessä olisi yksi pitkä, minua jokusen vuoden vanhempi "harmajahapsi"... :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietteissäni kirjoitti:

Hei!
Millaisia tuntemuksia tulee syksyyn? Vastoinkäymisiä on nyt tullut mm. vanhempien kunnon huonontuminen. Luultavasti toinen ei enää elä ensi kesään, saattaapa voimat loppua jo paljon aiemminkin. :(
Haluaisin jo vierelleni kumppanin pitkän yksin olon jälkeen keskustelemaan ja tukemaan. Joutuuko "tähän hätään"? Ja millainen mies, jos näkyy tulevan? Kiitän sinua jo näin etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu