Haluan kertoa teille tarinani, kuinka aloin paranemaan bulimiasta..
Kärsin useista noista vaivoista, joita bulimiasta seuraa... Rytmihäiriöitäkin esiintyi, en pystynyt harrastamaan, koska pumpusta otti. Minä nuori ihminen... Mietin, että enhän minä oikeasti halua kuolla, enhän?!
Vuosia tuntui siltä, ettei tästä kierteestä voi päästä pois.. mutta halusin parantua ja oli löydettävä ne keinot ja se syy siihen miksi olin bulimikko!!
Lähes aina olen ollut ylipainoinen ja halunnut laihtua siinä onnistumatta... mutta se että söin ja oksensin ja söin.. en minä sillä laihtunut ja alkanut voimaan paremmin vaan voin vaan entistä huonommin ja silti lihoin..
Yksinkertaisesti tein päätöksen, että minä en käy enää kaupassa (mieheni hoiti ostokset ja hän toi taatusti vain ne asiat, jotka listaan kirjoitimme). Suunnittelimme muutaman päivän ruoat kerrallaan, joista yhdessä kokkasimme aterian..
En enää ostanut niitä ruokia, joita aina oksensin... Se että meillä ei ollut enää kaikki kaapit täynnä ruokaa... vain muutamia eineksiä, joita ei tehnyt mieli ottaa..
Mieheni ei tiennyt oksenteluistani, eikä kukaan ikinä perheessänikään, mutta se että tajusin itse ettei näin voi jatkua.. Minä itse olin sen aiheuttanut ja vain minun itseni piti löytää keino päästä siitä poiskin...
Minäkin haudoin joskus itsemurhaa, olin masentunut, tuntuu ettei voimat riitä.. Eihän se ole normaalia että ruoka on mielessä aina nukkumaan mennessä ja heti aamulla kun heräät. SE EI OLE!!!
Nyt lähes vuosi myöhemmin -20kg lähtenyt. tavallista kotiruokaa syömällä ja liikuntaa jonkin verran harrastamalla, en voisi olla onnellisempi... Ei tulisi mieleenkään enää oksentaa... Se että voin nyt niin paljon paremmin, voin vaan kiittää itseäni että jaksoin löytää sen tien ulos...
Tottakai oli ensimmäiset viikot vaikeita, mutta kun mietin elämääni vuosi sitten.. en halua palata siihen elämään enää ikinä. Nyt minulla on jotain miksi hymyillä.. miksi nautin tästä elämästä... Kuolla kerkee myöhemminkin!
Te jotka taistelette saman asian kanssa, pitää ymmärtää että kaikesta voi selvitä. Älkää ikinä luovuttako. Keksikää ne keinot itse kuinka voitte muuttaa elämäänne ja uskokaa pois ette ole yksin, mutta ikinä ei pidä luovuttaa!!!!!
Kärsin useista noista vaivoista, joita bulimiasta seuraa... Rytmihäiriöitäkin esiintyi, en pystynyt harrastamaan, koska pumpusta otti. Minä nuori ihminen... Mietin, että enhän minä oikeasti halua kuolla, enhän?!
Vuosia tuntui siltä, ettei tästä kierteestä voi päästä pois.. mutta halusin parantua ja oli löydettävä ne keinot ja se syy siihen miksi olin bulimikko!!
Lähes aina olen ollut ylipainoinen ja halunnut laihtua siinä onnistumatta... mutta se että söin ja oksensin ja söin.. en minä sillä laihtunut ja alkanut voimaan paremmin vaan voin vaan entistä huonommin ja silti lihoin..
Yksinkertaisesti tein päätöksen, että minä en käy enää kaupassa (mieheni hoiti ostokset ja hän toi taatusti vain ne asiat, jotka listaan kirjoitimme). Suunnittelimme muutaman päivän ruoat kerrallaan, joista yhdessä kokkasimme aterian..
En enää ostanut niitä ruokia, joita aina oksensin... Se että meillä ei ollut enää kaikki kaapit täynnä ruokaa... vain muutamia eineksiä, joita ei tehnyt mieli ottaa..
Mieheni ei tiennyt oksenteluistani, eikä kukaan ikinä perheessänikään, mutta se että tajusin itse ettei näin voi jatkua.. Minä itse olin sen aiheuttanut ja vain minun itseni piti löytää keino päästä siitä poiskin...
Minäkin haudoin joskus itsemurhaa, olin masentunut, tuntuu ettei voimat riitä.. Eihän se ole normaalia että ruoka on mielessä aina nukkumaan mennessä ja heti aamulla kun heräät. SE EI OLE!!!
Nyt lähes vuosi myöhemmin -20kg lähtenyt. tavallista kotiruokaa syömällä ja liikuntaa jonkin verran harrastamalla, en voisi olla onnellisempi... Ei tulisi mieleenkään enää oksentaa... Se että voin nyt niin paljon paremmin, voin vaan kiittää itseäni että jaksoin löytää sen tien ulos...
Tottakai oli ensimmäiset viikot vaikeita, mutta kun mietin elämääni vuosi sitten.. en halua palata siihen elämään enää ikinä. Nyt minulla on jotain miksi hymyillä.. miksi nautin tästä elämästä... Kuolla kerkee myöhemminkin!
Te jotka taistelette saman asian kanssa, pitää ymmärtää että kaikesta voi selvitä. Älkää ikinä luovuttako. Keksikää ne keinot itse kuinka voitte muuttaa elämäänne ja uskokaa pois ette ole yksin, mutta ikinä ei pidä luovuttaa!!!!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oli tsemppaavaa lukea että joku on onnistunut pääsemään eroon tästäkin helvetistä. Itse yritän tosissani lopettaa, mutta ratkean aina muutaman päivän tai vähintään viikon välein ahmimaan ja oksentamaan. Se on kuitenkin jo parannusta entisestä 6 krt päivässä oksentamisesta.
Vaikeinta itselle juuri se etten osta itse ruokia taloon, koska asun vielä vanhemmillani. Heille en halua kertoa bulimiastani, ihan jo senkin takia etteivät he todellakaan tietäisi siitä mitään, kävisivät vain lukemassa siitä netistä ja kauhistuisivat. He eivät siis ota tarpeeksi tosissaan selityksiäni siitä mitä ruokaa minulle saa ostaa ja ettei minulle tarvitse ostaa pizzaa tai kiinalaista jos ostavat itselle.
Mutta viestistäsi sain ainakin lisää motivaatiota parantumiseen, kiitos siitä. Itsekin olen lurheillessa huomannut ettei sydän tykkää enää yhtään hyvää, niin sekin sitten motivoi vaan lisää. Ei nuoren ihmisen kuulu kärsiä sellaisesta.
Itselle se, että olen terve on ollut aina itsestäänselvyys, enkä näemmä osannut sitten arvostaa sitä tarpeeksi, vaan menin tahallani senkin pilaamaan. Se kaduttaa eniten.
Hei, voisitko vielä kertoa miten ihmeessä onnsituit? Kävitkö terapiassa/käytkö edelleen? Onko sinulla lääkitystä? Parantumiseen tarvitaan tietenkin oma halu ja se minulla olisi.. En vaan uskalla ottaa askelta eteenpäin. En siis ole kertonut sairaudestani kellekään ja yksin en onnistu. Sitä on yritetty ja yritetty.