Sain sanaharkan aikaiseksi lääkärin kanssa. Hän hoitaa nimenomaan näitä mielenterveysasioita ja mielestäni hän on epäpätevä lääkärinä ja kosto taikka rangaistusluontoisesti lähettänyt minut sairaalaan perusteettomasti.
Kyseinen lääkäri suuttui minulle niin, että alkoi solvaamaan jopa kotiolojani ja yksityisyyttäni ja lähimmäisiäni julkisesti. Mielestäni voin aivan kohtuudella moittia julkisen viranhoitajan tekemisiä. Todellisuudessa en saa enää liikkuakkaan rauhassa jonkun pienen sanoimsen tai tekemisen vuoksi.
Miten helkuttia joku voi pienestä sanomisesta räjähtää tuhannen kappaleiksi varsinkin kun asia koskee mitä koskee? Onko lääkärit kaiken sanomisen yläpuolella ja jos on, niin miksi? Onhan minuakin koskevia loukkaavia juttuja esiintynyt esim. netissä, mutta kun olen ystävällisesti pyytänyt poistamaan, niin ne on poistettu.
Eikös sillä ole mitään eroa, että minä saan kympin fyrkkaa päivässä ja jostakin pummaan lisää niin kuin muutkin. Lääkäri 5000-6000 egeä. Julkisen viranhoitajan toimia saa joskus hieman moralisoidakkin ja mitä hän jostakin sanomisesta, voi sanoa, että on vain puskissa huhuileva hullu.
En todellakaan tiedä mitä se helkutin e.t. minusta ajattelee. Minä olen kurlannut kuravettä armejassa ja kantanut 10-kilon paketteja siinä missä kuka tahansa muu olemassaolonsa eteen. Näin olen tehnyt, koska haluan elää kuin kuka tahansa muu.
Mikäli ihmiseltä kysytään, että mitä hän haluaa, niin joku voi haluta loistohuvilan ja pikaveneen ja maailmanympärysmatkan. Minä haluan olla rauhassa ja elää elemääni. Näin en saa tehdä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei lääkärit hakeudu lääkäriksi rahan takia. On helpompiakin tapoja saada samat summat. Lääkärillä on valtaa ja valta koukuttaa.
Eikä isokaan palkka suojaa jos tulee kuraa niskaan. Korkeintaan sitä kyynistyy niin, että suhtautuu vastaisuudessa taas vähän etäisemmin asiakkaisiin/potilaisiin.
Jos suhtautuu etäisesti. Mitä helkuttia ne lääkärit sitten kuvittelevat meidän "potilaidn" olevan? Eläimiäkö? Eläiminä ainakin kohdellaan. Minulta ainakin meni 10-vuotta elämästä pilalle.