On sitten järkyttävää katsottavaa koko kyseinen ohjelma!
Nyt sitten aina voi sanoa, että älä sitten katso. Näin yleisesti ottaen myös teen. Joskus sattuu tilanne, että työvuorossani joudun silmäämään kyseistä ohjelmaa ja jään ns."nalkkiin" kuhistelemaan sitä.
Nuoret, täysi-ikäiset, mutta kuitenkin henkisesti kypsymättömät henkilöt juotetaan median toimesta känniin ja sitten katsotaan, kuinka nämä ihmiset sekoilevat , sopertavat älyttömiä ja vapautuvat estoista paljastellen itsestään niin fyyssisiä, kuin psyykkisiä heikkouksia koko kansan katseltavaksi.
Media kokonaisuudessaan mässää näiden kypsymättömien nuorten kustannuksella.
Miltä mahtaa näiden ohjelman "päätähtien" omaisista tuntua? Tuskin se kuuluisuus ja kyseenalainen julkisuus niin makealta maistuu, paremmin häpeältä.
Omaisia enemmän minua surettaa nämä nuoret ihmiset itse. Monella heillä on tulevaisuudessa perhe ja elämässä oikea rakkaus ja ihmis-suhde. Kuinka voi "oikeassa elämässä" olla uskottava, kun on jo aiemmin tehnyt itsestään koko kansan pellen?
Mukava yrittää rakentaa tulevaisuudessa rajoja omalle murrosikäiselle lapselleen ja kertoa kohtuullisesta bailaamisesta, toimia esimerkkinä kun aina löytyy joku, jolla on hyvä muisti.
Media yllyttää julkisuuden nälässä olevia nuoria tekemään entistä hurjimpia tempauksia. Voi hyvänen aika ottakaa nyt ihmeessä talon pihalle muutama kannabis kasvamaan, jotta saadaan nähdä oikein kunnon sekoilua. Toki ”isoveli” voisi tuoda tarjolle muutamia subutexeja, nähtäisiin oikein kunnon psykooseja. Ei se mitään vaikkei ne ole laillisia, ei tämä ohjelma muutoinkaan täytä hyvän maun rajoja.
Koska talo johdattaa nuoria systemaattisesti sekoilun tielle, mitä suotta pihdata. Suodaan sitten näiden nuoren ja yhden vanhan leiden julkisuuden nälissään antaa sirkus-huvia oikein kunnolla koko elämänsä innolla.
Vaarattomista nuorten siiderikännäilystä alkoi yhden minunkin lapseni huumeongelma. Kun tälle tielle on lähdetty media voisi käyttää voimansa ja näyttää sitten ihan loppuun asti mitä tapahtuu, kun tarjolla on kaikkea. Oikeassa elämässä sitten kun talosta tullaan ulkomailmaan kaikkea on tarjolla!! Alku on jo hyvä, joten ”miten pää sekaisin nälklä”täytetään ,kun viina ei riitä ja tarve on kova olla julkisuuden mittainen bilettäjä!
Viidestä lapsestani yksi on tv-toimittaja, kaksi tunnollista ammattilaista, yksi opiskelija ja yksi täysin erilainen...ja tämä toimittaja ei suinkaan ole tämä huumeongelmainen. Jos ihminen haluaa rakentaa mediaverkoston työn tai muutoin persoonansa ympärille, niin ei sitä varten tarvita Big Brothersin kaltaista sikailua.
Ohjelman tuottaja oletteko rahastuksen sivussa tulleet ajatelleeksi, minkä viestin ohjelma antaa nuorisolle? Oletteko selvittäneet ohjelmassa esiintyneille nuorille, kuinka ohjelma henkisesti saattaa vaikuttaa heidän elämäänsä? Toisille se saattaa synnyttä ” loppuelämän pituisen krapulan”?
Ja sitten loppuun. Vaikka minulla on näin monta lasta en ole mihinkään , tai edes kirkkoon kuuluva henkilö.
Olen vain huolissani nuorisomme hyvinvoinnista ja ennen kaikkea päihde riippuvaisesta käyttäytymisestä, sillä minulla on ollut valitettava näköala paikka seurata usean nuoren päihde-huumeriippuvaisuutta äitinä, terveydenhuollon ammattilaisena ja yhteiskunnallisena päättäjänä.

Vastaukset 19
Vanhimmat
-----------
Elämä se se vain täytyy katsoa loppuun asti! Kyllä on kovaa sivusta seurattavaa kun oman lapsen pää täytyy olla jatkuvasti sekaisin alkoholista, lääkkeistä ja huumeista, niin että elämä alkaa hiipua hiljalleen kehosta. Siinä sinulle luettavaa, johon keskittymiskykysi ehkä riittää. Äiti
näyttämään tuolla vielä tuskalliset krapulat ja morkkiksetkin ja paljon kyyneleitä.
Ei viitti ei jaksa,lisää siideriä ettei kusi lopu!!
en jaksanut lukea kun oli niin pitkä. Mutta big brother ruulz! huomenna uudet bileet
Joo vastauksesi kertoo sinun tunne elämän ja tiedonjanon tason...ihan sopivaa ohjelman aineistoa! Luulen muuten ettei muutkaan ohjelmassa esiintyvät ole jaksaneet lukea sopimustekstejään läpi... yäk.
nyt vain sortunut halpaan provoon :P tiukkapipo
provo ole..Kertoo vaan tosiasiaa BB:n katsojien tasosta.
Kyllä asiat voi keskustelupalstoilla tiivistää muutamaan lauseeseen, ei tuollaista romaania jaksa ketään lukea loppuun.
se oli provo ja lankesit siihen mwhahah! Nyt painu vittuun mun foorumilta!
Kyllä provotkin voi kirjoittaa uskottavammin. En mennyt halpaan.
Ihmisen, joka ei hallitse yhdyssanoja ei kannattaisi kirjoitella mitään. Mutta tuohon typerään vuodatukseesi on todettava, että tämän vuoden BB:n alku on ollut hieno ja todistusvoimainen kuvaus rappioalkoholismista! Lisäksi se on toteutettu turvallisissa ja hallituissa olosuhteissa, joten se on eettisestikin paljon korkeammalla tasolla kuin aihetta aiemmin sivunneet dokumentit, joissa päähenkilöiden usein annetaan jopa kuolla päihteisiin.
Katsoin tuossa yksi päivä taas BB:läisten bileitä. Kaikki olivat tolkuttomassa kunnossa ja jutut sen mukaisia. Se avasi omatkin silmäni. En kai minä näytä tuollaiselta humalassa? Huh, huh! Eipä tee enää mieli juoda. Eilenkin valitsin selvinpäin olemisen. Kohtuudella voin tosin ottaa, esim. lasillisen pari viiniä ruoan kanssa. Kännääminen = ei kiitos. Onhan se surullista, että Suomessa hauskanpito on ylipäänsä pelkkää ryyppäämistä ja omaa juomattomuuttaan joutuu selittelemään kaikille.
Aloittajalle sen verran, että ketään kilpailijoista ei ole ohjelmaan pakotettu. BB:hen on kova tunku ja moni on hakenut monta kertaa päästäkseen mukaan. Toki osaa voi alkaa kaduttaa toilailunsa, mutta omista valinnoista täytyy mielestäni ottaa vastuu. Itse en ikinä menisi kyseiseen ohjelmaan, joten en oikein osaa "sääliä" niitä, jotka siihen ovat mukaan vapaaehtoisesti halunneet.
Tuollaisten vanhemmat tuskin kovin häpeissään ovat. Eiköhän näiden julkisuudenkipeys ja viinanhimo ole kotoa perittyä käytöstä. Tänä vuonna ei kiroilu ole (vielä) noussut puheen keskeisimmäksi tekijäksi.
Media antaa sitä, mitä ihmiset haluavat. Katsojat tässä suurimpia pösilöitä ovat, jotka yhä enenevissä määrin haluavat kokoontuvat telkun ääreen seuraamaan idioottien edesottamuksia. Minusta olisi ainakin hauska katsoa missä kunnossa he kolmen kuukauden ryyppäämisen jälkeen olisivat. Ja kunnon pornobileethän siellä pitäisi olla, tuo mitä nyt tapahtuu, on ainoastaan katsojien mielistelyksi. Yksiä nössöjä kaikki!
Viestissäsi oli paljon asiaa. Suosittelen usean viestiin vastanneen lukemaan kirjoituksesi uudestan ajatuksella.
Kiitos!
Vihdoin joku puki sanoiksi sen mitä olen monesti ojelman lööppejä lukiessa ajatellut!
Täysin törkeä ohjelmakokonaisuus, jossa tarjotaan nuorille täysin väärät elämänasenteet!
Tottakai nuoriso protestoi kirjoitustasi ja ei sellaista tietoa jaksa lukea loppuun mikä ei miellytä.
Elämässä tulee vastaan asioita, jotka vain täytyy jaksaa kohdata.
Minun mielipiteeni on että älä anna lapsesi katsoa bb:tä jos koet sen haitalliseksi.
Toisaalta k 18 voisi olla hyvä merkintä BB:hen sillä meininki välillä lähtee vähän lapasesta.
Mutta mielestäni kirjoituksesi on turhan provo. "eiköhän laiteta kannabikset pihalle " - tyyliisi. Eiköhän teinit 18 veenä kun baariin pääsevät niin näe saman menon.
Sanon teini sen takia sillä kun itse olin 18 olin aivan kauhuissani mennessäni ekan kerran baariin ja henkisesti vielä ihan teini.
Uskon että jokikinen ihminen kuka bb:hen menee tajuaa miten se elämää muuttaa. Tai ainakin toivon niin. Välillä kyllä mietin katsoessani kännisiä sänkysäätöjä bb:ssä että voi herranjumala onneksi en itse bb:hen ole hakenut. Minun viinapäälläni tekisin kyllä itsestäni täydellisen pellen. Voisiko enempää nolottaa kuin katsoa jälkikäteen omia kännitoilailuja ja kännisäätöjä. Ja kun ne on nähnyt varmasti joka toinen suomalainen.
Mutta toisaalta nykynuoriso suhtautuu julkisuuteen ihan eri tavalla kuin
entisaikaan. Jo facebookit ja irc-galleriat sen kertovat ja youtuben suosio.
Tuo on ihan totta. Itse vierastan oman kuvan laittamista nettiin mutta näillä nuorilla niitä on siellä satoja. Ehkäpä joku BB:ssä mokailukaan ei ole heille niin kauheaa kuin vanhemmalle sukupolvelle. Niin ne ajat muuttuu, mutta niinhän on aina tapahtunut. Mua tossa ohjemassa vähän häiritsee heidän jatkuva kroppakeskeisyytensä. Tunnen useita nuoria jotka puhuvat muista asoista kuin omasta kropastaan ja seksistä. Kun tuolla ei oikein mistään musta tunnu keskustelua syntyvän. Vai onko ohjelma leikattu niin että ihmiset saavat näistä vähän "bimbon" kuvan.
Kiitti hyvästä tekstist!
Asiaa !
Mul on paljo kaverei, jotka käyttää huumeit. Kaikki kokeilut on alkaneet kännissä.
Juttusi jälkeen oon katsellu ohjelmaa eri silmin, tovottavast muutkin jaksais lukee.