Miksi en vedä lääkkeitä?

Ai niin. Joskus toivon, että olisin syntynyt miehenä, koska miehet yleensä otetaan vakavasti ja miehillä on muutenkin helpompaa tässä mädässä yhteiskunnassa.

Yksinäisyys, ystävien, läheisyyden ja seksin puute ovat ehkä yleisimmät masennuksen aiheuttajat..

Oon sun kanssa ihan samaa mieltä noista lääkkeistä. Ne on vaan keino sysätä oikeat ongelmat syrjään.. Tärkein olis tarttua ongelman ytimeen. Eli sun kohdalla tuohon yksinäisyyteen. Mutta kuvailemasi tila vaati kyllä jo hoitoa. Skitsofrenia on vakava sairaus.. Siskoni sairastui melko nuorena.. Usein vakavan masennuksen tai järkyttävien kovasti stressaavien asioiden aiheuttama tila puhkeaa skitsofreniana. kaikilla se raja menee jossain.. Hakeudu hoitoon. Kerro, että et halua lääkitystä. Ehkä on vaihtoehtoisia hoito keinoja.. Tai jotain mietoja annoksia..

Lääkitys muutta väliaikasesti persoonaa se on totta, mutta tarkoitus on päästä ohi sairauden vakavimmasta vaiheesta. Kun äänet päässä hiljenee voi alkaa kuntouttaa itseään ihan normaaliin tapaan ilman lääkkeitä..

Ja mikä on pohjimmiltaan yksinäisyytesi syy ? Onko sinulla huono itsetunto. Pidätkö itseäsi rumana tai lihavana tai onko syy joku muu ulkoinen tekijä. Maailma on nykyään niin kovin pinnallinen. Vai oletko vaan ujo.. Monet miehet tykkää hiljaisista ja rauhallisista naisista. Vai onko ongelma nyt ollenkaan mies nainen juttu vai vaan yleisesti ystävien puute ?

Minkähän ikäinen mahdat olla kun puhut asioista kuten ihmiset nauroivat musiikille mitä kuuntelet ja vastavaa. ?? Kyllähän sen verran pitää olla omatunto kohdallaan ettei moiset asiat vaikuta yhtään mihinkään. Olet oman elämäsi tärkein ihminen muista se ! Tee asiat niin kuin itse haluat ja miten parhaaksi näät. Oman elämänkatsomuksesi ja etiikkasi mukaan. Jos joku mutisee sinun tekemisistä niin viis veisaat tuollaisesta hömpästä.

Mutta zemppiä sinulle kovasti. Älä anna maaiman masentaa. Lähde rohkeasti ulos. kahville terassille. Elokuviin. Kaupoille. festareille. kaikenlaisiin tapahtumiin joissa tapaa muita ihmisiä.

lemmikki eläimen kuten koiran hankkiminen on erittäin hyvä keino tavata muita alan harrastajia. Myös niitä miehiä :P Aina on helppo avata keskustelu koiran rodusta ja muista asioista ihan luonnostaan =)

Hae akuuttiin hätään hoitoa ja kun pahin on ohi jätät kaikki mömmöt ja YLÖS ULOS JA muiden sekaan vaan. Maailmassa on paljon kauniita asioita kun sitä vaan osaa asennoitua oikein =)

Maailmassa on paljon yksinäisiä ihmisiä - et siis ole yksin tämän asian kanssa. Monesti käy niin että tarpeeksi paljon normeista poikkeava henkilö suljetaan ryhmästä ulos, jotkut eivät edes jaksa suurempia ryhmiä koska pitävät siinä esille tulevaa käyttäytymistä falskina. Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteistä.
Joukossa tyhmyys tiivistä ihan syystä. Meissä on ikiaikaiset asetukset piilossa, ja ne mahdollista ryhmissä elämisen mahdollistamalla nopean sopeutumisen - yksilön käytös tasaantuu joukon mukaan. Aivan luonnollinen asia.

Se ettei jaksa pyöriä porukoissa, ja inhoaa niitä, ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa - se on kovin valitettavaa.

Ihminen kun on keskimäärin niin sosiaalinen eläin luonnoltaan, että yksinäisyys kalvaa reiän sieluun lähes kaikilla.

Kuulostaa tutulta tuo suhtautumisesi lääkkeisiin. Monille tekee tiukkaa aloittaa aivotoimintaan vaikuttavien lääkkeiden popsiminen. Moni kuitenkin pelkää turhaan; mielialalääkkeet eivät tee ihmisestä zombi tms.
Toki niiden vaikutukset huomaa. Kyse on kait lähinnä siitä että ihminen on tottunut elämään omien neurokemiallisten heilahtelujensa kanssa, ne ovat osa arkipäivää - rutiinia. Tätä tasapainoa kun muuttaa, niin tulee outo olo. Ei tunne olevansa oman itsensä tms. Tämä tunne herättää useimmissa paniikin tunteen.

Toki kaupastakin saa mielialoja muokkaavia aineita; tupakka, alkoholi, suklaa jne.

Viina tappaa enemmän ihmisiä - suoraan ja epäsuorasti - kun yksikään psyykeen lääke - silti viinaa saa kaupasta.

Mainitsit muutaman psykoosin, ne katoavat yleensä itsestään - joskus voi jäädä päälle. (sitten pojat hakee pakkopaidassa hoitoon.)

Kannattaisi varmaan mennä yksityiselle Psykiatrille, ja kertoa hänelle huolistasi mitä lääkkeisiin tulee - täysin rehellisesti. Ammattilaiset eivät naura, vaan tietävät mistä on kyse.
Lääkityksen voi parhaimmassa tapauksessa valita niin että voit elää mahdollisimman "tavallisen tuntuista" arkipäivää, mutta ilman että saat vakavia oireita.

Ps. Valitettavasti lääkitys yleensä aiheuttaa sivuoireita, mutta kahdesta pahasta kannattaa valita vähempi paha. Sopivien lääkkeiden löytämiseen voi mennä vuosia, ei auta kuin kokeilla niitä kaikkia jos sikseen tulee.

Jos vedän lääkkeitä, ei se hemmetin yksinäisyys (tai mikä muu asia onkaan ahdistuksen taustalla) katoa mihinkään.

--Ei katoa, mutta sairaus voi helpottaa. Minun elämäni ei ole muuttunut miksikään, mutta lääkityksellä paranin keskivaikeasta masennuksesta. Kyllähän oman elämän varjopuolia kestää paljon paremmin terveenä kuin sairaana, pääsin yhdestä ongelmasta, masennuksesta, eroon Jos olen masentunut ja kaikki energia menee elämästä selviytymiseen, ei muillekaan asioille esim yksinäisyys ym jaksa eikä pysty tekemään mitään. Ei hoitoa pidä jättää käyttämättä sen takia, ettei se ratkaise kaikkia ongelmiasi.

Jotkut sanovat että lääkkeillä saa pahat asiat mielestä.

--Ei se kyllä niin välttämättä mene. En minä ainakaan saanut millään lääkkeellä mitään keino onnellisuutta tai ongelmia mielestä pois, lähinnä sitä voi kuvata niin että minusta tuli pikkuhiljaa normaalimpi ihminen,siis sellainen joka ennen sairastumista olin.

Pakko oli tulla kommentoimaan oma kokemus tänne vielä ennen kuin alan hiipimään taka-alalle tältä palstalta.

Sairastuin itse keskivaikeaan masennukseen ja suhtautumiseni lääkkeisiin oli todella negatiivinen ja sinun sanasi kuvasi aika hyvin sitä mitä mieltä niistä silloin olin.
Ensimmäinen reaktio terveyskeskuslääkäriltä oli,kun viimein sain itseni hakemaan apua,että joo,ei mitään psykologeja jos et ala syömään näitä minun määräämiä lääkkeitä,että ei ole lupaa antaa lähetettä psykologille jos ei ole lääkitystä aloitettu.No sieltä sitten itku silmässä pois,kun väkisin yrittivät pakottaa syömään lääkkeitä vaikka olin niitä niin vastaan.
menin sitten gynekologilleni samana päivänä ja siellä tuli asia puheeksi ja sain sitten sitä kautta lähetteen ja terveyskeskuslääkärille lähti saman tien puhelu,että minkä riskin oli ottanut itsemurhaa harkitsevan asiakkaan kanssa.

Kävin sitten psykologilla muutamaan otteeseen ja puhetta oli aina niistä lääkkeistä,että jos aloittaisin ne kun Kelakin vaatii että keskustelun lisäksi minulla olisi lääkitys mukana.Hannasin vastaan melko pitkään kunnes lupasin asiaa harkita ja niinpä sitten ensimmäisiä lääkkeitä kokeiltiin.
No eihän ne sitten minulle sopineet,seksuaalinen halukkuus meni täysin ja olin aloittanut uuden suhteen vastikää,lisäksi tuli muita oireita mitä pitempään lääkkeitä söin,vaivuin syvemmälle masennukseeni ja oksetti ja en pystynyt liikkumaan vatsavaivojen takia.Hoitosuhteeni ensimmäiseen psykologiini katkesi muuton vuoksi ja samalla olin kevään aikana lopettanut sitten nuo lääkkeetkin kun ei ne minulle sopineet ja ajattelin että hukkaan meni sekin yrittäminen.Suhtautuminen lääkitykseen paheni,ja haettuani uudella paikkakunnalla taas apua,sain tietysti taas lähetteen uudelle psykolle ja uudet lääkkeet sitten sitä kautta,jankutettuani taas aikani että en enää halua edes kokeilla lääkkeitä.
Ne viimeisimmät lääkkeet sitten sopivatkin minulle,lisäksi sain nukahtamiseen avuksi Tolvonia.Lääkkeet siis alkoivatkin tehota ja voin sanoa että pitkään aikaan ollut jopa helppo vuosi,suurimmaksi osaksi siis.Lääkkeet piti mieleni suht tasaisena eikä enää tullut niin suuria aaltoja mielialojeni vaihtelussa.Tunsin pääasiassa kahta tunnetta,joko jokin kiukutti tai sitten olin vain..olla möllötin..mikä oli ehkä ns.iloinen olo jos vertaa siihen apatiaan mikä minulla oli ennen lääkkeitä.Lääkityksen alussa minulla oli päänsärkyä mutta ei oikein muuta kummempaa.Niiden avulla olen päässyt aika monista pahoista tilanteista yli koska en ole ollut niin herkillä ja olen saanut rauhassa rakentaa omaa itseäni kasaan ja olen saanut tukea lääkkeistä siihen että olen jaksanut koota itseni.Kuluneen kevään aikana olenkin muuttunut ehkä eniten ja saanut itseni ns.ehjäksi..kunnes sitten lopetin nuo lääkkeet ja romahdin..noh..kaipa se kuuluu asiaan koska tuota romahdusta kesti viikon,pahin päivä oli viime keskiviikko ja nyt on taas suht hyvä olla.
Itse en siis enää väitä etteikö lääkkeistä ole hyötyä.Ei ne niinkään muuttanut persoonaani,vaan päinvastoin,antoivat hieman tasaisempaa mielentilaa että sain rauhassa etsiä millainen minä nyt sitten olen.

Hoitosuhteeni uudella paikkakunnallani päättyi aika nopeasti koska se oli sama kuin olisin istunut kotona juttelemassa yksinäni,ei mitään kommunikointia,ainoa mitä hän kysyi,oli että haluaisinko harrastaa jotain.No se ei minua kauheasti auttanut ja kaipaan niin kovasti ensimmäistä psykologiani joka oli aivan mahtava työssään.Sanoinkin tälle viimeisimmälle että voin istua ennemmin bussi pysäkillä puhumassa linnuille kuin tulla tänne,koska meillä ei kemiat kohdannut ja hoitaja kai menetti toivon kanssani kun olin niin haluton hänen harrastus ehdotuksiin.Minä halusin vain keskustella,että minulta kysellään ja ohjataan ajattelemaan asioita toisin.Mutta eih..

Kaikenkaikkiaan siis lääkitys ja ensimmäinen psykologilla käyntini on olleet pelastuksia ja ainoastaan hyviä asioita tämän masennuksen aikana.En kadu että aloitin lääkkeet,enkä kadu sitä ikinä että jaksoin viimeisillä voimillani hakea apua jota sain pienten mutkien kautta.

Mieti sinä asioita..päätöstä ei muut voi tehdä kuin sinä,mutta me muut voimme vain kertoa omia kokemuksia.
Ja tässä maassa kaikki ei ole tuppisuita ja kulje laput silmillään.Minä luulin olevani ainoa pääkaupungissa joka juttelee ihmisille,mutta oman aktiivisuuden ja avoimuuden avulla olen saanut aika kattavan kaveripiirin kasaan.

Onnea ja halauksia sulle matkaasi,tee mikä itsestäsi parhaalta tuntuu ja oikealta sinulle.Älä tyrmää kaikkia vaihtoehtoja mitkä ei nyt tunnu sinusta oikealta kun haluat olla vahva yksin.