paniikkihäiriöstä

mijas kirjoitti:

Kiitos sinulle, joka kerroit postraumaattisista oireista. Olen aina ymmärtänyt , että lapsuuden traumat aiheuttavat paniikkihäiriötä. Olen ns. suorittaja ja kun en kykene hallitsemaan tilannetta voin saada em. paniikkihäiriön. Olin tilaisuudessa, jossa oli puolituttuja ihmisiä kokoontuneena ja sitten huoneen ovi laitettiin kiinni, minua oli alkanut jo ahdistaa kun ihmisiä lappoi sisään. Olin tilanteessa vetäjänä ja vaivoin pystyin puhumaan , ihmisten nimet unohdin. Minut on pakotettu lapsena olemaan tilanteessa, vaikka sanoin, että en kestä, en kestänyt ja pyörryin, kuulin kahden naisen keskustelevan kolealla äänellä, että mikä sille tuli, olin vielä vaivaksi. Joku vuosi sitten sain avantouinnin jälkeen saunassa hetkellisen tajuttomuuskohtauksen ja en uskaltanut sanoa kenellekään siellä, etten olisi vaivaksi. No, olen saanut apua myöhemmin ja käynyt tosi syvällä mielenterveydellisesti, toipuminen on kestänyt vuosia, en odotakkaan täydellistä toipumista, mutta paniikkihäiriönuhka tulee illalla juuri nukkumaan mennessä, yritän tukeutua kaikkeen tuttuun, silloin ensimmäisen paniikkihäiriön aikoihin tuli lyhyellä aikavälillä kuolemantapauksia, sekä peruuttamattomia asioita lähipiirissäni. Turvallisuuteni horjahti täysin. Luulin olevani kestävämpi,koska olin joutunut olemaan aina se. Ymmärsin sitten, että pohja se on minunkin säkissäni. Nyt opettelen uusi asioita, masennus oli sen rajun syvälläkäynnin seuraus, lääkäri ei osannut sitä kertoa, varmaan ihan luonnollinen kulku toipumisessa. Terapeutin mukaan tapaukseni oli kuin suoraan oppikirjasta. Jostain tuli pikkuhiljaa se halu elämiseen, ensin ihan turhamaisuuden kautta, kun kiloja oli kertynyt, söin masennukseen, se toi turvallisuuden tunnetta. Pudotin painoa, en pakkomielteisesti, vaan todella halusin sen tehdä.
Lääkityksen jätin vuosia sitten, samoin hillittömän tupakoinnin. Ainakin välillä pystyn hyväksymään, että olen hauras ruukku. Enkä ole ainut .

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä