Minusta kotimainen kärki on Linna ja Kivi.
Ulkomaisista Hemingway ja Steinbeck
Ulkomaisista Hemingway ja Steinbeck
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
monenlaiset historialliset tarinaat ja paljon muuta kaikenlaista .
Lukeminen on mukavaa
Luen niin paljon että katekoriaan mahtuu monenlaista. Elämän kerrat , uutuus kirjat kiinnostaa... ja luen niitä vaikkeivat aina olisi niin hyviäkään.
Yö pöydällä on Raakel Liehun ;Helene odottamassa.
Luen kyllä kevyttä romaaniakin ,kuten Leila Hietamiehen kirjat,niissä kuitenkin on samalla historiaa,kuten esim Laatokka sarjassa ,jonka uusimman Siellä jossakin luin vasta nyt.
Lukemista odottaa myös uutistenlukija Keijo Leppäsen kirja Isyystesti,että näin laidasta laitaan minunlukemiset tällä kertaa.
lukenut niin monia kirjoja etten lähimainkaan muista nimiä enkä kirjoittajia.
Nuorempana luin kaikki Vänrikki Stolin tarinatkin, joka ainoan osan. Ja tietenkin Mika Waltarin Sinuhen.
Iän karttuessa ja kaikkien makujen muutenkin muuttuessa, muuttui lukemisen makukin.
Suomalaisten kirjoittajien kirjoja en nykyisin lue, ennen oli Mauri Sariola yksi suosituimpia, samoin Liisa Nevala.
Viimeisin kirjailija jonka monet kirjat olen lukenut on Nora Roberts . Hän kirjoittaa mielenkiintoisesti, myöskin Catherine Cookson.
Lukemiseni on nykyisin jäänyt vähemmälle vaikeutuneen keskittymisen myötä.(pienet tilat, jatkuva puhe).
Nämä nuoret naiset kuten Snellman ( ent. Kauranen), Härkönen, Hietamies ( siis Eve) ja
myöskin tämä playboy-tyttö, mikä se oli,ai niin Kata Kärkkäinen, niin nämä kirjoittavat kivasti.
Samaa mieltä Wäiskin kanssa nuorista naiskirjailijoista. Sain juuri luetuksi A-L. Härkösen "Terveisiä pallomerestä" uutuuden. Huippuhauska kirja, panee halvalla kaikkea ja kaikkia - nauraa itselleenkin.
mutta lisään tuohon Arto Paasilinnan, Veikko Huovisen ja Kalle Päätalon ja vieläpä Ilmari Kiannon.
..hyvä kirja on hyvä kirja.
Kotimaisista pidän erilaisista runoteoksista aika lailla ja Laila Hietamiehen kirjoja on leppoisaa lueskella. Ulkomaalaisista Hessen, Dumasin sitten venäläiset klassikot nyt ovat klassikkoja (joista riivajat kansallistetterissa muuten ihan mielettömän hieno, kuten jaksanut kaikille toitottaa..) etenkin klassikkokirjailijoiden pohdinta-kokoelmat. Olemisen sietämätön keveys teki aika vaikutuksen. Joskus omaelämänkerroista. Oikeastaan aika laidasta laitaan erilaisista, tässä kun innostuu miettimään niin voisi vaikka mitä kirjoja - vaikeata rajata noin tiivisti. Yksi positiivinen yllätys oli aikanaan luettu Taru sormusten herrasta -kirjan filmatisointi. Visuaalisointi toimi niin hyvin. Vaikka teltassa en lippuja jonotellutkaan.. elokuvakerronnasta sinänsä ranskalaisissa on usein aikalailla -sellainen tunnelma ja tarinoita, josta nautin jos saa vapaasti assosioida.. Miksi Wäiski pidät juuri kyseisten kirjailijoiden teoksista..?
Linna on ihan selkee mestari. Sillä on henkilöt niin eläviä ja poliittinen historia esillä.
Kivi on semmonen sanaseppo, että sen matkassa
ei väsy. Sen henkilöt on elävää lähihistoriaa.
Hemingway on miehinen mies. Sen kerronta on kaunista ja väkivaltakin näyttäytyy kauniina.
Steinbeck on omaa luokkaansa amerikkalaisen todellisuuden tulkkina. Minä olen joskus vieläkin Steinbeckin mukana appelsiineja keräämässä.
Hessen Arosudesta tuli aikansa kulttikirja, sillä hän taisi saada Nobelinkin. Kirja herätti aikanaan pahennusta. Siinä vanheneva mies katkoo porvarillisia siteitään, huumeetkin ovat taustalla.
Arosusi on hyllyssäni. Silloin tällöin palaan sen avulla nostalgiaan. Älykäs ja luettava kirja se edelleenkin mielestäni on.
Arosuden kanssa kävi tosiaan joskus niin, että joutui oikein pidättelemään itseään kun samalla halusi lukea ja toisaalta toivoi, ettei kirja loppuisi. Narkissos ja kultasuu oli myöskin hyvä. Varsinaisesta "huume"-sidonnaisesta kirjallisuudesta Nancy oli jotenkin aika rankka kokemus.
Miehisestä suomalaistulkinnasta Jylhän runot ovat todella hienoja. Leino ja P.Mustapää - niistä pidän. Jos mennään kv-puolelle niin on niissä Vihan hedelmissä ja Hiirissä ja ihmisissä paljon puhuttelevaa. Ja kertovat ihmisyydestä, ja ajastaan sekä miljööstä kieltämättä aika realistisesti. Hemingwayltä en ole tainnut lukea kuin vanhus ja meri -teoksen. Sen tosin niin nuorena, että jos ihan rehellisiä ollaan emme tainneet elää ihan samassa aika käsityksessä.. Luonnon kanssa kamppailusta siinä kai oli kyse.
Ja luonto kai aika oleellinen osa myös suomalaista kirjallisuutta, kuin kulttuuria.
Sinänsä historiallinen näkemys on aina mielekestä. ..pahennusta herättäneistä ja tietyllä tavalla myös aikaansa kuvaavasta vaikkei niin poliittisesti korostunesta näkökulmasta Angelikat ovat iskeneet jo aikanaan aika hyvin tähän tyttöön. Legendan mukaan löytyi myös aiempien sukupolvien kirjahyllystä, tosin silloin niitä luettiin kai salaa maailmalta, hih.. ;)
Joku kirjailija (taisi olla Erno Paasilinna) mainitsi, että Vanhus ja meri edustaa malliesimerkkiä taloudellisesta kirjoittamisesta. Siinä ei ole turhaa selittämistä vaan jokainen lause kuljettaa tarinaa.
Nuori lukija ei tosiaankaan voi vielä ymmärtää kirjan sanomaa, sitä kuinka ihmiseltä ryöstetään hänen suurin tavoitteensa. Sama idea on Steinbeckin Helmessä. Rikkaus ei tee onnelliseksi. Ihmisen ei kauan anneta hyppiä euforisessa ilossa ennenkuin hänet kiskotaan alas.
Niin. Hyvä määritelmä ja aika miehinen.
Ja kaiketi on olemassa syy, miksi kommentoinkin tuossa, etten aikanaan oikein ollut ehkä samasssa aikamaailmassa tuolloin kun kirjan luin - ja niin tarkkaan en enää sitä muista. Olen samaa mieltä sinänsä siitä, että rikkaus ei tee onnelliseksi.
Ja ilonpilaajia löytyy aina, sen kyllä elämä nopeasti opettaa. Todellinen onni perustuukin sen vuoksi kestävyyteen. Iloihin ja suruihin. Elämänrikkauteen. Kai sitä ihmiset joutuvat menettämään erilaisia asioita elämässään. Yksi koetinkivi onkin toipua erilaisista pettymyksistä ja vastoinkäymisistä. Säilyttää tietty raikkaus ajattelussa. Eri asia kuin elämänkokemus ja kypsyys. Tavoitteitakin voi määrittää konkretiaan tai johonkin, joka on kantavampaa. Yksi tavoite voi olla se, että yrittää elää tavoitteellisesti myös sen jälkeen kun on tullut kohdelluksi kaltoin ja jokin tavoite - tärkeä asia on ihmiseltä ryöstetty. Esimerkiksi iloita siitä mitä sentään on. Kuka ei anna?
..vaikka eihän se aina niin helppoa ole.
Saa sitä kuitenkin koittaa olla iloinen kaiketi
siitä mitä on, vaikka ei materiaa olisikaan.
Eikä nyt niin liiemmin muutakaan aina. Koittaa kuitenkin nähdä se mitä on ja keskustella asioista jotka liittyvät ihmisiin, tai asioihin, mitkä kokee tärkeiksi - vaikkei omassa elämässä sellaisia tai sellaista juuri sillä hetkellä olisikaan. Kuin kirjallisuus - monille yhteistä, toisaalta vie ehkä sellaisiin paikkoihin joissa ehkä emme itse ole koskaan käyneetkään - ja hyvässä tarinassa jää kai vähän tilaa mielikuvituksellekin. Eri ikäisenä sitä kokee asiat eritavoin. Samoin myös eri ihmiset, ja eri elämäntilanteissa. Siksi ajatustenvaihto erilaisten ihmisten kanssa kai onkin aika hyvä juttu. Että voisi oppia toinen toisiltaan.
Joka sitä lähestyy/ ikuisesti onneton/ epäilyksen uhri on. (Lauri Viita)
Näin kait se on. Mitä enemmän lukee, sitä enemmän kysymyksiä nousee pintaan. Lopulta alkaa uskoa Sokrateeseen, joka väitti ettei tiedä mitään. Sama lause/käsite ymmärretään eri aikoina ja eri kulttuureissa eri tavoin.
Jonkin Dostojevskin Kuolleen talon muistelmat tyyppisen teoksen pystyy ymmärtämään. Se on yksiselitteinen, vaikka senkin kulttuurin taustat jäävät suuriksi mysteereiksi.
Oppisi ymmärtämään edes omaa kieltään ja kulttuuriaan!
Nämäkö siis miellyttäisivät?
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?board=8;action=display;threadid=2450
on ollut Aapinen, jonka isäni osti minulle kun olin kuusivuotias, ja seuraavaksi kiinnostavin on ollut ekaluokan lukukirja.
Kirjat, jotka avarsivat lapsen maailmani aikuisen maailmaksi, olivat vaikuttavuudessaan kuin uudestisyntyminen. Opin ymmärtämään jonkin verran maailmanpolitiikkaa ja luen pienistä/suurista asioista.
En osaa nimetä lempikirjailijoita. Lähimpiä ovat tietysti koskettavat elämäkerralliset teokset, mutta kauas vievätkin tapahtumat voivat antaa kosketuspintaa osaavan kirjailijan matkassa.
Eletystä elämästä, mutta myös kirjoista viimekädessä johtuu, että itsekin tahtoisin osata kirjoittaa.
Minulla ilmestyy 21. kirja ensi kuussa.
Olen toiminut myös kriitikkona.
Voisin auttaa.
paljon kirjoituksia. En ole niitä kaikkia muokannut.
Vaikeaa on järjestää kelvolliset juoneksi ja karsia ylimääräiset pois, keskittyä siis olennaiseen.
On vaikea uskoa, että kukaan jaksaisi lukea niitä kaikkia kun parempaakin lukemista on.
Miten siis auttaisit?
kirjasi kun se ilmestyy, mutta uskallatko ilmoittaa kirjan ja tekijänimen?