En tiedä onko tästäkään postauksesta mitään hyötyä, mut ei kai se yrittämättä selviä. Te joilla on todettu EDNOS, tai luulette sairastavanne sitä tai tiedätte siitä enemmän, haluaisitteko koittaa diagnosoida mun tilani...
Itehän määrittelen syömishäiriön jo siihen, kun AJATUKSET syömiseen liittyen on häirintyneet. Eli tosiaan, oon kamppaillu jo melkein 3 vuotta mun ajatusteni kanssa. Oon oikeesti nätti tyttö (165/51), mut välillä, tai nykyään aika useinkin mun päähän tulee ajatuksia etenkin peiliin kattoessa et oon ruma ja lihava. Ihannoin laihoja ihmisiä ja haluisin oikeesti olla laihempi.
Kaikki alko kun muutettiin tänne puskaan kaupungin vilinästä 3 vuotta sitten. Kaverit jäi ja jumittauduin koneelle. Oon ollu nettiriippuvainen 3 vuotta ja tietysti paino on noussu. En oo lihava, mä tiedän sen. Mut juttuhan on se, et haluisin olla alipainoinen. Ja tietty ois kiva omistaa paljon laihemmat sääret ja kädet ja mul on ehkäpä pieni pömppiskin. Nyt ehkä te tukevammat ihmiset ajattelette et mistä mä muka valitan, oon normaalipainoinen kasvuiässä vielä oleva nuori nainen eikä mun pitäs itkeä tämmösestä asiasta, mut enpä voi sille mitään.
Mulla on ollu laihdutuskausia, jollon oon jättäny paljon syömättä ja liikkunu senkin edestä. Mutta mulla ei oikeestaan oo itsekuria enkä pysty kauaa toteuttamaan tollasta koska: 1. oon niin laiska liikkumaan ja vaadin iteltäni liikoja ja 2. rakastan ruokaa!
Mässäilen usein ruokaa, kaikenlaisia herkkuja, leipää ja sit toki väliin kunnonkin aterioita ja syön aina lisää vaikka oon jo ihan täynnä ja sit tulee tietysti tosi huono olo, alkaa oksettaa ja ahdistaa et montakohan kaloria tuli taas lisää... Jos mulla ois pokkaa, olisin aikoja sitten työntäny sormet kurkkuun ja mulla ois bulimia. Täytyy siis olla onnellinen ettei sitä pokkaa oo löytyny.
Voiks tämmösistä ajatuksista edes parantua itsenäisesti vai pitäskö hakeutua johonki terapiaan.... En jaksais painiskella näiden ajatusten kanssa päivästä toiseen miettien miten paljon kivempaa ois laihana, taino, alipainoisena luurankona. Mut ei mulla oikeestaan oo kanttia mennä juttelee kellekään tuntemattomalle asiantuntijallekaan... Oon vähän huono semmosessa. Ja sit kun en pidä tätä ees mitenkään vakavana, kun tosiaan mun mielestä paljon tärkeempiä tapauksia on noi anorektikkojen ja bulimikkojen ongelmat...
Mut joo, olis mukavaa jos joku vastais =) Välillä kun tuntuu et oon vähän yksin ongelmani kanssa, vaik tosin oon muutamalle kaverille tästä puhunu mut ei ne oikeen ota mua tosissaan. Ja joo, vanhemmat ei tiedä tästä mitään, ne on sellasia persoonia joita ei kiinnosta mun elämä pätkääkään.
Mahdollisia vastauksia odotellessa...
Itehän määrittelen syömishäiriön jo siihen, kun AJATUKSET syömiseen liittyen on häirintyneet. Eli tosiaan, oon kamppaillu jo melkein 3 vuotta mun ajatusteni kanssa. Oon oikeesti nätti tyttö (165/51), mut välillä, tai nykyään aika useinkin mun päähän tulee ajatuksia etenkin peiliin kattoessa et oon ruma ja lihava. Ihannoin laihoja ihmisiä ja haluisin oikeesti olla laihempi.
Kaikki alko kun muutettiin tänne puskaan kaupungin vilinästä 3 vuotta sitten. Kaverit jäi ja jumittauduin koneelle. Oon ollu nettiriippuvainen 3 vuotta ja tietysti paino on noussu. En oo lihava, mä tiedän sen. Mut juttuhan on se, et haluisin olla alipainoinen. Ja tietty ois kiva omistaa paljon laihemmat sääret ja kädet ja mul on ehkäpä pieni pömppiskin. Nyt ehkä te tukevammat ihmiset ajattelette et mistä mä muka valitan, oon normaalipainoinen kasvuiässä vielä oleva nuori nainen eikä mun pitäs itkeä tämmösestä asiasta, mut enpä voi sille mitään.
Mulla on ollu laihdutuskausia, jollon oon jättäny paljon syömättä ja liikkunu senkin edestä. Mutta mulla ei oikeestaan oo itsekuria enkä pysty kauaa toteuttamaan tollasta koska: 1. oon niin laiska liikkumaan ja vaadin iteltäni liikoja ja 2. rakastan ruokaa!
Mässäilen usein ruokaa, kaikenlaisia herkkuja, leipää ja sit toki väliin kunnonkin aterioita ja syön aina lisää vaikka oon jo ihan täynnä ja sit tulee tietysti tosi huono olo, alkaa oksettaa ja ahdistaa et montakohan kaloria tuli taas lisää... Jos mulla ois pokkaa, olisin aikoja sitten työntäny sormet kurkkuun ja mulla ois bulimia. Täytyy siis olla onnellinen ettei sitä pokkaa oo löytyny.
Voiks tämmösistä ajatuksista edes parantua itsenäisesti vai pitäskö hakeutua johonki terapiaan.... En jaksais painiskella näiden ajatusten kanssa päivästä toiseen miettien miten paljon kivempaa ois laihana, taino, alipainoisena luurankona. Mut ei mulla oikeestaan oo kanttia mennä juttelee kellekään tuntemattomalle asiantuntijallekaan... Oon vähän huono semmosessa. Ja sit kun en pidä tätä ees mitenkään vakavana, kun tosiaan mun mielestä paljon tärkeempiä tapauksia on noi anorektikkojen ja bulimikkojen ongelmat...
Mut joo, olis mukavaa jos joku vastais =) Välillä kun tuntuu et oon vähän yksin ongelmani kanssa, vaik tosin oon muutamalle kaverille tästä puhunu mut ei ne oikeen ota mua tosissaan. Ja joo, vanhemmat ei tiedä tästä mitään, ne on sellasia persoonia joita ei kiinnosta mun elämä pätkääkään.
Mahdollisia vastauksia odotellessa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mullakaan ei oikein minkään sh:n kriteerit täyty ja alipaino on tavoitteena, mutta mulla on samat estot sen saavuttamiseksi kuin sulla: itsekurittomuus ja ruoan rakastaminen. :P
Kirjoitin jutun "muka syömishäiriötä" tonne syömishäiriöt-palstalle.
Luulen, että jonkin sortin terapian avulla kieroutuneesta mielestä pääsisi eroon.
Mulla ihan sama ongelma :s Just silleen et syön jtn 3 kertaa päivässä ja liikun aika paljon mutta rakastan aivan liikaa ruokaa ! Esim kun syön lounasta tekee vain mieli ottaa lisää koko ajan ja näin .. sitten tulee kamalan huono omatunto että "nyt on tullut taas kauheasti kaloreita" ja pitää lähteä lenkille silloin kun motivaatiota vielä on jäljellä.
Ja sitten itsekuri pettää monesti vaikka kuinka päätän että en syö sitä ja tätä.
Tsemppiä sinulle, toivottavasti päästään kumpikin eroon tästä ongelmasta joka OIKEASTI haittaa elämää joka päivä ://