Rengasratsiat ensviikolla tarkistakaa renkaitten urasyvyydet, muuten poliisisedät ne tarkistaa kun kohdalle osuu ja pysäyttää. Valtio tarvitsee taas rahaa, kun kassa näyttää vajetta. Ps. neljästä millistä turvallisuus kiinni
RENGASRATSIAT
3
360
Vastaukset
- jfjfjj
vaan ratsata renkaita ja juoda valtio laskuun kahvia ja syödä
- vaan rengasliikkeiden
Eivät nuo syksyisten kampanjaviikkojen "rengasratsiat" ole valtion/poliisin vaan rengasliikkeiden bisnes kattojärjestönsä Autonrengasliitto ry:n kautta.
Käytännössäkin tarkistukset tekevät Autonrengasliitto ry:n edustajat. Kertovat sitten urasyvyyden ja mikäli se on vaikkapa kolme milliä, kehottavat käymään "ihan oman turvallisuutesi vuosi rengaskaupassa".
Poliisi on paikalla vain pysäyttämässä ja tarvittaessa toteamassa, että "Joo, sakkosyvyys, mutta antaa nyt tällä kertaa kuitenkin olla, jos käyt heti ostamassa uudet renkaat".
En ole kuullut, että noissa kampanjoissa olisi annettu sakkoja kenellekään. Siinä mielessä nuo myynninedistämiskampanjat ovat mukavampia kuin oikeat ratsiat, joita poliisit pitävät yksin. Moraaliselta kannalta poliisin osallistumista rengasliikkeiden kampanjaan voi tietysti miettiä.- järkijuttua
tästä asiasta.
Kaikenmaailman toimittajien lisäksi poliisi osallistuu rengasliikkeiden mainoskampanjaan.
Laajan tiedottamisen seurauksena renkaita vaihtamaan kiirehtivät entistä aikaisemmin ne tunnolliset, jotka muutenkin ajavat kunnollisilla renkailla. Niinpä jää rengasliikkeelle katsastuskelpoiset käytety renkaat, jotka se myy sikahinnalla kaikkein köyhimmille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913148Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729601Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h949094Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k147720Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386704Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1476124Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153114En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911179Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71133YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84980