Tällä naamalla ja tällä persoonalla. En pysty lähes missään seurassa olla oma itseni, vain harvojen kavereideni kanssa. Uusia kaverisuhteita on lähes mahdotonta luoda, alussa saattaa mennä hyvin, mutta sitten jotenkin alitajuisesti vetäännyn syrjään.
Puhumattakaan vastakkaisen sukupuolen lähestymisestä. Vaikeusaste nouseekin sitten potenssiin 10. Ei tule onnistumaan.
Vittu.
Eipä mulla muuta.
En tule koskaan saamaan naista
4
939
Vastaukset 4
- mitään vikaa
on. Ja sitä paitsi. Katsopa ympärillesi; vain kauniitko seurustelevat? Ehei, ei toki. Käytännöllisesti katsoen rumia ihmisiä on maalimassa paljon enemmän kuin kauniita. Ei onnellisuus ole naamasta kiinni.
- onnen löytänyt
Ajattelin vielä puoli vuotta sitten samoin... vihasin ulkonäköani ja persoonaani, olin ypöyksinäinen aina ja ajattelin että kaikki kiertävät kaukaa koska olen niin kuvottava ihminen... Yritin katkerana hyväksyä sen että olen ikuisesti yksin, olihan mennyt monta vuotta niin, kukaan ei tuntunut välittävän ollenkaan; Mutta sitten löytyi internetistä joku, jonka kanssa kolahti ja kunnolla kemiat yhteen. Hitaasti tutustuttiin ja kerättiin rohkeutta. En ikinä, ikinä olisi uskonut että voisin löytää jonkun joka vieläpä hyväksyisi minut täysin sellaisena kuin olen ja jonka mielessä pyörisin päivästä toiseen... rakkauden huumaa :) En oikein vieläkään jaksa uskoa että sellainen onni todella osui minunkin kohdalleni niin yllättäen... Pää ihan pyörällä vieläkin kun ei oikein tajua miten se voi olla mahdollista. Pidän peukkuja, toivotaan että sinullekin käy samanlainen onnenpotku ja sattumalta tapaat jonkun jonka kanssa lopulta voit jakaa aivan kaiken, joka ei tuomitse vaan pitää sinua aivan ainutlaatuisena, oikeana aarteena jota ei ikinä tahtoisi menettää.
- ei enää kaksikymppisen näköinen
Ostitko valheen? Että ihmisen pitäisi näyttää 100 vuotta 24-vuotiaalta? Ei onnistu, teitpä sitten mitä hyvänsä. Onnellisuus ei tule nätistä naamasta (joka häviää) vaan tasapainosta, joka tulee sinusta sisältä. Muista aina että olet hyvä sellaisena kuin olet eikä mitään muuta tarvitse eikä voisi ollakaan.
- (J)
miestä.Olen jo 40v yrittänyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS802479Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15965Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52806Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke46741- 50734
- 47654
- 80616
- 50595
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29576